Viikko 47: PT kotona, eriparikoipia ja herkkumaistelua

Mitä sanoin edellisen viikkokatsauksen lopussa? Sitä, että tämä viikko tulee olemaan loistava viikko. Että en vielä tiennyt miten, mutta tunsin sen, että näin tulee käymään. No niin tosiaan kävi. Ne suuret asiat järjestyivät. Tiesin  sen, vaikka en oikeasti voinut sitä tietää. Intuitio kuitenkin kertoi näin, ja se on aika hieno juttu. Eli todella paljon parempi viikko oli tämä kuin edellinen viikko. Itseasiassa parempi kuin pariin kuukauteen. Aika kivaa! Treenien puolestakin asiat menivät nappiin, ja viikko näytti tältä:

Maanantai: 40min crossailua , 14.45km.

Tiistai: jalat . Kesto: 1:02min.

Keskiviikko: ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet . Kesto: 1:16min.

Torstai:   selkä, hauikset, takaolat . Kesto: 1:08min.

Lauantai: jalat . Kesto: 0:52min.

Sunnuntai: ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet . Kesto: 1:18min.

Mulla on sellainen tunne, että mulla on paljon asiaa. Saattaapi olla pitkähkö postaus siis! Sitä se iloisempi mieli teettää, tulee puheripuli (eli tässä tapauksessa kirjoitusripsa). Lukekoon ken jaksaa ja kykenee!

Treenit on taas olleet todella hyviä ja edelleen nousujohteisia, mikä on varsin virkistävää pitkän junnaamisen jälkeen! Tällä viikolla vauhtia otti pääasiassa ojentajat ja olkapäät, jolloin noistakin treeneistä sai yhtäkkiä hirveästi irti. Painoja on lisätty ja tuntuma on ollut aika huikea. Siirryin tekemään sivuvipareita istuen, jolloin selkä nojaa tukea vasten. Teen ne lisäksi yksitellen, sillä tuo vammaolkapääni vaatii sen. Jos teen molemmat kädet samanaikaisesti, vammaolkapään asentoon en pysty niin kiinnittämään huomiota ja tämän vuoksi toistot eivät mene niin nätisti sivuolkapäille. Tämän tietää siitä, että kun terve olkapää hyytyy, niin vammaolkapää jatkaisi vielä vaikka tuplat enemmän – koska itse olkapää ei tee kaikkea työtä, vaan sitä auttaa ties mitkä kaikki muutkin lihakset siinä ohessa. Tuo olkapääjuttuhan on siis erbin pareesista johtuva ja tuon vuoksi olkapää mm. lötköttää alempana ja edempänä kuin mitä sen pitäisi. Nyt kun teen liikkeen istuen ja yksi käsi kerrallaan, saan pidettyä käden ja olan oikeassa linjassa. Ja kyllä muuten polttelee juuri siellä missä pitääkin!

Pyysin tällä viikolla myös ensimmäistä kertaa apua mieheltä treenissä. En ole KOSKAAN treenannut kenenkään katsoessa. Halusin häntä pitelemään mun kyynerpäistä kiinni, kun teen maaten ranskalaista punnerrusta mutkatangon kanssa. Kun mulla helposti lähtee kädet leviämään siinä auki, ja halusin kokeilla, että jos niitä pitelee aloillaan, niin tuntuuko liike jotenkin erilaiselta. No, kyllä se tuntui. Eikä hyvällä tavalla. :D Ensinnäkin mies kannusti siinä vääntäessäni, ja huomasin, että se oli ehdoton ei! Älkää ikinä huutako mulle kannustuksia kun treenaan, kiitos! Alkoi oikein tiiättekö ketuttamaan. :’D Oli pakko pitää tauko ja sanoa, että hiljaa! Ja sitten toiseksi häiritsi se, että joku piti kiinni. Vaikka sitähän juuri pyysin! Mutta tuntui, että käsiä viedään koko ajan väärään suuntaan.. Varsin rasittavaa. Lisäksi olin kovin tietoinen omista ilmeistäni ja siitä, että toinen katsoo niitä, ja sekin jo yksistään vaikutti keskittymiseen niin, ettei siitä tullut mitään. Luovutettiin siis, ja totesin, ettei ne kädet sitten niin ratkaisevasti leviä, että niihin apua tarvitsisi.. ;) Mitenköhän pärjäisin salilla? Veikkaan, että aika huonosti. Näen jotenkin kummasti aina itseni muutenkin ulkopuolelta, ihan missä tahansa ollessani, missä tahansa tilanteessa. Automaattisesti siis. Ja kun pitää keskittyä, se lievästi sanoen häiritsee.

