Viikko 51: ylläpitotreeniä, instagrammia, ravintolasyömisiä, vegaanisia ajatuksia ja inventaariota

Oliko otsikossa jo tarpeeksi kaikkea? :D Aika paljon yhteen viikkoon mahtuu yksittäisiä asioita, ja tämä viikko oli sellainen. Pitkä stoori tästä siis tulee. Töitä tein viitenä päivänä putkeen, alla yksi vapaapäivä, jota ennen oli kaksi työpäivää. Täytyy sanoa, että perjantaina alkoi jo askel vähän painaa ja hartiat kolottaa! Treeniviikon puolesta tämä oli lähinnä ylläpitoviikko (jollaiseksi kolme treeniä viikossa monesti mielletään). Tältä näytti:

Maanantai & tiistai: lepo.

Keskiviikko: olkapäät, ojentajat . Kesto: 0:51min.

Torstai: selkä, hauikset, takaolat . Kesto: 60min.

Perjantai & lauantai: lepo .

Sunnuntai: jalat . Kesto: 1:02min.

Maanantaina ja tiistaina jäi treenit ihan aikataulusyistä tekemättä, eikä haitannut, sillä suunnittelin ne tekeväni ke, to, pe ja sitten su. Mutta kävikin niin, että kun viisi päivää oli töitä pulkassa (ja kun seitsemän päivän välissä oli ollut vain yksi vapaapäivä), painoi askel ihan kohtalaisesti perjantaina, jolloin jalkatreeniä ei voinut edes harkita. En jaksanut liikutella jalkojani edes ilman painoa minnekään! Painoivat ainakin satatonnia (ei liioittelua). Muita treenejä olisi voinut tehdä, mutta kun oli juuri tehty, niin ei mitään ollut jäljellä. Siispä lepopäivällä mentiin ja vasta nyt sunnuntaina tuli jalat treenattua, ja täten treenipäiviä tuli vain kolme. Tosin se perjantai ei suinkaan ollut lepoa, sillä töiden jälkeen alkoi kunnon kuuraus (mikä lie kohtaus iski, laitoin miehen silittämään verhotkin siinä sivussa :D), mikä jatkui iltayhteentoista asti. Tuolloin kaiken kuurauksen jälkeen sitten alkoikin tuntua vatsassa kuvotusta, mikä kieli kunnon hartiajumeista. Sain onneksi kuvotuksen pois punttipenkillä selälläni maatessa, puntit kädessä, jolla tapaa rintaa saa tehokkaasti venytettyä auki.

Hieronnan olisin varannut ensi viikolle, mutta  Pekka  on lomalla pari viikkoa, niin ootellaan ensi vuoden puolelle ja jatketaan kotihieronnoilla siihen asti normaalisti (joita ei tuossa viiteen päivään tullut tehtyä ja sen kyllä sitten taas huomasi..). Ei tulisi mieleenkään mennä kenellekään toiselle ammattilaiselle, niin hyvä Pekka on. Ja hän tietää tapaukseni ja oireeni tuon niskan vuoksi, ottaa kaiken vakavasti, välittää aidosti ja haluaa yhdessä keksiä keinon sille, että saataisiin mun niskan ja selän tilanne paremmaksi. Että löytyisi tapa hoitaa tuota kaikkea niin, etten menisi enää huonoksi sen hieronnan jälkeen. Olen ihan valmis ottamaan sen riskin taas, kun tietää olevansa hyvissä käsissä. Jälleen suosittelen Pekkaa ihan vain näin tyytyväisenä asiakkaana, menkää ihmeessä sinne hierottavaksi jos täällä päin asustelette! Pekka rulettaa!

