Uli uli uli uli Fitness.

Nyt naula arkkuun ja jotain ihan muuta.

Internetissä rullaa tasaisin väliajoin eri aiheisiin liittyviä, enemmän tai vähemmän järkeviä blogikirjoituksia. Nämä ihmisten tunteiden tulipalojen julkaisut tuntuvat seuraavan aina tietynlaista kaavaa. Ensin pohjustellaan asiaa muutaman viikon ajan, sitten joku paiskaa kehiin todella raflaavan raapustuksen ja siihen tulee pari älähtävää vastinetta. Vähän aikaa taivastellaan parhaimmillaan jopa valtamediassa saakka, kunnes aihe hiipuu pikku hiljaa unholaan.

Samalla kun ne joilla ei ole asiasta mitään oikeata sanottavaa, räksyttävät taustalla. Tuuli tuo erämaasta näiden oman elämänsä intiaanien vaienneita huutoja.

Aina alkuturskan mylväisystä saakka ovat apinaheebot ja ihmiset arvostelleet toistensa tekemisiä. Ennen se tehtiin kun nypittiin kirppuja naapurin korvasta, nyt se tehdään netissä. Jokaisella on mielipide jota pidetään varmasti oikeana asiana. Ainoa varma asia kuitenkin on se, että sinä et voi koskaan tietää mitkä asiat todella motivoivat muita ihmisiä tekemään asioita joita he tekevät. Voit tietää vain omat motivaattorisi ja siksi se mitä sanot muista, kertookin oikeasti jotain sinusta itsestäsi. Se kuinka positiivisena näet muiden tekemisen, kertookin itse asiassa kuinka positiivisesti suhtaudut itse muuhun maailmaan.

Mutta mikäs pahuuden rattaista se tänään taas pyöriikään?

Tai no, onhan aihe ollut pinnalla jo hetkisen aikaa. Kaikki oleellinen aiheesta on kuitenkin sanottu jo monta kertaa, ja onkin oikeastaan täysin epäoleellista mistä enää oikeasti keskustellaan. On ihan sama jauhetaanko enää syömishäiriöistä, kumitisseistä tai kauneusleikkauksista, kun syvällisempi keskustelu hautautuu aiheen ympärillä vellovan sosiaalipornon alle. Pääasia että saa valittaa ja jurnuttaa asioista jotka eivät itseään koske.

Luuletteko te, että fitness on ilmiönä jotenkin erilainen muihin ihmisaskareisiin liittyviin asioihin verrattuna? Ei se ole. Siinä paljastetaan ihmisestä vain aika paljon enemmän kuin mitä vaikkapa jossain Lumparlandin tanhumestaruuskisoissa. Håpsan. Siellä supikas napsaa karkelon tahdissa ihan samalla tavalla kuin kisaväri lurahtaa porkkanan rasvaprosentin omaavalle keholle. On toki ihan eri asia olla lähes alasti lavalla henkisen ja fyysisen stressin jyllätessä elimistössä, kun vääntää esimerkiksi jotain kumisaapasta pellolla kaaressa. Jälkimmäinen ei ole tällä hetkellä trendikästä, joten ketään ei kiinnosta. Mutta molemmat ovat asioita joita ihminen haluaa tehdä. Ihminen on kautta aikain halunnut harrastaa, kilpailla ja elää erilaisia asioita. Asioita jotka kiinnostavat ihmistä itseään . Fitness-maailmassa sentään vaatteet pysyvät päällä, toisin kuin vaikkapa hippien Rainbow Gathering –tapahtumassa jossa pelastusrummun soidessa puskat heiluu niin että lepattaa. Ja läpsystä vaihto.

