18.1.2021 Hoivakodin kissa lohdutti läsnäolollaan 18.1.2021 Seetu 1 50 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Vuoden alku tietää minulle nykyään myös uutta lukemishaastetta. Vuoden 2021 Helmet-haaste julkaistiin juuri ennen vuodenvaihdetta. Mukana tässä haasteessa on tuhansia osanottajia, ja keskustelu ryhmän Facebook-sivulla on vilkasta. Sieltä saa erinomaisia vinkkejä muuhunkin lukemiseen kuin haastekohtien täyttämiseen. Aikaisemmin olen lukuhaasteen kohtia tutkiessani etukäteen miettinyt, mitkä kohdat mahtavat olla vaikeimmat täyttää. Yleensä olen veikkauksissani epäonnistunut eli vaikeimmaksi luulemani ovatkin ehkä täyttyneet jo vuoden alussa. Nyt en sorrukaan mihinkään veikkailuun, mutta kerron jo saaneeni muutaman haastekohdan täytetyksi. Mielenkiintoinen kohta oli 32 Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa . Tämän arvasin kyllä helpoksi rastiksi, ja nyt olenkin jo lukenut yhdysvaltalaisen geriatrin David Dosan kirjan Hoivakodin kissa Oscar . Tämä Rhode Islandissa olevan hoito- ja kuntoutuskeskuksen kissa osoittautui kaikkien ihmeeksi aavistavan potilaan tulevan kuoleman niin, että se majoittui tämän sänkyyn ja osallistui näin läsnäolollaan saattohoitoon. Oscar-kissa asui dementiapotilaiden osastossa. Teoksessa Dosa kertoo, kuinka hän suhtautui hyvin epäillen kissan kykyyn. Kuinka kissa voi olla viisaampi kuin koulutetut ihmiset? Kun tapauksia kuitenkin rupesi tulemaan yksi toisensa jälkeen, oli pakko uskoa kissan ihmeelliseen taitoon. Tosin kaikki tiesivät, että koirien apua käytetään esimerkiksi diabetesta sairastavien ihmisten apuna. Ilmeisesti siis kissakin voi ehkä hajuaistinsa perusteella päätellä lopullisen lähdön läheisyyden. Lääkäriä kissan mahdolliset taidot rupesivat kiinnostamaan niin, että hän kävi tapaamassa ihmisiä, joiden omaisten saattohoitoon Oscar oli antanut oman panoksensa. Niinpä selvisi, että kissan läsnäolo oli ollut tärkeää omaisille. Se oli osaltaan tuonut lohtua vaikeana hetkenä. Kissa viipyi potilaan luona yleensä siihen asti, kunnes vainaja vietiin pois huoneestaan. Kirjassa kerrotut tapaukset on häivytetty ja muunneltu niin, ettei kenenkään yksityisyyttä ole loukattu. Paitsi kissoista tämä pieni kirja kertoo myös hyvin asiantuntevasti dementiasta, esimerkiksi Alzheimerin taudista ja sen vaikutuksista. Kirja onkin omistettu dementiapotilaiden perheille ja omaishoitajille kaikkialla maailmassa ja saattaa olla vertaistukena myös lohduttavaa luettavaa. Kun läheinen sairastuu muistisairauteen, läheiset kipuilevat monen asian kanssa. Tauti etenee pikkuhiljaa, ja moni muistisairas osaa kätkeä sairautensa alkuvaiheessa. Läheisen vaikeat hetket tulevat, kun selviää, ettei kotihoito ole enää mahdollista. Geriatri kirjoittaakin omaisten vaikeudesta hyväksyä, ettei tuttua äitiä, isää tai puolisoa enää olekaan samana toimivana persoonana kuin ennen, vaikka hän kuitenkin on elossa. Vaikka edetään jo saattohoitovaiheeseen, saattaa omaisilta vielä tulla vaatimuksia raskaista hoidoista. David Dosa dementia Helmet-lukuhaaste 2021 Hoivakodin kissa Oscar muistisairaus saattohoito Lue myös: Nojatuolimatkailua lukuhaasteen ehdoilla 10.05.2021 Kuolemasta kirjoittaminen on myös terapiaa 27.05.2019 Muistisairauksien luonteesta 07.02.2016 Nyt poljetaan spinningpyörää Suomi Archerin teoksessa oudossa seurassa Seetu
11.1.2021 Nyt poljetaan spinningpyörää 11.1.2021 Seetu Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Liikunnan harrastaminen pandemian aikana on haastavampaa kuin ennen. Isoimmat ryhmäliikunnat on jouduttu tartuntavaaran takia peruuttamaan, eikä kuntosalille meno oikein houkuta. Ehkä se on liiallista varovaisuutta, mutta nämä asiat joutuu jokainen miettimään itse tykönään. Lenkkeily on mahdollista, ja olen tehnyt päivittäin muutaman kilometrin sauvakävelylenkin metsäpoluilla, sillä polveni ei tykkää asfaltilla liikkumisesta. Polvikulumani edellyttävät vielä päivittäistä jumppahetkeä. Olen myös löytänyt uuden kuntoilutavan. Ostin kotiin spinningpyörän, ja olen sitä lähes päivittäin polkenut. En kuitenkaan eri syistä pysty kerralla pyöräilemään kuin 15-20 minuuttia, mutta onneksi edes sen verran. Pyörällä ei ole ainakaan vielä suomalaista nimeä. Spinning tarkoittaa suomeksi muiden muassa pyöritystä ja pyörimistä. Spinningpyörässä vastusta antaa painava