Pelin avaus ja päivien kuvaus..

Sain ilahduttavan yhteydenoton, jossa kysyttiin haluaisinko siirtyä bloggaamaan gains.fi:n alle. Semisti hullu kun olen vastasin myöntävästi sen enempää asiaa miettimättä. Oletettavasti tätä kirjoitusta lukee moni muukin kun mun aikaisempia tarinoita seurannut, joten esittelempä vielä vähän itseäni..

Kuka mä oon, mistä mä tuun ja mis mun kengät on? Moi, mä oon Saara. Peräkylän kasvatti, tällä hetkellä asuinpaikkana on Pieksämäki. Ikää 25-vuotta. Koulutustaustaltani lähihoitaja 2009 ja sairaanhoitaja 2013. Syksyllä 2014 aloitin FAF:in Personal Trainer kurssin, joka viimeistelyä vailla valmis. Töitä teen millon missäkin, pääpaino toistaiseksi hoitotyössä. Oon kasvanu perheessä, jonka sisältö on vaihdellut kahdesta vanhemmasta neljään ja yhdestä sisaruksesta kolmeen. Oon taistellu tieni tähän päivään mm. syömishäiriöiden, masennuksen ja jonkin asteisen AD/HD:n kanssa. Tällä hetkellä elämää värittää lähinnä tuo viimeisin.

Treenitaustasta ja tavoitteista. Kuntosalia säännöllisesti noin 4-5 vuotta. Treenaamisessa pääpaino lihasmassan hankinnassa ja kehon muokkauksessa. Oon kropaltani aika kurvikasta laatua ja tykkään siitä. Mitkään fitnesskisat ei tule olemaan minun juttu? En ole ainakaan Suomessa törmännyt vielä sellaiseen sarjaan mikä kolahtaisi täysillä. Olen vannonut, etten lähde kisatielle. Omasta kokemuksesta kuitenkin tiedän, että ne asiat joita eniten vastustaa alkaa pyörimään mielessä. Ehkä vielä löydän itteni parrasvaloista pikkupikkubikineissä, en tiedä. Wannabebodari.

Mun blogin sisältöä on mahdoton kuvailla muutamalla sanalla. Veistelen tarinan ihan mistä tahansa, mutta mainittakoon, että elämä pyörii pitkälti treenaamisen, työn ja ihmisten ympärillä. Olen enemmän tunne kuin järki-ihminen. Persoonallisuutta yhdellä sanalla kuvaten.. värikäs. Esitän kertomukset pitkälti sen kautta miten asioita tunnen, nään ja ajattelen. Faktapitoisempaa settiä käsittelen ehkä harvemmin. Miksi kirjoitan? Mulla on paljon asiaa, kaikesta. Mitä mä sulle tarjoon? Viihdettä? Ajateltavaa? Mun kertomukset tulee olemaan mun kasvutarinaa tavalla tai toisella. Tervetuloa messiin. Kiitän ja kumarran. Loversgonnalove.

Sitten voinkin alottaa kertomaan mun viimesimmän viikon kulusta.

Aloitan siitä päivästä, kun piti mennä yövuoroon. Tuon jälkeen olen ollut täysin kujalla, ei mitään käsitystä mikä päivä, paljon kello ja kuka mä oon, missä oon. Teen hoitotyötä. Tällä hetkellä kehitysvammapuolella. Pääsääntöisesti teen kahta vuoroa, öitä ei ole paljoakaan tarvinnut tehdä eikä ne taivas varjele sovi mulle. Päivä oli vapaa, joten käytin sen bodailuun. Aamulla aerobiset ja iltapäivällä jalkatreeni. Totaalihajoaminen. Parin kuukauden dietti taustalla, hcväsymys, yötä vasten jo henkinen stressi valvomisesta. Rauta ei noussut, treenipainot -20-30% ns. normeista. Käyn treenaamassa pääsääntöisesti pienellä kuntosalilla, missä laitteita ja vapaita painoja on luonnollisesti rajoitettu määrä. Piti mennä kyykkäämään, en malttanut odottaa koska joku patu oli vallannut. Jalkaprässi kakkosvaihtoehdoksi, ei ihan lähtenyt. Pyramidina lähdin rakentamaan ja kramppi iski jo kolmannessa sarjassa. Kiroilin ääneen. Kyttäsin koko treenin ajan kelloa, ahistaa mennä töihin. Yö(k) kun pitää valvoa. Ketutuskynnys vaan kasvoi kaiken säätämisen keskellä ja loppuen lopuksi potkin painoja salin lattialla. Tuon ketutuksen voimalla kuitenkin päätin repiä kunnon sarjat mavea, joka ei juuri ole mun treeniohjelmissa aikaisemmin pyörinyt. Käsissä ei riitä pito, joten otin isojen poikien apukeinot käyttöön.