Fitness aiheuttaa syömishäiriön? No, alkoholi aiheuttaa alkoholismia. Ihminen arvostelee toista joko (luonteen)piirteiden tai tilan mukaan. Jos omaat samanlaisia piirteitä kuin arvostelun kohde, olet arvioissasi joustavampi. Jos taas olet erilainen, arvostelet toista sen mukaan missä tilassa hän on, ja silloin menee herne helpommin nenään. Jos esimerkiksi taiteilija sutaisee kankaalle vaikkapa parsaa suihkuttavan peniksen, niin taiteesta ymmärtämättömät kiskovat sieraimiinsa enemmän vihreää mitä EU-direktiivi sallii. Taidekansa kuitenkin taputtaa käsiään ja ylistää vegefallosta uutena munaliisana. Jos taas vaikkapa keskiyön Keijo örveltää leijonapullo kourassa lähibaarin nurkan takana, niin omasta mielestään parempi kansa tuhisee nenänvartta pitkin, mutta Keijon kaverit, Rane, Tsubu ja Koka-Elmeri huutavat hurraata.

Kuten kaikkeen, on tähänkin olemassa yksi poikkeus. Lapset. Kun uudessa Muumi-elokuvassa tuupataan fankkivaihde päälle ja niiskutetaan muutakin kuin neitiä, niin ahdasmielisten äitien hernepallomeren ropinan kuulee kilometrin päähän. Mutta lapset eivät välitä. Lapset eivät välitä, koska he näkevät elokuvasta vain kivoja juttuja. Heillä ei ole tarvetta arvostella asioita tietoisesi, koska he katsovat elokuvaa vielä arvostelunollat taulussa. Jos tulee vastaan asia joka ei kiinnosta tai jota ei ymmärretä, se siirretään syrjään ja siirrytään seuraavaan.

Pitäisiköhän meidän kenties oppia jälkikasvultamme jotain?

Harrastusmuodolla tai kilpailulajilla ei ole mitään väliä. Ihmisellä on joka tapauksessa taipumus vertailla itseään alitajuisesti muihin. Tästä seuraa yleensä joko kateutta, pelkoa, alemmuuden tai ylemmyyden tunnetta. Tai joillain onnellisilla ei mitään. Ihmisestä joka ei kykene hallitsemaan tunteisiin liittyviä reaktioitaan saattaa kehittyä katkera vanhus, jotka vielä jossain marttakerhon sukankutomisen mestaruuskisoissa kyräilee, kun itse ei osaa virkata kuin patalappuja. Siellä Hilda ja Matilda jupisevat toisilleen minkä ehtivät, joku vittuilee toiselle jostain palkintopelargoniasta ja kohta on virkkuukoukku jonkun silmässä. Tai sitten se sota syttyy bingossa. Siellä on elämä jostain voittokahvipaketista kiinni. Rusinakatu kakkosen Irmeli syöttäisi varmaan vaikka laksatiiveja kilpakumppaneilleen, että voittaisi sen kahden euron Saludon. Ei sillä väliä, että kaikki muut kylän ehtoopuolella olevat paskovat housuunsa, mutta se bingovoitto, se on eläkeläisen graalin malja.

On aivan järjenvastaista riehua tällä volyymilla jostain fitness-kissojen ja –koirien ulkonäöstä, kun samaan aikaan suomalaiset juovat vuosittain viinaa yli 11 litraa jokaista 15-vuotta täyttänyttä kohti. Kuka ne viinat juo? Iso osa suomalaisista. Kuka siellä Fitness-lavalla pyllistää? Marginaalinen joukko itseään kroppansa kautta toteuttavia ihmisiä. On aivan järjenvastaista valittaa siitä että joku tekee jotain mistä tykkää, samaan aikaan kun ihmiset voivat henkisesti pahoin ja ajelevat linja-autojen alle vieden viattomien lasten elämiä mennessään.

On aivan järjenvastaista kehittää tisseistä ja perseistä elämää suurempi asia. Tisseistä ja perseistä, jotka meillä jokaisella on mukana syntymästä kuolemaan.

Antakaa nyt jo olla.