Taito kuunnella omaa kehoa ja mieltä

Meillä ei ole kuin yksi keho. Siinä samassa ruumiissa ollaan koko elämä. Toki siinä matkalla se muuttuu, sen tarpeet muuttuu, mutta perusasiat pysyy samoina. Sitä pitää hoivata niin kuin se haluaa, sitä pitää ruokkia niin kuin se haluaa, sitä pitää kohdella hyvin. Jos nämä asiat eivät toteudu, keho tuskin voi hyvin. Mistä sen kaiken sitten tietää, että mitä kaikkea se tarvitsee? Opettele kuuntelemaan sitä. Se on ehkä parasta, mitä voit kehollesi ja itsellesi tehdä. Varoitus: tämä teksti on pitkä. Kun itse ajattelen itseäni silloin, kun söin miten sattuu, en harrastanut liikuntaa ja kannoin kehossani kilokaupalla liiallista rasvaa, olen ihan hämilläni. Miksi ihmeessä tahdoin elää sellaista elämää? Olo oli ihan hirveä, sydän hakkasi niin että olin varma, että kyseessä on sydänvika. Ei se, että ruokavalioni oli päin p*rsettä enkä liikkunut lainkaan. Toisin sanoen, kuulin kehoni, mutten kuunnellut . Ja siinä kohtaa tein virheen ja siksi jatkoin elämää niin.

Söin herkkuja minkä napa vaan veti ja sitäkin enemmän. Aina, kun teki mieli. Ja mielihän teki joka päivä. Ja joka päivä oli huono olla. Yksinkertaiset asiat, kuten rappujen kävely ylös, tai vaikka ihan että nousi lattialta seisomaan, oli haasteita. Kaikki  vähänkin aktiivisempi oli haastavaa. Koskaan en nähnyt ruokavalion yhteyttä olooni, mutta onneksi näin sen yhteyden lopulta edes ulkomuotooni, ja silloin sain sen kuntoilukipinän. Nykyisen minän on niin vaikea tätä kaikkea ymmärtää, sillä nykyään nämä asiat toimivat jo automaattisesti, eikä asioita tarvitse erikseen pohtia ja ajatella.

Vasta kun ylimääräisiä rasvoja oli saanut pois ja liikunnasta tuli säännöllinen osa arkea, vasta silloin huomasi sen, että perhana, sydänhän on jo paljon parempi! Jaksan enemmän! Ja silloin huomasi myös sen, että kun ei enää mättänyt rasvaa ja sokeria roppakaupalla alas, yksikin roskaruokakerta tai mässyttely sai sydämen hakkaamaan todella kovaa ja olon hirveän huonoksi. Tässä kohtaa opin ehkä ensimmäistä kertaa kuuntelemaan kroppaani ja sitä, mitä tuo olo tarkoittaa. Tulkitsin kehoni viestin niin, että älä laita tuota kaikkea p*skaa kehoosi, se ei kuulu sinne, en tee sillä mitään, etkö huomaa kun huudan?! Minä huomasin, minä kuulin, minä kuuntelin . Oivalsin ensimmäistä kertaa, että keho ei sitä tahdo. En silloin kuitenkaan kaikkea heivannut ruokavaliosta pois, vaan silloin tällöin, joskin hyvin harvoin, söin roskaruokaa edelleen ja herkuttelin vaikka karkilla, mutta nuo määrät eivät vastanneet enää lähellekään sitä mitä ne ennen olivat.

Pitkäksi aikaa tämä jäi kuitenkin tähän. En oppinut kuuntelemaan kehoani tämän enempää, koska mitään siihen liittyvää ei näin tarjottimella minulle ojennettu. En osannut lähteä opettelemaan asiaa, koska en yksinkertaisesti tiennyt, että se olisi jotain, mitä olisi hyvä osata. Sitten alkoikin sairastelukierre, lääkäreillä ravaaminen, magneettikuvauksia, varjoainekuvauksia, sairaalatutkimuksia, neurologien kanssa keskusteluja, päivystyskäyntejä.. Tuon parin vuoden aikana sain niin isolla kädellä terveyteen liittyviä pelottavia kauhukokemuksia, että herkistyin kropalleni. Koska syytä ei löytynyt helposti, tutkin itse paljon asiaa, huomasin pienetkin muutokset, jotka nekin osoittautuivat tärkeiksi. Joskus jokin pienenpieni asia voi olla se puuttuva pala. Ja koska kukaan ei osannut sanoa ensin, että mitä pitäisi tehdä ettei niitä pelottavia tapahtumia enää tapahdu, miten minun pitäisi olla, mitä varoa, mitä tehdä milläkin lailla, minun oli opittava itse. Pikkuhiljaa aloin oppia enemmän ja enemmän siitä, mitä kehoni koittaa milloinkin sanoa ja miten sen on paras olla. Minusta tuli itsestäni tietoinen. Tästä olen todella iloinen, sillä tämän ansiosta osasin keskustella lääkäreiden kanssa aivan eri tasolla kuin ennen, osasin vaatia tutkimuksia, osasin jopa kyseenalaistaa diagnoosiyrityksiä (terkkuja vaan yhdelle neurologille Saloon ja kahdelle yleislääkärille Turkuun, olitte väärässä!).

