Ulos fitness-kaapista

Viimeviikkoinen Fitties & Titties -blogi oli johdanto tälle postaukselle. Sen ei ollut tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä, mutta jos se niin teki, ehkä kannattaisi katsoa peiliin ja miettiä miksi kolahti. Fitness-seikkailu oli yllättävän suosittu ja sille toivottiin jatkoa. Tällä kertaa vakavoidun, mutta ensi viikolla lupaan että mennään taas kieli poskessa.

Mutta kokovartalokuvia ei silti tulla näkemään.

Miksi? Koska en koe tarvetta laittaa itsestäni paljasta pintaa nettiin. Tämä tuntuu olevan monille vaikea käsittää koska olen joidenkin mielestä jonkin asteinen liikunta-alan ammattilainen. Sillä miltä minun kroppani näyttää, ei ole kuitenkaan mitään merkitystä. Jokainen ymmärtäköön tämä nyt omalla tavallaan, mutta minä aion nyt tulla ulos fitness-kaapista.

En tarkoita fitneksellä sitä minkälaisena se nykyään käsitetään, eli kehoa muokkaavana ja sitä esittelevänä urheilulajina, vaan sen alkuperäisenä käsitteenä, eli terveytenä, kelpoisuutena ja fyysisenä kuntona. Mielestäni lähes kaikki liikuntaan, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät seikat ovat karanneet joidenkin ihmisten käsistä jo ajat sitten. Kaikesta mikä liittyy edellä mainittuihin asioihin, ymmärretään enää ääri-ilmiöt ja aina pitää olla jotain mieltä tai valita puoli.

Miksi? Eikö joskus voisi vain olla. Koko skene alkaa olla osittain jo aika väsynyttä. Kaikki korostavat omaa paremmuuttaan ja tuovat esille omia juttujaan. Omat vatsalihaskuvat tuodaan esille epävarman huumorin keinoin, että kylläpäs sitä ollaan niin läskejä, tai sitten luullaan että ollaan oikealla asialla, mutta todellisuudessa hukutaan omaan näppäryyteen. Ihmisillä on ihan liikaa aikaa ja internet mahdollistaa sen, että jokainen voi lukea ja opiskella terveytensä eteen juuri niin paljon kuin haluaa.

Ongelmalliseksi asian tekee se, että yleensä opiskellaan vain niitä asioita jotka tukevat omaa maailmankuvaa ja ajatusmaailmaa, ja niitäkin vain sen verran, että oma mahdollisesti virheellinen näkemys vahvistuu. Mitäs jos yrittäisi ymmärtää myös kolikon toista puolta?

Toinen nykyajan ongelma on se, että kaikki haluavat hoitaa oireita tai keksiä uusia ongelmia. Vaikka uskon tieteeseen ja edustan sitä, niin uskon myös että tiede ei sovi sellaisenaan tavallisen ihmisen arkeen. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että tiedemaailma ei useinkaan osaa soveltaa löydöksiään sinne missä tuulipuvut viihtyvät, ja media uutisoi tieteestä liian usein täysin väärin.

Tarjolla on liikaa tietoa ja valintoja. Keittokirjat, ruokavaliosuuntaukset, erilaiset laitteet ja ideologiat, ne vain sekoittavat ihmisten mieltä. Milloin parannetaan mikroverenkiertoa, milloin syödään luulientä, milloin juodaan rasvakahvia, milloin mitataan kaikki mahdolllinen mitä kropassa tapahtuu… ei ihminen tarvitse välttämättä mitään näistä. Niillä hoidetaan oireita, ei ihmistä. Kannatan kehitystä ja avointa tietoa, mutta en silloin kun se menee väärään suuntaan. Nykyajan ihmisille on annettu aivan liikaa. Ihmiskunta on tyhmä ja sen mieltä on helppo manipuloida, koska sen kapasiteetti käsitellä asioita on rajallinen.

Kaikilla on oireita ja niiden perusteella keksitään uusia ongelmia. Jokainen etsii parannusta vaivoihin joita ei välttämättä ole oikeasti olemassakaan. Meillä on vääristynyt käsitys siitä, että meidän pitäisi mitata kaikkea ja tietää mitä kropassamme tapahtuu, vaikka harvalla on oikeasti aikaa opiskella niin paljon että pystyy muodostamaan oikeasti käsityksen siitä mitä hyvinvointiin tarvitaan. Tämä johtaa siihen, että tuijotetaan paperilapulla olevia numeroita ja kuvitellaan että sillä on oikeasti kropalle jotain merkitystä.

