Lukeminen lumoaa ja haastaa 17.4.2016 Seetu  1 9 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Yksi ystäväni haluaa lukea vain kirjoja, joista tulee onnelliseksi. Minulle taas riittää, että pystyn samaistumaan johonkin ihmiseen, asiaan tai paikkaan lukemassani teoksessa tai kirja muusta syystä kiehtoo minua. Moniin seikkailuihin ja ihmissuhteisiin niissä joka tapauksessa viedään. Kirja saattaa olla myös haasteellinen, olkoon esimerkkinä brittikirjailija Kate Atkinsonin teos Elämä elämältä. Siinä hän kertoo päähenkilöiden elämästä eri muunnelmina haastaen lukijan miettimään, jos asiat olisivatkin menneet toisin. Se on mielenkiintoinen ratkaisu, ja miettiväthän ihmiset oikeastikin omia valintojaan tai sattumuksia. Teokselle on myös jatko-osa Hävityksen jumala. Suomalaiset ovat lukijakansaa, ja erityisen hyvä kirjastoverkko on osa lukemisharrastuksen ylläpitoa. Äskettäin Helsingin Sanomissa oli graafi, joka kertoi yleisten kirjastojen käyttäjiä olevan Suomessa 39,53 prosenttia väsestöstä. Se on selvästi suurempi määrä kuin useimmissa Euroopan maissa (kaikista maista ei ollut tietoja). Samoin aikuisten (16-65-vuotiaiden) lukutaidon taso oli selvästi parhain. Näiden lukujen valossa ei pitäisi olla huolta, mutta kuitenkin tiedetään, että lukemisen taso on Suomessakin heikentynyt tai heikentymässä. Vaikka siis vielä olemme tilastojen kärjessä, tulevaisuus ei näytä valoisalta. Enää kaikki vanhemmat eivät lue lapsilleen iltasatuja, ja yleensäkin iltasatujen lukeminen loppuu, kun lapsi itse oppii lukemaan. Jos vanhemmat itse eivät tartu kirjaan, tuskin lapsellekaan on luonnollista ottaa kirjaa käteen ja hiljentyä lukemaan. Myös kirjaston käytön lapsi oppii parhaiten, jos vanhempi vie sinne lapsen ja opettaa, miten siellä toimitaan. Lukevalla nuorella sanavaraston on todettu olevan moninkertaisesti suurempi ja monipuolisempi kuin nuorella, joka ei lue. Kirjoja lukeva 17-vuotias hallitsee 50 000 – 70 000 sanaa, kun taas nuori, joka ei lue, vain runsaat 15 000 sanaa. Sanavarasto surkastuu, jos tyydytään vain klikkailemaan iltapäivälehtien otsikoita. Lukeminen niiden rinnalla tuntuu ehkä ilottomalta ja aikaavievältä. Kuitenkin kirjoja lukemalla paitsi oppii asioita, oppii myös keskittymistä ja hiljentymistä. Kiehtovat, mukaansa tempaavat tarinat ovat kaikkien tavoitettavissa kirjoissa, niiden sivuilla voi päästä tutustumaan mitä mielenkiintoisimpiin ihmisiin, paikkoihin tai tapahtumiin. Lukeminen edistää myös empaattisuutta. Sitä jos mitä tarvitaan meidän aikanamme. Huomisesta alkaen vietetään lukuviikkoa, ja se on varmaan tarpeen, jos sillä pystytään edistämään esimerkiksi lasten ja nuorten lukemisharrastusta. Aikuinen kai muutenkin osaa tarttua kirjaan jos niikseen tulee. empaattisuus kirja kirjasto lukeminen lukutaito lukuviikko sanavarasto tarina Lue myös: Pelaaminen on vienyt nuorilta lukuinnon 17.12.2018 Lukemiseen uutta ulottuvuutta 03.04.2017 Onni on kirjapino yöpöydällä 07.11.2016 Hienoja lukuelämyksiä 25.07.2016 Lukeminen lisää empatiaa 03.11.2015 Lenkkeilyn kulta-aika Ensiaputaito voi pelastaa Seetu

Yksi ystäväni haluaa lukea vain kirjoja, joista tulee onnelliseksi. Minulle taas riittää, että pystyn samaistumaan johonkin ihmiseen, asiaan tai paikkaan lukemassani teoksessa tai kirja muusta syystä kiehtoo minua. Moniin seikkailuihin ja ihmissuhteisiin niissä joka tapauksessa viedään.

Kirja saattaa olla myös haasteellinen, olkoon esimerkkinä brittikirjailija Kate Atkinsonin teos Elämä elämältä. Siinä hän kertoo päähenkilöiden elämästä eri muunnelmina haastaen lukijan miettimään, jos asiat olisivatkin menneet toisin. Se on mielenkiintoinen ratkaisu, ja miettiväthän ihmiset oikeastikin omia valintojaan tai sattumuksia. Teokselle on myös jatko-osa Hävityksen jumala.

Suomalaiset ovat lukijakansaa, ja erityisen hyvä kirjastoverkko on osa lukemisharrastuksen ylläpitoa. Äskettäin Helsingin Sanomissa oli graafi, joka kertoi yleisten kirjastojen käyttäjiä olevan Suomessa 39,53 prosenttia väsestöstä. Se on selvästi suurempi määrä kuin useimmissa Euroopan maissa (kaikista maista ei ollut tietoja). Samoin aikuisten (16-65-vuotiaiden) lukutaidon taso oli selvästi parhain. Näiden lukujen valossa ei pitäisi olla huolta, mutta kuitenkin tiedetään, että lukemisen taso on Suomessakin heikentynyt tai heikentymässä.

Vaikka siis vielä olemme tilastojen kärjessä, tulevaisuus ei näytä valoisalta. Enää kaikki vanhemmat eivät lue lapsilleen iltasatuja, ja yleensäkin iltasatujen lukeminen loppuu, kun lapsi itse oppii lukemaan. Jos vanhemmat itse eivät tartu kirjaan, tuskin lapsellekaan on luonnollista ottaa kirjaa käteen ja hiljentyä lukemaan. Myös kirjaston käytön lapsi oppii parhaiten, jos vanhempi vie sinne lapsen ja opettaa, miten siellä toimitaan.

Lukevalla nuorella sanavaraston on todettu olevan moninkertaisesti suurempi ja monipuolisempi kuin nuorella, joka ei lue. Kirjoja lukeva 17-vuotias hallitsee 50 000 – 70 000 sanaa, kun taas nuori, joka ei lue, vain runsaat 15 000 sanaa. Sanavarasto surkastuu, jos tyydytään vain klikkailemaan iltapäivälehtien otsikoita. Lukeminen niiden rinnalla tuntuu ehkä ilottomalta ja aikaavievältä. Kuitenkin kirjoja lukemalla paitsi oppii asioita, oppii myös keskittymistä ja hiljentymistä.

Kiehtovat, mukaansa tempaavat tarinat ovat kaikkien tavoitettavissa kirjoissa, niiden sivuilla voi päästä tutustumaan mitä mielenkiintoisimpiin ihmisiin, paikkoihin tai tapahtumiin. Lukeminen edistää myös empaattisuutta. Sitä jos mitä tarvitaan meidän aikanamme.

Huomisesta alkaen vietetään lukuviikkoa, ja se on varmaan tarpeen, jos sillä pystytään edistämään esimerkiksi lasten ja nuorten lukemisharrastusta. Aikuinen kai muutenkin osaa tarttua kirjaan jos niikseen tulee.