6.9.2021 Lukemista, golfia ja mielen tyyneyttä 6.9.2021 Seetu Tykkää 54 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Onko sana poikkeuksellinen kärsinyt jo inflaation, kun moni normaalina ennen pidetty on nyt aivan muuta, tekisi mieli sanoa, poikkeuksellista? Rohkenen silti kirjoittaa, että blogini kesätauosta tuli poikkeuksellisen pitkä enkä siitä voi syyttää pandemiaa. Perussyy oli ihan keskittyminen toipumiseen toukokuussa toteutetun operaation jälkeen, ja toki kesätauko on aina ollut ohjelmassa. Elokuussa onneksi alkoi näkyä sosiaalisen elämän heräämistä. Tietysti tässä on noudatettu erilaisia rajoituksia ja pidetty maskia, mutta kalenteriin on ruvennut tulemaan merkintöjä erilaisista tilaisuuksista ja tapaamisista. Useimmilla on jo kaksi rokotusta, ja se on antanut turvaa ja helpotuksia elämään. Erilaista tahtia rokotusasioissa eri maissa kyllä kuljetaan, sillä englantilainen ystäväni ja hänen miehensä kertoivat jo keväällä saavansa kolmannen rokotuksen syksyllä. He ovat yli 75-vuotiaita, mutta perusterveitä. Suomessa vasta pohditaan kolmatta rokotusta muutamille erityisryhmille. Kesäni on kulunut operaatiosta toipumisen takia todella eri tavalla kuin ennen. Aikaisin keväällä pääsen yleensä golfkentälle, mutta tänä kesänä pelikauden aloitus siirtyi elokuun toiselle viikolle. Jos ilmat sallivat, tietysti voi pelata vielä lokakuussakin, mutta hyvin lyhyeksi näyttää pelikauteni tänä vuonna jäävän. Kirjoja olen ehtinyt tähän mennessä lukea 135, ja lukeminen jatkuu. Kirjat tuottavat iloa, yllätyksiä ja elämyksiä. Syyskuun aluksi on satsattu lukemisen edistämiseen. Esimerkiksi Lasten ja nuorten säätiön jo kolmannen kerran järjestämä Read Hour -kampanja päättyy keskiviikkona 8. syyskuuta, jolloin halutaan koko Suomen osallistuvan yhteiseen lukutuntiin kello 19. Kampanjan toivotaan innostavan erityisesti nuoria kirjojen pariin. Yli 21 000 nuorta osallistuu kouluissa Read Hour Live -virtuaalitapahtumaan, ja nuoret äänestävät tuolloin Read Hour -palkinnon saajan. Kampanja on kansainvälistynyt tänä vuonna, ja nyt mukana ovat esimerkiksi Britannia, Ruotsi, Viro ja Islanti. Lukukampanjan kunniaksi lienee paikallaan vielä yksi lukuvinkki. Mediasta näimme, kun VTV:n sittemmin irtisanottu ylijohtaja Tytti Yli-Viikari kanniskeli eduskunnassa kuulemistilaisuudessa Plutarkhosin teosta Mielen tyyneydestä . Sen on suomentanut kreikankielisestä alkuteoksesta Juhana Torkki. Mielenkiintoinen opus vielä nykypäivänäkin, ja mielen tyyneyttä toki tarvitaan monessa tilanteessa. Lainaan tähän otteen, jota voisi soveltaa jokainen painon- ja ehkä jopa myös elämänhallinnasta kiinnostunut tämän ajan kansalainen. Sokrates neuvoi varomaan ruokia ja juomia, jotka houkuttelevat syömään ja juomaan silloinkin kun ei ole nälkä tai jano, ja samoin meidän tulee varoa ja välttää sellaisten asioiden katselemista ja kuuntelemista, jotka hallitsevat meitä ja vetävät puoleensa, vaikka emme tarvitse niitä mitenkään. lukeminen Mielen tyyneydestä Plutarkhos Read Hour rokotukset Sokrates Lue myös: Joka kirjaan tarttuu, voi onnitella itseään 13.09.2021 Lukeminen vie erilaisiin maailmoihin 29.03.2021 Pandemiaa on kestänyt jo vuoden 15.03.2021 Oma kirjahylly tarjoaa nyt lukemiset 22.04.2020 Kirjoistakin on hyvä olla kunnon kotivara 25.03.2020 Nyt vähän n-kirjaimesta, ei n-sanasta Joka kirjaan tarttuu, voi onnitella itseään Seetu
17.5.2021 Nyt vähän n-kirjaimesta, ei n-sanasta 17.5.2021 Seetu 1 10 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Tuleeko yhdyssanan keskelle n-kirjain vai ei? Tämä lienee jonkinasteinen ongelma, sillä näiden sanojen kirjoittamisessa on horjuvuutta. En nyt mene siihen, että yhdyssanojen tunnistaminenkin näyttää olevan vaikeata. Se on kuitenkin aivan toinen juttu. Kerron esimerkkejä. Usein näkee kirjoitettavan keisarinleikkaus , vaikka kyseessä on keisarileikkaus eli sektio, siis ilman n-kirjainta. Olen huvikseni todennut, että ainoa kerta, jolloin voitaisiin puhua keisarinleikkauksesta, on esikoisen syntyminen Japanin keisariperheessä. Tilaisuus on siis äärimmäisen harvoin. Toinen hyvin yleinen on kirjallisuudesta tuttu termi elämäkerta . Sitäkin näkee kirjoitettavan virheellisesti elämänkertana . Elämäntarina taas on ihan oikea muoto, ja ehkä juuri se johtaa väärään muotoon silloinkin, kun puhutaankin elämäkerroista. Junavaunu ei ole juna eikä vaunu, mutta sillä tarkoitettaneen junanvaunua . Sanotaan siis reilusti