Negatiivinen kommentointi

Yksi näiden blogien mukavia ominaisuuksia on se, että näkee, mitä kautta ihmiset tänne löytää. Nyt Iltalehden jutun jälkeen on ollut oikeasti aika mielenkiintoista seurata, kun minusta on keskusteltu vähän siellä täällä. :D

Eilen sitten bongasin yhdeksi suurimmaksi lähteeksi Demi -lehden sivuilla olevan keskustelupalstan. Keskustelun aloittaja oli aloittanut otsikolla: ”Onko tällä naisella teistäkin jo mennyt hieman yli treenaaminen”. Ja blogiini oli linkki. Seurasin kommentointia. Kommentteja taisi ehtiä tulla noin kahdeksankymmentä, ennen kuin poistivat koko keskustelun. Harmi, sillä se oli oikeasti mielenkiintoista. :’) Taisi olla sääntöjenvastainen. Olisi pitänyt kuvakaappailla tai kopioida noita kommentteja!

Tähän väliin voin todeta, että negatiivinen kommentointi ei vaan pääse läpi. Minua on mahdoton tuntemattoman ihmisen loukata, koska tuntemattoman ihmisen mielipiteellä ei ole minulle mitään merkitystä. Positiivinen kommentti saa hymyilemään, negatiivinen ei yksinkertaisesti pääse läpi. Niin sinut ja sujut olen itseni kanssa. Lisäksi tiedän vallan hyvin, ettei kaikkia vaan voi miellyttää, enkä missään nimessä tahdo kaikkia miellyttää. Tahdon tasan miellyttää itseäni ja miestäni. Siinä on kaksi ihmistä, joiden mielipiteellä on väliä, kun kyse on minusta tai kehostani. Kaikki muu jää automaattisesti omaan arvoonsa. En oikein osaa sanoa, miksi nuo ei minua loukkaa. Johtuuko se sitten siitä, että kun en ihmisistä muutenkaan tykkää, niin miksi heidän mielipiteillään olisi minulle jotain merkitystä. Niin tai näin, mutta näin on. :’)

Demihän on teini-ikäisten lehti ja olikin tosiaan mielenkiintoista seurata kommentointia. Taisi olla aika tasoissa negatiiviset ja positiiviset. Negatiivisimmat olivat useimmiten seuraavanlaisia:

”Hyi olkoon.” ”Liian miesmäinen kroppa. Kamala hauis.” ”On mennyt pahasti yli.” ”Aivan liian laiha.” ”BMI on alipainoisen puolella, ei tervettä.” ”Kamalat noi kyljet.” jne.

Positiiviset olivat lähinnä tällaisia:

”Ihana vatsa.” ”Vaihtaisin koska tahansa.” ”Ihailtavaa itsekuria ja todistaa, että kun jotain tahtoo niin se on mahdollista.” ”Mun unelmakroppa.” ”Kuuntelee kehoaan, fiksu.” jne.

Parhaat kommentit olivat mielestäni:

”Ihan sama.” ”Ei oo vielä mennyt yli, kunhan nyt ei enää jatka.” ”Pelottava kroppa.” ”Hyi v***u tota hauista :D.”

Nää oli kaikki ihania. :’D

Jonkin verran mietittiin myös sitä, että onko tämä pakkomielteistä ja jonkin verran tietysti myös (entisten syömishäiriöisten) puolelta, että onko tässä niitä piirteitä. Pari kommenttia oli, joissa todettiin, että selasi pari postausta ja ei hyvälle vaikuta, että ei muuta elämää ilmeisesti ole kun treeneistä vaan kertoo. Lisäksi todettiin, että sairasta se on jos on tarve nettiin jatkuvasti postailla treeneistään ja laittaa itsestään jatkuvasti kuvia.

