Ananas Ravinto

Ananas – bodarien & laihduttajien suosikki

Ananas on vuodesta toiseen vakisuosikki varsinkin bodareiden ja laihduttajien keskuudessa. Mutta tiesitkö, mistä ananas on alkujaan peräisin? Entä sen väitetyt laihduttamista tukevat ominaisuudet – totta vai tarua?

Ananaksen lyhyt historia

Ananaksen uskotaan olevan alkujaan kotoisin Brasiliasta. Nykyisellään sitä kasvatetaan kaikissa trooppisissa maissa. Tarinoiden mukaan ensimmäiset eurooppalaiset, jotka sitä pääsivät maistamaan, olivat Kristoffer Kolumbus miehistöineen marraskuussa 1493.

Ananaksen päätymisessä kaiken kansan ruoaksi meni kuitenkin kauan. Kului parisataa vuotta, ennen kuin ananaksen kasvattaminen edes onnistui myös Euroopassa, ja silloinkin se oli harvinaisuutensa vuoksi statusymbolin asemassa. Sen kanssa poseerattiin jopa virallisissa muotokuvissa.

Tänne pohjoiseen ananaksen uskotaan löytäneen tiensä vasta paljon myöhemmin kylmäsäilytyksen ja –kuljetuksen sekä säilyketeollisuuden kehittymisen ansiosta.

Ananaksen ravintosisältö ja vaikutukset

Kuten kasvikset yleensä ananas on energiaköyhä ruoka-aine. Se sisältää kylläkin runsaasti C-vitamiinia, josta tosin harvoin meillä on vajetta. Ananas sisältää jonkin verran karotenoideja (joista osa voi toimia elimistössä A-vitamiinin esiasteena) sekä B1- ja B6-vitamiineja. Sen hiilihydraatit ovat lähinnä sokeria, mutta se sisältää toki myös kohtuullisen määrän sokerin imeytymistä hidastavaa kuitua, jonka saanti on myös esimerkiksi suoliston normaalin bakteerikannan kannalta tärkeää.

Sen väitetyn ruoansulatusta edistävän vaikutuksen ajatellaan perustuvan anaksen sisältämään bromelaiini-nimiseen proteiiniin. Bromelaiini sisältää proteiineja hajottavia entsyymejä, ja se voi vähentää elimistön tulehdusta. Ihmisen ruoansulatus kuitenkin pilkkoo hyvin tehokkaasti ruoan proteiineja ilman bromelaiiniakin ja ananaksen syötävässä osassa sitä on muutenkin niin vähän, ettei sillä luultavasti ole ruoansulatukseen mitään vaikutusta.

Ananas laihduttaa?

Laajalti käytetty väittämä ananaksen diureettisista eli nestettä poistavista ominaisuuksista on lähinnä sitkeästi elävä myytti. Tätä puoltavia, luotettavia tutkimuksia aiheesta ei nimittäin ole.

Legendaa on myös väite, että ananaksen syönti suoraan laihduttaisi. Laihtuminen kun perustuu energiavajeeseen, ei yksittäiseen ruoka-aineeseen tai ruokavalioon.

Hyvässä laihduttavassa ruokavaliossa on matala energiatiheys, eli se sisältää paljon kylläisyyttä tuottavia vesi- tai kuitupitoisia ruoka-aineita. Tällaiseen ruokavalioon ananas sopii hyvin. Eri asia toki on, jos syö ananakset sokeriliemeen säilöttyinä, ja tempaisee aina kerralla suurkeittiökokoa olevan purkillisen.

Ananakset sisältävät kohtuullisesti kuitua. Tässä suhteessa kuitenkin vielä parempia hedelmiä ovat esimerkiksi omena, päärynä ja sitrushedelmät. Hedelmät kannattaa yleensä nauttia kuorineen aina kuin mahdollista, kuidun saannin lisäämiseksi.

Vaikka ananas on hyvin suosittu nimenomaan säilykkeenä ja on maailman kolmanneksi säilötyin ruoka-aine, se kannattaisi nauttia tuoreena. Ruoan prosessointi, jota säilöminenkin on, hävittää yleensä aina ainakin osan ravintoarvoista.

Luontaisesti makeana hedelmänä se voi toimia hyvinkin makeanhimon hillitsemisessä ilman suurta energiansaantia. Ananas myös nostaa verensokeria hitaammin kuin vastaava määrä puhdasta sokeria. Ananaksen nauttiminen sopii hyvin liikunnan läheisyyteen, sillä hiilihydraatit nostavat vireystasoa ja tarjoavat harjoitteluun nopeasti energiaa. Ananaksen sisältämä neste osaltaan korjaa nestetasapainoa.

Tiesitkö?

Ravintokuitujen hyödyt perustuvat siihen, että elimistö ei kykene itse pilkkomaan niitä imeytyvään muotoon muiden hiilihydraattien tavoin. Kuitupitoinen ruokavalio ehkäisee muun muassa diabeteksen kehittymistä. Kuitu voi edistää vatsan toimintaa, tasata verensokerin vaihteluita ja parantaa veren rasva-arvoja. Kuitupitoisia ruokia kannattaa lisätä ruokavalioon varsinkin silloin, jos ummetus vaivaa.

Artikkelin asiantuntijana ravitsemusterapeutti, terveystieteiden maisteri, kouluttaja ja kirjoittaja Jan Verho. Janin omat kotisivut löytyvät osoitteesta Terveyssatama.fi.

Kuvituskuvan lähde.

Tekstin kirjoittaja: Sannamaria

Sannamaria

Sannamaria on helsinkiläinen digituottaja ja konseptisuunnittelija, ja toinen sivuston perustajista. Päälajina tavoitteellinen kuntosalitreeni silloin, kun tavoitteita treenissä on.

Rooli Gainssissa on tuottajana, joten sen myötä kirjoitusten teemakin sisällöllisiin tiedotteisiin painottuva. Mukaan eksyy välillä myös sivuston ravitsemus-, liikunta- ja hyvinvointiammattilaisilla etukäteen hyväksytettyä ja tarkistettua tekstiä.

Lue koko esittely