Eilisen (lauantain) jalkatreenin tahdoin tehdä ilman splittiä. En tiedä oikein edes miksi, mutta sellainen tunne oli. Siispä tein vain boksikyykkyä, peruskyykkyä ja leg curlia. Pois jätin myös pohkeet, kun siltä tuntui. Tein kuitenkin useamman sarjan noita kahta kyykkyä. Normaalisti kolme sarjaa, nyt viisi. Niistä kolme ensimmäistä sarjaa niukasti pienemmällä painolla kuin normaalisti ja hieman pidempää sarjaa. Ja sitten perään ne kaksi sarjaa normipainoilla, niillä lihaksilla, mitkä olivat jo ihan muussina siinä vaiheessa! Ja oli kyllä kivaa. Juuri tuollaista tahdoinkin. Mutta mites lihaskivut? Takapuolessa niitä ei jälkikäteen ollut. Ainoastaan takareisissä ja vähän etureisissä. Sisäreisissä myös. Mutta takapuolessa ei mitään. Normaalisti jalkatreenin jälkeen mulla on takamus hellänä jo parin tunnin päästä ja kaksi seuraavaa päivää menee kankkukivuissa. Kyllä se split squat vaan on paras takamukselle. Mun takamukselleni, siis. Kun ei mitään salilaitteita kotona satu olemaan, että voisi esimerkiksi prässiä tehdä. Ei mulla ole kuin  tämä  prässi, ja sitä ei ole voinut kokeilla kuin tuon yhden kerran. :D Mä kyllä vähän kaipaan prässiä (vaikka en ole koskaan kokeillutkaan). Se on sellainen, miksi salille menoa välillä mietin. Mutta toistaiseksi se on myös ainoa, joten vielä ei ole tarvinnut lähteä sinne. ;) Ehkä joskus sitten!

Toinen jalkatreeneihin liittyvä juttu on mun jalkojen eriparisuus. Jos menen kyykkyyn, mun oikea jalka jää aika huomattavasti korkeammalle kuin vasen. En tiedä mistä se johtuu, mutta keksin kyllä vaihtoehtoja monia (nilkka ei taivu niin hyvin, lantio on vinossa, jalat on erimittaiset..). Tämä haittaa tietysti kyykkäämistä jonkin verran, joskin peili siinä edessä on auttanut asiaa. Mun on oltava tietyllä kyykkyleveydellä, jotta en kiepsahda mitenkään vinoon, ja tämän näkee vain peilistä, sitä ei tunne. En siis ole ollut asiasta tietoinen kuin hetken. Siitä peilistä olen myös nähnyt, että polvet koukussa ilmassa (selällään maaten) on oikea jalka pidempi (sentin pari) kuin vasen. En tiedä onko koko jalka vai vain tuo reisiosa. Tai sitten se on jotenkin väärässä kohdassa ja siksi näyttää siltä. Ongelma on ilmeisesti nimenomaan oikeassa jalassa, sillä seistessä ja kävellessäkin se tuntuu. Painopiste ajautuu enemmän ulkosyrjälle ja jalan pakottaminen normaaliin asentoon tuntuu hassulta, vaikka se siihen meneekin. Lisäksi crossaillessa olen huomannut sen, että oikea jalka jää luonnostaan ihan kymmenenkin senttiä taaemmas, kuin vasen. En pysty millään pitämään niitä samalla tasolla, esimerkiksi ihan siinä pedaalin kärkeä vasten. Oikea ei ns. riitä sinne, vaan jokin vetää sen taaemmas joka polkaisulla, kunnes se ero on sen (arviolta) kymmenen senttiä. Vaikka se on ainakin osittain olevinaan pidempi. En kyllä tiedä mikä tämän kaiken takana on, mutta onpahan kuitenkin ja tuli tämäkin epäsopusuhta nähtävästi vuodatettua blogiin. Ja tämähän on siis ollut todella kauan olemassa, ellei aina. Huomiota olen asiaan kiinnittänyt ainakin kaksi tai kolme vuotta. Saas nähdä, että tuleeko tuosta jossain vaiheessa jotain ongelmia. Vai onko nämä ehkä ongelmia ja seuraamuksia jostain toisesta jutusta?