junanvaunu. Englanninopettaja tai liikunnanopettaja ovat tuttuja ammattinimikkeitä. Kun tuleekin puheeksi joogan opetus, niin jooganopettajan nimikkeestä putoaa turhaan tuo pieni n-kirjain. Voi tietysti olla kyse myös jooganohjaajasta. Joogasta voimme siirtyä hierontaan. Intialainen päähieronta on jostakin syystä vakiintunut tähän muotoon. Kyse on kuitenkin päänhieronnasta . Päähieronta vie ajatuksen siihen, että jossakin on pääpaikka ja jossakin sivupiste. Kun nyt pääsin vauhtiin, niin kirjoitan vielä parista muustakin kielihuomiosta. Tekoäly on tullut vahvasti jo arkipäivään, ja erilaiset robotit tarjoavat palvelua, välillä onnistuen, välillä ei. Taannoin televisiossa oli haasteltavana tekoälyn tutkija, ja haastattelija käytti jatkuvasti termiä keinoäly (ilmeinen lyhennys keinotekoinen äly -termistä). Vaikka haastateltava johdonmukaisesti koko ajan puhui tekoälystä, toimittaja käytti kummallista keinoäly-sanaa. Syntyi aika erikoinen tilanne, ja minä ainakin jäin odottamaan, koska toimittaja hoksaa virheensä. Sitä hetkeä ei kuitenkaan tullut. Meille on tuttu termi tekohampaat, eipä kai kukaan puhu keinohampaista. Länsisuomalaiseen korvaani myös särähtää myydä- sanan itämurteen mukainen imperfekti möi/möimme , kun sen pitäisi yleiskielessä olla myi/myimme . Jostakin syystä tämä murteellinen muoto on yleistynyt niin kirjojen käännösteksteihin kuin sanomalehtijuttuihin. Myi on minusta pelkästään jo äänteellisesti kauniimpi kuin möi . Suomen kielen perussanakirja kertoo myös ensin yleiskielisen muodon ja kertoo möi/möimme -muodon olevan varsinkin vanhentunut ja murteellinen. Ymmärrän, että kieli muuttuu ja kehittyy, mutta tässä asiassa ollaan kiinni jossakin vanhassa, varsinkin, kun näissä teksteissä kaikki muut sanat ovat yleiskieltä. elämäkerta junanvaunu keisarileikkaus myydä-sanan imperfekti n-kirjain yhdyssanassa päänhieronta tekoäly Nojatuolimatkailua lukuhaasteen ehdoilla Lukemista, golfia ja mielen tyyneyttä Seetu
10.5.2021 Nojatuolimatkailua lukuhaasteen ehdoilla 10.5.2021 Seetu 1 96 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Tuntui kuin olisin viime viikolla vieraillut saksalaisen pariskunnan luona Hampurissa. Niin elävästi kirjoittaa Stefan Moster teoksessaan Rakkaat toisilleen Ineksestä ja Danielista. Heidän elämänvaiheisiinsa oli helppo eläytyä, erityisesti kipeään haluun saada lapsi. Kuukausi toisensa jälkeen pariskunta käy klinikalla, toivoo ja pettyy. Ines pitää pientä viinikauppaa, Daniel on suunnittelutoimistossa hyvässä työpaikassa. Kumpikin on kotoisin viinitilalta. He asuvat uudella asuntoalueella modernissa kerrostalossa, josta on hieno näköala Elbe-joelle. Siihen palataan usein kirjassa, kun asukkaat tarkkailevat isoja kontti- tai matkustajalaivoja. Stefan Mosterin teoksiin olen tutustunut vasta tänä keväänä, ja taas kerran siitä syystä, että kirjojen lukuhaasteet johdattivat minut näille sijoille. Helmet-haasteessa on Kohta 33 Kirjassa opetetaan jokin taito , ja siihen sijoitin Stefan Mosterin kirjan Suurlähettilään vaimo . Kirjan suurlähettiläs on asemapaikassaan Helsingissä, ja hänen vaimonsa ystävystyy paikallisen kalastajan kanssa. Tämä opettaa rouvan kalastamaan. Teoksen tarina on koskettava ja teksti sujuvaa, ja siksipä halusin tutustua lisää Mosteriin. Edellä mainittu Rakkaat toisilleen meni Kohtaan 6 Kirja kertoo rakkaudesta . Saksalainen Stefan Moster (s. 1964 Mainzissa) on kiinnostava tuttavuus. Hän on opettanut Suomen kirjallisuutta Münchenin yliopistossa ja asuu nykyään Espoossa. Moster on merkittävä suomalaisen kirjallisuuden saksantaja, joka on kääntänyt niin romaaneja, lyriikkaa kuin näytelmiä. Hän on saanut Suomen valtion kääntäjäpalkinnon vuonna 2001. Helmet-lukuhaasteeni voi hyvin. Täyttymättä on enää 4/50 kohtaa. Kahteen on jo kirja valmiina, mutta vielä on mietinnässä kaksi kohtaa: Kohta 21 Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan ja Kohta 23 Kirja, jota luet ulkona . Monet täyttävät haasteita kuuntelemalla kirjoja, mutta minä olen painettujen kirjojen ystävä, joten täytyy odottaa lämpimiä aikoja päästäkseni ulos lukemaan. Kotikaupungin kirjaston 25 haastekohdan täyttyminen on myös edistynyt hyvin, luettu 23/25. Kirjaa odottavat vielä Kohta 13 Jos minun pitäisi muuttaa pois Suomesta, haluaisin muuttaa tämän kirjan tapahtumapaikkamaahan ja Kohta 21 Klassikkoteos. Klassikkoteoksen olen jo varannut, se on Albert Camus: Sivullinen . Tähän