Hieronta-asia ei tosiaan siis ole yhteistyöhehkutusta. Mutta kun yhteistyöaiheessa ollaan, niin sanoinpa yhdelle sellaiselle kyllä. Minua nimittäin pyydettiin mukaan  Oman Elämäni Inventaario  -haasteeseen, enkä todellakaan kieltäytynyt! Olen tahtonutkin tuohon osallistua, niin paljon olen hyvää aiheesta kuullut. Olen todella innoissani lähdössä mukaan, enkä malta oottaa mitä oivalluksia ja hienouksia se tuo mukanaan. Tykkään ajattelemisesta, pohtimisesta, aiheeseen liittyvän kirjallisuuden lukemisesta ja niiden asioiden kirjaamisesta ylös, sellaisesta onnen ja tasapainon etsimisestä. Pyrinkin elämään siihen malliin, että kaikki nämä on mukana arjessani aina ja että mieleni on alati sopivan keveä, mihin tarvitsenkin tiettyjä asioita. Ihan huikean mielenkiintoista päästä siis ottamaan osaa tällaiseen ohjattuun juttuun, minkä myötä varmasti opin taas kaikkea uutta. Itsestäni, elämästä. Sitähän se hyvinvointi myös on, fyysisen olon lisäksi. Henkinen puoli on kyllä sitäkin tärkeämpää. Vaikka ihminen olisi hyvässä fyysisessä kunnossa, siitä tuskin nauttii ja silloin tuskin voi hyvin, jos henkinen puoli on kaaoksessa. Tulen varmasti kertomaan tästä haasteesta täällä, kunhan se lähtee pyörimään ja olen päässyt siihen tutustumaan kunnolla. Ja omat fiilikset tulevat aina olemaan omia fiiliksiäni, oli yhteistyötä tai ei, sillä kenenkään toisen suulla en koskaan puhu, enkä tule puhumaan, eikä kukaan voi sanoja suuhuni laittaa. Sopii yrittää. :D

Treeneistä vielä: en huomannut liiemmin töiden vaikuttavan haitallisesti niihin, paitsi tietysti siihen perjantain treeniin, jota ei sen vuoksi sitten ollutkaan. Jatkossa tiedän, ettei viidennen perättäisen työpäivän päätteeksi kannata suunnitella jalkatreeniä, ja osaan suunnitella viikon treenit paremmille päiville. Keskiviikkona jätin vatsat ja kyljet tekemättä, syystä että kun kotiin pääsin, oli mulla valtava nälkä ja söin ison annoksen ruokaa. Eipä sitä isomahaisena vatsaa niin vain treenata, joten jätin väliin ihan suosiolla. Huomasin kyllä sen, että tuon ruoan jälkeen iskee ihan tajuton  kooma, jonka jälkeen on aika haastavaa saada itsensä raahattua tuonne treenihuoneen puolelle.. Tein sen silti ja hyvin kyllä kulki, eli voimissa ei energianpuutetta huomannut. Tästä koomakokemuksesta viisastuneena muutin kuitenkin torstain treeniä edeltävät syömiset, sillä pääsin sen verran aikaisin töistäkin, että se oli mahdollista. Söin banskua ja muuta pientä kotiin tullessa ja niiden voimin ryhdyin sitä treeniä tekemään. Ei tullut koomaa syömisen jälkeen, mutta ei kyllä riittänyt paukkujakaan ihan täysiin toistomääriin. Yksinkertaisesti vaan voimat loppuivat kesken. Alla ei ollut tarpeeksi suurta tankkausta. Eli kooman uhallakin siis jatkossa kunnolla ruokaa ensin ja vasta sitten vähän myöhemmin sitä treeniä! Tällaista opettelemista tämä taas on alkuun.

Tällä viikolla on syöty ihan perinteisiä kotiruokia taas, lukuunottamatta lauantain ravintolareissua, jossa tuli syötyä sen verran taivaallista ruokaa, että pitää asiasta oikein kirjoittaa vähän enemmästi, mutta sitä ennen niitä muita ruokia:

Keitettyjä perunoita ja parsakaalia. Perunoita, parsakaalia ja porkkanaa. Keitetty kaikki. Ristikkoperunat porkkanoiden kanssa. Ihan TAIVAALLINEN muussi ja pakastevihanneksia. Tätä syötiin kahdesti. Ja sitten siitä ravintolasyömisestä. Vanhemmat oli kylässä nyt viikonlopun ja käytiin tosiaan syömässä porukalla oikein alku-, pää- ja jälkiruokineen. Ja siinä kävi niin, että otin toisenkin jälkkärin. :D Syömässä käytiin ensimmäistä kertaa nyt  Rustikissa . Paljon olin kuullut kehuja paikan ruoasta ja innolla odotettiin miten käy. Alkuruoaksi mies otti sienikeittoa leivän kera, ja minä nautiskelin tuoretta leipää kirnuvoilla. Kuvat on miehen uuden puhelimen kameralla, ihan sairaan hyvä laatu!!

