Saaristolaiselämää Kökarissa

Vähän alkoi olla jo turnausväsymystä nähtävissä, kun miljoonannen kerran taas pakkasin reppua, tällä kertaa Kökarin viikonloppureissua varten. Mutta tämä paikka oli vaan nähtävä.

Minnekään en tosin ole aikaisemmin lähtenyt näin hoomoilasena kuin Kökariin… Ennen vaellussinkkujen retki-ilmoitusta kevättalvella en edes tiennyt, että on olemassa sellainen paikka kuin Kökar. Ja että se on Suomen eteläisin kunta. Jossain kohtaa matkalla saaristoon minulle valkeni sekin yksityiskohta, että Kökar kuuluu Ahvenanmaahan. Enpäs siellä ollutkaan aikaisemmin käynyt…

Päähäni ei talvella mahtunut muita asioita kuin Nepali, joten joku muukin yksityiskohta tämän reissun suhteen jäi vähän auki. Kun Nepalissa eräänä päivänä päätin tutkailla kuulumisia Facebookista, huomasin sattumalta, että Kökariin lähtö pitäisi vahvistaa ja osuuteni mökkivuokrasta maksaa. Kääks. Ei muuten ollut mitään käsitystä siitäkään, että miten aion toimittaa itseni sinne.

Kummasti joskus, tai jopa useimmiten, kun vaan päättää jotain tehdä, palapelin palaset loksahtelee kohdalleen ja asiat järjestyy. Reissujärkkärimme ja oppaamme Viveca järjesti minut kimppakyytiin, kun mainitsin toimitusongelmastani reissun vahvistuksen yhteydessä. Ja sattuipa kivasti olemaan ihan ovelta ovelle -kuljetuskin vielä. Silloin, kun lähtö on puoli kuudelta aamulla, on aika kivaa, että joku hakee kotoa kyytiin :) Lähtö oli noin aikaisin, koska piti ehtiä klo 10 Korppoosta Galtbyn satamasta lähtevään l auttaan . Siinä välillä kun oli vielä 2 lossia (Parainen-Nauvo, Nauvo-Korppoo), niin aikaa kannatti varata vähän enemmän. Ja seuraava lautta Kökariin olisi lähtenyt vasta yhdeksältä illalla, joten mukava oli keretä siihen aikaisempaan lauttaan.

Matka lautalla Kökariin kesti 2,5 tuntia. Vinkkinä voisin kertoa, että kannattaa muuten ostaa kaikki spesiaali ruoka/juomatarvike mantereelta mukaan. Spesiaalilla tarkoitan esim. kanasuikaleita ja sen sellaista. Kökarin kaupasta löytyi kanakeittoa varten vain pakastettuja kokonaisia broilereita. ”Jostain syystä” meni vähän myöhäseen sen kanakeiton kanssa :D Mutta joo, olimme liikkeellä toukokuussa, off-season -aikaan, joten ehkäpä se vaikutti palveluiden ja kanan saatavuuteen. Monet liikkeetkin yms. olivat kiinni, esim. kahvila, ravintola ja kotiseutumuseo. Eli olikohan siellä kaupan lisäksi mikään muu paikka auki? Hmm. No sunnuntaina pääsimme leipäostoksille, kun Skärgårdsbröd avasi leipomokaupan vain meitä varten… Ehkä olimme sitten kuitenkin varteenotettava shoppailuporukka siinä 250 asukkaan kylässä.

Leirintäalueella en ole kyllä koskaan saanut näin hyvää palvelua. Viveca ei välittänyt off-season -ajoista. Hän toimi reissujärkkärin, kyytikoordinaattorin ja oppaan lisäksi myös kokkina, ja keitteli sopat, puurot ja letut koko porukalle. Oli siinä sopassa veivaamista, kun syöjiä oli parisenkymmentä. Puhumattakaan siitä broileriepisodista. Kiitos Viveca! Mutta eipä siinä Sandvikin henkilökunnankaan palvelussa valittamista ollut. Epäilin, että isäntä nukkuu alueen pikkuisen kaupan tiskin takana, kun oli siellä aina, vaikka milloin sinne meni.

Perjantaina olimme sen verran ajoissa Kökarissa, että ehdimme käydä kiertämässä Kalenin luontopolulla . Olipa hyvä, että olin käynyt ”lämppäkierroksella” Nepalissa, oli meinaan aika kivikkoinen polku. Melkein tuli ikävä vaelluskenkiä, jotka olin jättänyt kotiin, kun ratkesivat Nepalissa. Mutta kyllähän vaelluslenkkareillakin reitin selvitti. Paikoin oli vaan aika kosteita paikkoja, jolloin kenkien vedenpitävyys olisi ollut kiva ominaisuus. Sen verran siellä sai kuitenkin loikkia ja kiipeillä, että jos olisi polvi- tai nilkkakipuongelmaa, niin en polulle lähtisi.

Lauantaina vuorossa oli reissu Källskäriin. Hoomoilaisuuteni jatkui tässäkin kohtaa, kun en tiennyt, mikä mahtoi olla tämän saaren nähtävyysasia. Mutta jotain siellä selkeästi oli, joten mukaan vaan. Luulin, että siellä olisi ainakin majakka, kun kaikilla saarillahan on majakka. Mutta tuota… Eipä ollutkaan… Aina sitä oppii jotain uutta.

Källskärin reissun jälkeen polkaistiin Sandvikista saaduilla pyörillä vielä kirkolle Hamnöhön. Kirkko oli kyllä oikeasti aika lähellä, että eipä siinä muuten niin hiki olisikaan tullut, jollei kuoritakki olisi ollut päällä. Kirkolta löytyi kirkon ja geokätkön lisäksi keskiaikaisen fransiskaaniluostarin jäännökset , jotka kannattanee käydä vilkaisemassa, vaikka kirkot/geokätköt eivät niin kiinnostaisikaan.

Siinä se viikonloppu sitten hujahtikin. Kotiin lähtö ja repun pakkausta miljoonannenensimmäisen kerran. Kökarissa geokätköilijöiden perässä juostuani jäi innostus seuraavaan päivään asti etsiä muutamia kodin lähistöllä olevia kätköjä. Yksi löytyi, yksi ei löytynyt ja yhteen oli liian lyhyet sormet. Olen edelleen sitä mieltä, että geokätköohjelman sijaan tarvitsen yhden kappaleen Mirjoja, jota voi seurata kätkölle ja joka vielä kirjoittaa vihkoon tunnuksenikin. Semmoinen olisi tosi hyvä.

Entä muutanko Kökariin? Heti, jos sieltä löytyy työpaikka. En tosin tiedä, olenko talvella vielä samaa mieltä. Mutta eikös sitä pidäkin elää hetkessä..?

Seuraava blogikohteeni on vielä mietinnässä, jollei se ole Norja. Mutta joka tapauksessa, eiköhän tuota reppua taas pakata.

Kökarin aurinkoista kesää kaikille lukijoilleni!

Artikkelikuva: Juha Raitio

Muut kuvat: Minä ite