Treenien jälkeen menin kauppaan jossa mielessäni auoin päätäni leivonnaisille. Talouspolitiikka on tällä hetkellä siinä jamassa, että joudun miettimään ostanko extran tonnikalaa vai tota mikä maksaa kaks egee enemmän mut pitää sisällään mm. paljon vähemmän ruotoja ja suomuja. Tuona päivänä olin myös klassinen esimerkki siitä, että kun aamupäivästä treenaa eikä syö riittävästi niin iltaa kohden tulee vähän nälkä. Jäätävä hiilaritankkaus.

Yövuoron kulku tiivistettynä: klo 21-23.59 dippadaidappadui, klo:00 v#ttu että väsyttää, klo 00-02.00 särkee päätä, ärsyynnyn kaikesta, keskittymiskyky laskee, joka paikkaan koskee, alkaa tärisyttää, turvottaa.. oksettaa.. klo:02.00-04.00 yliväsymys, tärisyttää lisää, tykytyksiä/muljahteluja, oksettaa, kramppaa, masentaa, ahdistaa.. kroppa on niin väsyny, että käden nostaminen on työlästä.. klo:04.00-06.00 kaikki edelliset oireet kerrattuna kahdella, rukoilen et aamuvuoro tulee.. ajattelen kaikenlaista, kuten miksi ihmistä pitää kiduttaa tällä tavalla.. Olen varma etten selviä hengissä… klo:6.00-7.00 valonpilkahdus, kohta tää on ohi.. Klo 7.00 eteenpäin tiivistettynä: tasapainoaisti hukassa, hahmottaminen hankalaa, kaikki yövuoron oireet x3-4, äänet kuuluu kohtuuttoman kovina, lapset kiljuu ja kaupan kassahihnasta lähtee hirvee meteli. En saa nukuttua, niinkuin en muulloinkaan yön jälkeen.

Tiistaina sali, matka ei ollut mutkaton. Autosta on hajonnu toinen pyyhkiänsulka (tietty kuskin puolelta), vettä sato, ajoin puoliksi pelkääjän paikalta, sain sakot. Puskurikin repsottaa vähän.. Treeneistä tuli kuitenkin tosi hyvä fiilis. Voimatasot oli aika hyvät ja sarjat paukuttelin tehdä niin, ettei syke nouse taivaisiin. Sydän käy turhan kierroksilla valvomisen ym. takia. Selkäpäivä. Treenasin fiiliksellä kill the beast bitch! Roy Jones huuti kuulokeissa et Go hard or go home niggah! BOOMBOOM! Illalla pohdin erään ystävättäreni kanssa sitä, että onko meidän geeniperimässä mennyt joku pieleen testosteronitasojen osalta kun ollaan niin semiäijiä. En pidä itteeni kovin neiti-ihmisenä, mutta samainen ystävätär sai mut ylipuhuttua ja annoin laittaa irtoripset mitkälie itelleni, joita oon ilmeiseen huomaamattani repiny irti. Toinen silmä on kalju ja toisessa on sellaset bambin räpsyttimet.

Seuraavana yönä nukun 2-3h. Kroppa ja mieli ihan sekasin. Tein yövuoron ehkä su-ma välisenä yönä. Eilen keskiviikkona totesin, että nyt iski vähän liian kovaa. Oon valvonu oikeestaan lauantaista asti. Varsinaisesta unettomuudesta en ole kärsiny koskaan, yövuoroihin en ole aikasemmin reagoinut näin rajusti. Lääkärin aikaa ei saanut eilen, kokeillaan tänään uudestaan. Ei ollu aavistustakaan, että tää lyö näin lujille. Stressilevelit on paukkunu tasaseen rajotinta vasten jo jonkin aikaa, valvominen oli piste Ii:n päälle. Määräsin itse itseni pakkolepoon ainakin treenin ym. osalta. Muutaman vuorokauden valvominen on harvinaisen sairasta puuhaa!!! Menin lepuuttamaan mieltä ja kroppaa iskän sohvalle. Missään ei ole hyvä olla. Koiravauva auttoi.

Tää mun ensimmäinen juttu lähti kyllä todella vauhdikkaasti, mutta sellaset ei näyttävät sisääntulot ei ilmeisesti ole koskaan ollu mun juttu. Seuraavaan kertaan oon sit jo nukkunut ja jos ei aurinko ala paistaa niin hommaan vaik kirkasvalolampun, johan paistaa.

Kiitän ja kumarran. Lööv änd piis. -Saara