vauhtipyörä. Varsinkin alkuun tunsin kilpa-ajomaisen ajoasennon väsyttävän olkavarsia, mutta pian asentoon tottuu. Pyörä on äänetön ja ketterä käyttää, ja vastuksen voi helposti säätää sopivaksi. Satula tuntui aluksi kovalta, ja nivuset olivat koetuksella, mutta nyt olen saanut sopivan pehmikkeen. Voin seuraavaksi lisätä ajoaikaa, mutta siinäkin on hyvä pitää mielessä tavallisen kuntoilijan sopiva yläraja eli 45 minuuttia. Satula ja ohjaustanko täytyy sovittaa pyöräilijälle sopivaksi. Spinningpyörä on varmaan monelle tuttu kuntosaleista, joissa myös järjestetään spinningtunteja. Nykyään kuitenkin moni kuntoilija on kuntopyörän sijaan päätynyt ostamaan kotiin spinningpyörän, jota voi sitten käyttää haluamansa ajan ja haluamallaan tavalla. Pyörä on mekaaninen versio kuntopyörästä. Ainakaan minun käytössäni olevassa mallissa ei ole tietokonetta. Pyörien hintahaarukka on iso, ja luonnollisesti mitä enemmän rahaa laittaa, sitä paremman laitteen tietysti saa. Käytettyjä pyöriä on kuitenkin edullisesti saatavilla. Vastus säädetään käsin, ja pyörässä on polkimet, joihin kengät voidaan kiinnittää. Pyörä on jämäkkä, turvallinen ja helppokäyttöinen. Se sopii aika pieneen tilaan, ja siinä on myös siirtopyörät, jos haluaakin pyörälleen uuden paikan. Nivelvaivaiselle pyöräily on hyvää, sillä istuma-asennon ansiosta polvet ja nilkat säästyvät liiallisesta kuormituksesta. Kuitenkin pyöräily tuo lihasvoimaa. Pyöräilyn aikana kuuntelen kuulokkeilla usein musiikkia, mutta myös erilaisia puheohjelmia kuunnellessa aika kuluu mukavasti. Yle Areena tarjoaa monipuolista kuunneltavaa. Artikkelikuva/aileino, Pixabay Spinningpyörien malleja on monenlaisia. Tämä pyörä on kuvattu kuntosalilla. kuntoilu lihasvoima spinningpyörä Lue myös: Hyvinvoinnin kolme tukijalkaa 29.02.2016 Viikkojärjestys meni uusiksi 20.05.2015 Felliniläinen maailma, totta ja tarua Seetu
21.12.2020 Felliniläinen maailma, totta ja tarua 21.12.2020 Seetu Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Elokuvan maailma ei taida lopultakaan olla niin kaukana todellisuudesta kuin arkisessa elämässään ehkä tulee ajatelleeksi. Tällainen ajatus vahvistui, kun sai kuulla tietokirjailijan ja suositun luennoitsijan, FT Liisa Väisäsen kokemuksista tulla Suomeen pitämään luentoja aiheenaan Fellini 100 vuotta . Maailmankuulun italialaisen elokuvaohjaajan-käsikirjoittajan Federico Fellinin syntymästä tuli vuoden 2020 tammikuussa 100 vuotta. Monena vuonna Liisa Väisänen on kiertänyt suomalaisten Società Dante Alighieri -seurojen kutsumana pitämässä Italiaan eri tavoin liittyviä luentoja. Tänä vuonna aiheena oli muun muassa fellinimäisestä karnevalismista tunnetun filmineron elämä ja elämäntyö. Fellinimäiset piirteet tulivat esiin jo ennen kuin luennoitsija pääsi kotoaan Espanjasta matkaan. Hänen luentomatkansa pysähtyi jo lentokentälle, kun lentokoneeseen oli tullut lähdön estävä vika. Jo koronarajoitukset olivat vähentäneet luentotilaisuuksia, ja Jyväskylässä pidettäväksi aiottu luento oli tarkoitus striimata muualle. Kun matka pysähtyi jo alkuunsa, Liisa Väisänen päätti neuvokkaasti lähteä kentältä kotiinsa tekemään videon luennosta, koska seuraavan aamun lento olisi jo liian myöhäinen. Kenttähenkilökunta kuitenkin kielsi häntä lähtemästä kentältä, koska häneltä puuttui tietty koodi, jonka saa vain lähtiessä ja esitetään paluun hetkellä. Hän ei siis päässyt edes lähtemään, mutta poistuminen kentältäkin onnistui vain vaivalla. Itse hän kirjoitti Facebookissa: ”Taistelin itseni itkemällä ja huutamalla ulos kentältä tekemään luentovideota hirveällä kiireellä… Luento videoitu. Nyt tökkii kone, ei jaksa ladata videota. Kyllä, nyt stressaa. Mietin, onko tässä mitään huvittavaa. No, onhan tässä. Se luento: tein sen Fellinistä. Maailmani tuntuu olevan nimittäin Fellinin leffan kaltainen.” Sitten luentoon. Seurasin sen sovittuun aikaan etänä, ja kaikki sujui hienosti. Ei olisi voinut uskoa, että lähtökohta on ollut näin vaativa. Kuulijat saivat monipuolisen kuvan Federico Fellinistä, jonka luovuus Liisa Väisäsen mukaan on ainutlatuista, mutta myös hyvin italialaista. – Koko maailman elokuvataide olisi toisenlaista ilman Felliniä, hän sanoi. Tyypillistä kyllä, aikalaiset eivät aina ymmärtäneet häntä. Federico Fellini syntyi Riminissä 1920, jolloin Italia oli vielä kuningaskunta. Hän kuoli 73-vuotiaana