Laboratoriotutkimukset – D-vitamiini

Jos olet päättänyt käydä mittauttamassa D-vitamiinitasosi tai olet saanut lääkäriltä lähetteen mittaukseen, niin tässä perusasiat mitä asiasta tulee tietää.

Huom! Blogissa ilmoitetut viitearvot vastaavat yleisesti Suomessa käytössä olevia viitearvoja (ellei toisin ilmoitettu). Joidenkin tutkimusten viitearvot saattavat vaihdella laboratoriokohtaisesti, joten vertaa omia mahdollisia laboratorioarvojasi ensisijaisesti sen laboratorion viitearvoihin joissa tutkimukset on tehty. Tutkimuksiin viittaavat numero-kirjainyhdistelmät saattavat myös hieman vaihdella laboratoriokohtaisesti.

D-vitamiinilla on elimistössä kymmeniä, ellei satoja tehtäviä. Se onkin rakenteeltaan oikeasti hormoni ja varmasti yksi tämän hetken puhutuimmista molekyyleistä. D-vitamiini jakaa asiantuntijat mielipiteineen useampaan leiriin. Osa on sitä mieltä, että ravinnon lisäksi riittää vain 10-20 mikrogramman lisä pimeään vuodenaikaan, kun osa on taas sitä mieltä että ympäri vuoden tulisi syödä ravintolisävitamiinia hyvin suurella annoksella (esim. 120-250 mikrogrammaa). Osa on taas sitä mieltä, että annos tulisi yksilöidä jokaisen kohdalla sopivaksi laboratoriomittaukseen perustuen.

Itse kuulun viimeisenä mainittuun ryhmään. D-vitamiinin imeytyminen on yksilöllistä ja biologinen hyötyosuus riippuu useasta asiasta. Imeytymiseen vaikuttaa muun muassa suoliston kunto, pitkäaikainen ja sen hetkinen ravitsemus , sekä vitamiinivalmisteen muoto . Biologinen hyötyosuus tarkoittaa taas sitä kuinka paljon valmisteesta päätyy soluun saakka aiheuttaen jonkin toiminnallisen vasteen. Biologiseen hyötyosuuteen vaikuttavat muun muassa vitamiinivalmisteen muoto ja ihmisen geenit. D-vitamiinillakin on veressä oma kuljetusproteiininsa, gc-globuliini, jota geenit säätelevät ja jonka määrästä D-vitamiinin soluun pääseminen on osittain kiinni.

Yllä mainitut seikat voivat selittää ympäristötekijöiden lisäksi sen, miksi osalle riittää oikesti 10 mikrogramman vuorokausiannos, mutta osa tarvitsee jopa 250 mikrogramman annoksia. Oleellista onkin, että D-vitamiinin annostelu perustuu aina tutkimuksiin .

D-25-OH (D3 ja D2) ja D-1,25

Elimistön D-vitamiini muodostuu ihossa UV-valon vaikutuksesta. Kesällä Suomessa paistaa aurinko yleensä sen verran hyvin, että D-vitamiinilisää ei välttämättä tarvita. Toki sinne ulos pitää mennä ja olla ainakin 10-15 minuuttia auringossa ilman aurinkovoidetta (toisien sanoen, jos blokkaat UV-säteiden pääsyn iholle, estät myös D-vitamiinisynteesin). D-vitamiinia saadaan myös ruoasta, mutta pimeään vuodenaikaan ruoan sisältämä D-vitamiini ei riitä täyttämään elimistön varastoja.

Elimistön pääasiallinen, veressä kiertävä D-vitamiinin varastomuoto on 25-OH joten sen mittaus yleensä riittää. 1,25 on D-vitamiinin biologisesti aktiivinen muoto, mutta sitä esiintyy veressä vain pieninä pitoisuuksina. Koska laboratoriomittaukset tehdään verestä, on helpompi mitata 25-OH. Lähes kaikissa laboratorioissa katsotaan riittäväksi arvoksi yli 40 nmol/l. Sitä alemmat tasot ovat kliinisesti indikaatioita D-vitamiinin puutteesta.

Tämä – suhteellisen alhainen – perustaso ei ole kuitenkaan riittävä esimerkiksi luuston terveyden kannalta, vaan suositus on yli 80 nmol/l. Monen asiantuntijan mielestä optimaalinen 25-OH-taso on 80-120 nmol/l, koska suuret annokset saattavat aiheuttaa kalsiumaineenvaihdunnan häiriöitä. Lisäksi tällä hetkellä ei voida tietää minkälaiset vaikutukset sillä on elimistöön, jos taso on hyvin korkealla esimerkiksi 20-30 vuotta. D-vitamiinista voi saada myrkytyksen, mutta plasmapitoisuudet ovat silloin yleensä lähellä 400 nmol/l.

S-Ca ja fS-Ca-Ion

Joskus D-vitamiinimäärityksen yhteydessä otetaan seerumin kokonaiskalsium tai ionisoitu kalsium.

Kalsiumin aineenvaihduntaa säätelee kolme hormonia, joista yksi on D-vitamiini. Kalsium on ihmisellä 99% luustossa. Veressä kalsium esiintyy kolmessa muodossa: albumiiniin sidottuna, bikarbonaatti-sitraatti-fosfaatti-yhdisteenä ja vapaina ioneina (n. 50% veren kalsiumista). Kalsiumin tasapainoa arvioidaan joko kokonaiskalsiumin tai ionisoidun kalsiumin määrittämisen avulla.

Kokonaiskalsiumin viitearvot ovat aikuisilla 2,15 – 2,51 mmol/l ja ionisoituneen kalsiumin viitearvot 1,16 – 1,30 mmol/l. Ionisoituneen kalsiumin pitoisuus riippuu veren pH:sta joka on laboratoriomäärittelyissä katsottu yleensä arvoksi 7,4. Veren pH pysyy jatkuvasti vakiona ja on hyvin tarkkaan säädelty. Joskus kuitenkin mahdollinen happo-emästasapainon häiriö voi aiheuttaa veren pH:n lievän tasapainohäiriön.

Liian korkeat arvot viittaavat tässä yhteydessä D-vitamiinin kasvaneeseen imeytymiseen ja liian matalat arvot D-vitamiinin puutteeseen joka voi johtua munuaisten vajaatoiminnasta.