Viikko 33: pöksymaniaa, liian kuumaa ja HCM

Maanantaita! Tavaksi on (nähtävästi) tullut kirjoitella näitä katsauksia maanantaisin, mikä johtuu ihan vain siitä, että sunnuntaisin on niin paljon kaikkea muuta. Tällaisen kirjoittamiseen menee kuvien läpikäymisineen ja -käsittelyineen useampi tunti. Sunnuntaina tulee aina nukuttua pitkään, toisinaan siihen sisältyy liikuntaa (pidempi kävelylenkki), viikon verran Emmerdaleja pitää katsoa (UK:n tahdissa) ja muuta sellaista. Koska stressaan kiireessä, olen suosiolla karsinut sieltä pois sellaista, mitä ei ole pakko juuri sunnuntaina tehdä. Tämän kirjoittaminen on yksi sellainen asia. Maanantaisin on aikaa enemmän.

Viikon treenit startattiin keskiviikkona, jonne asti vielä lepäilin uuden tatuoinnin vuoksi. Sitten olikin täysi tohina jalkatreenin myötä päällä!

Maanantai ja tiistai: lepo.

Keskiviikko: jalat . Kesto: 1:03min,

Torstai: olkapäät ja ojentajat . Kesto: 0:49min.

Perjantai: 12km kävelylenkki . Kesto: 2:11min.

Selkä, hauikset, takaolat . Kesto: 1:06.

Lauantai ja sunnuntai: lepo .

Olen nyt ihan ihastunut uuteen jalkatreenini rutiiniin, vaikka siinä ei mitään ihan täysin uutta olekaan. Jotenkin se järjestyksen vaihtaminen (paitsi split squat on aina eka) ja parin liikkeen korvaaminen toisella on ollut todella hyväksi ihan jaksamisen ja sitten senkin kannalta, että tietyissä liikkeissä alkaa kolottaa tai krampata jotkut tietyt paikat. Nyt sitä ei enää tapahdu kuin harvoin, kun järjestys on sen kannalta jotenkin optimaalisempi. Lisää tähän tosin vielä tulee, kunhan palautan takareisitreenit tauolta, mitkä on siellä olleet liikkeen aiheuttaman kivun vuoksi (takareiden alaosa/pohkeen yläosa).

Viimeksi kerroin siitä 120 kilon prässituloksestani viimeiseen sarjaan ja tällä kertaa pääsin kokeilemaan painoa uudelleen, kun tiesin aloittaa jo vähän korkeammasta painosta kuin viimeksi. 110kg lykkäsin ensimmäiseen ja sillä tuli kymmenen toistoa hyvin. Laitoin sen 120kg kyytiin ja tuntuu olevan hyvä työsarja, kun sillä menee se 8 toistoa (tein vielä kolme sarjaa ensimmäisen lisäksi). Uusia ennätyksiä en lähtenyt kokeilemaan, kun ne ei sinällään ole koskaan kiinnostanut. On kiva olla vahva, mutta se ei ole se syy miksi treenaan. Treenaan ollakseni hyvässä kunnossa ja saadakseni sellaisen kropan, jonka haluankin saada. Se, millä painoilla se kaikki tulee, on itselleni aika pitkälti toissijaista.

Treenin jälkeen mentiinkin karkkiostoksille Filmtowniin, eli se siitä herkuttomasta viikosta. :D Joskus vaan tekee mieli. Viime viikolla tavallista enemmän. Silloin pitää syödä! Jos siis ei ole mitään sen suurempaa syytä olla syömättä. Mulla ei ole, vaikka pyrinkin vähän siistimmin syömään ja painoakin saisi vähän ylimääräisestä hötöstä tipahtaa. Mikään ei ole kuitenkaan niin vakavaa, etteikö sitä voisi syödä kun tekee mieli. Jos olisi, niin en söisi, vaikka tekisi mieli.

