Niitä polkuja tallaamaan kai Kenesjärvelle asti 17.10.2015 Suvi  Tykkää 13 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Hei ihmiset! Lopultakin sain aikaiseksi jatkaa tätä tarinaa. En sano, että olisi ollut kiire, koska ei ole ollut. En tiedä, mitä oikein on ollut, mutta ei siis ainakaan blogin kirjoittamista. Nyt olen kuitenkin back in writing business. Palataan siis elokuuhun ja vaellusmeininkeihin. Kaikkien kommervenkkien jälkeen poppoomme pääsi tiistaina 18.8.2015 tallaamaan niitä polkuja, joita oli tarkoituskin. Polkaistiin Sulaojalta Kevon reitille, ajoissa klo 10.15. Sää oli aivan mahtava, aurinko paistoi, ötököitä ei ollut ja yöunetkin olivat olleet riittävän pitkät. Myös Toni oli ilmestynyt telttaansa auton siirtelyreissulta. Ihan siis vaikutti sille, että tosiaan päästään Kevon reitille :) Kaikki kommervenkit eivät silti loppuneet. Ensimmäinen venkki oli se, että vesistö olikin alkumatkasta jonkin verran alempana polulta kuin luultiin. Lähdettiin sillä ajatuksella ekalle etapille, että onhan siinä isoa lammikkoa vieressä ja vesivarastoja voi täydentää milloin vain. Karttakuvassakin näyttää ihan siltä kuin reitti kulkisi järven pohjassa. Harjanteella tuijoteltiin sitten silmät kierossa karttaa ja todettiin, että oli siinä mahdollisesti ehkä kuitenkin joku korkeuskäyrä. Reaalimaailmassa ei tarvinnut kierosilmiä nähdäkseen jyrkähkön ja pitkähkön rinteen ennen järven rantaa. Olipa sitten käyriä tai ei, korkealla oltiin. Ennen kuin passitettiin Toni vedenhakuretkelle, tai se olisi todennäköisesti ollut myös kiipeilyretki, päätettiin kuitenkin jatkaa vielä jonkin matkaa. Polku lähtikin sitten alamäkeen ja päästiin rantaan lounastamaan. Kevon reitin kartta. Alkumatka kulkee järven pohjassa. Tai sitten harjanteella. Kuva: Metsähallitus, Googlella löytyi netistä Järven pohja olikin korkeammalla kuin luultiin. Harjanteella Sulaojan ja Ruktajärven välimaastossa. Kuva: Minä Päästiin kuitenkin rantaan lounastauolle. Winde otti päikkärit, ja joku muukin taisi. Kuva: Minä Viimeinen hetki tulla katumapäälle ja tilata taksi. Kuva: Minä Jo ekalla vaelluspätkällä päästiin keskelle ei mitään. Kirjaimellisesti. Tai itse asiassa kirjaimettomasti tässä tapauksessa. Kuva: Minä Sain niinkin vastuullisen tehtävän kuin huolehtia, että pysähdyttiin tauoille tunnin välein (koska muilla ei ollut kelloa). Aluksi sujui hyvin, kunnes rupesin unohtamaan, että mihin aikaan oli lähdetty liikkeelle. Kuva: Minä Tämä reitin starttipätkä oli patikoinnillisesti aika helppoa, mutta rinkallisesti aika painavaa. Saavuttiin n. 15 km patikoinnin jälkeen Ristenasjavrelle melko aikaisin, eli jo viiden maissa iltapäivällä. Vielä ei siis ollut merkkiäkään reitin ”erittäin vaativa” -kuvauksesta. Pohdittiin siinä sitten, että jatketaanko vielä seuraavaan paikkaan vai ei. Tuumailujen keskellä huomasin yhtäkkiä, että suklaalevyni oli sulanut. Jäähdytin sitä järvessä. Suklaalevyongelmaa ratkoessani Toni ja Saara olivat päättäneet, että jäädään kuitenkin sinne yöksi. Putous olisi siten seuraavana päivänä sopivan matkan päässä, jotta voitaisiin yöpyä siellä. Operaatio ”save the chocolate”. Kuva: Minä Ristenasjavrellä oli hiekkaranta. Laitettiin teltat hiekkarannalle, mikä kuulosti kivemmalle kuin oli. Ärsyttävää, kun telttaan tulee hiekkaa. Ja vaatteisiin. Ja vähän joka paikkaan. Tonin mielestä oli ärsyttävää, jos teltan edessä on lehtiä. Bongattiin illalla sopuleita, ja toiset bongasi yölläkin. Ne olivat vissiin kyllä oikeasti hiiriä. Koitin hakata halkoja, mutta huomasin, etten osaa enää. Varmasti olen osannut joskus. Sitten minulta kiellettiin halonhakkuu-harjoitukset. Koitin tehdä solmuja pyykkinaruun, mutta en sitäkään osannut. Solmuja en tosin ole osannut tehdä ennenkään, muutamaa kiipeilyssä tarvittavaa solmua lukuunottamatta, joten se ei yllättänyt. Saara solmi narut. Joku näki kai poron. Hullut kävivät uimassa, minä en. Sitten söin järvessä kovetettua suklaata. Jotain muita ihmisiä näkyi ja vilkuteltiin niille. Onneksi eivät jääneet meidän rannalle. Syötiin pastaa, pystytettiin teltat, puhallettiin Tonin king size bediin, mentiin nukkumaan. Leppoisa ilta. Sopuli eli hiiri kävi morjenstamassa Tonia. Kuva: Toni T. Porokin kurkkasi leiriimme. Kuva: Minä Toni ”Martti” haravoi pihan. Kuva: Minä Kaikki muut olivat ihan pirteitä ja valmiita jatkamaan matkaa, mutta Winde oli aika nakit ja muusi ;-) Kuva: Minä Jeps, siinä se, mitä sain tarinoitua tällä kertaa. Seuraava päivä olikin aivan huikea, koska pääsimme Kevon kanjonin näköalapaikalle… Eli ensi kertaan sitten, ja toivottavasti se tulee vähän nopeammin kuin tämä kerta :) Aurinkoista syksyä kaikille! Artikkelikuva (Ristenasjavri): Minä ihan itse kuvasin, ehkä joku suodatin auttoi vähäsen… Kevonreitti Lapissa Ristenasjavri suklaa Vaellus Lue myös: Pilvessä Lofoottien yllä… 18.06.2017 Wanna be vuorikiipeilijä 17.05.2016 Nepal, here I come again! 14.04.2016 Viimoiset metrit Kenestuvalle ja Norjan kautta kotiin 20.12.2015 Tunturilammelle polskimaan 06.12.2015 Korjaamon kautta Kevolle Kanjonin kautta putoukselle Suvi

