26.10.2020 Lohturuokaa ja lohtumatkailua 26.10.2020 Seetu 1 11 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Entistä useampi on tämän kotoilun aikana ruvennut leipomaan. Ainakin kauppojen tilastoissa näkyy piikki leivontatarvikkeiden ja -aineiden kulutuksen kasvussa. Mikä sen mukavampaa kuin yrittää keksiä keinoja, joiden avulla nämä vaikeat ajat elleivät unohdu niin tuntuvat kuitenkin hetken helpommilta. Olen itse huomannut tehneeni keväästä lähtien joitain ruokia useammin kuin ennen ja olen antanut niille yhteisnimen lohturuoat. Nämä lohturuokavalinnat ovat tietysti hyvin yksilöllisiä. Tarkoitan nimenomaan arkisia ruokia, en erityisiä herkkuja saati nameja. Minun valikoimaani ovat hiipineet pinaattiohukaiset, janssoninkiusaus ja tomaattikeitto. Nyt viimeksi tein myös pitkästä aikaa sämpylöitä, kun kyllästyin kaupan valikoimaan. Nämä sämpylät ovat kaurahiutalepohjaisia ja nopeita tehdä. Ulkonäöltään aikaansaannokseni ovat vaatimattomia, mutta hyvin maistuivat aamiaisella. Kaikkiin näihin ruokiin on tarjolla monenlaisia ohjeita, mutta tässä jotakin vinkkejä omistani. Pinaattiohukaisiin löysin ohjeen, jota sovellan oman makuni mukaan ja varsinkin, jos jotakin ei olekaan omassa kaapissa. Käytän pinaattina Lidlin Luomu Baby-pinaattipussin sisältöä, mutta tuoretta pinaattia on muutenkin hyvin saatavilla. Maidon korvaan välillä kaurajuomalla, jauhoista osa on spelttijauhoa ja rasvan olen vähentänyt minimiin. Rypsiöljyä laitan vain muutaman lusikallisen. Annoksen kruunaa puolukkasurvos. Tomaattikeittoa teen erityisesti silloin, kun tomaatit uhkaavat pehmetä liiaksi. Keitolle antaa hyvää makua sulatejuusto, mutta sen voi korvata myös esimerkiksi vuohenjuustolla. Valkosipuli kuuluu ehdottomasti keittoon. Janssoninkiusaus maistuu erinomaiselta, kun en usein syö perunoita, mutta tässä ruoassa peruna kypsyy uunissa makoisaksi. Tähänkin ruokaan lisään valkosipulia ja kauramaitoliemeen kananmunan. Kun ulkomaan lomamatkoja voi vain suunnitella joskus tulevaisuudessa tehtäviksi, olen pitänyt hyvänä korvikkeena lukea kirjoja, joissa tapahtumat sijoittuvat muihin maihin. Viime aikoina olen saanut käsiini erityisesti Italiaan ja Espanjaan liittyviä kirjoja. Ella Kannisen Minun Italiani -kirjan sain lahjaksi, ja sen lukeminen auttaa Italian-ikävään. Teksti on mukavan omakohtaista ja sujuvaa. Tutuista asioista ja paikoista on mieluisaa lukea. Espanjan-ystäville voisin suositella Mari Jungstedtin uuden Espanjan-sarjan aloitusosaa. Dekkari Kun taivas tummuu sijoittuu monien tuntemille seuduille Malagan ympäristöön. Kanariansaaret taas on tapahtumapaikkana kahdessa vanhemmassa Jungstedtin dekkarissa Tummempi taivas ja Luvattu maa . Ensin mainitun Jungstedt on kirjoittanut yhdessä Ruben Eliassenin kanssa. Jälkimmäisen kirjan voisi sanoa pikemminkin torjuvan kuin kutsuvan matkustamaan Kanarialle niin fiktiota kuin onkin. Dekkarissa räjähtelee pommeja, ja muutama ruotsalaishahmo tapetaan. Näkökulmana on saarelaisten tuntema katkeruus tai suoranainen viha ulkomaalaisia kohtaan, ja siinä asiassa on tietysti myös totuuden siementä, mutta yleensä tämänkaltainen vastustus ei väkivaltaa synnytä, ärhentelyä kuitenkin. Ennen pandemiaa muutamien suosittujen kohteiden asukkaat moittivat turistilaumoja, jotka saavat aikaan ruuhkia ja näin hankaloittavat arkielämää. Nyt on tilanne toinen, ja matkailun tulevaisuudesta ei voi varmasti sanoa mitään. Ella Kanninen janssoninkiusaus lohtumatkailua lohturuokaa Mari Jungstedt pinaattiohukaiset tomaattikeitto Haitallisia vieraslajeja on kymmenittäin Seetu