Saman prosessin aikana muutuin tietysti myös henkisesti. Minusta tuli lujatahtoinen, en niellyt ihan mitä tahansa selityksiä. Sillä minähän tunsin nyt kroppani! Olin myös erittäin tietoinen itsestäni, ajatuksistani, kaikesta siitä, mikä vaikuttaa mihinkin. Opin ymmärtämään tätä koneistoa, mikä kroppaani pyörittää. Olin erittäin herkistynyt kropalleni. Lopulta se palkittiin niin, ettei enää tarvinnut pelätä, sillä opin, miten minun kannattaa elämääni elää ilman pelkoa.

Yllä siis esimerkki, miten elämä voi pakottaa opettelemaan kuuntelemaan kehoa. Itse olisin toivonut, että olisin sitä osannut kuunnella jo ajat sitten ennen tuota kaikkea ja tuokin matka olisi ollut monta itkua ja pelkotilaa vähäisempi. Mutta ehdottomasti parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nykyään tosiaan kehon kuuntelu helppoa, sen kertomat asiat pääpiirteittäin yksinkertaisia. Kun kerran on taidon oppinut, ei sitä oikein saa pois päältä. Silti kehon selviä pyyntöjä kannattaa myös kyseenalaistaa. Se ei aina huuda sitä, mitä kuvittelet sen huutavan. Jatketaan ravintolinjalla. Erityisesti painonhallinnassa on hyvä kyseenalaistaa muutama asia:

- Näläntunne voi olla myös janoa. Jos nälkä hyökkii selittämättömänä, mieti ensin milloin olet viimeksi juonut ja kuinka paljon on vettä päivän aikana mennyt. Juo iso lasi vettä ja kuulostele sitten nälkää uudestaan. Vedestä kirjoitin aiemmin  täällä .

- Ruokahimo. Mieti, onko himo todellista nälkää (kehon viesti) vai pelkkä himo (mielen viesti). Jos kaiken järjen mukaan ei nälkä pitäisi olla, sitten himo hyökkii todennäköisesti mielestä. On aina hyvä muistaa ruokkia ensisijaisesti kehoa eikä mieltä. Sitten kun tähän oppii, ne alkavat olla yksi ja sama asia.

- Jos mielesi tekee valtavasti esimerkiksi leipää (tai vaikka ranskalaisia tai vastaavaa), pysähdy hetkeksi ennen kuin ahdat sitä leipää suuhusi. Kehosi todennäköisesti huutaa hiilihydraatteja, ja niitä saa paremmistakin lähteistä. Syö hedelmä tai marjoja. Tai lisää vaikka aamupuuroon kaurahiutaleita tai niitä hedelmiä/marjoja. Tee herkullinen smoothie näistä.

- Hirveä salmiakkihimo? Kehosi kaipaa todennäköisesti suolaa. On ehkä ollut erityisen kuuma päivä tai olet muuten vain hikoillut enemmän ja suolat on kehostasi vähissä. Turha ahtaa sitä salmiakkia suuhusi. Syö raejuustoa, juo kivennäisvettä. Esimerkiksi.

- Monesti jokin erityinen ruokahimo on pelkkää nälkää. Esimerkiksi karkkihimon tunnistaminen nälästä on helppoa niin, että siirrät ajatuksesi omenaan. Jos sinulla on nälkä, sinun tekee mieli sitä omenaa. Syö siis omena, älä karkkia. Kehossa saattaa olla myös vaikka verensokeri alhaalla ja siksi mielesi tekee karkkia. Omena ajaa saman asian, saat verensokerisi taas ylemmäs ja karkkihimokin katoaa. Jostain myös luin, että karkkipussia (350g) vastaava määrä energiaa omenoissa olisi 3,6 kiloa. Kumpikohan vie nälän paremmin? Kumpikohan on keholle hyödyllisempi?

Ravinnon lisäksi kehon kuuntelu pätee tietysti myös kaikkeen muuhun. Etenkin liikkuvan ihmisen on tärkeää tunnistaa milloin keho ei enää jaksa painaa vaan tahtoo levätä. Uupumus tai yleinen väsymys, tulosten lasku liikunnassa, haluttomuus liikuntaa kohtaan, unentarpeen lisääntyminen, mielialanvaihtelut jne. on todennäköisiä vinkkejä siihen, että pitää höllätä tahtia. Tarpeeksi pitkään kun ylikuormittaa kehoa, se jossain kohtaa romahtaa. Kunnioita siis kehoasi ja sen tahtoa myös levätä. Älä sulje korvia äläkä silmiä ja hammasta purren paina menemään, jos sinua väsyttää. Väsymyksen erottaminen laiskuudesta on myös taito, mikä kannattaa oppia. Laiskana kannattaa silti ryhtyä hommiin, kyllä se energia sieltä liikunnan parissa taas löytyy, mutta todellinen väsymys kannattaa huomioida, tai keho ei ehdi palautua. Ilman sitä ei voi myöskään kehittyä ja suunta on koko ajan aika pitkälti vain alaspäin.

