Viikko 12: se todellinen kevyt treeniviikko

Tällä viikolla on levätty ihan tosissaan. Niin kuin monesti, suunnitelmat muuttuu lennosta ja mitään ei oikein osaa sen enempää ennustella. Mulla kävi niin, että ensinnäkin penikkani sanoutuivat irti kaikesta liikunnasta ja sitten tulin vielä kipeäksi. Kyllä. Juuri kun kirjoitin , että en ole ollut kolmeen vuoteen kipeä. No en ole flunssassa sentään, vaikka oireisto onkin pitkälti sitä samaa, vaan tapahtui suuri pähkinäcase vol 2, eli vuoden 2015 versio edellisestä 2012 -vuoden versiosta, josta kirjoittelin täällä silloin muinoin. Mun pitää lopettaa tällaisista asioista kirjoittaminen, sillä heti saan uudelleen ne asiat joista kirjoittelen! Viimeksi kirjoitin huuliherpeksestä ja sain sitä kirjoittaessa seuraavan huuleeni. Nyt kirjoitin flunssasta ja mm. tuosta pähkinätapauksesta, ja kappas, se kävi uudelleen. En edes uskalla kirjoittaa tähän, että mistä sairauksista en siis ainakaan tule koskaan kirjoittamaan – ettei vaan sattuisi mitään!

Viikon liikuntoja on aika turha sen enempää listata, sillä niitä tuli vain yhdelle päivälle. Keskiviikkona kävin kävelemässä ylläolevassa asussa matolla tunnin verran ja se oli siinä. Seuraavana päivänä oli penikat ihan jumalattoman kipeät ja vaikka raahasin kaikki treenikamppeet töihin, että pääsen töiden jälkeen taas matolle, en sinne mennytkään penikkakivun vain yltyessä töissä. Menin sitten suruuni ostamaan lisää treenivaatetta niille päiville, jolloin voin taas salilla käydä.

Kyllä ehkä vähän ketuttaa, että en voi nykyään sitten enää kävellä ilmeisesti. Kävely on ollut niin mun juttuni (samaan tapaan kun juoksu niin monen muun juttu). Nyt ei jalat kestä. Viime kesänä ne meni ja edelleen ne on p*skana heti kun teen niillä jotain tuollaista. Salitreenin ne sentään kestää, joskin pohkeiden osalta tilanne on vielä vähän arvaamaton. Yleensä en montaa kertaa saa pohkeita treenattua kun alkaa penikat keittää kiinni ja sitten onkin taas hieronnan paikka ja taas toivutaan siitä hieronnasta (jos toivutaan) ja sitten uskaltaa taas niitä vähän treenata ja sitten sama alkaa uudelleen. Nyt alkaa toinen akillesjännekin jo vähän oireilla, eli hyvin on jumiutuneet. Tässähän pitää kohta käydä näiden koipien takia ajamassa itselle ajokortti, kun ei näillä kävellä enää edes bussipysäkille kohta. Hmph.

Tähän liittyen, sain lääkäriltä maanantaina postia, että toivoni diagnoosista olikin ehkä vähän ennenaikainen. Se riitti siihen, että kävin hakemassa 250g suklaata ja söin sen kaiken. Oli kyllä vähän paha olo koko loppuillan, mutta olihan se sen arvoista! Vaikka tässä kiristelläänkin, niin ei tämä ole vakavaa eikä tässä ole mitään aikataulua minkään suhteen eikä mitään muutakaan. Silloin syödään sitä mitä tahtoo kun tilanne sitä vaatii. Ja huomasin taas, että tulen suklaasta onnellisemmaksi. Siis ero on ihan merkittävä, sen huomaa hyvin myös tuo toinen puolisko. :D Suklaa tekee onnelliseksi. Paha tuuli katosi sen sileän tien ja loppuilta meni onnellisesti. Karkilla ei ole samanlaista vaikutusta, sillä on itseasiassa päinvastaisia vaikutuksia. Mihinköhän tämä perustuu? Ei se voi olla vain kalorivajeen paikkaamista, kun karkilla ei samaa eroa tule. Internet varmaan kertoisi vastauksen, jos jaksaisi googlettaa. Ei jaksa.

Vielä tuosta diagnoosista, niin lisää verikokeita otetaan joka tapauksessa tulevana perjantaina. Katsotaan, josko sieltä löytyisi vähän merkityksellisyyttä saamalleni positiiviselle tulokselle, joka on positiivinen vain 4-5% terveistä ihmisistä.

Maanantaina tuli syötyä muutakin erikoista. Ruokani ei suinkaan ollut lautasellinen kasviksia, vaan pari jättiriisikakkua maapähkinävoilla ja maustekurkuilla. Rakkautta! Iltapalaksi miehen kanssa naposteltiin tofunakkeja sinappiin dipattuna. Aika rakkautta tääkin.

Olin siis tuhma syömisissäni maanantaina. Mutta enpä tuntenut oloani tuhmaksi. Koska tämä ei ole vakavaa.

Pähkinäcase vol kakkosesta vielä pari sanaa. Se alkoi oikeastaan jo viime sunnuntaina illalla, hyvin paikallisella kurkkukivulla. Tunsin siis, että siellä on taas jotain jumissa tietyssä paikkaa, mutta en saanut sitä pois. Siispä kurkkukipu yltyi ja parin päivän päästä se oli levinnyt jo koko kurkkuun ja tehnyt siitä karhean ja yskin yhden kokonaisen yön sitä todennäköistä pähkinänpalaa sieltä pois. En saanut yskimällä, mutta ronkkimalla joskus keskellä yötä kyllä (sori, tää on ehkä vähän ällöä, mutta näillä mennään). Kurkkukipu loppui välittömästi tuohon ja yskiminen alkoi seuraavina päivinä helpottaa. Tilannetta kesti kuitenkin liian kauan ja se tulehdus tai muu mikälie pääsi leviämään onteloihin asti ja tässä nyt sitten niistellään aika ahkerasti. Kuumetta ei onneksi ole noussut tällä kertaa, mikä on kiva juttu. Tänään on jo paljon parempi vointi ollut, ja uskonkin että tästä tämä alkaa nyt helpottaa. Nenäkannu huuhtoo nöösää pari kertaa päivässä ja sitä rataa.