mennessä olen lukenut 80 kirjaa, joten muutama on sellainen, jota en ole pystynyt sijoittamaan mihinkään, vielä tyhjään haastekohtaan. Yksi tällainen on Enni Mustosen Näkijä , jolle ei ole enää sopivaa kohtaa. Sain kirjan onnekkaasti pikalainana, seutukirjaston jonotuslistalla yli 600 ihmistä jonottaa tätä kirjaa. Kirja vei taas Hollywoodiin, joka juuri oli vahvasti esillä äskettäin lukemassani Ismo Leikolan kirjassa. Näkijä kuuluu jo 9-osaiseksi kasvaneeseen sarjaan Syrjästäkatsojan tarinoita . Ensimmäisten kirjojen päähenkilö Ida Eriksson viettää tuoreimman kirjan lopussa 80-vuotispäiviään. Kirjasarjan idea on mainio. Ensimmäisissä kirjoissa Ida on nuorena niin Sakari Topeliuksen, Jean Sibeliuksen kuin Albert Edelfeltin talossa pikkupiikana ja taloudenhoitajana. Pientä notkahdusta on sarjassa, mutta tässä tuoreimmassa teoksessa kirjailija on hyvässä vedossa. Artikkelikuva/Manfred Stockhusen, Pexels Elbe on Keski-Eurooopan suurimpia jokia. Sen jokisuualueella makea vesi sekoittuu suolaisen meriveden kanssa murtovedeksi. Elbe-joella on vahva osansa kirjassa Rakkaat toisilleen. Enni Mustonen Helmet-lukuhaaste 2021 Näkijä Rakkaat toisilleen Stefan Moster Suurlähettilään vaimo Syrjästäkatsojan tarinoita Lue myös: Hoivakodin kissa lohdutti läsnäolollaan 18.01.2021 Kotijumppaa ja metsäpolulla tallaamista Nyt vähän n-kirjaimesta, ei n-sanasta Seetu
3.5.2021 Kotijumppaa ja metsäpolulla tallaamista 3.5.2021 Seetu 1 418 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Kotona jumppaaminen on ehkä ollut monen harrastus jo ennen pandemiaa. Minulle se on tullut vasta tämän runsaan vuoden aikana tavaksi. Jumppaan kuluu kerralla 15-30 minuuttia. Onneksi se on myös monipuolista, sillä olen ottanut vauhdittajakseni television välittämiä ohjelmia. Jumppaohjeista ei todella olisi pulaa, ja johan vuosien mittaan ovat liikemuistiin kertynyt monenlaisia liikkeitä. Jollakin tavalla kotijumppa kuitenkin onnistuu parhaiten, kun on ohjaaja, vaikkakin ruudun välityksellä. Jos ei juuri pysty osallistumaan tv:n ohjelmaan tiettyyn kellonaikaan, harjoitukset pystyy katsomaan tallenteista. Tietysti liveohjaus on aivan toista, ja sitä todella odottaa, mutta nämä tv-jumpat ovat hyviä korvaajia. Vertaisryhmä täytyy pystyä kuvittelemaan, jos se tuntuu tarpeelliselta. Minun suosikkini on Kotijumppaa Sofian kanssa , joka tulee TVFemistä keskiviikkoisin kello 8.30. Tallenteet voi taas katsoa Yle Areenasta . Monessa jaksossa Sofie ohjasi selvästi kotioloissa. Myöhemmin taustaan on levitetty suojapeite, ja tila on nyt askeettinen. Olohuonemiljöö oli viehättävä, sillä se jollakin tavalla korosti tätä tilannetta, jossa nyt koko maailmassa vielä eletään. Toinen kiinnostava jumppa on Kike Elomaan vetämä AlfaTV :n Kiken kanssa kuntoon maanantaisin ja tiistaisin. Hänen tyylinsä vetää 15 minuutin jumppa on rupatteleva. Liikkeitä on laidasta laitaan, käsipainojen nostelusta hularenkaan pyörittelyyn. Lopuksi on ruokavinkkejä. KotiTv lähettää arkisin joka aamupäivä tuoli-, muisti- ja seisomajumpan. Niitäkin olen seurannut, mutta samojen liikesarjojen tekeminen ei innosta päivästä toiseen. Niinpä teen näitä liikkeitä vain, kun ei ole muita ohjelmia tarjolla. Aivan tyystin en enää loppukeväänä ole ollut tv-tarjonnan varassa, sillä jo kahdesti olen voinut osallistua pilatestunnille. Siellä osanottajamäärä on rajattu, ja jokaisen täytyy ilmoittautua ennakolta. Lisäksi meillä on maskit suojana. Kotinurkiltani lähtee metsäpolku, jota olen kävellyt säännöllisesti päivästä toiseen. Sauvakävelylenkki kestää 35 minuttia reipasta tahtia. Talvella oli jonkin aikaa niin paljon lunta, ettei siinä oikein päässyt kulkemaan, mutta jo pitkään polku on taas ollut kulkukelpoinen. Metsäpolkua suosin siksi, että se on nivelille ystävällinen ja samalla voi myös treenata tasapainoa, kun väistelee oksia, käpyjä ja juurakoita. Ilokseni luin lehdestä, että metsäpolulla käveleminen tekee hyvää myös aivoille, sillä maaston epätasaisuudet pakottavat katsomaan aina, mihin tossunsa laskee. Samassa yhteydessä listattiin monia muitakin aivojen harmaata aluetta lisääviä liikuntamuotoja, esimerkiksi tanssi ja mailapelit. Kike Elomaa kotijumppa KotiTV metsäpolku sauvakävely tv:n jumppaohjelmat Lue myös: Reipas kävely kohottaa peruskuntoa 19.04.2020 Aasialainen, hongkongilainen ja… ei kiitos muuta 01.04.2020 Kotikuntoilun vanhat ja uudet tyylit 11.11.2019 Sauvakävely haastaa koko kehon 17.09.2018 Oman askelpituuden voi laskea helposti 07.08.2017 Huumori mielessä Hollywoodiin Nojatuolimatkailua lukuhaasteen ehdoilla Seetu
