Shaktajooga Treeni

Lajiesittelyssä shaktajooga

Nykyihmisen elämä on usein erittäin stressaavaa, eikä aikaa tunnu riittävän mihinkään. Jooga lajina antaa käytännön työkaluja rentoutumiseen sekä luvallisen hetken pysähtyä. Koska lajista on olemassa lukemattomia versioita, keskitymme tässä esittelyssä sen perinteisimpään muotoon, Kaula –tradition tantrajoogaan, joka tunnetaan Suomessa nimellä shaktajooga.

Joogasta yleisesti

Joogatessa pyritään tunnistamaan kehon yksittäiset lihakset ja käyttämään vain niitä, joita kulloisessakin asanassa eli joogan liikeharjoituksessa välttämättä tarvitaan. Kaikki loput lihakset voi rentouttaa.

Lajina jooga on hyvin salliva, eikä tunne ulkoisia standardeja. Siinä ei suoriteta. Hengitysharjoitukset ovat keskeinen osa joogaa ja edesauttavat jo itsessään yleistä hyvinvointia.

Jooga toimii monelle myös hyvänä vastapainona/palauttavana harjoituksena kuntosali- tai muun treenin oheen.

”Minä joogaan, koska joogan avulla palautan itseni kokonaiseksi. Päästän irti suorittamisesta, edistymispakosta ja huolesta kelpaanko. Jooga tarjoaa minulle oman polun, jota pitkin astelemalla saavun lähemmäksi sitä, mitä oikeasti olen. On ollut hienoa huomata, kuinka joogaharjoitus edistyy, vaikka en tietoisesti pyri siinä paremmaksi, saati eteenpäin”, kertoo shaktaohjaaja Taina Parm. ”Osaan olla itselleni lempeä, ja joogaan ainoastaan siksi, että siitä tulee hyvä olo ja mieli; en siksi, että minun jotenkin täytyisi”, hän jatkaa.

Ohjaajaksi Taina päätyi varsin perinteistä kautta, eli koettuaan omakohtaisesti joogan voimaannuttavan vaikutuksen hän halusi päästä omalta osaltaan edesauttamaan sitä, että mahdollisimman moni löytäisi lajin pariin.

Shaktajooga

Shaktajoogassa kehotetaan korostetusti pysähtymään, rentoutumaan ja nauttimaan. Meditointi tapahtuu asanaharjoituksen aikana keskittyen pulssin ja hengityksen tasaamiseen. Kun lihasjännitys harjoituksen ansiosta minimoituu, myös hermosto saa mahdollisuuden rauhoittua.

Kaiken perustana on tasapainottava Tri-dosha -sarja. Sarja tehdään rauhallisesti ja omaa kehoa kunnioittaen. Pikkuhiljaa se opettaa parempaa kehontuntemusta, hengitystekniikkaa sekä parantaa kykyä sietää ja hallita stressitilanteita. ”Tarkoituksena on, että joogatunnin jälkeen voi nousta joogamatolta elinvoimaisena tuntien itsensä terveeksi”, Taina kertoo.

”Jooga on pitkä prosessi, jossa ei tarvitse asettaa päämääriä. Edistys tapahtuu kuin huomaamatta – nautinnon kautta, ei itsekurin ja kivun. Kehon endorfiinit voi vapauttaa ilman rankkaa fyysistä rasitusta, siten laji soveltuu erinomaisesti myös sellaisille, joilla ei liikunnallista taustaa ole valmiiksi”, Taina lisää.

Shaktan harjoituksia

Energisoivalla tunnilla tehdään ensin lyhyehkö tasapainottava, kehon vastaanottavaiseen tilaan saattava Tri-dosha -sarja Pranayama ns. hengitysharjoituksia varten. Näiden hengitystuntien tarkoituksena on auttaa kehoa löytämään tasapaino hengityksen avulla.

Viyayama taas on aktiivinen, seisoen tehtävä sarja, joka parantaa ryhtiä ja korjaa hiljalleen asentoa. Se on erinomainen lämmittelymuoto, joka parantaa myös tasapainoa ja lihasvoimaa. Viyayama–tunneilla tehdään lopuksi myös Tri-doshan tasapainottava sarja hieman lyhennettynä.

Monille entuudestaan ainakin käsitteenä tuttu aurinkotervehdys tarjoaa jo fyysistäkin haastetta ja aktivoi koko kehoa. Vaikka aurinkotervehdys eli Surya Namaskar on saanut nykyjoogassa lämmittelyharjoituksen roolin, perinteisesti sen merkitys on ollut aivan toisenlainen. Aurinko on kaiken elämän edellytys, ja aurinkotervehdys on tiivistelmä joogan syvimmästä olemuksesta.

Tainan mukaan parhaiden tulosten saamiseksi aurinkotervehdyksen ja eteentaivutuksen jälkeen kannattaa jäädä vielä tunnin mittaiselle Tri-dosha tasapainottavalle joogatunnille.

Kuten muitakin joogalajeja myös shaktaa kannattaisi harjoittaa vähintään kerran viikossa.

Miten alkuun?

Aloittelijalle usein paras tapa aloittaa ovat erilliset introtunnit, joilla kerrotaan taustaa harjoitukselle ja käydään asioita perusteellisesti läpi. Varsinaisesti joogassa ei kuitenkaan eritellä sen harrastajia aloittelijoihin ja kokeneempiin. Kaikilla tunneilla voi käydä kaiken tasoisia. Mitään erillisiä varusteita shaktajoogassa ei edellytetä. Myös joogamaton saa tarvittaessa lainaksi joogakoululta.

Artikkelin asiantuntijana shaktaohjaajaksi kouluttautunut Taina Parm. Hän on syventänyt oppejaan myös Intiassa. Shaktajoogaa voi harjoittaa mm. Shakta -joogakoululla Helsingin Kalasatamassa.

Kuvituskuvan lähde.

Tekstin kirjoittaja: Sannamaria

Sannamaria

Sannamaria on helsinkiläinen digituottaja ja konseptisuunnittelija, ja toinen sivuston perustajista. Päälajina tavoitteellinen kuntosalitreeni silloin, kun tavoitteita treenissä on.

Rooli Gainssissa on tuottajana, joten sen myötä kirjoitusten teemakin sisällöllisiin tiedotteisiin painottuva. Mukaan eksyy välillä myös sivuston ravitsemus-, liikunta- ja hyvinvointiammattilaisilla etukäteen hyväksytettyä ja tarkistettua tekstiä.

Lue koko esittely