Team ”Kevo 2015″

Hei Ihmiset! Nyttemmin siirryn tarinoineni Nepalista Suomeen, ja Norjaankin pikkuisen. Tarinan aiheena on Kevon reitin vaellus Karigasniemen ja Utsjoen välimaastossa. Vauhdikas reissu on nyt ohi ja fyysinen ulottuvuuteni palasi Etelä-Suomeen toissapäivänä. Pääkoppakin palailee hiljalleen… Mitenkäs tämä reissu oikein saikaan alkunsa?

Olen haaveillut iät ja ajat vaelluksesta lapissa, mutta kaverin puutteessa toteutus on jäänyt väliin. Ja ehkä kokemuksen puutekin on vaikuttanut asiaan. Olin jo toukokuussa buukannut elo-syyskuun lomalle Mandalalta Italian via ferrata -reissun, mutta ennen sitä lomakalenterissa oli liian tyhjä pätkä. Bongasin muistaakseni kesäkuussa kiipeilykaverini Saaran päivityksen facebookissa, että minneköhän sitä lähtisi: karhunkierros, kevo vai joku muu (en muista enää koko listaa…). Ja kappas vain, osui lomat yhteen ja minut puhuttiin karhunkierroksen sijaan Kevolle. Eli käytännössä Saara ilmoitti puhuvansa minut Lappiin ja minä vastasin, että ok.

Heti kun olin guuglettanut tuon kyseisen vaelluspaikan sijainnin, tunsin jo takapuolen puutumista. Automatka n. 1300 km. Huhhhuuuh. Myöhemmin tuli vastaan sitten semmoisiakin juttuja, kuten ”erittäin vaativa”, ”ei sovellu aloittelijalle ensimmäiseksi lapin vaellusreitiksi”, ”ai, mä oon ollu siellä kans. Ei oo helppo reitti.” ja ”Kevon reitillä on paljon portaita”. Silloin käväisi mielessä, että jopas tuli taas hyvä pohjaliemi tällekin sopalle. Tuumailin sitten, että ei voi olla enempää portaita ja vähemmän happea kuin Nepalissa. Ja en enää kehdannut jättää hommaa sikseen… Onneksi en, koska tästä tuli taatusti yksi ikimuistoisimmista reissuista!

Reissulle lähti mukaan itseni lisäksi myös toinen pahaa aavistamaton jäsen, valkoinen paimenkoira Winde. Kuulopuheiden mukaan Windelle ei oltu varsinaisesti kerrottu, miten kauan täytyy olla autossa, minne se on lähdössä ja että pitää kantaa rinkkaa. Luulen peräti, että ainoa asia, mikä sille kerrottiin, oli ”nyt autoon”.

Winden jälkeen tiimimme sai vahvistusta vielä yhdellä varsinaisella jäsenellä. Varusteinventaarion ja päivittämisen tiimoilta tulin kysyneeksi ylimääräistä kompassia suunnistajakaverilta, ja sitten kävi niin, että kompassin lisäksi matkaan lähti koko suunnistaja, eli Toni. Nyt kun miettii, niin ei ollenkaan huono tiimi ottaen huomioon oman jokseenkin olemattoman navigointikykyni. Mukana reittisuunnittelija, suunnistaja ja paimenkoira. Tämmöisen tiimin tarvitsisin myös lentokentälle.

Otetaanpas sitten vielä tiimimme esittelykierros:

Saara. Kävelevän tietosanakirjan lisäksi matkaemäntä, reittiorganisaattori, ruokavastaava, herkkuannostelija, saabin omistaja, autokorjaamoiden kartoittaja, majoitussuunnittelija ja koiran huoltojoukot.

Winde. Vartija, paimentaja, herätyskello, touho, vetojuhta ylä- ja alamäessä, talutushihnan pusikoiden ympäri -kiertäjä, teltan lämmittäjä.

Toni. Suunnistaja, keittiömestari ”martti”, Copperfield, marjanpoimija, king size bed -omistaja ja puhallustreenien vetäjä, kauhan kantaja, water supply.

Minä. Vaikka kaikki tehtävät olivatkin oikeastaan jo varattuja, sain minäkin lopulta tehtävän: maskotti. En ihan tiennyt, mitä maskotin toimenkuva sisältää, mutta sujui se sitten kuulemma ihan hyvin. Myöhemmin sain myös ”neiti aika” -tehtävän, koska totuttelin pitämään jättiläismäistä sykemittarin rannekelloa. Tosin kuulutukseni ”departure time 3 minutes” ei saanut kovinkaan suurta säpinää aikaiseksi, ja lähdöt olivat lähes aina delayed. Nopein lähtö oli vaelluksen jo loputtua viimeisenä teltta-aamuna taukopaikalla Angelin lähellä, mutta se oli hyttysten ansiota eikä minun. Ja no. Välillä kuulin tosiaan myös sanayhdistelmän ”varokaa, blogisti”, jonka ymmärsin jossain vaiheessa ja jollain tapaa liittyvän itseeni.

Ivalon ja Inarin välissä saimme tiimiimme vielä väliaikaisen, mutta tuiki tärkeän jäsenen. Tämä jäsen hinasi Saabin Ivaloon korjaamolle, kun konepellin alta löytyi irrallinen katkennut osa. Logistista apua saimme häneltä myös myöhemmin, kun Tonia piti siirtää hakemaan autoa. Kiitos Marko!

Jep, tässäpä oli Kevon alkustooria ja jatkotarinaa tuleepi syyskuussa jahka olen palauttanut fyysisen ja henkisen itseni Italian reissulta, jonka startti onkin jo ylihuomenna. Jos siis en hukkaa itseäni lentokentälle. Onneksi minulla on nyt se kompassi.

Kaikki kuvat Guugle mapsin karttaa lukuunottamatta omia näppäilyjä, tekniikkana pokkari Olympus Tough TG-3, kelvollinen pokkari, joskin zoomia vois olla pidemmällekin.