26.4.2021 Huumori mielessä Hollywoodiin 26.4.2021 Seetu Tykkää 156 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Satuin lukemaan samanaikaisesti kaksi Yhdysvaltoja käsittelevää kirjaa, toisen kirjoittaja on amerikkalainen, toisen kaksi suomalaista. Kirjoissa on paitsi kirjoittajien eri kansallisuus myös kirjoittajien statuksesta johtuva epäsuhta. Tosin viitataan kirjoissa samaankin asiaan mutta eri perspektiivistä. Toinen kirja on Yhdysvaltain entisen presidentin Barack Obaman presidenttivuosistaan kirjoittama teos Luvattu maa . Toinen taas on maailman parhaana koomikkona vuonna 2014 palkitun Ismo Leikolan ja hänen vaimonsa Angelika Leikolan yhteisesti kirjoittama teos Suo, kuokka ja Hollywood . Keskityn tässä kuitenkin tähän jälkimmäiseen kirjaan, mutta kerrotaan nyt aluksi näiden teosten yhteinen nimittäjä. Se on Yhdysvaltain terveydenhuoltojärjestelmä. Järjestelmän uudistaminen osoittautui Obaman kaudella todella hankalaksi, ja hän joutui tinkimään monista asioista. Valmiina se sai nimekseen Obamacare, ja seuraava presidentti Donald Trump halusi romuttaa sen kokonaan. Leikolat taas kertovat ruohonjuuritason kokemuksiaan terveydenhuoltojärjestelmästä, joka heidän mukaansa on byrokraattinen, tehoton ja kallis. Lääkärit teettävät oikeusjuttujen pelossa potilaan jopa turhiksi kokemia tutkimuksia. Leikolat hankkivat oman vakuutuksen, mutta vaimon sairastuttua he eivät kustannusten pelossa uskaltaneet jäädä sairaalaan edes yöksi, vaikka sitä ehdotettiin. Onnekseen Angelika Leikola toipui kotihoidossa vaikeasta vatsasairaudesta. Leikolat muuttivat joulukuussa 2015 Los Angelesiin, jonne he saivat kutsun. Sopivan asunnon löytäminen onnistui vasta muutaman muuton jälkeen. Työasiat rupesivat rullaamaan hyvin, kunhan rutiinit lähtivät sujumaan uudessa kotimaassa. Kirjassa tuodaan esiin, kuinka Leikolan stand up -huumori syntyy pariskunnan yhteistyöllä, vaikkakin esiintymisen hoitaa aina Ismo. He pallottelevat yhdessä ideoita, katselevat ihmisiä ja asioita kuin ulkopuolelta. Onnistunut teksti edellyttää tietysti hyvää ideaa, mutta siitä vasta alkaa varsinaisen tekstin tekeminen. Useimmiten ensin syntyy loppu eli punchline (huipentuma), ja siihen pitää osata kehittää hyvä alustus, jonka on oltava hauska ja vielä tarvitaan useita väli-punchlineja. – Siinä mitataan todellinen ammattitaito, Leikola muistuttaa. Suomessa Ismo Leikola aloitti stand up -koomikkona jo vuonna 2002 ja saavutti vuosien mittaan tunnettavuutta ja hyvän uran. Kirjassa hän arvioi Amerikan-muuttoaan: Hetkinen, minähän joudun aloittamaan urani alusta lähemmäs nelikymppisenä. Kun ammatti vielä nojaa kieleen, on myös esityskielen vaihtaminen aikamoinen juttu. Leikola kutsuu tätä alkuvaiheen keikkailua surrealistiseksi. Ensimmäiset keikat sujuvat hyvin, ja niin pariskunta onnistui kovalla työllä etenemään ja saamaan jalansijaa. Uusia töitä tuli usein suositusten (ja onnistuneiden keikkojen) perusteella. Myös kollegat ottivat tulokkaan myönteisesti ja jopa auttavaisesti vastaan. Parhaimmillaan Ismo Leikola suhasi saman illan aikana vetämässä viisikin keikkaa komediaklubeilla. Pariskunta kotiutui, vaikka tullessa ajatuksena oli vain katsoa ensimmäiset kuusi kuukautta, miten sujuu. Angelika ja Ismo Leikolan kirja on letkeä ja mukava lukea, mutta erityisesti alalle aikoville tai alasta haaveileville tämä olisi hyvää luettavaa. Ryhtyäkö sitten koomikoksi? Muiden muassa näin kirjassa opastetaan: Jos uratavoitteet kiiluvat alusta asti silmissä, ennuste on huono ja hajoilun määrä varmasti suuri. Koomikoksi ryhtymiselle on kaksi hyvää syytä: pakonomainen tarve keksiä ja kertoa hauskoja juttuja sekä palava halu olla yksi noista koomikoista. Lähes kaikki menestyneet koomikot kertovat aina jommankumman näistä olleen se päämotiivi. Leikola käyttää mielellään kielellistä huumoria. Kun hän sai kutsun Conan O´Brienin talk show´hun , hän esitti jutun sanasta ass . Kyse on tämän ass-sanan monipuolisesta käytöstä arkisessa kielessä tarkoittamatta oikeasti takapuolta. Tämä esitys sai suuren suosion, ja sen jälkeen keikkailu oli entistä helpompaa, kunnes tuli pandemia. Sen tarjoaman tauon ansiosta syntyi kirja. Artikkelikuva/Pexels,Roberto Nickson Angelika Leikola Barack Obama Conan O´Brien Hollywood Ismo Leikola Obamacare stand up Lue myös: Nigerialainen näkökulma 07.12.2015 Ilmastokin näkyy taiteessa Kotijumppaa ja metsäpolulla tallaamista Seetu
