Lihas painaa enemmän kuin läski Laihdutus

Lihas painaa enemmän kuin läski?

Näin laihdutuksen kulta-aikana tammikuussa tätä samaa legendaa, eli lihas painaa enemmän kuin läski, kuulee taas usean valmennuksen yhteydessä. Lihaskudos ei kuitenkaan ole painavampaa kuin rasva, vaan kilo lihasta painaa tasan yhtä paljon kuin kilo rasvaa. Lihaskudos on sen sijaan tiheämpää matskua, joten sitä menee rasvakudoksen painoa vastaava määrä pienempään tilaan.

Harjoittelun alussa vaakalukema saattaa jopa nousta

Juuri siitä syystä esimerkiksi kuntosaliharjoittelun alkuvaiheessa vaaka saattaa näyttää samoja lukemia, ellei jopa suurempia, mutta vaatteet kiristävät silti vähemmän. Ei ole siis ollenkaan epänormaalia, että oikein tehdyn ”laihdutuskuurin” alussa paino itse asiassa nousee.

On täysin eri asia pudottaa viisi kiloa, kun näyttää viisi kiloa kevyemmältä. Kun rasvakudos käryää kropasta, häviää massaa tietyn tilavuuden verran. Kun tilalle tulee lihasta, niin saman painoinen lihas menee pienempää tilaan, jolloin paino pysyy samana vaikka suhteellinen rasvan osuus pienenee.

Tämän lisäksi kova harjoittelu aiheuttaa lihaksissa aikaan tulehduksen, mikä kerää lihaksiin nestettä. Lisäksi ravinnon glukoosi varastoituu lihakseen glykogeenina, joka niin ikään sitoo nestettä itseensä. On siis mahdollista, että paino nousee ensimmäisen treeniviikon aikana parikin kiloa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä lihomisen kanssa.

Se kuuluisa ’kiinteytyminen’

Toisin sanoen, vyötäröltä on mahdollista hävittää senttejä ilman että painon tarvitsee pudota ollenkaan. Tämä on yksi suurimmista ongelmista, kun tietämätön alkaa omasta mielestään laihduttaa ja on rajoittanut edistyksen koskemaan vain ja ainoastaan painoa.

Lihaskudos on lisäksi aineenvaihdunnallisesti aktiivista kudosta, mikä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että suuremmat lihakset kuluttavat enemmän energiaa. Mitä enemmän sinulla on lihaksia, sitä enemmän kulutat energiaa jo maatessasi.

Tämän fysiologisen toiminnallisuuden ymmärtäminen on tärkeää siksi, että jos aloittelijana onnistut oikeanlaisella harjoittelulla ja ravinnolla hankkimaan itsellesi muutamassa kuukaudessa lihasta (samalla kun rasva palaa), niin voit tuhota jopa kokonaan edistymisesi pudottamalla kalorien saannin liian alas painon laskun toivossa. Jos lihakset eivät saa energiaa, niin eivät ne sitten kyllä kasvakaan – päinvastoin.

Jos en aivan väärin muista, niin lihaskudos polttaa perusaineenvaihduntaansa noin 16-20 kaloria kiloa kohti, rasvakudoksen polttaessa vain noin 2-4 kaloria per kilo. Lihaskudos on siis noin 3-5 kertaa metabolisesti aktiivisempaa kuin rasvakudos.

Lihas vaatii toki läskiä enemmän ravintoa

Toisin sanoen, mitä enemmän lihasta tulee, sitä enemmän ruokaa pitää lappaa kitusiin jo pelkkää ylläpitoa ajatellen. Tämä on yksi syy miksi vähärasvaiset ja lihaksikkaat urheilijat ”joutuvat” syömään paljon. Koska lihaskudos käsittelee rasvakudosta paremmin myös insuliinia ja glukoosia, käytetään ravinnon sokerit vähärasvaisena paljon paremmin hyödyksi.

Jos haluttaisiin kuitenkin päteä nippelitiedolla ja oikeasti sanoa että lihas painaa enemmän kuin rasva, niin silloin pitäisi ottaa tilavuus huomioon. Rasvakudoksen tiheys on keskimäärin 0.9 g/mL ja lihaskudoksen tiheys keskimäärin 1.1 g/mL. Näin ollen, ”litra” rasvaa painaisi 0.9 kg ja sama määrä lihasta 1.06 kg, mikäli olosuhteet olisivat vakiot ja elimistön nesteen määrä pysyisi samana.

Mitä ne eivät yleensä edes saman päivän aikana ole.

Virhemarginaali kalorien laskennassa

Yllä olevasta syystä kalorien laskeminen ja punnitseminen on aina virheille altista, koska ilman tarkkaa rasvaprosentin ja lihasmassan määrän tietämistä on yksinkertaisesti mahdotonta päästä täysin optimaaliseen tulokseen. Myöskään painoindeksi ei ole kaikkivoipa totuus, ja kehotyypeillä nyt ei tee senkään vertaa.

Kalorien laskemisella on toki paikkansa, mutta pakkomielteiseksi sen kanssa ei kannata ruveta, saati sitä edes päivittäin tehdä. Usein riittää, että syö nälkäänsä suhteellisen siististi ja käy paukuttamassa 3-4 kertaa viikossa salilla lihaksiin kunnolla osumaa.

Sitten kun vaatteet eivät kiristä, peilikuva ei ahdista ja olo on lähempänä Sound of Musicia kuin Wagnerin oopperoita, niin sillä vaa’an lukemalla ei tee oikeastaan hevon helevettiä.

Lisäluettavaa:

Jos asia kiinnostaa enemmän, niin suosittelen tutustumaan esimerkiksi William McArdlen töräyttämiin kirjoihin Exercise Physiology ja Sports and Exercise Nutrition. Kirjat painavat yhteensä lähes 5 kg ja pitävät sisällään yli 1700 sivua puhdasta faktaa.

Mikä on muuten paljon tiheämpää kamaa kuin hörhömetsän liikuntatarinat Internetissä.

Kuvituskuvan lähde.

Tekstin kirjoittaja: Timo Kettunen

Timo Kettunen

Tasan sitä, mitä sanotaan.

Sivustolla Timo kirjoittaa lähes kaikesta.

Lue koko esittely