Puuron lisäksi ollaan maisteltu nyt jokusia herkkuja. Kuten taannoin  kirjoitinkin , niin tosiaan kolmen ja puolen vuoden herkkutauko tuli päätökseensä ja maisteltiin ensimmäisenä irtokarkkeja, jotka olivat pettymyksiä. Niitä ei ole tehnyt mieli laisinkaan. Mutta kun kolme ja puoli vuotta on ollut ilman ihan kaikkea, sitä tekee mieli maistella vähän sitä sun tätä. Niitä entisiä lemppareita (joita voi, eli niitä mitkä eivät sisällä liivatetta tai kananmunaa) ja sitten niitä, mitä on tässä välissä tullut markkinoille. Aika paljon uutuuksia muuten on, voin kertoa! ;) Jokaista ei tietenkään niistä maisteta, vaikka kuinka olisivat liivatteettomia ja kananmunattomia. Toistaiseksi on testattu uutuutena Maraboun keksit, joissa oli jotain suklaahippuja. Pettymyksiä oli nekin, maistuivat vain sokerille ja rasvalle. Sitten taas Fazerilta entinen lempparisuklaani, jossa on keksicrispejä, oli ihan yhtä hyvä kuin silloin ennenkin! Pieni pettymys oli myös piparkakkusuklaa Fazerilta, jonka maku oli paljon miedompi kuin olin muistanut. Joskus tykkäsin siitä ihan hulluna! Mutta Fazerin Dumle -keksit taas olivat kivoja, eivätkä maistuneet vain sokerille ja rasvalle, vaan myös hyvälle. Lisäksi söin jonkun pienen suklaapatukan, mikä oli oikein hyvä, mutta en muista kyllä laisinkaan mikä se oli. Ehkä Maraboulta jokin. Suklaan sisällä oli keksi ja toffeeta, ainakin. Piispanmunkkia tahdon vielä maistaa, kunhan löydän jostain kananmunattoman sellaisen. Sellaisiakin on, en vain tiedä missä täällä. Etsintä jatkukoon siltä osin.

Ja nämähän on tosiaan sellaisia maisteluita, että ei näitä enää uudelleen ostele, elleivät nyt ole tajunnan räjäyttävän hyviä. Kunhan nyt maistellaan, että miltä mikäkin maistuu, kun ei tarvitse enää kerryttää niitä herkkutaukokuukausia ja -vuosia. :) Lisäksi näissä kaikissahan on viljaa, joten ei tule turhan usein mussutettua. Pari kertaa kuukaudessa on siltä kantilta ok, neljä taas jo liikaa. Ja kerrallahan saa maisteltua montaa sorttia, joten ei niitä tarvitsekaan ripotella pitkin kuukautta. :D

Mutta onhan täällä ruokaakin syöty. Esimerkiksi:

Peruna vaihtui muussiksi ja kasvisten määräkin lisääntyi. Ja lauantai oli jälleen kerran pizzapäivä. Tuli muuten molempien mielestä parasta pizzaa, mitä ollaan tehty. Ei kai se ihme ole, kun täytteenä oli kolmea eri juustoa :D Alkaa olla jo aika korkea. :’)

Oikea puoli minun, vasen miehen. Pizza on siis tehty samaan tapaan kuin  ennenkin , joskin pohja on vaihtunut täysjyvään ja sitä kautta maukkaampaan. Tuon myötä se on myös vaatinut vähän enemmän öljyä ja vettä pohjaan, muuten jää kuivaksi. Täytteet on pääasiassa pysyneet samoissa, kunhan ovat lisääntyneet. :D Siinä on siis tomaattia tuubista, tomaattia siivutettuna, ananasta, halloumia (basilikamaustettu, joskin pippurinen olisi vielä parempi, mutta se on meidän kaupasta ollut pitkään loppu), valkosipulia, nyt uutuutena sinihomejuustoa, pinaattia, mozzarella -raastetta ja oreganoa. Mmmmhhhh. Ihan järjettömän hyvää! Miehen täytteet eroavat osittain omistani, mutta ei juuston osalta. :D Tää oli kyllä ihan napakymppi, tai vähän enemmänkin. Kun ei tiedetty, että se voi edes parempaa olla, ja sitten se olikin. Pizzalauantait on vaan parhaita!

Sellainen oli tämän viikon kilometripostaus. Mulla on pari muutakin aihetta vielä mielessä, mutta niistä tulee omat postauksensa. En vielä tiedä milloin. Heti kun ehdin! Lisäksi yksi aihe jäi tästä kokonaan pois, oli pakko vähän karsia :’). Mutta siitäkin sitten erikseen!

Olkoon ensi viikossa yhtä paljon parhautta kun tässäkin viikossa oli (vaikka ei siinä millään voi olla, mutta kuitenkin), ja jos teillä ei vielä ollut yhtään sitä parhautta, niin toivottavasti nyt tulevalla viikolla sitten!