19.4.2021 Ilmastokin näkyy taiteessa 19.4.2021 Seetu 1 3 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Anne Ovaska: tuulta ja virtaa, öljy kankaalle. Ilmaston vaikutuksia voi havaita myös taiteessa. Ajatus tuntuu itsestäänselvyydeltä, mutta ei se ainakaan ensimmäisenä tule mieleen, kun katsoo taideteosta. Kun yhdistetään vielä ilmaston tieteellinen tutkimus ja taide, syntyy mielenkiintoisia yhtymäkohtia. Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessorin Jari Haapalan oivallinen videoluento Lumen ja jään valtakunta opasti kuulijan uusiin sfääreihin. Voisi ajatella, että niin pitikin, kun luennon alaotsikko oli Maalauksia, satelliittikuvia ja mittauksia kryosfäärin tilasta . Haapala otti esiin maalauksia, joita ilmastotutkija katsoo toisin kuin tavallinen katsoja. Esimerkiksi maalaus Thames-joen jäällä pidetyistä markkinoista kertoo ilmaston olleen Englannissa useana vuonna niin kylmää, että Thamesilla saattoi järjestää näinkin isoja tapahtumia. Pieni jääkausi (1450-1850) koetteli Euroopan maita hieman eriaikaisesti. Toinen hyvä esimerkki on Edvard Muchin kuuluisa työ Huuto , jossa ihmishahmon takana näkyy värikylläinen taivas ja kävelytie. Työ on syntynyt vuosina 1883-1884, jolloin Munch on ollut kävelyllä ystäviensä kanssa ja todistanut erikoista auringonlaskua. Värikästä taivasta on tulkittu myös revontulien aikaansaamaksi. Dynaaminen työ on kuitenkin saanut aiheensa Krakataun tulivuoren purkauksesta. Poikkeuksellisen suuri purkaus synnytti valtavat tuhkapilvet, jotka kulkeutuivat Indonesiasta Eurooppaan asti ja saivat auringonlaskut näyttämään poikkeuksellisen värikkäiltä. Haapalalla on myös kotimainen esimerkki, Hugo Simbergin teos Halla , josta kylmyys suorastaan hohkaa. Taivaan värit ovat kirkkaan kylmiä, näkyvissä on myös usvaa. Suomessa oli 1800-luvun lopulla ankarat nälkävuodet, ja ne heijastuivat myös taiteeseen. Nykyisten taiteilijoiden töissä ilmastotutkija on havainnut harmaiden talvien kuvauksia. Myös ilmastotutkijan omassa työssä näkee estetiikkaa, kun on sille silmää. – Kenttätyössä voi kokea visuaalisia elämyksiä. Ei ole kuin merta ja ilmakehää, talvella vielä merijäätä, mutta pohjoisilla vesillä ei aurinkoakaan kaamosaikaan. Kun aurinko on horisontin alapuolella, syntyy utopistisia, maalauksellisia näkymiä sinisen eri sävyissä, Jari Haapala kertoi. Kun maisemaan lisätään keinovalo, syntyy myyttinen tunnelma. – Kun tutkitaan lumen ja jään ominaisuuksia, robotit toimivat, ehkä vielä on kuutamo – tunnelma kuin oltaisiin Kuussa eikä lainkaan maapallolla. Usein ei edes ole kunnon yhteyksiä kotimaahan. Pohjoisessa esimerkiksi kevät tulee viikossa kuin humaus, niinpä puhutaan polaariyöstä tai -keväästä. Tutkimusprofessori esitteli myös satelliitin avulla saatuja kuvia merien levät näkyvät dynaamisesti pyörivinä renkaina. Toisessa kuvassa pyörteet Jupiterin kaasukentistä ovat maalauksellisia. Tutkimusprofessori Jari Haapalan luento liittyy Emil Cedercreutzin museossa olevaan Espoon Taiteilijakillan VUO-näyttelyyn. Näyttely on avoinna 25.4. asti tietyin henkilörajoituksin. Artikkelikuva/Marja Blomster: Jääkarhu 2, akryyli kankaalle. Edvard Munch Emil Cedercreutzin museo Halla Hugo Simberg Huuto ilmasto taiteessa Jari Haapala VUO Lue myös: Kissan elämää ja taidetta 18.11.2019 Japonism Today: herkkää, koskettavaa, yllättävää 13.05.2019 Hyvä ripustus kantaa taidenäyttelyä 13.08.2018 Luonnon monimuotoisuutta vaalittava Huumori mielessä Hollywoodiin Seetu
15.3.2021 Pandemiaa on kestänyt jo vuoden 15.3.2021 Seetu Tykkää 185 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Naistenpäivä oli ja meni. Viime vuonna saimme viettää sitä vielä tietämättöminä, mitä tuleman pitää. Muistan tuon viikonlopun erityisen hyvin, sillä olin lauantaina kollegani hautajaisissa ja sunnuntaina kuuntelemassa luentoa Rooman nimikkoeläimestä eli sudesta. Siunauksen jälkeisessä muistotilaisuudessa oli runsaasti väkeä ja monelta paikkakunnalta. Käteltiin ja halattiin kuten ennen oli tapana. Käsidesiä kuitenkin käytimme ennen ruokailua, sen verran oli jo tietoisuutta taudin uhasta. Luennolla oli 30-40 henkeä, ja luennoitsijalla tuntui olevan kuiva yskä tai sitten vain tapa selvittää kurkkuaan luennon aikana. Helsingissä vietettiin isoa naistenpäivän juhlaa, josta moni sai tartunnan. Taudin kuvaan