Lopultakin sain aikaiseksi jatkaa tätä tarinaa. En sano, että olisi ollut kiire, koska ei ole ollut. En tiedä, mitä oikein on ollut, mutta ei siis ainakaan blogin kirjoittamista. Nyt olen kuitenkin back in writing business.

Palataan siis elokuuhun ja vaellusmeininkeihin. Kaikkien kommervenkkien jälkeen poppoomme pääsi tiistaina 18.8.2015 tallaamaan niitä polkuja, joita oli tarkoituskin. Polkaistiin Sulaojalta Kevon reitille, ajoissa klo 10.15. Sää oli aivan mahtava, aurinko paistoi, ötököitä ei ollut ja yöunetkin olivat olleet riittävän pitkät. Myös Toni oli ilmestynyt telttaansa auton siirtelyreissulta. Ihan siis vaikutti sille, että tosiaan päästään Kevon reitille :)

Kaikki kommervenkit eivät silti loppuneet. Ensimmäinen venkki oli se, että vesistö olikin alkumatkasta jonkin verran alempana polulta kuin luultiin. Lähdettiin sillä ajatuksella ekalle etapille, että onhan siinä isoa lammikkoa vieressä ja vesivarastoja voi täydentää milloin vain. Karttakuvassakin näyttää ihan siltä kuin reitti kulkisi järven pohjassa. Harjanteella tuijoteltiin sitten silmät kierossa karttaa ja todettiin, että oli siinä mahdollisesti ehkä kuitenkin joku korkeuskäyrä. Reaalimaailmassa ei tarvinnut kierosilmiä nähdäkseen jyrkähkön ja pitkähkön rinteen ennen järven rantaa. Olipa sitten käyriä tai ei, korkealla oltiin. Ennen kuin passitettiin Toni vedenhakuretkelle, tai se olisi todennäköisesti ollut myös kiipeilyretki, päätettiin kuitenkin jatkaa vielä jonkin matkaa. Polku lähtikin sitten alamäkeen ja päästiin rantaan lounastamaan.

Tämä reitin starttipätkä oli patikoinnillisesti aika helppoa, mutta rinkallisesti aika painavaa. Saavuttiin n. 15 km patikoinnin jälkeen Ristenasjavrelle melko aikaisin, eli jo viiden maissa iltapäivällä. Vielä ei siis ollut merkkiäkään reitin ”erittäin vaativa” -kuvauksesta. Pohdittiin siinä sitten, että jatketaanko vielä seuraavaan paikkaan vai ei. Tuumailujen keskellä huomasin yhtäkkiä, että suklaalevyni oli sulanut. Jäähdytin sitä järvessä. Suklaalevyongelmaa ratkoessani Toni ja Saara olivat päättäneet, että jäädään kuitenkin sinne yöksi. Putous olisi siten seuraavana päivänä sopivan matkan päässä, jotta voitaisiin yöpyä siellä.

Ristenasjavrellä oli hiekkaranta. Laitettiin teltat hiekkarannalle, mikä kuulosti kivemmalle kuin oli. Ärsyttävää, kun telttaan tulee hiekkaa. Ja vaatteisiin. Ja vähän joka paikkaan. Tonin mielestä oli ärsyttävää, jos teltan edessä on lehtiä. Bongattiin illalla sopuleita, ja toiset bongasi yölläkin. Ne olivat vissiin kyllä oikeasti hiiriä. Koitin hakata halkoja, mutta huomasin, etten osaa enää. Varmasti olen osannut joskus. Sitten minulta kiellettiin halonhakkuu-harjoitukset. Koitin tehdä solmuja pyykkinaruun, mutta en sitäkään osannut. Solmuja en tosin ole osannut tehdä ennenkään, muutamaa kiipeilyssä tarvittavaa solmua lukuunottamatta, joten se ei yllättänyt. Saara solmi narut. Joku näki kai poron. Hullut kävivät uimassa, minä en. Sitten söin järvessä kovetettua suklaata. Jotain muita ihmisiä näkyi ja vilkuteltiin niille. Onneksi eivät jääneet meidän rannalle. Syötiin pastaa, pystytettiin teltat, puhallettiin Tonin king size bediin, mentiin nukkumaan. Leppoisa ilta.

Jeps, siinä se, mitä sain tarinoitua tällä kertaa. Seuraava päivä olikin aivan huikea, koska pääsimme Kevon kanjonin näköalapaikalle… Eli ensi kertaan sitten, ja toivottavasti se tulee vähän nopeammin kuin tämä kerta :)

Aurinkoista syksyä kaikille!

Artikkelikuva (Ristenasjavri): Minä ihan itse kuvasin, ehkä joku suodatin auttoi vähäsen…