vuonna 1993 Roomassa. Hänen elinaikanaan Italiaa ja myös muuta maailmaa koettelivat monet mullistukset. Intohimot ja konfliktit heijastuivat myös elokuviin. Kompleksinen, mutta intohimoinen suhde naisiin ja Italiaan on punaisena lankana hänen useimmissa töissään. Fellinin elämästä voisi poimia esiin ainakin kaksi kohtaamista, joilla oli hänelle kauaskantoinen vaikutus. Tulevan vaimonsa Giulietta Masinan (1921-1994) hän tapasi radiossa, jossa he molemmat olivat töissä. Giulietta Masina sittemmin näytteli monessa Fellinin elokuvassa, esimerkiksi ikimuistoisessa La Strada – Tie -elokuvassa. Toinen samojen aikojen tärkeä kohtaaminen johti Fellinin yhteistyöhön Roberto Rosselinin kanssa. Apulaiskäsikirjoittajana ja erinomaisena piirtäjänä uraa luonut Fellini pääsi näin saamansa maineen ansiosta tekemään käsikirjoitusta Rooma – avoin kaupunki -elokuvaan. Hän sai myös toimia ohjaajana joissakin kohtauksissa. Ensimmäinen oma ohjaus yhteistyössä Alberto Lattuadan kanssa on vuodelta 1950 Varieteen valot , ja siinä myös Giulietta Masina näytteli. Fellinin ura kesti 40 vuotta, ja tyyli vaihtui neorealismista maagiseen realismiin. Mukaan tulivat unen- ja taianomaisuus sekä absurdismi. Liisa Väisänen kertoi Fellinin luomisvoiman olleen huipussaan 1960-luvulla. Silloin syntyi La Dolce Vita , jossa Anita Ekbergin esittämä kylpeminen Trevin suihkulähteessä on jäänyt kollektiiviseen muistiin. – Elokuva sai kritiikkiä moraalittomuudesta, mutta se osoitti Italian moraalisen rappion, Liisa Väisänen tiivistää. Fellinin ohjaustyö tuli moneen kertaan palkituksi. Hän oli 12 kertaa Oscar-ehdokkaana ja sai neljä Oscaria. Vuonna 1993 hänet palkittiin elämäntyöstään Oscarilla. Fellinin ohjauksia on 24 (näistä muutama episodi) ja elokuvien käsikirjoituksia 26. Artikkelikuva: Yleisön suosioon pääsi elokuva Vetelehtijät vuodelta 1953, ja elokuva sai myös kansainvälistä menestystä. Siinä Fellini kuvaa omiakin kokemuksiaan Riminin ajoilta. Kuva on vihkosesta, joka tehtiin vuonna 2004 Helsingissä järjestettyyn Federico Fellini elokuvasarjaan ja valokuvanäyttelyyn . Federico Fellini Fellini 100 vuotta Giulietta Masina La Dolce Vita La Strada Liisa Väisänen Vetelehtijät Lue myös: Taidetta katsellaan nyt virtuaalisesti 08.04.2020 Pelaaminen on vienyt nuorilta lukuinnon 17.12.2018 Italia on monen keksinnön kotimaa 10.12.2018 Pandemia näytti Kanarian haavoittuvuuden Seetu
14.12.2020 Pandemia näytti Kanarian haavoittuvuuden 14.12.2020 Seetu Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Kanariansaaret ovat tuttu lomakohde monelle suomalaiselle. TV1 :ssä esitetty ohjelma Ulkolinja: Koronakriisi Kanarialla kertoi, millaiseen kuritukseen pandemia on vienyt nämä lomasaaret. Siellä on 120 000 tyhjää hotellivuodetta ja 95 prosenttia rantahotelleista on suljettuna. – Olemme jyrkänteen reunalla, kuvasi tilannetta kolmen rantahotellin omistaja. Ulkopuolisesta tuntuu ainakin tämän ohjelman katsottuaan kuin korttitalo olisi romahtamassa. Kriisejä on toki ennenkin ollut, mutta ne ovat jääneet lyhyaikaisiksi kuten esimerkiksi tuhkapilvien aiheuttama lentokielto. Kanariansaarten talous perustuu 80-prosenttisesti matkailutuloihin, joten nyt tulevaisuus on sumun peitossa kuten ohjelmassa osuvasti sanottiin. Vähän sumuisaa on talous monessa muussakin lomakohteessa, mutta tuskin monessa muussa paikassa ollaan näin yhden kortin varassa. Kun katselin Teneriffassa kuvattua ohjelmaa, tuntui hätkähdyttävältä nähdä, kuinka vieri vieressä siellä oli rakennuksia. Tekee mieli puhua matkailuteollisuudesta, sillä niin täyteen tungetuilta ainakin nämä maisemat näyttivät. Sen sijaan tyhjillään oli noin 30 tukimiljoonalla rakennettu hieno satama. Se sijaitsee niin tuulisella paikalla, ettei edes sinne telakalle korjattavaksi tuotua laivaa pystytty korjaamaan. Muu laivaliikenne on estynyt kovien tuulten takia. Jotakin vihjettä olisi luullut sataman suunnittelijoille välittyvän lukuisista tuulimyllyistä, jotka – viisaasti kyllä – on rakennettu samalle rannalle. – Joku tästäkin satamarakentamisesta on hyötynyt, sanoi ohjelmassa esiintynyt mies. Asiat eivät ole yksinkertaisia, vaan pohjalla muhii myös matkailuyrittäjien katkeruus siitä, että eurooppalaiset matkanjärjestäjät saavat heidän mielestään tulonsa heidän kustannuksellaan. Toisaalta yrittäjien toimintakuluja tuetaan