Torstain ojentaja – olkapäätreenissä meinasi tulla vähän kiirus, sillä paikka oli menossa kiinni. En enää muista mitä ihmettä onnistuin kotona jumittamaan niin pitkään, mutta vähän turhan myöhään tuli salille mentyä. Skippasin yhden liikkeenkin välistä, kun aikaa ei ollut, ja yhdestä toisesta tipautin yhden sarjan vähemmäksi. Joskus näin. Iltatreenit on kyllä ihan parasta, kun sali on monesti hyvinkin tyhjä, ja on saanut päivän aikana syödä energiaa itseensä kunnolla. Kotisalilla käydessänihän olin ehdottomasti aamutreenaaja. Sillä lähti päivä hyvin käyntiin ja se oli aina alta pois. Nyt kun salille on matkaa, en sinne jaksaisi aamulla raahautua. Bussireissuhan se olisi. Kätevästi menee illalla, kun päästään miehen kanssa molemmat sinne silloin. Kävelylenkit sitten taas on edelleen kivoja aamulla/aamupäivällä. Jo senkin vuoksi, että sen jälkeen mun on pestävä tukka, kun se on lippiksen alla muhinut. Sen jälkeen on aina mukava valmistautua ja kaunistautua päivään.

Muutoinhan tuo treeni salilla oli oikein loistokas. Jostain syystä sain ihan tajuttoman pumpin aikaiseksi, sellaisen mitä ei tarvinnut peilistä etsiä vaan sen tunsi sekä olkapäissä ja ojentajissa niin, ettei kädet olleet enää kohta toimia. Pumppi oli jopa kivulias.

En oikein fanita näitä yllärikesän päiviä, kun aurinko porottaa ja on kuuma. Tykkään ehdottomasti enemmän kävelyistä viileällä, mielellään pilvisellä säällä ja sadekin käy oikein hyvin (mikäli siitä ei lenkkarit ryhtyisi haisemaan..). Nyt sitten vielä lisäksi tuo uusi tatuointi, mikä ei saa aurinkoa saada ja mikä on niin alhaalla käsivarressa, että se on auringossa heti kun hihaa vetää vähääkään ylöspäin. Päädyinkin sen heittämään elmukelmulla suoralta auringolta piiloon, vaikka sekään ei ole kovin hyvä vaihtoehto. Hikoilu kun ei ole sekään uuden tatuoinnin ystävä.

Tämä viileä kesä on ollut mulle hyvin mieluinen, on saanut kävellä ilman jättihikeä ja se on aina mukavaa. Vaikka onhan siinä auringossakin oma taikansa, niin ei se mun kävelyissä ole niin suuri ystävä. Aurinkorasvastakin tulee niin tahmaiseksi. :D

12km tosiaan kävelin silloin perjantaina aamupäivällä ja tuo olikin ensimmäinen kävelylenkki reiluun viikkoon. Nautin. <3

Perjantaina illalla sitten selkää, hauiksia ja takaolkia. Sali oli taas ihan autio, vaikkei lopulta ollutkaan täysin tyhjä. On silti kivaa, kun ei tarvitse mitään laitteita tai paikkoja vahdata, vaan voi siirtyä laitteesta toiseen ilman ruuhkaa.

Eräs mieshenkilö tuossa treenissä tosin vahtasi mua niin kovin, että hirvitti. Käyttäytyi jotenkin vähän uhkaavasti ja omituisesti muutenkin. Olin onnellinen, että oma mies oli mukana.

Loppuun tein taas hauiksia ristikkäistaljassa ja voi vitsit, ihastuin nyt siihen ihan täysillä. En tiedä miksi, mutta niitä on paljon haastavampi ja vaikeampi tehdä salin toisessa ristikkäistaljassa. Nyt kun tein siinä missä niitä ekaa kertaa kokeilin, mutta jossa en enää jatkossa tehnyt, ne sujui todella hienosti. Ilman riuhtomista ja todella hyvällä tuntumalla. Innostuin lopulta niin kovin, että tein yhteensä kahdeksan sarjaa. :D Neljä sarjaa suuremmalla painolla ja neljä pienemmällä. Siitä oli hyvä lähteä kotiin!