Okei, kyseessä on teinit, mutta silti vähän hämmensi, että kuinka monta syömishäiriöistä ovat tavanneet, joilla olisi tällaiset lihakset? Tai energiaa siinä määrin, että voisi treenata yleensäkään nousujohteisesti? Mieleen myös juolahti, että kun tosiaan kyseessä on treeniblogini, niin treeneistäni täällä tosiaan kerron.. Kyllä, muu elämä on sitä muuta elämää ja se ei luonnollisestikaan kuulu tänne blogiin. Olenkin alusta asti ihmetellyt, miten olen täällä blogissani ns. säästynyt kaikelta pahemmalta kommentoinnilta. Olen seurannut, miten toiset saavat kakkaa niskaansa milloin mistäkin asiasta ja minä en. Kuitenkin niin avoimesti olen täällä ja minussa olisi vaikka mitä aiheita riepoteltavaksi! Liian laiha, liian alhainen BMI, luuviulu ja varmaan syömishäiriöinen. Mutta ei, en ole saanut tällaisia kommentteja. Hassua. Nyt Iltalehden jutun myötä osasin odottaa luonnollisesti näitä, koska blogiini tulisi eksymään ihmisiä, jotka eivät ymmärrä treenimaailmasta yhtään mitään. Toistaiseksi ei siltikään ole vielä blogin itsensä puolella huudeltu. Muualla nyt ovatkin. Mutta ihan saa vapaasti huudella täälläkin, ei ole kommenttien valvontaa käytössä eikä tule, kun ei nuo minuun pääse läpi. Toivoisinkin, että jos täytyy pahaa oloa purkaa jotain toista henkilöä kohtaan, tulkaa mieluummin minua haukkumaan, koska minuun ei satu. :) Toiset ihmiset voi jättää rauhaan. Minä voin olla vapaata riistaa.

Osahan noista negatiivisista kommenteista on oikeasti minulle pelkästään positiivisia. Kun haukutaan liian miesmäiseksi, hymyilen. Sehän tarkoittaa hyvin erottuvia lihaksia ja sehän tässä on tarkoituskin. :’) Samoin luonnollisesti hauiksen aiheuttamat yökötysreaktiot ovat minulle kuin rakkautta jaettaisiin! :’D Sillä kaksi asiaa, joista olen itsessäni kaikista ylpein, on vatsa..

Peppu kuuluu aika lailla samaan kategoriaan, mutta sen esittely täällä blogissa ei usein ole niin korrektia. :’D

Lähinnä tässä kaikessa mietityttää se, että jos en olisi minä, niin miten olisi käynyt, kun noita olisin lukenut niin, että ne pääsisivät läpi? Voin vain kuvitella, miten pahalle ihmisestä tuntuisi. Netissä kirjoitellaan ’hyi olkoon’ siitä, mille näytät. Ihan varmasti voisi itkettää ja voisi sattua, voisi johtaa vaikka mihin kamalaan. Olen onnekas, etten yksinkertaisesti kykene  välittämään. Silloin kun hyväksyin itseni, hyväksyin sen, ettei kaikille voi vaan olla mieliksi, hyväksyin täysin painoni ja hoikkuuteni. Ne lakkasivat olemasta arkoja aiheita ja vaihtuivat ylpeyden aiheiksi. Kun ymmärsin, ettei kaikille voi olla mieliksi, ymmärsin, että on heidän ongelmansa, jos kokevat minun kehoni tai elämäntapani ongelmaksi. En minä voi sille sitten mitään. Ei ole minun vastuuni voida asialle jotain. Enkä ole mistään tästä pahoillani. Minua ei yksinkertaisesti vaan kiinnosta. Siksi olenkin mielelläni kaikille vapaata riistaa, jos joku haluaa avautua, varsinkin jos sillä jättävät toiset rauhaan. Suurin osahan varmasti kokisi tuollaisen kehon arvostelun loukkaavana. Kommenttikenttäni on siis avoin ihan kaikille. Olkaa hyvät.

Anteeksi suorapuheisuuteni, mutta..

..törmäsin tuohon lauseeseen tänään ja sehän kolahti justiinsa eikä melkein. :D