verovaroin noin 50-prosenttisesti. Niinpä esimerkiksi elintarvikkeet ovat tuontitavaraa, ja viljelyelinkeino on jäänyt vähäiseksi. Yrittäjien tueksi perustettu rahasto taas ei ole toiminut odotetusti, ja rahaa on valunut muualle kuin investointeihin. Myös työttömiksi joutuneet ravintoloiden ja hotellien työntekijät ovat Kanariansaarten haavoittuvuuden uhreja. -Kestämme puoli vuotta, mutta emme enempää, sanoi työtön tarjoilija keväällä. Työntekijöitä on lomautettuina, ja he saavat valtiolta korvausta, mutta on myös paljon ihmisiä, jotka ovat menettäneet töiden lisäksi asuntonsa. Vuokrat ovat korkeita, eikä avustusten varassa elävä saarelainen pysty niitä maksamaan. Ohjelmassa näytettiin kesken jäänyttä rakennustyömaata, jonka suojasta 15 ihmistä on joutunut hakemaan yösijaa. Kanariaa koskevaa kriisiä kuvaa sekin, ettei ohjelmassa sairastumisista juuri kerrottu. Joku hotellinomistaja sentään mainitsi, että taudin toivat kesällä matkailijat Madridista ja Barcelonasta. Maskia näyttivät monet käyttävän huolettomasti leuan alla tai vain suun suojana. Pari henkilöä nosti nopsaan maskin oikeaan kohtaan, kun he havaitsivat kameran kuvaavan. Omat ongelmasta tulee vielä afrikkalaisista siirtolaisista, joita nykyään rantautuu venekaupalla Kanarialle. Artikkelikuva/Megan Clark, Unsplash: Kanariansaarten tulevaisuus on yhtä lailla sumun peitossa kuin tulivuori Teide. Ulkolinja: Koronakriisi Kanarialla on nähtävissä Yle Areenassa. Kanariansaaret koronakriisi Koronakriisi Kanarialla maski matkailu pandemia Teneriffa Lue myös: Pandemian tuloa voi jo kerrata kirjoista 07.12.2020 Maskin käytöstä tuli pieni, suuri asia 30.11.2020 Syksy ja pimeys tulivat, covid on vielä täällä 09.11.2020 Nyt on pieni yhteenveto paikallaan 31.08.2020 Pandemian tuloa voi jo kerrata kirjoista Seetu
7.12.2020 Pandemian tuloa voi jo kerrata kirjoista 7.12.2020 Seetu Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Pandemia vaikuttaa elämäämme monin tavoin, emmekä pääsee aiheesta eroon, vaikka rokotukset tulevat ja auttavat viruksen vastustamisessa. Jo nyt tiedän ainakin kaksi kirjaa, jotka käsittelevät covid-19 -taudin vaikutuksia ihmisten elämään. Kuvaavaa tietysti on, että näiden teosten sisältö on ajalta, jolloin tätä sairauden täsmänimeä ei vielä yleisesti tunnettu. Toinen kirjoista on Panu Rajalan Karanteeni, joka etenee päiväkirjanomaisesti kesään asti. Kirjoittaja viittaa myös muutaman kerran Saska Saarikoskeen, jonka Helsingin Sanomissa keväällä julkaistut kolumnit niin ikään koottiin kansien väliin. Panu Rajala menee kirjassaan vielä pitemmälle julkaisuennusteissaan. Hän näet arvelee pandemiasta syntyvän vielä satoja väitöskirjoja. Nyt joulun alla olemme erilaisessa tilanteessa kuin keväällä, jolloin virus tuli isona yllätyksenä. Rajalakin jättää 5. helmikuuta kansallisrunoilijan elämäkertateoksen käsikirjoituksen kustantamoon ja kirjaa seuraavana päivänä, että meillä tuskin on mitään huolta viruksesta. Se on kaukana, Kiinassa saakka. Sitten tulee jo uutisia brittiristeilijästä, joka juuttuu Jokohaman satamaan tartuntojen vuoksi. Kirjailija lähtee laivalla Tukholmaan ja aavistelee, onkohan tämä viimeinen ulkomaanmatka pitkään aikaan. Tiedossa olisivat matkat Pariisiin ja Tokioon. Myöhemmin maaliskuussa tulevat ensimmäiset rajoitukset, ja Rajala arvelee taloudellisen katastrofin olevan mahdollisesti edessä. Sitten patistetaan yli 70-vuotiaat karanteeninomaisiin oloihin. Pariskunta on Hämeenkyrössä vapaa-ajan asunnollaan eikä rajoitus tunnu vaikealta noudattaa, pikemminkin Rajalasta on hellyttävää, että ”vanhuksista” pidetään näin huolta. Rajala kaivaa kirjahyllystään Boccaccion kertomuskokoelman Decameronen ja Camus´n Rutto -teoksen. Suomessa on todettu 1 167 tartuntaa. Kuri ja suljetut rajat. Onko se uusi normaali? kysyy Rajala. Eristystä hän kuvaa myös suojamuuriksi. – Ei voi eikä tarvitse olla yhteydessä mihinkään. Uuden kirjan julkkareita ei voida järjestää. Seuraavaksi kirjailija jää odottamaan arvosteluja. Tautitilanteen hoidosta Rajala kirjaa, että suora puhe on edelleen paras vaikuttamisen muoto. Hän näkee Sanna Marinin olevan vaikuttaja, ei pohdiskelija, jonka puheen avoimet diftongit hän tuntee Tampereelta tulevaksi perimäksi. Mitä vaikutuksia pandemialla on? Rajala komppaa ranskalaisen filosofin Bermard-Henri Lévyn ajatusta. Tuskin mikään