NÄLKÄ!

En tiedä johtuuko hormoneista vai mistä, mutta minulla on joka kuukausi noin viikon mittainen aika, kun olen koko ajan nälkäinen. En meinaa ehtiä sinne suunniteltuun ruoka-aikaan asti millään, koska kun nälkä iskee päälle, se tosiaan iskee voimalla. Kymmenessä minuutissa ensimmäisistä nälkäfiiliksistä tuntuu, että ihan kohta kuolen jos en saa ruokaa. Vastaavasti taas kuukaudessa noin kaksi viikkoa menee päinvastaisissa tunnelmissa; ei ole nälkä. Mitään ei tee mieli. Vatsa turpoaa ihan kaikesta ja se aiheuttaa ähkyoloa. Olisi huomattavasti mukavampaa, jos näläntunteen vaihetta kestäisi sen kaksi viikkoa ja turvonnutta ähkyoloa vain viikon. Mielellään sitä ähkyä ei tarvitsisi olla tietysti olemassa ollenkaan..

Hassua tässä kaikessa on se, että nälän tunne ja ähkyn tunne johtunee aineenvaihdunnasta. Sillä niinä aikoina, kun olen jatkuvasti nälkäinen, minun on oikeasti pakko syödä enemmän kuin normaalisti. Jos pysyn siinä täysin normaalissa ruokavaliossani, paino putoaa. On pakko lisätä vähän annoskokoa ja syödä ylimääräinen välipala jos toinenkin. Muuten luku vaa’alla senkun pienenee.

Ja sama toiseen suuntaan; silloin kun en tunne nälkää ja olen turvoksissa, joudun karsimaan syömisiäni. Muuten olen joka päivä turvonneempi. Nestepöhöä tai jotain, joka tapauksessa vaa’alla nähtävissä. Tämä pöhövaihe on todella ikävä. Olen huonolla tuulella kun olen turvoksissa. Vatsa painaa silloin koko ajan ja on ihan silminnähden kunnon pömpöllä. Jatkuva ähky, yyh. Ei mukava tunne. Vatsan fiiliksellä on ihan hirvittävän suuri vaikutus siihen, millä tuulella olen. Noina aikoina pidän annokset pieninä. Ja paino ei kyllä vahingossakaan tipu, vaikka söisin vähemmän.

Nyt on menossa se jatkuva nälkä -vaihe. Olen popsinut pari ylimääräistä välipalaa. Tässä on jotain kivaa, kun saa  syödä esimerkiksi sellaisia ruokia ja määriä, jotka normaaliolosuhteissa turvottaa välittömästi (kuten vaikka hapankorput, sipuli ja sienet). Nyt ei vatsa oireile yhtään. Olen herkutellut mm. näillä luumuilla, joita oli ilmestynyt ovemme taakse eilen:

Ruoaksi tein tänään uunissa kesäkurpitsalohkoja ja herkkusieniä sipulin kera, päälle sivelin valkosipulista/mausteista oliiviöljyä. Ja voi pojat, olipas taas herkkua!

Lautaselle pääsi lisäksi jääkaapista tomaattista munakoisovuokaa soijarouheella. Olin taas ihan taivaissa kun söin tätä. Elämä on välillä vaan niin ihanaa. :’D Tämä vatsan tapa kertoa mitä se haluaa ja mitä se ei halua, ja lisäksi kuinka paljon tai vähän, on minulle aika kiehtovaa. Oman kehonsa kuunteleminen on taito, jota olen opiskellut ahkerasti. Keho kertoo, mitä se haluaa ja mitä se ei halua. Kun se minulla nyt jostain syystä käyttäytyy näin sykleittäin kuin käyttäytyy, olen oppinut sitä kuuntelemaan. Kun se huutaa ruokaa, se saa ruokaa. Ei se huutaisi, ellei se sitä tarvitsisi. Se huutaa, koska muuten paino putoaa. Ja kun se on jatkuvassa ähkytilassa, se ei tahdo mitään ylimääräistä ja jopa normaalia vähemmän, koska muuten keho kerää nestettä ja sitten ei ole kenelläkään mukavaa.. Olen muutenkin sitä mieltä, että kehoa kuuluu ruokkia, ei mieltä. Ravinto, jota syön, on ensisijaisesti keholleni. Se saa mitä se tarvitsee ja se ei saa sitä, mitä se ei tarvitse, kuten turhia sokereita, rasvoja, liiaksi suolaa. Ei minulla tule olemaan koskaan kuin tämä yksi keho. En halua aiheuttaa sille turhaa stressiä huonoilla valinnoilla. Enhän voisi vaatia sitä edes palvelemaan minua hyvin ja mahdollisimman pitkään, jos sitä tahallani kiusaisin. Ei se olisi reilua.