Lauantaina meillä olikin taas aikainen herätys ja suunta oli tänäkin viikonloppuna Helsinkiin. Nyt siellä oli kuitenkin edessä miehen maraton -kisa, jonne myös vanhempani olivat tulossa meitä tapaamaan ja kannustamaan. Herättiin viideltä reilun neljän tunnin unien jälkeen.. Tämä on se huono puoli iltatreeneissä, jos seuraavana aamuna on poikkeuksellisen aikainen herätys. Jotenkaan sitä ei tule lähdettyä sinne salille yhtään aiemmin kuin on pakko, vaikka hyvin voisi! No, silloin tällöin tällaiset lyhyemmät unet ei kai ole niin huono juttu, vaikka kyllähän sitä ennen tällaisia reissupäiviä mielellään nukkuisi vähän enemmän.

Meiltä tosiaan ajaa yli viisi tuntia Helsinkiin, niin onhan sitä ajoissa aina lähdettävä. Evästä oli mukana, mutta kun se himotus iskee niin se iskee – Hesburgerin ranskalaiset. Älkää kysykö mitä ihmeellistä niissä on, mutta itse himoitsen niitä. Pysähdyttiin siis matkalla ruokkimaan minua. Olihan kello jo kymmenen aamulla!

Kisapaikalla haettiin numero ja pällisteltiin kisapaikkaa ja norkoiltiin siellä vanhempieni kanssa. Harmittavasti kävi niin, että polvivaivan takia miehen kisa jäi kesken 25km kohdalla.

Pettymys oli tietysti suuri, eikä fiilistä paikalla norkoiluun enää ollut. Sanottiin vanhemmilleni heipat ja lähdettiin miehen kanssa kävelemään autolle, reilun kilometrin päähän. Vastaan tuli kisan voittaja viimeisissä mutkissa ennen stadionille saapumista. On se fiilis vaan hieno näissä kisoissa, etenkin tässä HCM:ssä. Harmittaa, että miehen osalta kisa meni nyt näin. Juoksu on niin arvaamaton laji ja koskaan ei voi tietää, jos jotain kremppaa tulee tai jos olosuhteet kisassa on jollain tapaa epäsuotuisat. Mitä tahansa voi tapahtua.

Autolla katseltiin kartasta paljonko siitä olisi matkaa Loosisteriin , jossa kävin pizzalla viime reissullakin viikkoa aiemmin. Ei ollut liiaksi matkaa, taisi olla puolitoista kilometriä. Jätettiin auto edelleen siihen ilmaiseen parkkiin ja lähdettiin tallustelemaan pizzoja kohti. Siinä matkalla näkyi taas yhtä sun toista ja mua niin ahdistaisi asua Helsingissä sen kaiken vuoksi. Se kulttuuri ja tapa elää on siellä niin erilainen, eikä ollenkaan tyyliseni. Sen olen tiennyt aina, pienestä pitäen, että Helsinki ei ole mua varten. Mutta se mikä Helsingissä on erityisen mukavaa on se, että siellä on näitä vegaanisia paikkoja aika kivasti. Etenkin tämä Bar Loosister on aika hieno löytö.

Otin saman pizzan kuin viimeksi, yläkuvan Vegan Cheese Pizzan. Mies otti Seitan’s Finestin, eli seitania sisältävän pizzan. Maistoin sitäkin ja olihan sekin hirmuisen hyvää. En ole tulisen ystävä liiaksi, eikä vatsani sellaista oikein kestä, niin siksi tämä pizza ei ole mun pizzani. Vaikkei se mitenkään aivan erityisen tulinen olekaan. Sairaan hyviä taisi molemmat olla, vatsat pullollaan lähdettiin tallustelemaan takaisin autoa kohti. Kotimatkalla haettiin vielä herkkuja paristakin kaupasta ja mussutettiin niitä onnessamme. Loppumatkasta taivaalla räiskyi revontulia ja se oli hienoa! Kotona oltiin puolen yön aikaan ja kissa sai suuren suuret halitukset, kunnes pikkuhiljaa siirryttiin nukkumaan. Uni maistui miehelle yli kellon ympäri. Itse heräilin noin 10 tunnin unien jälkeen pirteänä ylös.

