Vaa’an kertomaa – vai onko sittenkään?

Ihan alkuun; blogia voi nyt seurata myös Facebookissa ja se löytyy tämän linkin takaa .

Ja sitten asiaan! Vuorossa on aikamoista kuvatulitusta, sillä kun painosta ja ulkomuodosta on kyse, on siitä helpoin kertoa kuvin.

Kävin maanantaina vaa’alla pitkästä aikaa. Yhteen aikaan harrastin punnitusta joka päivä, sitten joka viikko, ja noin puolitoista vuotta sitten jätin ne kerrat hyvin satunnaisiksi. Montaa kertaa vuodessa en ole itseäni punninnut, sillä peili ja muu olo on saanut olla mittarina sille, missä on hyvä. Tässä on nyt oltu plussakaloreilla tuo puolitoista vuotta ja kun nyt tuli aika pienelle kiristelylle, tarkistin vaa’alta painon mistä lähdetään. Enkä ole ikinä painanut näin paljoa. Se oli yllätys, sillä olin kuvitellut olevani noin kolmisen kiloa kevyempi kuin mitä todellisuudessa olen ollut. Kiloissa paino ei edelleenkään ole paljoa, sillä olen luonnostani hyvin pieni ja sirorakenteinen.

Tämä innosti käymään vähän kuvia läpi ja katsomaan, miltä olen missäkin painossa näyttänyt, kertooko se vaaka lopulta yhtään mitään? Hoikkahan olen ollut ihan lapsesta saakka ja mittareiden mukaan alipainoinen suurimman osan elämästäni. Noista vaiheista voi lukea enemmän täältä . Onnistuin lopulta syömään (usean vuoden epäterveellisillä elintavoilla) itseni normaalipainoiseksi. Itsellä se oli tuolloin 56kg. Miltä se sitten näytti?

Se näytti siltä, että vatsa oli aika iso ja löysä, leukoja oli enemmän kuin yksi ja kasvot turpeat. Selluliittiä oli jalat ja takamus täynnä. Voinnista ei tarvitse varmaan edes kovin paljoa mainita.. Sydän hakkasi helposti sykkeellä 160 ja mietin monesti, että minulla on sydämessä jotain vikaa. Hengästyin kaikesta tekemisestä ja ylipäätään oleminen ja eläminen oli raskasta. Jostain se kipinä sitten syttyi ja aloin liikkua (kotisalilaitteet) ja syödä terveellisemmin. Kuin itsestään painoa karisi pois ja olo parani potenssiin tuhat. Kehoni vetää automaattisesti helpommin painoa alas kuin ylös, mikä johtuu varmaankin siitä, että luonnostani olen niin pieni. Joku toinen olisi syönyt itselleen samoilla elämäntavoilla kolmekymmentäkin kiloa lisää. Tässä suhteessa olen onnekas, että itselleni tuli vain jonkin verran niitä liikakiloja (vaikka vaa’alla ne ei tavallaan näkyneetkään).

Paino asettui jonnekin 47,5kg tienoille ja siinä pysyi silloisilla elämäntavoilla ja liikunnoilla pidemmän aikaa. Välissä käytiin tosi alhaalla keuhkokuumeen seurauksena (-3kg), enkä meinannut sieltä saada painoa enää takaisin millään, kun tuo nostamispuoli on aina ollut hankalampaa kuin laskeminen.

Sitten innostuin treenaamisesta ihan tosissaan. Yksijakoinen vaihtui kolmijakoiseen ja (edelleen kotisalilla) punttailin kuusi kertaa viikossa. Päälle vielä paljon kävelyä (koska asuinpaikka Saksa ja se luonto) ja crosstrainerilla sohailua. Lopputuloksena hyvin pieni, mutta hyvin timmi kroppa. Tuossa kohtaa ensimmäistä kertaa elämässäni hyväksyin itseni sellaisena kuin olen. Että vaikka tahtoisin olla isompi, olen hyvä pienenäkin ja että se on vain se kroppa, millainen olen.