kuuluu, että tartunta ilmenee vasta 5-7 päivän jälkeen tai mahdollisesti ei ollenkaan, jolloin tartunnan saanut sairastuttaa tahtomattaan muita. Niinpä vasta seuraavat viikot rupesivat osoittamaan, ettei puhutakaan ihan tavallisesta flunssasta. Ei silti tullut mieleenkään, että vielä vuoden kuluttua pohditaan samoja asioita, korostetaan hygieniaa, vältellään kontakteja ja altistumisia. Päivittäin tiedotetaan uudet tartunnat ja virukseen liittyvät kuolemat. Näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu, että valmius pandemian hoitoon oli kaikkialla – niin Suomessa kuin ulkomailla – heikoilla kantimilla, vaikka teoriassa oli tieto, että jossakin vaiheessa voi tulla pandemia. Todellisuus vain yllätti kaikki. Suomessa päätetty yli 70-vuotiaiden ns. karanteeni oli yllättävä, mutta jälkeenpäin ajateltuna hyvä päätös, sillä suojavarusteita ei ollut edes sairaaloissa riittävästi saati tavallisilla kansalaisilla. Kaikille ei kuitenkaan mennyt perille se, että ulkona sai liikkua ilman lähikontaktia aivan vapaasti eikä tarvinnut linnoittautua neljän seinän sisälle. Ei ole varmaa, onko täällä vielä pandemian toinen aalto vai mahdollisesti jo kolmas, mutta samalla rokotukset ovat sentään edenneet päivästä toiseen. Tosin rokotustahti on hitaampi kuin on odotettu ja toivottu. Arkielämässä Teams- ja Zoom-sovellukset ovat tulleet tutuiksi, ja hyvin ne toimivat. Ne eivät tietenkään korvaa normaalia elämää, mutta antavat kuitenkin vaihtelua päivään. Välillä silti tuntuu, että menossa on varjoelämä. Tavallisista asioista on tullut erikoisia. Kaikki menot pitää miettiä ajatuksella, onko se välttämätöntä. Kun sain silmälääkäriajan, totesin tutkimuksen olevan tarpeellinen. Vastaanoton odotustilassa tuolit oli sijoitettu väljästi, mutta eri hoitotoimien takia tuli kolmen henkilön kanssa lähikontakti. Kaikki läsnäolleet käyttivät kasvosuojuksia. Artikkelikuva/cdc, Unsplash pandemia rokotukset Lue myös: Lukemista, golfia ja mielen tyyneyttä 06.09.2021 Pandemia näytti Kanarian haavoittuvuuden 14.12.2020 Pandemian tuloa voi jo kerrata kirjoista 07.12.2020 Maskin käytöstä tuli pieni, suuri asia 30.11.2020 Syksy ja pimeys tulivat, covid on vielä täällä 09.11.2020 Podcastit siivittävät sisäpyöräilyä Tuhansia lapsia pyrkii etelästä Yhdysvaltoihin Seetu
1.3.2021 Matkoja terveellisesti omassa nojatuolissa 1.3.2021 Seetu Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Matkailu on nykyisin samantapaista kuin taannoin 1950-luvulla. Ulkomailla kävi silloin vain harva, ja yleensä matkailtiin kotimaassa. Silloisiin aikoihin tekee mieli ajoittaa käsite nojatuolimatkailu. Sillä kai lähinnä tarkoitettiin radion tai sittemmin television matkaohjelmien seuraamista. Vasta seuraavilla vuosikymmenillä ulkomaanmatkoista tuli tavallista ja kenen tahansa saavutettavissa olevaa. Nojatuolimatkailu-termin huomasin lukiessani kahden runoilijan Hannimari Heinon ja Kristiina Wallinin julkaisemaa Matkakirjeitä – teosta. Kirjoittajat kertovat toisilleen lähettämissään kirjeissä kyllä oikeista matkoista, joita he tekivät parin vuoden aikana juuri sopivasti ennen pandemian leviämistä. Kumpikin matkusti tahollaan ja välitti kokemuksiaan ja ajatuksiaan oikeissa kirjeissä eikä sähköpostiviesteinä. Yhdistävänä tekijänä kirjeissä on esimerkiksi meri, joka aaltoili tai vain katosi horisonttiin niin Nizzassa, Liguriassa, Valenciassa kuin kotoisesti Hailuodossa tai Porvoossa. Paljon kirjoittajat myös miettivät matkustamisen tarvetta, kokemuksia ja elämyksiä, matkan odottelua ja taas kotiinpaluun tunteita. Useimmat matkat tehtiin lentäen, mutta kumpikin pohti tahollaan lentämisen etiikkaa ja päätti ainakin vähentää lentämistä. Sanoista tekoihin: hienoja kuvauksia onkin junamatkoilta, matkatovereista ja erilaisista asemahalleista. Palattuaan matkalta (Tukholma-Kööpenhamina-Lyypekki/Travemünde 7.-13.10. 