maailmassa muuttuu. Rutto ja espanjantauti ohitettiin ilman, että maailma olisi mitenkään muuttunut. Suomi avautuu kesäkuussa, ja ravintolaankin pääsee. Nyt puoli vuotta myöhemmin tiedämme, että se oli vain välitila. Virus ja covid-19 pysyvät edelleen luonamme. Onneksi sentään rokotteesta on saatu hyviä uutisia. Artikkelikuva/Thirdman, Pexels covid-19 karanteeni pandemia Panu Rajala Lue myös: Maskin käytöstä tuli pieni, suuri asia 30.11.2020 Syksy ja pimeys tulivat, covid on vielä täällä 09.11.2020 Nyt on pieni yhteenveto paikallaan 31.08.2020 Altistumista vältellessä 29.04.2020 Kirjoistakin on hyvä olla kunnon kotivara 25.03.2020 Maskin käytöstä tuli pieni, suuri asia Seetu
30.11.2020 Maskin käytöstä tuli pieni, suuri asia 30.11.2020 Seetu Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Maski vai maskittomuus tuntuu olevan nyt kuuma puheenaihe. Maskien käyttöön suhtaudutaan edelleen nuivasti, vaikka pandemia on lähes joka puolella leviämisvaiheessa. Myönnän heti, että minuakin alkusyksystä arvelutti, pystynkö pitämään maskia niin pitkään kuin taideretki bussimatkoineen edellytti. Tämä epäröinti johtui allergisesta nuhastani, joka vaivaa ympäri vuoden ja edellyttää niistämistä tämän tästä. Selvisin kuitenkin bussimatkasta ja näyttelyiden opastuksista, vaikka kasvoillani oli suojain. Opastusten aikana jouduin kylläkin vaihtamaan maskia tukkoisen nenän takia, mutta siitäkin selvittiin. Nyttemmin tautitilanne on taas ruvennut pahentumaan, ja laitan esimerkiksi kauppaan mennessä ilman muuta maskin kasvoille. Samoin teen mennessäni apteekkiin tai kirjastoon. Mielenkiintoinen kokemus oli pari viikkoa sitten, kun menin maski kasvoilla kauppakeskukseen, jossa oli paljon asiakkaita. Heti sisään päästyäni kohtasin nuorehkon naisen, joka katsoi minua tosi pitkään. Mielessäni häivähti ajatus, onko minulta jäänyt jotakin huomaamatta. Onko pandemia aivan yllättäen selätetty? Samalla kauppareissulla näin vain viitisen muuta henkilöä, joilla myös oli maski. Tässä tapauksessa maskin käyttäjät jäivät todelliseen vähemmistöön. Tilanne on onneksi parissa viikossa muuttunut, mutta kielteistä ajattelua tuntuu yhä olevan. Hankin influenssarokotuksen kaupungin hyvin järjestämässä yhteistilaisuudessa. Kun odottelin parin rouvan kanssa suositellun ajan rokotuksen jälkeen, kumpikin ehti jo noitua maskin mitä kurjimmaksi kapineeksi ja erityisesti silmälasien käyttäjälle. Kerroin itsekin silmälaseja käyttävänä, että maskin yläreunassa peitossa oleva metallinen osa pitää taivuttaa nenän varteen tiukasti ja vasta sen jälkeen laittaa silmälasit paikoilleen. Rouvat yksimielisesti kiistivät sanomani ja päättelivät omin päin, että minulla on jokin kallis maski. Kerroin, että kyse on aivan tavallisesta kertakäyttösuojasta, mutta minua ei haluttu uskoa. On tietysti selvää, että joidenkin sairauksien takia maskia ei voi pitää. Tällaisia lienevät esimerkiksi sydän- ja keuhkosairaudet. Allergikollekin maskin pito on hankalaa, mutta tässä pandemiassa vain on mentävä ohjeiden mukaan. Enää ei kukaan voi vedota siihen, että viranomaisviestit olisivat epäselviä. Keväällä näin oli, mutta nyt on yksiselitteisesti suositeltu maskin käyttöä. Maskin käyttöaika on sittenkin lyhyt, kun sitä tarvitsee vain asioidessaan kaupoissa tai muissa julkisissa tiloissa. Sen sijaan turvaväli tuntuu välillä unohtuvan kassajonoissa, vaikka lattiassa on selvät merkit. Ehkä vieläkin on ihmisiä, jotka vähättelevät koko virusta ja sen vaikutuksia. Artikkelikuva/Cottonbro, Pexels allergia maski maskin käyttö pandemia turvaväli Lue myös: Syksy ja pimeys tulivat, covid on vielä täällä 09.11.2020 Nyt on pieni yhteenveto paikallaan 31.08.2020 Kevät saa allergikon niiskuttamaan 06.05.2019 Marguerite kirjoitettiin näkyväksi Seetu