19.10.2020 Haitallisia vieraslajeja on kymmenittäin 19.10.2020 Seetu 2 7 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Suomessa on yli 600, ehkä lähes tuhat vierasta eläin- ja kasvilajia. Niistä noin 160 on haitallista luonnolle tai ihmiselle. Biologit Maiju Lehtiniemi, Petri Nummi ja Erkki Leppäkoski ovat julkaisseet tietoteoksen Jättiputkesta citykaniin, Vieraslajit Suomessa. Se avartaa hyvin tietämystä vieraslajien runsaudesta ja levinneisyydestä. Tuoreimpia haitallisia vieraslajeja ovat esimerkiksi tyrnikärpänen ja aasianrunkojäärä. Kovakuoriainen tuhoaa lehtipuita ja on siis vaarallinen tapaus. Tuttuja vieraslajeja ovat esimerkiksi komealupiini ja kirjan nimessäkin mainitut jättiputki ja citykani. Komealupiini on kotoisin Pohjois-Amerikasta, mutta se on nykyään levinnyt kaikkialle. Puutarhajätteen mukana liikkuu espanjansiruetana, ja se pitäisi heti tavattaessa hävittää. Tehokkainta on joko katkaista eläin tai upottaa se kiehuvaan veteen. Vieraslajeista surullinen tapaus on heitteille jätetty kissa, joka joutuu hankkimaan ruokansa luonnosta. Itämeren rannoilla tunnetaan kurtturuusu, joka on Suomessa tuomittu hävitettäväksi. Se leviää hyvin tehokkaasti hiekkarannoilla ja jyrää muut kasvit sivuun. Myös puutarhoihin on tätä lajia hankittu. Esimerkiksi linnut syövät mieluusti näiden ruusujen marjoja ja levittävät kasvia tehokkaasti. Myös kelluvat ruusunmarjat eli kiulukat etenevät pitkiäkin matkoja. Valkoposkihanhet ovat runsastuneet viime vuosina. Niitä voidaan pitää joko tulokas- tai vieraslajina. Ne ovat valloittaneet esimerkiksi pääkaupunkiseudulla puistoalueita ja muualla esimerkiksi golfkenttiä. Linnut ovat rauhoitettuja, mutta tänä syksynä annettiin poikkeuslupia lintujen hävittämiseen. Monet maanviljelijät ovat näet joutuneet toteamaan, että hanhet ovat pistelleet poskeensa pellon antimet. Golfkentiltä hanhia on yritetty häätää erilaisten pelättimien tai koirien avulla, mutta aika vaatimattomin tuloksin. Hanhien jätökset ovat kentällä ikäviä, mutta ne voivat aiheuttaa myös terveydellistä haittaa. Parvista jää puistoon ja golkentille runsaasti jätöksiä, ja niistä on vaarana saada esimerkiksi salmonellatartunta. Kanadanhanhi sen sijaan on puhtaasti vieraslaji. Se on aloittanut Euroopan valloituksen vuonna 1678, jolloin ensimmäiset yksilöt tuotiin Englantiin. Siellä kanta kasvoi hitaasti, mutta uusi leviäminen alkoi, kun 1960-luvun lopulla vietiin hanhia Ruotsiin. Suomen kanadanhanhet ovatkin sieltä tuotuja. Istutuksia tehtiin 1960-70-luvuilla, ja voimakasta kasvua oli esimerkiksi Turun ja Rauman seuduilla sekä Porvoossa. Nykyisin Suomen järvillä elää yli 10 000 paria, ja lintua saa myös metsästää. Artikkelikuva: Valkoposkihanhet ovat levittäytyneet riesaksi asti golfkentille ja puistoalueille, joissa ne saavat syötäväkseen hyvää ruohoa. Nämä hanhet ovat sekä tulokas- että vieraslaji, toisin kuin kanadanhanhet, jotka ovat yksistään vieraslaji. Valkoposkihanhet ovat rauhoitettuja, kanadanserkkuja sen sijaan voidaan metsästää. aasianrunkojäärä espanjansiruetana Jättiputkesta citykaniin kanadanhanhi kurtturuusu valkoposkihanhi vieraslajit Kadonnutta isää etsimässä Lohturuokaa ja lohtumatkailua Seetu