Molemmille maistui alkuruoka kyllä! Leipää olin jo ehtinyt himoissani aloitella ennen kuvan ottoa, kuten tarkkasilmäiset saattanevat huomata. ;)

Pääruoaksi meidän teki molempien mieli Rustikin leipää, missä on kaikenlaista lisuketta ja vaikka mitä. Mutta se ei kuitenkaan ollut kasvisversio vaan varsin lihaisa. Kysyttiin tarjoilijalta asiasta, että voisiko sitä saada kasvissyöjän versiona ja kyllähän sen vaan sai. Otettiin siis sellaiset, täytteenä vuohenjuustoa lihan sijaan ja muutenkin vissiin tuli rinnalle joitain kasviksia, jotka ei alkuperäiseen annokseen kuuluneet. Annos oli oikeasti valtava,  vaikka se ei kuvissa tule ilmi. Isäpuoleni tilaama pihviannos oli puolet pienempi. Kuvat kahdesta eri vinkkelistä.

Ihan karmaisevan hyvää. Kaikki, mitä tuossa annoksessa oli, oli loistavaa. Ehkä jopa vähän jumalaista! Tämän myötä tämä ravintola pääsi ykköseksi meidän testaamista. Mutta vähän noottiakin tulee, ei ruoasta vaan palvelupuolesta. Nimittäin kun tarjoilija otti meiltä tilaukset alussa, jossa jokainen sanoi hänelle ne kaikki kolme ruokalajia, muutoksineen päivineen, hän ei käyttänyt kynää ja paperia ollenkaan. Siinä mietittiin, että kyllä on hyvä muisti! Mutta niin siinä kävi, että kun pääruokia tuotiin pöytään, jäi yksi annos uupumaan. Äitini ei saanut omaansa, koska tarjoilija oli unohtanut siitä mainita kokille. Me kolme jouduttiin aloittamaan syöminen samalla kuin äiti joutui odottamaan omaansa vielä sen verran pitkään, että muut oli omansa syönyt. Kovin pahoittelivat toki tilannetta. Onneksi oli äidinkin annos sen kaiken odottamisen arvoinen, kun sitä pääsi syömään. Hän söi nieriää.

Jälkiruoaksi oli tarjolla useampi loistokas vaihtoehto, ja mieheni kanssa eniten himoittiin kuitenkin minttusuklaakakkua. Mietin sitä monta päivää, että jos se on sellainen ihana mudcake -tyylinen kostea kakku, on se aivan taivaallista. Mutta jos se on sellainen kuiva versio, ei se ole niin erikoinen. Toinen, mikä molempia houkutti, oli lakritsipaahtovanukas. Jonkin aikaa mietittiin, että otetaan molemmat kummallekin. :D Päädyttiin kuitenkin siihen, että toinen ottaa toisen ja toinen toisen, joista voimme kummatkin maistella. Mies otti kakkua ja minä vanukasta. Äiti otti myös vanukkaan ja isäpuoleni otti omenapiirakkaa.

Puoliksi syöty jo. En ole koskaan ennen syönyt paahtovanukasta, joten en osannut sitä verrata mihinkään. Se oli pehmoista, suussa sulavaa, todella hyvää. Ensin tuli tunne, ettei lakritsia maista, mutta se iski aina vähän viiveellä, jännästi jälkeenpäin. Oli kyllä hyvää ja marjat sopi sen kanssa loistavasti. Äidillä sitten taas oli vertailupohjaa ja hänestä se ei ollut parhaimpia mitä on syönyt, vaikka hyvä olikin. Isäpuoli tykkäsi omasta jälkkäristään hänkin. No, sittenhän minä maistoin tuota minttusuklaakakkua. Melkein kuolin siihen paikkaan. En ole oikeasti varmaan ikinä maistanut mitään niin hyvää! Se oli juurikin sellainen mutakakkumainen, kostea, suussasulava, täynnä rapsakkuutta ja kaikkea ihanuutta. En keksi edes ylistyssanoja, millä tätä kaikkea kutsuisi. Se oli täydellistä. Kun tarjoilija käveli ohi, sanoin, että maistelin tuossa tuota miehen kakkua ja tahtoisin kanssa sellaisen nyt vielä tämän oman jälkkärini lisäksi. :D Hetken odotin ja oma kakkuni tuotiin pöytään. Seuruetta nauratti, kun jotenkin automaattisesti otin sen tarjoilijan kädestäkin, enkä odottanut että se laskettiin pöytään. :’DD Jollakulla oli vähän minttusuklaakakun tarvetta! Siitä piti ottaa kuva, että olisi saanut ehjästä kokonaisuudesta otettua, mutta ohops, puolet oli taas hävinnyt ennen kun kuvanotto muistettiin.. Ihan yhtä hyvää oli sekin pala kuin miehelle viety pala ja sitten tunsin vaan semmosta suurta onnea, suuni ja vatsani oli kovasti iloinen. Aika parasta. Tänne vielä yhdesti uudelleen, ennen vuodenvaihdetta. Miksi yhdesti vain, siitä kohta.