Osa ylläolevista kuvista on siltä kyseiseltä ajalta, osa taas vuosi siitä eteenpäin. Väliin mahtui talven ajan plussailut, joista koitin taas päästä entiselleni. Paino oli tuolloin 46,5kg ja siinä pysyi. Mutta kun koitin tehdä sen uudelleen, ei keho enää toiminutkaan normaalisti. Ennen tuo paino oli ollut itselleni sellainen, että en ole koskaan voinut yhtä hyvin kuin silloin, olin ihan todella elämäni kunnossa ja kaikin puolin onnellinen ja hyvinvoiva. Nyt alkoi kuitenkin kilpirauhanen oireilla, kun samaan aikaan elämään mahtui todella suurta stressiä ja hukutin sitä ahdistusta liikuntaan, eikä ruoka maistunut niin kuin olisi pitänyt. Kaikki tuo tapahtui lopulta ihan viikossa ja selvää oli, etten voi enää jatkaa samaan tapaan. Se mikä oli ennen ollut optimi, ei enää ollutkaan. Yritin yhtä sun toista vielä muutaman kuukauden, syödä kuten söin silloin ennen, tehdä kaiken kuten silloin ennen. Kunnes totesin, ettei se toimi, että on pakko vain alkaa taas syödä juurikin sitä kaikkea mitä keho huusi (mm. hiilareita lisää hyvinkin paljon) ja muuttaa elämää monella tapaa uudelleen. Tuosta matkasta olen kirjoitellut aiemmin täällä . Tuo päätös on ollut ehkä elämäni paras näissä asioissa ja siitä on nyt puolitoista vuotta aikaa. Tuon puolitoista vuotta olen syönyt niin paljon kuin olen tahtonutkin syödä ja juuri sitä mitä on tehnyt mieli ja mitä keho on huutanut. Toki matkalle mahtuu täysin herkutonta aikaa (mitä kesti kolme ja puoli vuotta, ei tehnyt mieli), kunnes alkoi taas herkkuja tehdä vähän mieli ja astuivat kuvioihin muistaakseni marraskuussa -14. Eli puhtaasti on syöty hyvinkin suureksi osaksi. Mitä siinä matkalla sitten tapahtui?

Kaikkea hienoahan siinä tapahtui! Ensimmäistä kertaa elämässäni kasvatin takapuolen itselleni syömällä ja kunnon treenillä (kotisalilaitteilla, aiheesta lisää täällä ). Ja tärkeintä tietysti, että keho toipui ilman lääkityksiä ja voin taas hyvin.

Tuo matka on nyt siis jatkunut tähän asti ja hienoa on ollut syödä ja treenata juurikin niin, että on voinut todella hyvin ja on saanut ehkä jotain rakennettuakin tähän kroppaan. Miltä sitten näyttää 58kg kroppa nykyään, kun ennen 56kg oli jo liian paljon? Mm. seuraavanlaiselta:

Olen tällä hetkellä kokooni tyytyväisempi kuin koskaan, eikä perusterveydessäkään ole mitään moitittavaa. Nyt on menossa pieni pyristys kiristää ihan vähän, kyseessä on kaiketi vain noin pari kiloa. Vähän ylimääräistä pois, jotta vaatteet istuu taas paremmin päälle, eikä välillä hankala, todennäköinen IBS -vatsa, kiukuttele taas hetkeen. Se kun ei suurista kerta-annoksista tykkää, eli tekee hyvää rauhoittaa vatsaakin välillä. Tämä kiristysjakso tuskin tulee kestämään kuukautta paljoa pidempään, sillä niin pienestä määrästä on kyse. Enää minulle ei ole ollenkaan tärkeää se, erottuuko lihakset hyvin vai huonosti, eli sellainen yltiötimmeys ei ole tavoitteeni. Haluan vain voida hyvin ja sen verran ulkonäköaspektia on toki mukana, että olen mielelläni vähän isompi. En meinaan koskaan uskonut voivani olla tässä painossa tämän näköinen! Enkä olisi koskaan ylipäätään uskonut, että voin tällaiseen painoon päästä. Sellainen ultimate -haave olisi painaa joskus 60kg ja olla silti edelleen sen näköinen, että muutakin on tehty kuin sohvalla maattu. En ennen uskonut, että se olisi ylipäätään mahdollista, mutta ehkä se onkin.

Lääkärin mukaan olen nykyisessä painossani hoikka, ja pienihän olenkin. Mutta silloin ennen, kun painoin vähemmän, olin kuvausten mukaan normaalipainoinen. En hoikka. Jänniä juttuja. Olen itselleni täysin uudenlaisessa tilanteessa ja tässä on kyllä kiva olla.

Tämän pienen vaiheen jälkeen nostetaan kalorit taas ylläpitoon/ainakin pienille plussille, kuvioihin tulee taas herkut silloin kun niitä tekee mieli, eikä haittaa vaikka seuraavat puolitoista vuotta oltaisiin taas plussilla! Syöminen on kaikkineen valtaisan kivaa ja parasta siinä on se, että se menee treenien ansiosta nykyään oikeisiin paikkoihin. Tästä on hyvä jatkaa ja odotan jatkoa varsin innolla!