12.10.2020 Kadonnutta isää etsimässä 12.10.2020 Seetu Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Kirjailija Joel Haahtela on yksi mielikirjailijoistani. Hänen tekstinsä on rikasta ja sujuvaa, lauseet täynnä merkityksiä. Uusimmassa teoksessaan Hengittämisen taito hän on tarttunut kipeään aiheeseen, kadonneen isän etsimiseen. Kadonneita isiä etsitään milloin televisio-ohjelmien, milloin geenikarttojen avulla. Usein asia tulee polttavan tärkeäksi, kun ilman isää eläneelle syntyy omia lapsia. Ketjusta puuttuva lenkki halutaan silloin saada selville. Usein on menetetty myös yhteys isänpuoleisiin sukulaisiin. Haahtelan pienoisromaanin päähenkilö on suomalainen 25-vuotias mies, joka on viimeksi tavannut kreikkalaisen isänsä 15 vuotta aiemmin. Heiveröinen yhteys säilyi jonkin aikaa isän lähdön jälkeen, mutta sitten se katkesi kokonaan. Mies matkustaa Kreikkaan isän veljen vaimon luokse ja saa tietää isänsä muuttaneen saarelle, jonne on vain veneyhteys. Sinne mies matkustaa ja kuulee saarella olevan kaksi munkkia ja hänen isänsä. Erityisesti poikaa vaivaa tietoisuus siitä, että isä ei tullut häntä katsomaan sairaalaan, jossa hän lapsena poti vaikeaa leukemiaa. Viimeiseen päivään asti hän odotti, että ovelle ilmestyisi tuttu hahmo. Vielä kotiinpääsyn päivänä hänellä oli tunne, että isä tulee eikä hän enää olekaan sairaalassa. Rakkaus ja viha sydämessään Konstantinos miettii isäänsä. Isä on päätynyt karulle saarelle etsimään itseään ja löytänyt paikkansa. Päivät kuluvat saman kaavan mukaan ja poika solahtaa jatkuvien rukousten ja arkisen elämän vaihteluun. Saaren Vanhuksen luota käyvät ihmiset hakemassa lohtua ja neuvoja. Tämä pieni yhteisö hyväksyy myös Konstantinoksen asumisen saarella. -Sinä olit melko kehno isä, poika sanoo isälleen ja jatkaa: Miksi sinä jätit meidät? Isä sanoo olevansa pahoillaan ja ymmärtää poikansa tuskan. Hän kertoo olleensa pahassa pinteessä niin, että katosi myös itseltään, menetti yhteyden sisimpäänsä ja kaikkeen siihen mikä oli tärkeää. Peilistäkin tuntui katsovan joku täysin tuntematon. Saarelaiset elävät vanhaa juliaanista ajanlaskua gregoriaanisen sijaan. Vuorokausirytmikin on erilainen, elämisen puitteet alkeelliset. Kun he pimeän aikaan heräävät kirkkoon, bysanttilaisen kellonluvun mukaan on jo aamu, vaikka minulle ja mannerkreikkalaisille on tietysti vielä yö. Saaren Vanhus kuolee yhtenä yönä, mutta rukous jatkuu. Katselen hänen kasvojaan ja ajattelen, että rakkaus leviää rukouksen kautta, ja sinä päivänä kun rukous loppuu, myös maailma loppuu. Mutta niin kauan kuin rukous jatkuu, myös maailma jatkuu, sillä rukous ei pysy tällaisilla saarilla, ei missään kätketyissä paikoissa, vaan karkaa luotamme ja kiirii kaikkialle. Kolmen kuukauden kuluttua poika palaa tätinsä luokse ennen kotimatkaansa opiskelujen pariin. Hänestä tuntuu, että peilistä katsoo joku tuntematon mies. Isän löytäminen, kohtaaminen ja anteeksianto on saanut aikaan muutoksen hänessä. Vieläkin vähän uskomattomalta tuntuvan. Hengittämisen taito Joel Haahtela Lue myös: Kuolemasta kirjoittaminen on myös terapiaa 27.05.2019 Lukuhaasteet avasivat silmiä 09.10.2017 Taiteilijaelämää kirjan sivuilla 04.09.2017 Lukuhaasteen viimeiset metrit Seetu
