Oi ihana tiistai!

Hitsiläinen. Jälleen aikasta kiva päivä duunissa takana :) Oli taasen aikasta hauskaa duunikavereiden kanssa. Ohhoijaa, aika aikuista menoa välillä, myönnetään, mut mitäpä siitä, pääasia että on kivaa ja jengi viihtyy. Ei työpaikan pidä / täydy olla mikään paskantärkee mesta. Tietysti on hyvä osata käyttäytyä tilanteen mukaan ja jokainen järkevä ihminen osaakin. Pitää osata lukea ilmapiiriä. Meilläkin, kuten olen niin usein jo todennut, on hyvin erilaista persoonaa tuolla, joten kaikille ei ihan uppoa sama huumori, mikä taasen uppoo osaan porukasta todella hyvin. No itse olen semmonen… no kameleontti, että mukaudun tilanteen vaatimalla tavalla ja osaan pitää hauskaa kaikkien kanssa. En ole vielä törmännyt työyhteisössäni ihmiseen joka tökkisi pahasti… Pidän kaikista :)

Kohtapa miulle tulee aivan ihana tyttökoira trimmiin. Uih, odotan taas innolla että pääsen halimaan ja pusimaan sitäkin. Piti tosiaan mennä kuntosalille, mutta minä olin aivan unohtanut tämän trimmauksen. Onneksi muistin ajoissa, oisko ollut noloa paahtaa salilla kun toinen olisi kilkuttanut oven takana :O onneksi näin ei ole koskaan käynyt.

Aurinkokin jaksaa paistella. Puolisko lähti fillaroiden kirjastossa käymään :) Hienoa, että hän on innostunut liikunnasta. Eilenkin oltiin yhdessä kuntosalilla. Koko kööri. Tarkoitan ennenkaikkea, että hienoa hänen itsensä vuoksi, että on panostanut nyt terveellisempiin elämäntapoihin. Niin, tällaiset päätökset on lähdettävä itsestään. Ei siinä muuten mitään järkeä olisikaan. Ei kenenkään toisen vuoksi kannata elämäänsä lähteä muuttamaan, siitä pitää saada jotain itsekin. Hän on kyllä kiitellyt, että olen potkinut vähän perseelle. Niin, no jos sitä katsoo päiväst toiseen toisen fanaattista treenaamista ja ruoan tarkkailua, niin kait siinä väkisinkin altistuu sille itsekin ;) No hyvä, jos olen voinut tuoda edes jotain hyvää hänen elämäänsä :)

Painajaiset seuraa muo edelleen. Viime yönä näin unta, miten potilaita meinasi kuolla toimenpidepöydälle, miten joku murhaaja väijyi muo / meitä jossain. Miten naapurin koirat (naapureilla ei edes ole koiria?!?!?!?) kävivät _aina_ kusemassa mun kämpän lattialle. Olin siitä aivan rikki. Olin niin täynnä pyhää vihaa ja raivoa… Ihan outoja unia. Mulla on selkeesti jokin ihme prosessi menossa. Jokin syvä angsti tai ahdistus…jostain syystä… en tiedä, mutta nyt on nähtävästi ihan vakio, että näen joka yö painajaisia. Todella turhauttavaa.

Tämän oman, en tiedä minkä olon takia, mun ja puoliskonkin välit ovat olleet aika viileät tässä viime aikoina. No mä en pysty olemaan mitään muuta kuin mitä olen. Anteeksi siitä. En vain voi pakottaa itseäni toimimaan mitenkään muuten kuin toimin. Tai siis jossain määrin tietenkin pystyn… mutta, no ei tätä voi selittää. Se joka on kokenut jotain vastaavaa tietää mistä mä puhun. Ei voi pakottaa itseään olemaan ylitsevuotavan rakastava ja ihana… jos ei kerta kaikkiaan ole kykenevä siihen. Niin, kuinkahan monta kertaa olen tätäkin sanonut, että jos tietäisin miten itseäni muuttaisin, niin sen tekisin. Mut ei ole helppoo kun on vaikeeta. Olen vaikea luonne, olen ja tulen olemaankin. Ei vanha koira enää uusia temppuja opi. Niinhän sitä sanotaan. Enkä ole minäkään tässä elämässä ihan helpolla päässyt, joten varmasti sekin on jättänyt jälkensä tunne-elämääni, sitä en epäile ollenkaan. Minä kun en ole elännyt missään yltiörakastavassa perheessä… nih, mitä sitä voi odottaa itseltäänkään. Myönnän, että olen jossain määrin tunnevammanen. En kuitenkaan luokittelisi sitä itsekkyydeksi, tiedän kyllä mitä on itsekkyyskin. Jos olisin itsekäs, en pesisi puoliskoni vaatteita, tekisi hänelle joka päivä ruokaa, keittäisi aamulla kahvia… jne. Jos olisin itsekäs, vaatisin hänen täyden huomionsa antamatta mitään takaisin. En vaadi häneltä juuri minkään sortin huomiota, mutta en oleta sitä saavani häneltäkään, en tällä hetkellä. Kun on vaikeeta niin on. Joh, no nyt alkaa taas kuulostaa siltä, että tämän voisi ymmärtää niin väärin…että ehkä lopetan taas hetkeksi tähän. Sitä paitsi trimmini saapuu näillä näppäimillä. Jesh. Palailen astialle!