Liikahikoilu Hyvinvointi

Liikahikoilu – mikä neuvoksi?

Hiki kuuluu urheiluun ja kuntosaleille, mutta liikahikoilu voi olla riesa, joka rajoittaa elämää. Mikä neuvoksi?

Meistä jokainen hikoilee urheillessaan ja päivän mittaan, toiset enemmän, toiset vähemmän. Se on normaalia. Liikahikoilu on sitä, kun käsien, kainaloiden tai vartalon hikoilu häiritsee normaalia elämää ja sosiaalista kanssakäymistä. Vaatteet pilaantuvat hien vaikutuksesta ja työssä käyminen on hankalaa. Liikahikoilu voi alkaa jo lapsuudessa, on pahimmillaan varhaisessa aikuisuudessa ja heikkenee taas vanhuusiällä. Joillakin ihmisillä liikahikoilu paikallistuu kasvoihin, erityisesti otsan seudulle ja ylähuuleen. Jännitys ja emotionaalinen stressi yleensä pahentavat tilannetta. Myös punastuminen saattaa liittyä liikahikoiluun. Aina hiki ei haise, mutta hielle ominainen haju syntyy, kun bakteerit hajottavat hiessä olevia valkuaisaineita. Paha haju tekee liikahikoilijalle tilanteesta erityisen ikävän.

Myös maustettu ruoka voi aiheuttaa hikoilua ja samalla kasvojen punoitusta. Ruoan aiheuttama hikoilu tunnetaan nimellä Hyperhidrosis gustatorica. Paikallinen liikahikoilu voi liittyä niin ikään aleksitymiaan, tunneköyhyyteen. Myös joihinkin sairauksiin liittyy liikahikoilua. Onkin syytä selvittää liikahikoilun syyt huolella lääkärin vastaanotolla, ennenkuin lähtee tekemään asioista omia johtopäätöksiä. Diabetes, kilpirauhasen liikatoiminta, kihti ja paniikkihäiriö ovat esimerkkejä liikahikoilua aiheuttavista sairauksista.

Näin hoidat

Pidä iho puhtaana. Peseydy heti liikunnan jälkeen ja muista pestä myös urheiluvaatteet. Normaalisti kainalot saa yleensä pysymään kuivina antiperspiranteilla. Niissä on alumiinikloridiheksahydraattia, joka turvottaa hikirauhasen tiehyet tukkoon, eikä hiki pääse uudestaan imeytymään elimistöön. Alkoholittomat roll-onit ovat hyvä valinta, sillä ne harvoin ärsyttävät jatkuvassa käytössä herkkääkään ihoa. Jos tavallinen antiperspirantti ei tehoa, kannattaa kokeilla apteekissa myytäviä tehodödöjä, kuten Absolut Torr, Triple Dry, ja Stop 24. Entä jos nämäkään eivät tepsi?
Jos alumiinikloridia tai aluminiumzirkoniumkloridia sisältävät deodorantit eivät vähennä hikoilua riittävästi, on aika lähteä ihotautilääkärin vastaanotolle. Hoitokeinoja on monia, joista lääkäri kertoo mielellään lisää.

Vinkki!

Kokeile liikahikoilussa tätä: levitä deodorantti illalla ennen nukkumaanmenoa puhtaalle iholle. Pese aamulla kainalot, ja levitä deodorantti uudestaan päiväksi.

Tiesitkö?

Hikirauhasten kautta haihtuu ainakin puoli litraa vettä vuorokaudessa, vaikka emme tätä aina edes huomaa. Nestehukka hoituu parhaiten juomalla vettä. Ruumiillisen rasituksen aiheuttamassa voimakkaassa hikoilussa, esimerkiksi pitkänmatkanjuoksussa tai raskaassa ruumiillisessa työssä kuumalla ilmalla osa nesteestä kannattaa korvata esimerkiksi urheilujuomalla.
Lähde: Duodecim Terveyskirjasto. Myös treenivaatteiden materiaalivalinnoilla voi olla merkitystä.

Tekstin kirjoittaja: Riikka Hollo

Riikka Hollo

Toimittaja-copywriter. 15 vuotta yrittäjänä toiminut, monessa liemessä keitetty viestinnän moniosaaja, joka on aina valmis uusiin haasteisiin. Rakastaa liikuntaa ja hyvää ruokaa. On nähnyt omakohtaisesti, että liikunta ja hyvä ravinto auttavat kaikkeen.

Riikka kirjoittaa Gains.fi:hin kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, kauneudesta, terveydestä, liikunnasta ja ravinnosta.

Lue koko esittely