5.10.2020 Lukuhaasteen viimeiset metrit 5.10.2020 Seetu Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Kirjastojen lukuhaasteet ohjaavat lukemaan myös kirjoja, joihin ehkä ei muuten tarttuisi. Suurin osa on tietysti teoksia, jotka muutenkin lukisi, mutta nämä nimenomaan haasteen vuoksi luettavat ovat usein yllättäviä. Helmet-haasteen viisi viimeiseksi jäänyttä kohtaa olivat sellaisia, että niihin piti tarkoituksella etsiä sopiva kirja. Moni kohta näet oli jo täyttynyt niin, että luettavaksi valikoitunut kirja oli sopivasti osunut johonkin haasteen kohtaan tai jopa moneen kohtaan. Kaksi näistä viimeisiksi valikoituneista kirjoista käsitteli omalla tavallaan maamme sotavuosia, vaikkakaan haastekohdat eivät mitenkään koskeneet sotaa. Kohtaan 46 Kirjassa on sauna valikoitui Heidi Könkään Mirjami ja Kohtaan 5 Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja Kirsti Palton Voijaa minun poroni . Mirjami kuvaa hämäläisen pikkukylän elämää. Palton kirja vie lukijan keskelle saamelaiselämää poroineen, joikuineen ja saamelaisasuineen. Suomalaisten elämä tuntui saamelaisista asukkaista vieraalta. Dystopia-aiheiset kirjat eivät ole minua oikein puhutelleet, sillä niissä maalataan usein niin synkkää tulevaisuutta, etten halua sellaista edes kuvitella. Kohtaan 28 Tulevaisuudesta kertova kirja Piia Leinon Yliaika pani vielä paremmaksi, ikälopuille senioreille ei ollut tulevaisuutta ollenkaan. Kirja kertoo vuodesta 2052, jolloin 75 vuotta täyttäneiden kansalaisuus (ja elämä) päättyy, omaisuus siirtyy valtiolle ja myöhemmin perillisille. Näitä lakeja itsekin säätämässä ollut päättäjä kuitenkin 75 vuotta täytettyään haraa vastaan ja siitä seuraa yhtä sun toista. Aikamoinen tulevaisuuden kuva. Helena von Zweigbergkin kirja Tulivuoren partaalla kertoo perhesuhdekriisistä. Se tuli Kohtaan 26 Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö . Hyvinkin ajankohtainen on kirja Jättiputkesta citykaniin, Vieraslajit Suomessa . Tämä Maiju Lehtiniemen, Petri Nummen ja Erkki Leppäkosken teos sopi kohtaan Kohtaan 20 Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja . Helmet-lukuhaasteen kohdat täyttyivät elokuussa, mutta kotikuntani kirjaston lukuhaasteen sain valmiiksi heti juhannuksen jälkeen. Viimeisenä 25 kohteesta täyttyi Kohta 16 Kirja löytyi kirjaston palautuskärrystä . Ei tietysti kannata ihmetellä, miksi näin on, kun muistetaan, että kirjastot olivat kiinni pandemian takia pitkään. Toisaalta ehdin jo muutaman kerran ennen sulkua vilkaista kärryn valikoimaa, eikä sieltä silloin osunut silmiin kiinnostavaa luettavaa. Palautuskärryn kirja oli Hanne Dahlin dekkari Vaara vierailee kylässä . Kirjan tapahtumat on sijoitettu Hauholle, joka nykyään kuuluu Hämeenlinnaan. Alueen maisemat ovat minulle tuttuja, sillä vietin lapsena kesälomia tätini luona Hämeenkoskella. Tosin kunta tunnettiin vielä silloin Hl. Koskena. Nimenmuutos on ollut onnistunut. Kirjakin on hyvin kirjoitettu, ja kirjailija on julkaissut useita dekkareita, joita voi myöhemmin lueskella. Lukuhaasteitten jälkeen olen siirtynyt lähes kokonaan dekkareitten maailmaan. Valikoimaa on runsaasti. Helmet-lukuhaaste 2020 Lukuhaasteet Lue myös: Kirjastoista saa jo luettavaa 13.05.2020 Lukuhaasteet lähes valmiita 10.06.2019 Dekkarifestivaali pidettiin verkossa Seetu