Tarjoilija pahoitteli vielä myöhemmin uudelleen sitä unohdusta, ja tarjosi hyvitykseksi kahvia tai teetä tai jotain muuta vastaavaa. Keneenkään meistä ei kuitenkaan mitään ylimääräistä enää mahtunut, joten tuota ei hyvitetty sitten millään lailla. Vielä kuittia tutkailtiin, josko olisivat jotain sieltä jättäneet laskuttamatta, mutta kaikki sieltä löytyi. Ehkä eivät voi hyvittää kuin kahvilla tai vastaavalla, eikä hinnasta.

Niin, yhdesti ehtii tuolla ravintolassa käydä vielä minttusuklaakakulla, ja sitten alkaakin vuoden ensimmäisestä päivästä lähtien uudet tuulet. Nimittäin teen siirtymän vegetaristista vegaaniksi. Vihdoin koen, että aika on kypsä sille. Pitkälti joka päivä olen surullinen sen vuoksi, miten ihmiset eläimiä täällä maapallolla kohtelevat. Syövät niitä huolimatta niiden elinoloista, huolimatta siitä, että väärinkäytöksiä sattuu paljon tehotuotannon ja muunkin piirissä, pitävät turkiksia, mikä on turhamaisinta ja julminta ikinä, tukevat delfinaarioita, tappavat noita eläimiä aivan erityisen julmalla tavalla, tekevät aivan hirvittäviä kokeita eläimillä, kynivät linnut ja repivät turkit elävän olennon päältä, uivat vangittujen delfiinien kanssa ulkomaanmatkoilla jotka on sinne pyydetty hirvittävän tapahtuman seurauksena, käyvät innoissaan SeaWorldissa tai vastaavassa, antavat rahojaan eläintarhoille, tukevat tietämättömyyttään tai silkkaa välinpitämättömyyttään kaikkea ihan hirveää, kuten vaikka kojoottien jalkarautapyyntiä Canada Gooseen pukeutumalla. Tukevat kaikkea, missä eläimet on niitä, jotka kärsivät. En halua enää mitään osaa tuohon touhuun. Tiedän, mitä maitoteollisuus pitää sisällään, olen sen aikoinaan selvittänyt ja tiedän vastuuni (jota moni lihansyöjä ei voi varmastikaan sanoa). Riisimaitoon ja riisiproteiiniin olen siirtynyt jo edelliskesänä. Ruokavaliossani on ollut maitotuotteista pääasiassa enää rahka ja raejuusto, mutta ne ovatkin olleet päivittäin. Lisäksi sitten ulkona syödessä tietysti maitoa on varmasti ollut yhdessä sun toisessa, ja kananmunankin olen silloin sallinut siellä, vaikka en sitä kotona olekaan käyttänyt enää vuosiin. En tosin tiedä miten paljon kananmunaa on tullut ulkonakaan syötyä. On sitä varmasti vähän siellä sun täällä.

Nyt tuli kuitenkin mitta täyteen tätä kaikkea kamaluutta tässä maailmassa, mitä eläimet joutuvat ihmisten takia kokemaan, joten minä sanoudun siitä irti. Minun vuokseni ei enää yhdenkään eläimen tarvitse kärsiä, ei yhdenkään äitilehmän tarvitse huutaa vauvansa perään kun se on siltä viety pois. Eikä sen vauvan tarvitse minun vuokseni enää huutaa äitiään, peloissaan ja yksin. Olen asunut keskellä maitotilaa, olen kuullut ne huudot. Ne särkee sydämen. Minun vuokseni ei siis enää lehmien (tai muidenkaan maitoa tuottavien eläinten) tarvitse kärsiä. Uusi vuosi alkaa siis sillä, että vegaaniksi ryhdyn. Tämän loppuajan tätä vuotta käytän siihen, että mietin korvaavia välipaloja, jotka on kyllä jo aika hyvin hoidossa, plus mietin tarvittavat lisäravinteet kuntoon. Riisimaitoon tehdyt riisiprotskusmoothiet lisukkeineen tulee rahkojen tilalle, joita muutenkin olen jo välillä tehnyt. Raejuusto vain jää pois ja lisäproteiini otetaan sitten siitä riisiprotskujauheesta. Viimeistä kertaa siis tulee nyt tämän vuoden puolella syötyä tiettyjä juttuja, ja se on kiva tietää etukäteen. Nautin varmasti eri tavalla ja samalla tunnen huojennusta siitä, että kohta en enää syömisilläni tue eläinten kärsimystä.