23.11.2020 Marguerite kirjoitettiin näkyväksi 23.11.2020 Seetu Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Ruotsalaisen kirjailijan Karolina Ramqvistin kirja Karhunainen on kiehtova ja mukaansatempaava. Sen lukemista voi sanoa kokemukseksi. Kun käänsin näkyviin kirjan viimeisen sivun (s. 361) olisin halunnut vielä jatkaa kirjan lukemista. Olin niin vaikuttuneena niissä eri maailmoissa, joihin lukija temmataan tässä kirjassa. Vain ani harvoin olen kokenut näin voimakkaasti, että haluaisin tarinan vain jatkuvan ja jatkuvan. Tässä teoksessa kaikki alkaa tukholmalaisessa kahvilassa, jossa kirjailijan ystävä kertoo lukeneensa antologiasta eri aikakausilla eläneiden naisten selviytymistarinoita. Ystävä mainitsee ohimennen naisen, joka 1500-luvun puolivälissä joutuu asumattomalle saarelle Pohjois-Atlantille. Ramqvistilla on kolme lasta ja kirjalliset työnsä, mutta tämä naisen tarina jää vaivaamaan häntä vuosiksi niin, että hän lopulta ryhtyy selvittämään asiaa. Nainen on aatelista syntyperää oleva Marguerite de la Rocque, joka jää orvoksi isänsä kuoltua, ja hänen huoltajakseen nimetään ilmeisesti sukulainen Jean-Francois de la Rocque de Roberval. Tämä nimitetään Uuteen Ranskaan suuntautuvan tutkimusmatkan johtajaksi ja alueen varakuninkaaksi. Hänen tarkoituksenaan on purjehtia kolmen aluksen laivastolla Newfoundlandin toiselle puolelle nykyiseen Kanadaan. Holhokki Marguerite otetaan tälle matkalle mukaan, mutta kesken matkan hänet jätetään syystä tai toisesta Quebecin rannikolla olevalle saarelle, joka nykyään tunnetaan nimellä Harrington Island, mutta sitä on myös kutsuttu nimellä Les îles de la Demoiselle, Aatelisneidin saaret. Hänen seuranaan on esiliinana ja palvelijana toiminut vanhempi nainen Damienne sekä Margueriten rakastaja. En halua kertoa paljon enempää Margueriten vaiheista, etten pilaa kenenkään lukunautintoa. Kerrotaan nyt kuitenkin, että saarelle jätetyt asuvat luolassa sekä taistelevat karhuja ja muita villieläimiä vastaan. Marguerite joutuu asumaan saarella lähes kaksi vuotta. Kirjailija kahlaa vanhoja ranskankielisiä kirjoja, vertailee tietoja ja miettii ristiriitaisuuksia. Lähdeaineisto on onneksi digitaalisessa muodossa. Hän kuitenkin matkustaa esimerkiksi Ranskaan tutustumaan Robervalin linnaan, mutta tyytyy vain katselemaan linnaa ulkoapäin. Projekti kestää kaikkine hankaluuksineen vuosikausia, lapset kasvavat ja muita töitä tulee väliin. Margueriten tarina epätäydellisine tietoineen on kirjailijalle työläs. Ramqvist manaa ruostuneita ranskan taitojaan ja tarkistaa kaikkea mahdollista. Hän eksyy moneen kertaa sivupoluille, kun löytää mielenkiintoisia tietoja 1500-luvun elämästä yleensä. Samalla Ramqvist elää tavallista ja välillä erikoisia käänteitä saanutta perhe-elämää ja kertoo myös siitä. Kun hän aloitti kirjoittamaan Karhunaista , pieni tytär istui rattaissa. Tämä ehtii varttua pitkän prosessin aikana ja pääsee myös äitinsä seuraksi Ranskan-matkalle. Teoksen suunnitteluun kuluikin kirjailijan mukaan seitsemän vuotta ja kirjoittamiseen kolme vuotta. Välillä kirjailijaa tuntee väsymystä, moittii itseään ja epäilee taitojaan kirjailijana, vaikka on julkaissut jo monia teoksia. Häntä auttaa eteenpäin Margueriten kovien kokemusten ajatteleminen sekä tietoisuus naisten näkymättömäksi jääneestä roolista historiankirjoituksessa. Sisukkaasti hän kirjoittaa 1500-luvulla eläneen Margueriten näkyväksi historian henkilöksi. Artikkelikuva/Tim Sullivan, StockSnap Harrington Island Karhunainen Karolina Ramqvist Marguerite de la Rocque Barre saa liikkumaan tehokkaasti Seetu
16.11.2020 Barre saa liikkumaan tehokkaasti 16.11.2020 Seetu Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Enpä olisi uskonut, että jonain päivänä yritän hiki päässä tehdä yhtä baletin perusliikettä, pliétä. Näin kuitenkin pääsi käymään, kun lähdin kokeilemaan, mitä tapahtuu barre-tunnilla. Tarkemmin sanottuna seniorbarre-tunnilla. Barre on vasta viime vuosina Suomeen rantautunut liikuntamuoto, joka ammentaa baletin, pilateksen ja joogan liikemaailmasta. Jo tämän kokemuksen perusteella uskoisin ymmärtäväni, miksi barre on yksi niistä lajeista, johon helposti jää koukkuun. Moni on lapsena kokeillut satubalettia tai muuta sen tapaista. Itselläni on ollut balettiin lähinnä ihaileva kaukokatse. Barre on saanut nimensä balettitangosta, johon tukeutuen useimmat liikkeet tehdään. Mitään balettitaitureita ei näillä tunneilla koulita, vaan kyse on erityisesti keski- ja alavartaloa kehittävästä liikuntamuodosta. Pilateksesta ja joogasta on otettu liikesarjoja, mutta hengitykseen ei kiinnitetä samanlaista huomiota kuin edellä mainituissa. Itse huomasin kuitenkin kuin vahingossa hengittäväni samaan tapaan kuin pilateksessa olen vuosia tottunut tekemään eli nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Samalla keskivartalo pysyy (jos pysyy) tiukkana. Musiikki antaa tukea liikesarjoille, ja