Minun lähtökohtani on se, ettei mitään tulisi uskoa vain siksi että jossain lukee niin tai siksi että niin on aina ennenkin uskottu. Ihmisen pitäisi opetella uudestaan ajattelemaan itse ja kritisoimaan lukemaansa.

Jäikö maalaisjärki 50-luvulle?

Ihminen ei tarvitse juuri mitään ylimääräistä ollakseen terve jos hän on onnellinen ja asennoitunut elämäänsä oikein. Suuri osa länsimaalaisista ei vaikuta olevan aidosti onnellisia. Se mistä se johtuu, on epäoleellista. Minä väitän, että ollakseen terve, pitää ihmisen olla aidosti onnellinen, nukkua itselleen sopivassa rytmissä, kyetä asennoitumaan elämään aidosti ja positiivisesti, sekä liikkua joka päivä itselleen sopiva määrä ja juuri siten kuin itse haluaa. Edellämainittuihin asioihin pääsemiseksi voi olla joskus tarpeen muuttaa sitä ruokavaliota, syödä ravintolisiä ja mitata niitä laboratorioarvoja. Se ei kuitenkaan muuta sitä faktaa, että ne ovat usein vain välineitä joilla mahdollistetaan eräänlainen näennäisterveysjatkumo.

Kehitysmaiden lapset näyttävät kuvien ja dokumenttien perusteella olevan äärimmäisen onnellisia kun heillä on yhteinen omena tai jalkapallo. Heillä sairaudet tuntuvat johtuvan pääasiassa ympäristötekijöistä tai ihan oikeasti siitä että ruokaa ei yksinkertaisesti ole. Miksi sinä omakotitalossa asuva, vakityössä käyvä ja taloudellisesti omavarainen kuitenkin saatat sairastua erilaisiin elimellisiin sairauksin?

Huonoa tuuria, sanot sinä. Asenneongelma, sanon minä.

Olen lukenut varmasti kymmeniä blogikirjoituksia siitä, että kun ruokavalio muutettiin ”terveellisemmäksi” (tarkoituksella lainausmerkeissä, koska terveellinen ruokavalio on suhteellinen käsite), alettiin syömään jopa kymmeniä erilaisia ravintolisiä ja superfoodeja, tutkittiin kalliissa ja ehkä yksityisessä laboratoriossa (joiden mittaustuloksia ei jostain syystä kyseenalaisteta) veriarvoja, tai tehtiin nyt ylipäätään niin kuin joku auktoriteetti neuvoi tekemään, olo parani. Ei ole ollut flunssaa eikä sairautta ehkä moneen vuoteen ja olo on virkeä ja muutenkin kaikki on hyvin.

Se on kiva, mutta sillä ruoalla ja ravintolisillä ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa. Tärkeintä on että uskoo ja on aidosti onnellinen. Vaikka ihminen ehkä on, tai ainakin luulee olevansa aidosti onnellinen tehtyään elämänmuutoksen, niin silti näiden blogien tärkein viesti tuntuu usein olevan joko myydä tai mainostaa joko omia, tai muiden palveluita.

Minun pitäisi kuulemma näyttää alan ammattilaisena näyttää esimerkkiä siitä mitä edustan, mutta olen joidenkin mielestä kaikkea muuta kuin mitä minun pitäisi olla.

En todellakaan elä ja hengitä terveyttä. En syö juurikaan kasviksia mutta jäätelö maistuu usein, otan D-vitamiinia silloin kuin muistan, en mittaile labra-arvojani kuin silloin tällöin, syön epäsäännöllisesti, nukun kun huvittaa, pelaan yöt konsolipelejä, otan muiden liikunta-alan ammattilaisten kanssa joskus enemmän rommikolaa mitä keskivertoauton peräkonttiin sopii, vedän sata lasissa paikasta toiseen, käyn salilla epäsäännöllisesti, en venyttele koskaan ja istun joidenkin mielestä ihan liikaa.

Yllä mainituista elämäntavoista huolimatta veriarvoni ovat olleet viimeiset vuodet aina kunnossa, verenpaineeni on ihanteellinen, en ole sairastanut pariin vuoteen, lihakset ja voima kasvavat, olen virkeä ja henkisesti lähes täysin zen, olen tuottelias ja täysin sinut kroppani kanssa. Rasvaprosenttini suuruus ei kiinnosta minua, mutta en ole myöskään ylipainoinen. Ja vaikka se näyttää siltä että teen ihan koko ajan jotain, niin minulla ei silti ole mihinkään kiire.