28.9.2020 Dekkarifestivaali pidettiin verkossa 28.9.2020 Seetu Tykkää 4 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Dekkarifestivaali on ollut syksyisin mukava syy matkustaa Helsinkiin. Kuten odotettua tämäkin tapahtuma täytyi siirtää verkkoon. Kaikki sujui suorana hyvin, ja ohjelma oli taas kerran mielenkiintoinen. Ihan koko aikaa en nelituntista ohjelmaa voinut seurata, mutta poimin sieltä mielestäni parhaat palat. Festivaalilla on ulkomaisia vieraita, ja niin myös tänä syksynä. Ruotsalainen Anna Jansson tunnetaan hyvin Suomessakin gotlantilaispoliisi Maria Wernin tutkimuksista kertovista dekkareista. Niitä on suomennettu jo 20. Itse asiassa pandemia-aika on ollut hänelle hedelmällistä kirjoitusaikaa, ja seuraavaksi hän aloittaa uuden dekkarisarjan, jossa päähenkilö onkin mies. Mielenkiintoista oli kuulla, että kokenut kirjailija luettaa tekstit etukäteen miehellään, tyttärillään, kolmella poliisilla ja kymmenkunnalla ystävällään. Kommenttien perusteella hän tekee tarvittaessa muutoksia tekstiin. Tyttäret saattavat esimerkiksi huomauttaa, etteivät nuoret puhu siihen tyyliin kuin tekstissä on. Poliisit taas pitävät huolen, että poliisityö tulee kuvatuksi oikealla tavalla. Psykologi-aviomies kertoo mielipiteensä, jos kirjan hahmoissa on jotakin pielessä. Kirjailija Anniina Tarasova tuntui olevan otettu päästyään haastattelemaan – vaikkakin vain etäyhteydellä – tunnettua ruotsalaista kollegaa. Hän kysyi, montako kirjan hahmoa kirjailija on dekkareissaan päästänyt päiviltä. Anna Jansson kertoi tyttärensä jokin aika sitten laskeneen, että ruumiita on tullut jo 72. Lisää on sen jälkeen tullut ja tulee edelleen. Kirjailija vastasi myös kysymykseen, miksi hän arvelee nimenomaan Ruotsin olevan niin hyvää maaperää dekkaristeille. Anna Jansson ajattelee, että dekkarit (ja dekkaristit) ovat kuin käärme paratiisissa. Hän arvioi normaalin elämän olevan niin hyvää Ruotsissa ja Suomessa, että tarvitaan tällaista dekkarien tuomaa vastapainoa. Mielenkiintoinen osio oli myös Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjalla palkitun Heikki Valkaman juontama keskustelu. Vuoden johtolanka -palkinnon aiemmin voittaneet kirjailijat Pauliina Susi, Eva Frantz ja Arttu Tuominen kertoivat tunnoistaan saatuaan aikoinaan tämän tunnustuksen. Esimerkiksi Eva Frantz tunsi vasta silloin tulleensa hyväksytyksi kirjailijana. Arttu Tuominen osallistui keskusteluun kotoaan etäyhteydellä, ja hänellä oli saamansa palkinto sylissään kuin moraalisena tukena. Pauliina Susi oli jo aikaisemmin julkaissut muunlaisia teoksia, ja jännityskirjojen yleisön aktiivisuus ja paneutuminen ovat tulleet hänelle iloisena yllätyksenä. Entäpä miten dekkaristin ammatti ja omat kokemukset heijastuvat kirjojen sivuille? kyseli Jone Nikula muutamilta kirjailijoilta. Vastaajina olivat entinen ammattisotilas Seppo Mustaluoto, vakuutusetsivän ja poliisin töitä tehnyt Christian Rönnbacka ja tunnettu rikostoimittaja Jarkko Sipilä. Yhteinen ajatus on, että kirjoittamista helpottaa, kun tietää kokemuksesta, miten asiat todellisuudessa menevät. Asepornosta kaikki sanoutuivat irti. Esimerkiksi Jarkko Sipilän kirjoittamiseen tuli kipinä lähinnä siitä, että työssä tuli esiin asioita, joita ei voinut kertoa uutisissa. Ne olivat silti mielenkiintoisia tarinoita, ja niin tuli halu kirjoittaa. Niinpä syntyivät dekkarit. Anna Jansson Dekkarifestivaali dekkarit Lue myös: Dekkarifestivaali yhdistää tekijät ja lukijat 30.09.2019 Dekkari on festivaalinsa ansainnut 24.09.2018 Vanha dekkari vie nostalgiamatkalle 11.06.2018 Tyrni, kirpeä ja värikäs terveyspommi Seetu
