Ruskabootcamp, päivä 2

Ruskabootcamp. Aika hyvin täällä tulee todellakin aivot ja kroppa bootattua.

Kenellekään ei varmasti ole enää epäselvää mistä on kyse. Tämä leiri on kova. Se on niin kova, että se pitää kirjoittaa zetalla. Talvicamppi on kuulemma vielä kovempi, joten sen täytyy olla puhdasta ydinsotaa. Pakko päästä siis sinnekin joskus. Huomenna on lyhyempi päivä haasteottelun muodossa, mutta olen jo täysin vilpittömästi sitä mieltä, että jokaisen pitäisi kokea tämä runtu jossain vaiheessa. Tämä on yhtäaikaa sekä puhdasta lihassolujen murhaa, että niin tyydyttävää treeniä. Itsensä ylittämistä. Endorfiinia.

Jos Ruskabootcamp olisi My Little Pony niin sen nimi olisi sukkasaippua.

Päivä alkoi tuttuun tapaan kahvilla. Koska suomalaiset juovat kahvia. Levillä kuulemma juodaan paljon muutakin, mutta nyt kävi näin. Aamun aerobinen osuus alkoi rapsakalla kuuden kilometrin kävelyllä/juoksulla, jonka ohessa otettiin venyttelyä ja kropan avausta. Ensimmäinen varsinainen veto tehtiin taas suolla. Kyseessä oli australialainen viesti, jossa kahteen joukkuueeseen jaetut camppilaiset juoksivat suolla apinan raivolla. Osan kengät jäivät suohon ja muhju lensi. Toinen joukkue vei pelin kotiin 5-4 joten juostua tuli yhdeksän rundia. Ihan tarpeeksi. Mutta koska ollaan boot-hiton-campilla, niin voittajat kantoivat häviäjät pois suolta.

Suolta jossa upotti polveen.

Sitten tykitettiin takaisin lähtöpaikalle ja kaikki olivat jo että kohta ruokaa on nom, mutta eihän meitä niin helpolla päästetty. Meidät pistettiin uimaan pienen lammen yli. Yöllä oli ollut pakkasta. Toistan, meidät pistettiin uimaan pienen lammen yli. Vaatteet päällä. Ensin 20 burpeeta, sitten kohti ahdin valtakuntaa ja jos toiselle puolelle pääsi (kaikki pääsivät), niin siellä kyykkyä tai burpeeta tai jotain pään asfalttiin hakkaamista ja eikun taas yli.

Kylmä oli adjektiivina vedelle mieto ilmaisu.

Tässä vaiheessa oli muuten aktiivisuusmittarin mukaan liikuttu jo yli 8 km ja askeleet olivat kymppitonnin hujakoilla. Kaloreita (lepoaineenvaihdunta mukaan laskettuna) oli tässä vaihessa kärytetty jo 2700 kcal. Sykevyö otti itseensä uimisesta, joten loppupäivän data oli aivojen varassa. Uskallan veikata, että lähelle viittä tonnia runtattiin iltaan mennessä. Ellei jopa enemmän.

Sitten saatiin ruokaa. Mikä tuli muuten tarpeeseen. Tässä vaiheessa pistin mainosmiehen vaihteen päälle ja jaoin kaikille Terveysmyrskyn korruptiopipot. Nämä pipot väänsi minulle muuten Tarravimma pika-aikataululla. Loistava palavelu. Mutta joo, maksettu mainos.

Ruoan jälkeen alkoi sitten lihaskuntotreeni. Jalat olivat oikeasti tässä vaiheessa jo melko kovasti hapoilla. Siispä kantamaan auton- ja traktrorinrenkaita, pöllejä ja itsetunnon rippeitä pitkin tunturia. Siellä rinteessä tehtiinkin sitten loputon määrä askelkyykkyjä, vatsalihaksia, renkaankääntöjä, kyykkyä pöllillä ja kyykkyjä ilman pölliä. Jossain välissä kannettiin pareja reppuselässä pitkin rinteitä, ja tässä vaiheessa ensimmäinen camppilainen lähti terveyskeskuksen kautta johonkin sellaiseen paikkaan, jossa ei karjuttu sielua rikki (silleen hyvällä tavalla). Se kävi siten, että metsästä juoksi karhu jolta olimme pöllineet autonrenkaan, ja veti voltin kautta mawashi-gerillä uhrin nilkan rikki.

Tai sitten se vain kaatui. En muista.

Mutta eihän tämä menoa haitannut. Mentiin johonkin vähän tasaisemmalle missä maitohapon piiskaamat jalat eivät aiheuttaneet enempää rampoja. Ja juostiin. Välissä tehtiin burpeita. Ja sitten juostiin. Ja välissä tehtiin myös vatsalihaksia. Ja juostiin.

Treeni ei loppunut, vaan sitten JUOSTIIN rinnettä vielä ylös ja hakattiin lekalla renkaita, ja ja ja ja…

Tässä välissä oli jokin sumea hetki johon kuului ehkä välipala. Välipalan jälkeen meille oli järjestetty kehonhuolto (kuten eilenkin), jonka aikana venyteltiin ja oltiin puoliunessa ja lähes zen-tilassa. Ulinan ja vikinän saattelemana pääsimme kääntyilemään asennosta toiseen ja kroppa kiitti ja lauloi hengellisiä lauluja.

Päivän päätteeksi eksyin majapaikkani suihkuun. Kävin syömässä vielä iltapalan perheen kanssa. Menin autolla, toki, koska kävely oli sen verran tuskaista, että olisi luultavasti helpompi ollut kävellä sellaisilla jaloilla josta mafia olisi murskannut polvilumpiot. Kaksi kertaa.

Tulkaa ihan oikeasti tänne. Tämä on ihan parasta.

Suomen kielessä ei olemassa sellaista sanaa joka kuvailisi kuinka hakatulta ja hyvältä voi yhtäaikaa tuntua. Jos olisin sisäisestä verenvuodosta kärsivä hylje jota olisi hakattu pesäpallomailalla vähän sieltä ja täältä, mutta jonka veri olisi puhdasta endorfiinia, voisi kuvaus mennä aika lähelle.

Huomista odotellessa. Are you wanna die Kikki?