Ruskabootcamp, vielä kerran

Lupasin yhteenvedon bootcampin jälkeisellä viikolla, mutta eihän sitä tullut, koska pesukarhu löi kivellä päähän. Kun olen selittänyt muille että minkälaista siellä Levin kauhujen tornissa oli, on vastaus ollut hyvin usein että onko tuossa mitään järkeä.

No eihän siinä ole, mutta ei ole monessa muussakaan asiassa. Joku voisi kysyä onko kotisohvalla istumisessa, kirjastossa käymisessä, jalkapallon pelaamisessa tai Facebookissa mitään järkeä. Kyse on tunteista joita se herättää. Apulanta taisi Hiekka-kappaleessaan veistellä, että kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän – jos edes sitäkään. Ilman tuskaa ei välttämättä voi saavuttaa nautintoa jos on vajonnut tarpeeksi syvälle aistittomuuden harmaaseen suohon.

Nouse sohvalta ja ota leka käteen. Murskaa ajatuksesi kukkatapeteista ja mene metsään ryömimään. Sieltä sinä ihmisenä olet tullut ja sinne sinä kuulut. Tuomivuorelle suota syömään, senkin henkinen kuokka.

Nykyajan ihmiselle ei peruselämä tarjoa hirveästi haasteita. Itsensä voittaminen, ja sen tajuaminen että pystyy johonkin paljon suurempaan kuin mihin on uskonut, ovat todellisia asioita. Voimaa. Ne ovat suuria tunteita, eikä niiden puutetta voi ymmärtää ennen kuin on ne kokenut. Moni turvallisessa sohvaympäristössä elävä sipsi-ihminen elää tunnevajareissa. Ilman tunteita ei ole elämää, siksi esimerkiksi painajaisunet ja rakastuminen ovat hienoja asioita.

Inhon ja pelkotilan voittaminen ovat hienoja asioita.

Arvoin Terveysmyrskyn Facebook-sivuilla yhden osallistumisen bootcampille. Voittaja meni, näki, voitti, tunsi tuskaa ja bloggasi .

”Mitä tästä jäi muistoksi? Keho ei ole täysin toipunut vieläkään, mielellekin tapahtui jotain, josta en vielä ole varma. Ihmeellinen yhteenkuuluvuus, joka syntyy toisilleen tuntemattomien ihmisten välille ääritilanteissa oli jotain, mitä mummuna muistella. Samoin ihmetyttää se, että kun on ihan varma, että ei jaksa enää askeltakaan, kykenee vaikka uimaan pitkin ja poikin jäistä vettä tai nostelemaan traktorinrengasta vielä kerran tunturia ylämäkeen ja takaisin. Äärillään käynti ja mukavuuskynnysten ylitys on todella ihmistä henkisesti ja fyysisesti venyttävä kokemus.”

”En suosittele tätä kenellekään, mutta menkää ihmeessä kaikki kynnelle kykenevät kokemaan, miltä tuntuu olla joka solulla elämän pelissä mukana.”

Miksi joku juoksee maratonin tai menee ottamaan vapaaehtoisesti värikuula-aseen kuulasta osumaa? Ihminen kokeilee rajojaan. Kumpi on suurempi mielihyvän tuottaja, kipu vai nautinto? Kaikki kehitys ei tapahdu lihaksissa, vaan osa täytyy kierrättää pään kautta. Lupaamani yhteenveto tulee tässä. Bootcampin sormi on kova ja ihmiseen koskee. Ensimmäisenä iltana mukavuusalue on niin kaukana että siitä näkyy vain pieni piste. Viimeisenä aamuna olo on kuitenkin täydellinen. Vaikka koskee, niin sitä ei enää tunne. Kipu on muuttunut nautinnoksi. Sellaiseksi nautinnoksi joka kestää pitkään ja jonka todellakin tuntee jokaisella solulla.

Ehdit vielä kerran tänä vuonna mukaan. Ruskabootcamp järjestetään 29.10.-1.11. ja veikkaan että hc-taso on vedetty yhteentoista koska a) lunta, b) Peippo, c) Mordor, d) lunta.