Pettymys tuo totta tosiaan

Mitä ihmettä, vasta yksi ihminen on klikannut itsensä lukijoista pois mun eilisen karkkijuttuni myötä. Odotin suurempaa pakoa, kun tälleen lukijani petän. :’D Mutta ehtiihän sitä vielä!

Ajattelin tulla heti kirjaamaan näitä karkkifiiliksiä ylös, kun ne on vielä niin selvässä muistissa. Tänään tosiaan ostettiin karkkia. Kolmen ja puolen vuoden tauko takana ja nyt teki vähän mieli, joten pitihän sitä sitten ostaa, kun kerran mieliteko niin kovin kiusasi!

Käytiin ensin syömässä Haraldissa hyvät sapuskat ja sitten käveltiin sieltä Finnkinon karkkilaareille, josta otettiin mukaan ne muutamat namit, joita sieltä teki mieli ja joissa ei tietty ollut sitä liivatetta. Sieltä käveltiin sitten Filmtownin laareille, josta löytyi loput namit. Tosi monta entistä suosikkia jäi hyllyyn, kun sisälsivät liivatetta. Varmaan pariakymmentä sorttia. Itselläni jäi hyllyyn myös ne, joissa kananmunaa oli käytetty, eli osa suklaista. Eettisesti katsottuna kananmunateollisuus ei minusta eroa siitä, kun kanaa lihaksi kasvatetaan.

Sieltä karkkinemme tultiin kotiin, punnittiin saalis (mulla nelisensataa grammaa, eli aivan liikaa ja miehellä taisi olla saaliina joku viisi ja puolisataa grammaa..). Laitettiin omamme kulhoihin ja sitten istuttiin niiden kanssa keittiönpöydän ääreen. Siinä hetki mietittiin, että syödäänkö tässä nyt oikeasti karkkia. :D Ensimmäinen oli vaikea valita ja annoin miehen tehdä tuon valinnan kun itse en osannut. Maapähkinäsuklaaneliö oli niistä ensimmäinen. Maistui aika paljon Snickersille, mutta aika vähän suklaalle. Oli hyvää, muttei mitenkään erityistä. Ja siitä sitten maisteltiin eri namuja rauhalliseen tahtiin ja fiilisteltiin makuja ja koostumuksia ja omia tuntemuksia. Kissa oli tietty vieressä tuijottamassa ja haistelemassa, että mitä ihmettä siellä oikein syötiin!

Miltä ne sitten maistui, tällaisen tauon jälkeen? Ei sieltä noussut yhtäkään sellaista esiin, mistä olisin ajatellut, että voi elämä kun onkin hyvää. Osa oli hyviä, osa ihan ok, osa pahoja tai mauttomia. Kaikki suklaiset olivat hyviä, mutta eivät erityisen hyviä. Valkosuklaa oli poikkeus tässä asiassa. Valkosuklaa on aina ollut mun lempparini suklaista. Entä nyt? Se oli pahaa.  Siis se valkosuklaan ominaismaku oli mun suuhuni ihan oikeasti pahaa! Mulla oli kaksi sellaista palleroista ja vain toisen sain alas, toinen lensi roskiin. Jännää, että maku oli ihan tosissaan vastenmielinen. Roskiin lensi pari muutakin namia, joissa ei ollut juuri makua laisinkaan tai maistuivat muuten pahalle.

Salmiakki oli yllättävän vahvaa suuhuni, en muistanut sen olevan tuollaista. Hedelmäkarkit maistuivat melkein kaikki saippualle (!!). Pätkis -suklaa ei ollut niin hyvää kuin muistin. Mies, joka on yleisesti tulisen ystävä, puhalteli vähän turkinpippuria syödessään. Ei muistanut sen olevan tuollaista. Vai oliko se tuollaista silloin, sellaiseen suuhun, joka söi turkinpippuria aina silloin tällöin? Nyt ymmärrän miksi ulkomaalaiset irvistelevät salmiakkia maistaessaan – samaan tapaan se irvistytti meitä, joilla on varmaan nyt ihan yhtä tottumattomat suut pitkästä tauosta johtuen!

Sellainen ällötysfiilis alkoi jo aika varhaisessa vaiheessa näiden syömistä ja siihen olisi tietysti voinut lopettaa, mutta teki silti jotenkin mieli maistella niitä nameja, joita ei vielä ollut maistellut. Jossain kohtaa tuli kuitenkin raja vastaan ja se sai olla siinä, vaikka vielä jäi laatuja maistamatta. Kulhon punnitus kertoi, että puolet tuli syötyä (miehellä meni muistaakseni 350g :D), ja siihen päälle valtaisaan janoon iso lasillinen vettä ja paha olo oli taattu. Jano tuli tosiaan jo hyvin pian tuon maistelun aloittamisen jälkeen ja se oli ihan jäätävä tuossa lopussa.

Kyllä meillä molemmilla se pääasiallinen fiilis tästä kaikesta oli ihan rehellinen pettymys.  Että ei siinä ollut kyllä mitään ihmeellistä ja että miten noita onkin tullut joskus syötyä vaikka joka päivä. Yksikään noista ei ollut taivaallista. Tuli tunne, että eipä näitä tarvitse enää jatkossa syödä. Että seuraava tauko voisi olla loppuelämän tauko karkkien osalta. :D En vanno mitään, ehkä joskus taas unohdan, että ne on tällaisia ja sitten pitää taas maistaa. Mutta ei, ei tästä todellakaan tule karkkien suhteen mitään tapaa. Suklaata voi ehkä joskus maistaa, jos jotain tiettyä olisi kiva kokeilla, vaikka mitenkään isosti en ole suklaan perään. Ja niitä joulutorttuja odotan, uskon muistavani kyllä ihan tasantarkkaan miltä ne maistuu. :’) Ehkä jotain muutakin joskus, jos sellainen tarve tulee, mutta kyllä karkkien osalta tämä oli tässä. Ei ole minusta syömisen arvoisia. Minun suuhuni eivät maistuneet järin hyviltä, saati sitten, että olisivat olleet mitenkään ihmeellisiä.

Eli eiköhän tuo pitkään kiusannut karkkihimo hoitunut nyt tällä kuntoon. :D Tästä on taas hyvä jatkaa!