plié on jo itsessään liike, joka pitää vartalon suorana. Tätä pliétä sitten tehtiin monena versiona, milloin seisten päkiöillä, milloin koko jalkapohjalla, jalkaterät kuitenkin ulkokierrossa. Musiikin tahtiin laskeuduttiin ja noustiin suoraryhtisinä paketteina. Hyvä ryhti ja hyvä tasapaino ovatkin palkintoja, jos jaksaa käydä säännöllisesti barre-tunnilla. Omaa tekemistäni haittasi kipeä toinen polvi, enkä siksi pystynyt keskittymään kaikkiin liikkeisiin riittävän hyvin. Tosin myös sain huomata muutkin rajoitukseni, mutta minään yllätyksenä se ei tullut. Jotakin kuitenkin tunsin tehneeni, sillä barre-tunnin jälkeen oli hiki pinnassa ja jalat muusia. Vielä samana iltana oli tunnin kuluttua pilatesta, ja se oli toisin kuin osasin odottaa sopivasti rentouttavaa ja palauttavaa. Etukäteen olin näet kuvitellut olevani liian väsynyt pilatekseen barre-tunnin jälkeen, mutta vähän toisin kävi. Barren sanotaan voimaannuttavan, ja kokemukseni tukee ehkä juuri tätä väitettä. Barren liikkeet tuntuvat kyllä tehokkailta, vaikka tahti on rauhallista. Useat toistot tuovat tulosta, eikä seniorbarressa menty äärirajoille. Oikeiden liikeratojen opettelu ei käy kädenkäänteessä, mutta uskoisin säännöllisen harrastamisen näkyvän vartalossa jonkin ajan jälkeen. Pakarat, reidet ja keskivartalo saavat tunnilla tehokäsittelyn. Artikkelikuva: Barre on uusi liikuntamuoto, joka on saanut nimensä balettitangosta. Seniorbarren osanottajat harjoittelemassa barren ohjaaksi kouluttautuneen Susanna Kaijan (kuvassa kolmas oikealta) ohjauksessa. Plié Ballet exercise: demi plié Taivuttaa, taivutettu. Plié on baletin perusliikkeitä, jonka hyvä hallitseminen on pohjana niin hypyille kuin pirueteillekin. Pliéssä tanssija koukistaa polviaan eli kyykistyy hieman. Monen liikkeen pohjana on demi plié , jossa tehdään vain pieni plié, mutta pliéstä on myös syvempi versio – grand plié , jossa painutaan alas asti ja kantapäät nousevat irti lattiasta (paitsi II asennon grand pliéssä). Tunnin alussa tangossa tehdään yleensä plié-sarja ensimmäisessä, toisessa, neljännessä ja viidennessä asennossa. Plié voidaan tehdä myös yhdellä jalalla seisten. ( Wikipedia) barre hyvä ryhti pilates plié seniorbarre Lue myös: Pilateksella hyvää itselle ja muille 18.12.2017 Yli 65-vuotiaat ja etutaivutukset 18.09.2017 Vedetään napa selkärankaan 25.09.2016 Nyt muokataan keskivartaloa 29.08.2016 Pilatesta rullan kanssa 07.03.2016 Syksy ja pimeys tulivat, covid on vielä täällä Seetu
9.11.2020 Syksy ja pimeys tulivat, covid on vielä täällä 9.11.2020 Seetu Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Viruksen leviäminen keväällä pandemiaksi asti sai monet ajattelemaan, kuinka paljon helpompaa on kohdata näin hankala taudinuhka juuri valoisaan aikaan ja kesää odotellessa kuin syksyn ankeammissa oloissa. Itsekin muistan kirjoittaneeni tällaisia aatoksia. Vähänpä tiesimme. Nyt on syksy ja vuoden pimein aika, ja salakavala virus vainoaa meitä edelleen. Ajatus pandemiasta tietysti välillä turhauttaa, mutta ehkä nyt olemme kuitenkin valmiimpia kohtaamat nämä toisen aallon uhat. Huolellinen käsienpesu, maskin käyttö ja turvavälien ylläpito ovat edelleen tuttuja asioita, mutta yhteiskunta on avoimempi kuin keväällä. Silti kukaan ei osaa sanoa varmasti, minkälainen tilanne on vaikka kuukauden päästä puhumattakaan sitten pidemmästä aikavälistä. Maskit ovat kylläkin aivan oma lukunsa. Keväällä annettiin ristiriitaista tietoa, pitäisikö maskia käyttää vai ei. Joku tohti epäillä, ettei maskia osattaisi edes käyttää oikein. Nyt syksyllä maskia käytetään jo enemmän, ja on jo saatu asiasta myös suosituksia. Mukavalta maskin käyttö ei tunnu, mutta sujuu sekin, jos turvaväliä ei voi ylläpitää. Syksyllä käyttöönotettu alueellinen tautitilanteen arviointi tuntuu toimivan, vaikka joka puolella maata on edelleen oltava varuillaan. Moni varmaan on myös pohtinut, kuinka juuri Suomessa on selvitty kohtuullisen helposti pandemiasta, vaikka esimerkiksi Ruotsissa ja Venäjällä tilanne on aivan toisenlainen. Hätätila on myös monissa muissa Euroopan maissa. Suomalaiset ovat tottelevaista kansaa, olemme saaneet selkeitä tietoja taudin etenemisestä ja normaalistikin pidämme kunnon turvavälejä. Lisäksi Suomi on tavallaan saari, joten olemme sikäli hyvässä turvassa. Myös sairaansijoja ja asiantuntevaa