Kirjoitan tästä syömishistoriastani enemmän vuodenvaihteen tienoilla, milloin ja miksi lopetin punaisen lihan syömisen, miten tapahtui siirtyminen kokonaan lihattomalle jne. Saarnausta ei ole luvassa. Ei tässäkään ollut, tässä oli vain rehellisiä ajatuksia ja syitä siitä, miksi minä teen niin kuin teen. Monesti lihansyöjät vaan tuntuvat loukkaantuvan siitä, että joku välittää heitä enemmän. Minä välitän enemmän ja se on ihan satavarmasti juurikin näin. Jos välittäisit yhtä paljon, tekisit ihan samoja valintoja kuin minäkin, etkä tukisi eläinten kärsimystä millään muotoa. Jokainen toki tekee niin kuin parhaaksi näkee. Enhän itsekään ole ollut vegaani vielä, vaikka olen asioista ollut tietoinen. Nyt aika on kypsä. Nyt olen löytänyt tilalle yhtä sun toista, joilla voin korvata maitotuotteita (kun esim. soija ei minulle sovi), enkä tule kärsimään terveydellisistä ongelmista tämän muutoksen vuoksi (esim. erilaisista puutoksista). Sydämeni on paljon kevyempi nyt, kun tämä päätös on tehty. Odotan innolla tulevaa. Eläimet on viattomia tässä kaikessa. Ihminen se paha on, niin monella tapaa, ja se on justiinsakin näin.

Voisin toki paasata asiasta oikein kunnolla ja kertoa mietteitäni asian tiimoilta enemmänkin, mutta tämä voi jäädä tähän. Jokainen välittäköön sen verran kuin välittää.

Ja joo, nyt multakin löytyy instagram, jossa on paljon muutakin kuin treenijuttua, jos joku tahtoo siellä mun touhuja seurailla. Nimimerkki on bbobby_jean ja se löytyy  tämän linkin  takaa. Kuvia saattaa tulla aika paljon. Tänäänkin olen jo hillinnyt itseäni, ettei siellä ole jo puolet enemmän tässä vaiheessa. :D Alkuinnostusta, tai sitten muuten vaan innostusta. Oon kyllä aika innoissani. Niin kauan olen sitä miettinyt ja tänään tuntui, että nyt sen on tapahduttava.

Ensi viikolla mulla on yksi työpäivä ja se on huomenna. Sen jälkeen lomaillaan seuraavan viikon tiistaihin asti, eli viikon verran. Aika kivaa! Joulua ei sen kummemmin vietetä, mutta joulutorttuja tehdään, joista kerroinkin jo aiemmin. Monen vuoden tauon jälkeen! Ja ehkä joululimppua maistellaan myös. Koristeita tai kuusta meillä ei ole, ei ole ollut moneen vuoteen. Ei sinänsä ole kyllä mitään suurempaa syytä miksi ei ole. Ei vaan ole. :D Joulu on vähän sellainen neutraali juhla itselle. Ei mitenkään ihmeellisen kummallinen. Päivä muiden joukossa, pitkälti. Kokeillaan jos ensi vuonna jaksaisi vähän panostaa. :’) Hyvää joulua kuitenkin kaikille, jotka sitä viettävät, ja jos et vietä, ei se mitään! Ehkä sulla on vapaata töistä, nauti siitä. Jos ei ole, ehkä tienaat suuremmat rahat! Jos joulu ahdistaa, niin tiedän senkin tunteen menneestä. Kyllä sekin siitä, vannon. Mukavaa viikkoa joka tapauksessa, jokaiselle.

P.s. Mies huokaili moneen otteeseen tätä lukiessaan, että on niiiiin pitkä teksti..  Eli sori vaan kaikki. :D Meni tähän multakin kolme tuntia, ehkä lukeminen on kuitenkin vähän nopsempaa. Vai? :’D EDIT :  Ai niin, on meillä tällanen kuusi, jonka mies pystytti treenihuoneeseen. :D