2019, maata ja vesiä pitkin matkattuna) Kristiina Wallin kirjoittaa: ” Yhä useammin voin myös jäädä. Olla aloillani. Odottaa ja malttaa. Matkustaa kirjallisuudessa. Kuvissa. Mielikuvissa. En halua piehtaroida suunnitelmissa ja haaveissa. Juuri nyt olen tässä, raiteilla, raiteillani.” Eipä Kristiina Wallin näitä rivejä kirjoittaessaan tiennyt, kuinka ne kuvaavat todella osuvasti jo seuraavan vuoden tunnelmia. Eikä edes vuonna 2021 asia ole vielä toisin. Kirjallisuudessa matkustamista voimme harrastaa terveellisesti, ja tarjontaa on runsaasti. Poimin tähän toisen uutuuden. Tietokirjailija, FT Liisa Väisänen on julkaissut teoksen Välimeren helmet, Matkoja maihin ja kulttuureihin . Pääosassa on Välimeri ja erityisesti sen monivaiheinen historia, joka tässä teoksessa peilautuu muutamien helmiksi nimettyjen paikkojen kautta. Mukana on erityisesti myös Välimeren etelänpuoleisia alueita, jotka eivät ole yleensä niin keskiössä kuin pohjoispuoli. Tiivistä ja mielenkiintoista tietopuolta pehmentävät kirjoittajan omakohtaiset kokemukset esimerkiksi Egyptistä, Tunisiasta tai Maltasta. Liisa Väisänen on myös asunut elämänsä aikana pidempään Egyptissä, Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa. Kirjoittaja myös mainitsee monet Välimeren satamakaupungit, joiden kautta Eurooppaan on saatu niin kukoistusta kuin kulkutauteja. Hän muistuttaa, ettei kaikki ole vain kauppaa ja taloutta, vaan myös kulttuuri on muovannut Välimeren alueen maita monipuolisesti. Välimerellistä valoa ovat lähteneet kautta aikojen etsimään monet eurooppalaiset taiteilijat, ja syntynyt taide on tehnyt Välimerestä yleiseurooppalaista omaisuutta. Liisa Väisäsen loppusanat teoksessa ovat koskettavat ja kauniit: ”Välimeri on minun kotisatamani, turvapaikkani ja kehtoni. Toivon, että se on joskus myös hautani. Välimeri on meidän kulttuurimme alkuvesi, Euroopan elinehto. Se on ilma, jota eurooppalaisuus hengittää.” Artikkelikuva: Ricardo Gomez Angel/ Unsplash Ikoninen välimerellinen maisema: Positano Tyrrhenanmeren Salernonlahden rannalla. Hannimari Heino Kristiina Wallin Liisa Väisänen matkailu Matkakirjeitä Positano Välimeren helmet Lue myös: Dantella on yhä vaikutusta kirjallisuuteen 22.02.2021 Felliniläinen maailma, totta ja tarua 21.12.2020 Pandemia näytti Kanarian haavoittuvuuden 14.12.2020 Taidetta katsellaan nyt virtuaalisesti 08.04.2020 Pelaaminen on vienyt nuorilta lukuinnon 17.12.2018 Dantella on yhä vaikutusta kirjallisuuteen Seetu
22.2.2021 Dantella on yhä vaikutusta kirjallisuuteen 22.2.2021 Seetu Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Hyvällä syyllä voi sanoa, että amerikkalaisen tunnetun kirjailijan Dan Brownin vuonna 2013 julkaistu teos Inferno on ajankohtainen myös tänä päivänä. Ei pelkästään siksi, että siinä useasti viitataan 1300-luvulla Euroopassa raivonneeseen mustaan surmaan, jolloin käytettiin kasvojen suojana naamioita taudin torjumiseksi. Vaan myös siksi, että teoksen idea perustuu kiihkeään tapahtumaketjuun, jonka päätarkoituksena on löytää vaarallinen virus ennen sen leviämistä. Moni varmaan on lukenut kirjan, mutta silti yritän olla paljastamatta liikaa kirjan juonta. Itsekin olin kirjan lukenut jo pian sen ilmestymisen jälkeen, mutta siihen uudelleen tutustuminen oli kiinnostavaa. Infernon voi sanoa olevan paljostakin velkaa Dante Alighierille. Tarina on brownimaiseen tapaan sujuvasti kirjoitettu, jännittävä seikkailukertomus. Se liikkuu erityisesti Firenzessä, Venetsiassa ja Istanbulissa. Tarina on taitavasti kiedottu Danten Helvetistä tehdyn maalauksen yksityiskohtiin ja niiden tulkintaan. Ydinasiana on Dantesta poiketen ns. tuomiopäivän yhtälö eli maailman hillitsemätön väestönkasvu. Teoksessa kerrotun viruksen on luonut ja kätkenyt pahis, joka haluaa muuttaa maailmaa. Ei kai siis ole ihme, että ihmiset ovat alttiita kaiken maailman salaliittoteorioille, kun keksityissä tarinoissa on ravittu tällaista ajatusmaailmaa. Sitä paitsi tässäkin teoksessa oikeastaan kukaan ei enää uskaltanut luottaa toisiin ihmisiin. Kuulostaa ikävältä maailmalta ja ikävältä maailmankuvalta todellisuudessa. Vielä uudelleen voidaan vielä palata Infernon ajankohtaisuuteen. Tietokirjailija, FT Liisa Väisänen kertoi helmikuussa pidetyssä etäluennossaan poliitikko, filosofi, runoilija ja kirjailija Dante Alighierin (1265-1321) vaikutuksesta kirjallisuuteen teemaan Dante ja kirjallisuus. – Dante Alighierillä on edelleen sanottavaa meille, ja hän on vaikuttanut koko Euroopan kirjallisuuden historiaan, kiteytti Liisa Väisänen suomalaisten Dante-seurojen yhteisesti järjestämässä luennossa. Dante Alighieri kuoli 700 vuotta sitten, mutta hänen vaikutuksensa tuntuu yhä monella taiteen alalla. Hänet tunnetaan erityisesti Italian kirjakielen luojana sekä kirjailijana ja runoilijana. Hänen tunnetuin teoksensa on La Divina Commedia , suomeksi Jumalainen näytelmä . Liisa Väisänen esitteli Jumalaisen näytelmän monipuolisesti. Teoksessa on kolme tasoa: allegorinen, anagoginen ja kirjaimellinen sekä