Aloittelin samaan syssyyn yllänäkyvän kirjan lukemista. Olipas jännää lukea sieltä tästä samasta asiasta; onteloisista nielurisoista ja miten niihin saattaa joskus jäädä ruokaa jumiin ja miten se sitten saattaa aiheuttaa tulehduksen ja miten niitä kannattaa itse sieltä hoidella pois jottei näin tapahtuisi. Joku mulle joskus sanoi, että ei koskaan saisi mennä ronkkimaan, mutta tässä kirjassa sitä nimenomaan suositellaan. Nehän tulehtuisi sinne kaikki jos ei niitä ottaisi pois. Että pois pois vaan jatkossakin. Ja ei, nielurisoja ei leikata yleisellä puolella (aikuiselta) ennen kuin niistä on ollut todellista haittaa. Eli jatkuvia tulehduksia. Kaksi tiedettyä tulehdusta kolmeenkymmeneenyhteen vuoteen ei ole jatkuvia tulehduksia.

Eiköhän siinä ollut tarpeeksi ällötystarinaa tälle vuodelle. Palaillaan taas muutaman vuoden kuluttua samaan asiaan. Toivottavasti vasta silloin.

Olen siis levännyt tällä viikolla todella hyvin ja kiltisti ja paljon. Nukkunut arkenakin yhdeksää tai vaikka kymmentäkin tuntia, ja tehnyt vain tuon yhden treenin, juoksumatolla kävelyn. Uni on maistunut ja enemmänkin olisin voinut nukkua, mutta eiköhän tuo ollut jo hyvinkin reilusti normaaliin verrattuna (noin 7 tuntia yössä arkena). Huomenna alkaisi normaali treeniviikko, mutta sellaista ei ole luvassa alkuviikosta ainakaan. Aikaisintaan katsellaan keskiviikkona mihin kykenee. Jos siis tämä nyt jatkaa tätä paranemista tästä, eikä iske mitään myöhäisiä kuumeiluja tai muita. Penikat, forkut, akillesjänne ja ranteet on tällä hetkellä enemmän tai vähemmän p*skana ja täytyy miettiä meneekö tässä hierontaan nyt vai vasta kun saa tulokset lääkäriltä. Ehkä odotan ne tulokset ainakin. Tuleepa kiva hierontasessio taas (ei), mutta pakko se vaan on. Ja mielellään sitä taas menee kun Pekalle menee.

Muitakin syömisiä tältä viikolta, mitä ei vielä ylempänä näkynyt:

Sen lisäksi eiliseksi ruoaksi söin taas hernaria suoraan purkista, mutta ilmeisesti niin innoissani, että en kuvaa ottanut. Yön ja tämän päivän on vatsaa kivistänyt aika paljon, joten voi olla, ettei se kestä tuota suoraan purkista syömistä (vaikka se on parasta niin, nyyh). Se on niin tönkköä tavaraa mun herkkismasulle, että ei kai se ole ihmekään, että kivistää. Tämän päivän ruokaa ei ole vielä syöty, se oisi seuraavaksi edessä. Yllättäen se oisi kasviksia ja kidneypapuja. Helppoa ja hyvää.

Viime viikon pudotettu paino oli -500g, eli aika ihanteellinen tahti. Olen aika yllättynyt jos tällä viikolla on saatu aikaiseksi pudotusta laisinkaan, kun ei liikuntaa ole päässyt harrastamaan. En ole kuitenkaan ollut valmis karsimaan jo miinuksista entistäkin alhaisemmiksi lukemiksi, koska kuten sanottu, ei tämä niin vakavaa ole. Eikä missään tapauksessa saa olla missään vaiheessa kärsimystä. Vaa’an lukema huomenna ei määrittele yhtään mitään. Jos ei putoa niin sitten ei putoa. Koen olevani sopiva jo muutenkin.

Ensi viikon lauantaina meillä on ensimmäinen kunnon herkkupäivä neljään viikkoon (tässä välissä siis syöty vain tuo suklaalevy viime maanantaina). Ostoslista on kasvanut kasvamistaan ja siitä tulee kyllä aikamoinen päivä (tähän kohtaan sydänsilmähymiö). Päivähän on samalla viljallinen päivä, joten aamupalaksi ajattelin syödä kaurapuuroa ja croissantteja, ruoaksi kotitekoisia hamppareita kasvispihvillä ja majoneesilla ja ristikkoperunoilla. Listalta löytyy tietysti myös karkkia (suklaa on Saksasta tulossa postissa) ja jäätelöä. Arnoldsin vegaaniset herkut pitäisi johonkin väliin myös mahduttaa ja luumutortut vaniljakastikkeella ja mitähän kaikkea vielä. Voi pojat, siitä tulee hieno päivä (toinen sydänsilmähymiö). Seuraavan päivän voi maata koomassa kotona ja maanantaina taas reippaasti töihin ja treeneihin uudella virralla. Parhaudellista. Tulen tykittämään kuvia lauantaina Instagramiin varmaan aika paljon. Voisin jopa pyrkiä kuvaamaan kaikki syömiseni (paitsi ehkä työeväät, sillä ne on perussettiä). Stay tuned.