hoitohenkilökuntaa on riittävästi. Tilanne monessa muussa maassa on toisenlainen, ja syitä voi vain arvailla. Maiden strategia taudin torjumiseksi voi olla erilainen. Mieleen tulee myös, että esimerkiksi Ruotsissa on viime vuosina leikattu sairaanhoidosta resursseja. Britanniassa on jouduttu julistamaan hätätila kuukaudeksi. En tiedä, onko yleisten sairaaloiden paikkapulalla tässä isoa roolia, mutta aika hätkähdyttää oli lukea arvostetun englantilaisen neurokirurgin Henry Marshin kirjaa Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta . Hän siinä kertoo, että tärkeääkin aivoleikkausta saatettiin joutua lykkäämään päivällä, kun sairaalassa ei ollut osoittaa petiä potilaalle. Niinpä hän otti tavakseen varmistaa, että potilas myös saa tehohoidon petipaikan aivoleikkauksen jälkeen. Kirja on julkaistu 2014 ja toivoa sopii, että tilanne on nykyään parempi. Artikkelikuva/Martin Sanchez, Unsplash covid pandemia virus Lue myös: Nyt on pieni yhteenveto paikallaan 31.08.2020 Aasialainen, hongkongilainen ja… ei kiitos muuta 01.04.2020 Jos tavarapaljous ahdistaa, pitää toimia Seetu
2.11.2020 Jos tavarapaljous ahdistaa, pitää toimia 2.11.2020 Seetu Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä – Oletko tehnyt kuolinsiivousta? kysyi pelikaveri viime kesänä kesken golfkierroksen. Sinänsä aiheellinen kysymys tuntui siinä ympäristössä yllättävältä ja tyydyin vastaamaan, etten juuri ole tehnyt. Asiaa myöhemmin miettiessäni totesin kyllä tavallaan sitä tehneeni, vaikka en osannut tuota termiä oikein yhdistää toimiini, varsinkin, kun golfkierroksella jos jossakin tuntee elävänsä vain ja ainoastaan siinä hetkessä. Joskus jopa flow-tunne tempaa mukaansa. Olen vähentänyt kodin tavaramäärää, ja vähentämisen varaa todella on vieläkin. Esimerkiksi kirjoja hävitin niin tehokkaasti, että tuli tyhjiä hyllytasoja, jotka onnistuin myymään. Osan kirjoista vein kylläkin kirjaston kierrätyshyllyyn. Vielä jäi tyhjennettäviä hyllymetrejä, mutta en ole jaksanut jatkaa toistaiseksi. Se näet edellyttää tietynlaista keskittymistä. Vaatteita olen vienyt kotipaikkakunnallani silloin tällöin poikkeavaan Baltian vaatekeräykseen. Pandemia-aikana sitä ei ole ollut, joten vein toiseen vaatekeräykseen kaksi muovikassillista vaatteita. Lumppukeräyksiä on aiemmin ollut syksyin keväin, mutta ne on valitettavasti lopetettu. Olenkin vienyt jäteasemalle neljä jätesäkillistä tekstiililumppua ja maksanut niiden hävittämisestä kohtuulliset kuusi euroa. Samalla vein maalipurkkijämiä. Lapsuudestani muistan, että vanhat vaatteet leikattiin matonkuteiksi. Nykyään sitä tehdään varmasti vähemmän, sillä hyviä, tasalaatuisia kudekeriä saa ostaa edullisesti. Ehkä myös mattojen kutominen on aiempaa harvinaisempaa. Tietysti myös tilkkutöihin voi käyttää käytöstä poistettuja vaatteita, mutta monet tilkkutyöt ovat kuin taideteoksia, joihin materiaalit valitaan hyvin tarkkaan. Silloin entiset pyjamat tai puserot eivät ehkä olekaan sopivia. Vanhoista vaatteista tehtyjä tilkkupeittoja on minulla kaksi äitini peruja. Sieltä erotan tuttujen vaatteiden kuoseja, ja ne tuovat mieleen mieluisia muistoja. Nykyajan jätesäännökset ovat niin tarkkoja, että ennen jokaisen poisheitettävän esineen tai vaatteen hylkäämistä pitää miettiä, miten se kuuluu oikein hävittää. Konmaritus tietääkseni ehdottaa tuumaustaukoa ennen esineen hylkäämistä, mutta kyseessä on hieman eri asia kuin jätesäännökset, eli suositellaan vain pohtimaan, onko esineellä suurta tunnearvoa. Olen myös vienyt esineitä SPR:n Konttiin tai ilmoittanut niistä Facebookin sivustolla. Kirpputoriakin joskus kokeilin, mutta se oli aika työlästä. Silloin pääsin eron muutamasta tuotteesta, mutta ainakaan taloudellisesti se ei tuottanut mitään, ja pöytää piti myös hoitaa. Sinne kulkeutui esimerkiksi vaatteita, jotka eivät minulle kuuluneet. Voi myös tuntua hankalalta aloittaa tavaroiden vähentäminen, kun ei tiedä, miten saisi sen sujumaan. Yksi keino on aloittaa niin, että hävittää päivässä yhden tavaran. Poistettavan esineen tai vaatteen voi tietysti viedä myös vaikka Konttiin tai kierrätyskeskukseen, ellei halua sitä laittaa esimerkiksi sekajätteeksi. Artikkelikuva: Kirpputorilla oli kaikenlaista sälää myytävänä. Jotakin sentään meni kaupaksi. kirpputorit konmaritus kuolinsiivous lumput SPR:n Kontti Lohturuokaa ja lohtumatkailua Seetu