kolme osaa: Helvetti , Kiirastuli ja Paratiisi . Kotikaupungistaan Firenzestä Dante karkoitettiin poliittisista syistä. Hän eli sittemmin pääasiassa Ravennassa sekä Veronassa, jonne hänet myös haudattiin. Maanpako tosin peruutettiin, mutta se tapahtui niinkin myöhään kuin vuonna 2008. Nykyiseen kirjallisuuteen Danten suoranaista vaikutusta voi havaita erityisesti kauhu- ja jännityskirjallisuudessa. Liisa Väisänen luetteli kirjailijoita, joiden teoksissa on Danten vaikutusta. Tällaisia ovat muiden muassa Marco Santagata, Francesco Fioretti, Giulio Leoni, Glenn Cooper ja Aldo Onorati. Näiden kirjailijoiden teoksia ei välttämättä kaikkia ole saatavissa suomeksi, mutta tunnetuin kaikista ( ja myös suomennettu) lienee edellä mainittu Dan Brownin Inferno . Artikkelikuva/Matt Hardy, Pexels Dan Brownin teoksessa Inferno on Firenzen maailmankuululla sillalla Ponte Vecchiolla oma tärkeä osuutensa. Teoksen seikkailijapari pääsee pakenemaan takaa-ajajiltaan käyttämällä Vasarin käytävää, joka on rakennettu vuonna 1565 sillan yläosaan Palazzo Vecchion ja Palazzo Pittin välille. Käytävää pitkin voivat aikoinaan valtaa pitäneet Medicit kulkea palatsista toiseen joutumatta rahvaan pariin. Kuvassa näkyvät nelikulmaiset ikkunat ovat käytävän varrella. Dan Brown Dante Alighieri Inferno Liisa Väisänen Lue myös: Felliniläinen maailma, totta ja tarua 21.12.2020 Taidetta katsellaan nyt virtuaalisesti 08.04.2020 Pelaaminen on vienyt nuorilta lukuinnon 17.12.2018 Italia on monen keksinnön kotimaa 10.12.2018 Emojit antavat oman lisänsä viestintään Seetu
15.2.2021 Emojit antavat oman lisänsä viestintään 15.2.2021 Seetu Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Kuuntelin taannoin kolme esitystä somesta, jossa minäkin pieneltä osaltani vaikutan niin gutenbergilaisessa maailmassa kuin olenkin kasvanut ja varttunut aikuiseksi. Niin hyvää kuin pahaa tämä sosiaalinen media on tuonut, vaikka sosiaalinen media sinänsä ei ole sosiaalinen, mutta siellä toimiva ihminen on. Näin osuvasti kiteytti jo 1990-luvulla ensimmäisissä ilmiöissä mukana ollut someveteraani. Esityksistä jäi erityisesti mieleen kuvan merkityksen kasvaminen. Tämäkään asia ei ole uusi eikä yksioikoinen. Tekstiin voi toki ottaa vinon, harhaanjohtavan näkökulman, mutta kuvaakin on mahdollista manipuloida tehokkaasti. Kuluttaja pystyy ainoastaan suhtautumaan näkemäänsä tai kuulemaansa kriittisesti. Tosi jatkuvaa kriittisyyttä tuskin kukaan jaksa noudattaa. Emojit ovat tulleet tavalliseen käyttöön reippaaseen tahtiin. Jopa lyhyitä lauseita voidaan rakentaa niiden avulla. Eipä silloin kyllä enää ole nyansseilla väliä, joten aika suoraviivaiseksi kommunikointi menisi. Mieleen tulevat esimerkiksi autisteille kehitetyt kuvataulut, joiden avulla pystytään selviämään arkiasioista. Taas historian alkuhämärissä luolien seiniin piirrettiin metsästys- ja muita tarinoita. Hymiö- ja kuvasymbolit ovat tietysti siitä mukavia, että ne ylittävät kielimuurit ja kulttuurisidonnaisuudet. Silti on myös väärinymmärryksen riskejä. Se ainakin tiedetään, kuinka erilaista elekieli on esimerkiksi eri maissa maanosista puhumattakaan. Pään pudisteleminen on merkki kielteisyydestä, mutta se voi olla pelkästään epäröintiä tai hämmennystä. Joissakin Aasian maissa ei suoraa kielteistä vastausta voida antaa, sillä se koetaan epäkohteliaaksi. Ole siinä sitten suorasanainen suomalainen. Väärin ymmärryksen vaara on tietysti kaikessa vuorovaikutuksessa. Pelkkää kirjoitettua tekstiä jokainen tulkitsee oman kokemusmaailmansa mukaan, siksi ymmärtääkseni hymiöt aikanaan tulivat sähköpostiviesteihin ikään kuin pehmennykseksi. Puheessahan voimme eri sävyillä ja ilmeillä viestittää, missä mennään. Huonoimmin yleensä ymmärretään ironiaa tai satiiria, jotka voivat omassa lajissaan olla loistavia, mutta menettävät hohtonsa, jos vastapeluri ei ole kartalla. Pandemia-aika on tähänkin asiaan tuonut oman lisänsä, sillä nykyään yleisesti käytettävät kasvosuojukset jättävät paljon pimentoon. Jonkin verran apua on tietysti käsieleistä, mutta niitä ei meillä käytetä lainkaan siihen malliin kuin esimerkiksi Italiassa. Siellä elekieli on aivan oma pitkälle kehittynyt ilmaisumuotonsa sanallisen viestinnän vahvana tukena. Suomalaiselle tyypillisimpiä käsimerkkejä lienevät ylös nostettu peukalo tai kiihtyneenä näytetty keskisormi. Artikkelikuva/Unsplash eleet emojit hymiöt kuvasymbolit Toivo ja rakkaus auttoivat selviämään Seetu