Se mitä minun on itseni myös vaikea nähdä, on se, miten en ennen kuunnellut itseäni yhtään sen enempää kuin kehoanikaan. En tuntenut minua. On käsittämätöntä ajatella, että olin tasan vain olemassa, tässä ruumiissa ja mielessä, ilman harmainta aavistustakaan siitä, miksi olen sellainen kuin olen. Miten voi elää vuosikausia niin, ettei tunne itseään ja kehoaan, vaikka elät ne vuodet itsessäsi ja kehossasi? Ajatus on ihan käsittämätön! Koskaan ei vaivautunut kyseenalaistamaan mitään, ei sitä miksi tuntee niin kuin tuntee tai miksi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Miksi toimii jollain tavalla, miksi elää niin kuin elää. Koskaan ei ottanut sitä aikaa, että olisi itseensä tutustunut ja miettinyt, mikä tarina siellä taustalla on. Olin jo teininä hyvin hämmentynyt enkä ymmärtänyt miksi olin niin hämmentynyt. Tiedostin sen jo silloin, ymmärsin, että osaan tulkita ja analysoida toisia ja heidän käytöstään helposti, mutta itse itselleni olin aivan totaalinen mysteeri. Ja vaikka sen silloin jo tiedostin, en osannut asialle mitään tehdä. Olisin kai tarvinnut jonkun sanomaan, että tee näin ja näin, mieti näitä asioita.

Mysteerinä pysyin siis hyvin pitkään. En osannut selittää käytöstäni ja olin valtavan levoton. Suurimmasta levottomuudesta pääsin vasta mieheni löytämisen aikoihin, jolloin tein hirvittävän suuren oivalluksen itsessäni, ja silloin löysin ensimmäistä kertaa rauhan, eikä minun tarvinnut enää pelätä sitä, että minä lähden pois. Sitä ennen pelkäsin sitä kaikista eniten. Pelkäsin, että käyttäydyn juuri niin kuin olin aina käyttäytynyt. Kunnes tutkin, analysoin, kirjoitin paperille. Ja oivalsin. Se oli elämäni ehdottomasti suurin oivallus ja levottomuus katosi samantien. Tiesin, etten enää lähde, koska tiesin, mikä tätä puolta itsessäni ohjasi. Ja sitten sitä puolta ei enää ollut. Tuosta alkoi matka, joka tuli suureen etappiinsa vasta noin vuosi sitten, ja Saksavuoden aikana kasvoin lopultakin ihan kokonaan omaksi itsekseni. Olen itseni ja kehoni hyväksynyt, koska olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja kehoani. Tiedän kuka olen, tiedän miksi olen ja tiedän, että juuri tällainen haluankin olla ja tällaisena kelpaan. Tämä kaikki on luonut ympärilleni suojakilven, ilman, että se sulkee minut ulkopuolelle. Se nimenomaan sulkee ne asiat, kommentit, loukkauksen yritykset ja muut vastaavat negatiivisuudet  minun ulkopuolelle.

Tuo suojakilpi on nimeltään itsetunto, itsevarmuus, itsetuntemus. Itse . Sillä loppupeleissä se on se, millä on merkitystä. Jos et vaivaudu itseäsi ja kehoasi kuuntelemaan, sitä tulkitsemaan, sen käytöstä oppimaan, sitä rakastamaan, et voi vaatia sitä keneltäkään toiseltakaan. Kyllä, suurin palvelus, mitä voit itsellesi ja kehollesi tehdä, on oppia kuuntelemaan sitä. Sitä kautta opit sen kuka olet, millainen olet, miten kehosi toimii ja mitä se kaipaa. Älä hiljaa hyväksy huonoja oloja, huonoa terveyttä, huonoa käytöstäsi toteamalla, että se vain on niin. Kyseenalaista. Pohdi, edes vähän. Kysy miksi. Taidon opittua korvat pysyvät auki ja kaikki tapahtuu automaattisesti. Näe se vaiva nyt, vannon että siitä palkitaan.

Itse koen eläväni oikeasti aivan huikeaa elämää, jossa unelmista tulee totta. Elän sitä joka päivä. Enkä satavarmasti olisi tässä ja tuntisi tätä onnea, ihan siinä arjessakin, jos en olisi nähnyt sitä vaivaa, että olisin itseeni tutustunut.