Sunnuntaina mun oli ollut tarkoitus lähteä kävelylle taas, mutta kun kirosin siinä ilmaa (liikaa aurinkoa :D) ja kun mies heitti puolivitsillä ilmoille, että ’nytkö haetaan Arnoldsin donitsit’, niin se oli sillä selvä. Vaihdoin välittömästi kävelyn donitseihin.

Jaa miksikö ei voi mennä sekä kävelylle, että syödä donitseja? Koska olen kaikki tai ei mitään. Ei sillä kävelyllä olisi kuitenkaan näitä donitseja polteltu pois, joten mun silmissäni täysin turhaa touhua (vaikka se ei sitä olisi, päinvastoin).

Auttoi muuten asiakaspalaute näiden jammyjen hillon osalta! Viime postauksessa kerroin siitä älyttömästä hillomäärästä, mikä noissa aina on kun Matkuksesta ostetaan. Nyt testattiin uudelleen ja kappas, hilloa oli maltillinen, sopiva määrä! Omnomnom että olikin hyviä. Nyt ehkä tekisi vähän mieli taas kun tätä kuvaa katsoo ja miettii, miten hyviä ne on.. Onneksi ne on viljoja, joita en suurissa määrin kestä, eli pysykööt harvoina herkkuina.

Muutoin tällä viikolla on ruokalautasella ollut varsin moitteetonta ruokaa. Melkein..

Semmoset oli tämän viikon treenit ja syöpöttelyt. En tiedä tämän viikon linjaa herkkujen suhteen, ei sitä tiedä vielä kukaan! Sen näkee kun viikko etenee. Treenien suhteen pitäisi ainakin olla normaali viikko menossa, jos mitään kummallista ei tapahdu.

Miestä muuten pyydettiin mukaan sellaiseen superhienoon taidepläjäykseen, joka tullaan esittämään Kuopion ANTI festivaleilla (Coming Back on teoksen nimi, klikkaa auki listalta). Tämä oli erityisen hieno juttu siksi, että yhteydenotto tuli tämän blogin kautta ja mies lähti innoissaan mukaan projektiin. Hänen juoksuaan kuvattiin monella tapaa, juoksuun valmistautumisesta aina sinne loppuun asti, kun rankka lenkki on takana. Teos keskittyykin nimenomaan siihen lenkin jälkeiseen aikaan, olotilaan, katseeseen ja fiilikseen. Siitä tulee niin hieno. En malta oottaa että nähdään se! Kannattaa käydä katsomassa se tuolla festivaaleilla silloin. Mieheni on yksi muutamasta juoksijasta kyseisessä teoksessa. Linkkaan sen tänne myös jos/kun se tulee esimerkiksi YouTubeen tai muualle sivustolle nähtäville.

Koko kuvausporukka, taiteilija itse ja yksi teoksen muista juoksijoista kävi kylässä meillä kuvauspäivänä, ja täällä kotona kuvattiin valmistautumista, pihalla juoksun alkua ja kuntopoluilla itse suoritusta ja sen jälkeistä aikaa.

Minä sitten taas päätin tällä viikolla vihdoin ottaa projektiksi farkuista luopumisen. On tullut aika myöntää, että nämä eivät tule enää koskaan mahtumaan jalkaan, wää! 24 paria farkkuja mittasin, kuvasin ja näpyttelin yksitellen nettiin myyntiin. Siihen meni ainakin seitsemän tuntia, hullun hommaa! Mutta jospa menisivät jopa kaupaksi. Onlyn Rodeo Drivet on ainakin niin suosittu merkki ollut, että luulisi jollekin kelpaavan. Niitä mulla onkin jos jonkinmoisessa sävyssä.

Siinäpä viime viikon tapahtumat pääpiirteittäin, suurimmaksi osaksi tämän blogin aihepiirin huomioiden.

Mukavaa viikkoa! Syökää donitseja, jos niitä tekee mieli, jos todellista syytä kieltäytyä ei ole. Jos on syytä kieltäytyä niin tsempit, kyllä niitä donitseja saa joskus myöhemminkin jos silloin vielä tekee mieli. Ja se on täysin ok, että ei syö donitseja ollenkaan, koskaan. Syökää jos syötte ja älkää syökö jos ette syö. Hyvä.