Katsokaas, twisti onkin siinä, että minä en edusta mitään yllä olevista. Ne ovat vain keinotekoisia rajoja ja määritelmiä. Ne ovat asioita jotka minä teen muiden mielestä väärin. Minä edustan onnea ja itsensä toteuttamista. Teenkin asioita aika pitkälle juuri kuten itse haluan.

Kuten kaikki onnelliset ihmiset.

Ei näin ole aina ollut. Minäkin olen ollut pahoinvoiva, ylipainoinen, täysin riippuvainen saliaikatauluista, kokeillut vaikka mitä ravintolisiä, nukkunut huonosti, saanut aivovaurion, ollut masentunut, kokenut burnoutin ja ryypännyt nuoruudessa ainakin kerran vuokrarahat.

Mutta jossain vaiheessa löysin sellaisen asennemoodin joka teki kaiken muun tarpeettomaksi. Myönnettäköön, että tarvitsin siihen pysyvän lääkityksen. Se paransi kuitenkin alkuperäisen ongelman, eikä oireita tarvinnut enää hoitaa. Ei tarvinnut keksiä uusia ratkaisuja jotka saattoivat johtaa uusiin ongelmiin, jotka piti taas pyrkiä ratkaisemaan jollakin. Koen hyvin harvoin stressiä. Stressinhallintakeinot ovat pitkällä aikavälillä turhia jos stressin alkuperää ei poisteta. Ja se stressin alkuperä on hyvin usein päässämme.

Kuten se oli minullakin.

Tajusin, että ainoa raja joka ei ole keinotekoinen, on mielessämme. Kun sen onnistuu ylittämään, lähes kaikki muu voidaan jättää taakse. Vielä 3-4 vuotta sitten olin täysin toista mieltä ja luulin työn ja opiskelun tuovat kunniaa ja ”tiesin” olevani enemmän oikeassa kuin moni muu. Opiskelen ja työskentelen edelleen paljon, mutta ne eivät ole enää itseisarvoja. Tässä maailmassa ei pärjää puhtaalla idealismilla joten jonkilaiseen lokeroon on pakko ulkopuolisten silmissä asettautua. Teen työtä siksi, että saisin tulevaisuudessa aivan järkyttävän määrän rahaa. Tämä siksi, että voisin tehdä aivan järkyttävän määrän hyväntekeväisyyttä.

Uskon, että syy miksi en sairastele ja voin erittäin hyvin ilman mitään sellaista jotka lähes aina yhdistetään hyvinvointiin on se, että olen asennoitunut kaikkeen siten että en vahingoitu niistä asioista jotka eivät oikeasti voi minuun vaikuttaa. Ja nimenomaan tätä minä myös edustan ja opetan.

Ruokaan lisätty sokeri ei ole välttämättä hyvä asia, mutta aidosti vaarallisen siitä tekee siihen negatiivisesti suhtautuminen.

Meidän lapsemmekin ovat sairastelleet keskivertoa vähemmän. Hitto vie, meillä on kohta 13-vuotias koira jonka rotukeski-ikä on alle 9 ja 14-vuotias kissa joka ei näytä päivääkään 5-vuotiasta lajitoveriaan vanhemmalta.

Mutta meillä eläimet saavatkin olla osa laumaa ja ihmiset juuri sellaisia ihmisiä kuin haluavat. Lapsia ei pakoteta harrastamaan siksi, että lapsen nyt vain kuuluisi harrastaa jotain. Kyllä se oma oksa jokaiselle löytyy ennemmin tai myöhemmin ihan itsestäänkin

Fitness-kaappi onkin itse asiassa paljon muuta kuin näennäinen terveys ja luulo omasta hyvinvoinnista. Se on kulissi. Se on tapetti jonka takana sinäkin saatat kotisi ulkopuolella piileskellä. Pystytkö olemaan onnellinen jos et ole aidosti oma itsesi joka paikassa? Tämä maailma on menossa suhteellisen kovaa vauhtia kohti turmiota. Silti ihminen on itsekeskeinen olento ja miettii ennen kaikkea omaa hyvinvointiaan – tai sitä miltä sen pitäisi ulospäin näyttää. Ulkonäöstä, sen arvostelemisesta ja ulkonäön arvostelemisen arvostelemisesta on tullut suorittamisen rinnalle ajatustemme päävientituote.

Valitettavasti onni, iloisuus ja aito terveys hautautui sinne jonnekin taustalle. Kannustankin sinua kanssaihminen. Tule sinäkin ulos fitness-kaapista ja ymmärrä että elämäntavat eivät ole vain valinta, vaan lähes puhtaasti ajatusten luoma illuusio.

Elä, lepää, unelmoi, syö hyvin ja nauti elämästä.

Ja pieraise edes kerran elämässä julkisella paikalla.