21.9.2020 Tyrni, kirpeä ja värikäs terveyspommi 21.9.2020 Seetu 1 10 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Syksy on sadonkorjuun ja värien aikaa. Viimeisetkin marjat kypsyvät poimittaviksi, ja pakastimet täyttyvät talven varalle. Tänä syksynä pääsin harvinaiselle apajalle, poimimaan tyrnimarjoja. En tosin samoillut meren rannalla, vaan olin tyrnestämässä tuttavan puutarhassa. Oikeassa kädessäni oli monta päivää jälkikäteen naarmuja muistona tästä askarruksesta. Hopeapensaskasveihin kuuluva tyrni on varsin piikikäs kaveri, eikä marjoja pysty poimimaan käsiään naarmuttamatta. Kävin poimimassa kahtena päivänä, ja toinen päivä oli sikäli helpompi, että sain myös karsia tyrnin oksia. Ne toin marjoineen kotiin. Poiminta ja perkaaminen oli sitten jo helppo homma. Pakastimessa on tämän operaation ansiosta kuutisen rasiaa tätä vitamiinipommia. Eniten tyrnissä on C-vitamiinia, ja päivän annokseksi riittää kuusi marjaa. Marjat kannattaa syödä kokonaisina, sillä silloin terveysvaikutus on parhain. Vein muutaman tyrninoksan myös ystävälleni, joka kekseliäästi riipi myös suipot lehdet käytettäväksi teejuomana. Tällä juomalla sanotaan olevan sama virkistävä vaikutus kuin vihreällä teellä, mutta se myös nopeuttaa nestekiertoa ja suojaa esimerkiksi kihdin ja reuman oireilta. Tyrnin maku on hapan ja kirpeä, ja se voi tuntua pahalta, ellei ole tottunut tätä marjaa syömään. Itse laitan jokapäiväisen tyrniannoksen muiden marjojen kanssa aamulla puuron, jogurtin tai viilin sekaan, eikä silloin pysty yksittäistä makua oikein erottamaan. Tosin olen tottunut kirpeään makuun ja pystyn syömään marjoja myös sellaisenaan. Olen vuosia syönyt päivittäin tyrnejä, mutta tähän asti olen ostanut ne pakastettuina kaupasta. Myös mehua olen usein ostanut. Siitä saa parhaiten sopivan päiväannoksen, kun kaataa mehun jääpalapusseihin ja ottaa päivittäin yhden tai kaksi palaa pakastimesta. Tyrnin terveysvaikutukset ovat moninaiset. Kun syö tyrnit kokonaisina, saa hyödyn myös kuoresta, joka sisältää hippofeiini-serotoniinia. Tämä taas torjuu tulehduksia ja vaikuttaa kudosten kasvuun. Aarrelehti kertoo lisäksi, että venäläiset käyttävät tyrninkuorta syöpälääkkeenä. Toisaalta Suomessa saaristolaiset ovat aina osanneet ottaa tyrnistä kaiken hyödyn ja käyttäneet sitä muun muassa ihonhoitoon. Monissa ihonhoitotuotteissa on nykyäänkin tyrniä ainesosana. Eniten tyrnissä on C-vitamiinia, mutta siinä on myös E-, B- ja K-vitamiinia, ravintokuitua ja hyödyllisiä rasvahappoja. Lisäksi marja sisältää sinkkiä, mangaania, magnesiumia, natriumia ja kalsiumia. Kypsä tyrnimarja on öljyinen, ja ravintona öljyt hellivät limakalvoja ja voitelevat ne kosteiksi ja pehmeiksi. Aarrelehden mukaan tyrniöljy myös hellii ärtyneen suoliston limakalvoja. Niinpä suolistosyövän tai eturauhassyövän säteilytyksen jälkihoitona tyrniöljykuuri nopeuttaa limakalvojen ja tiehyiden paranemista. Lopuksi vielä varoituksen sana. Jos drinkkiin on lisätty tyrnimehua, se tekee juotavan petollisen maukkaaksi. Ainakin tottumattoman kannattaa siis juoda säästeliäästi, sillä tällainen juoma on kuin linnunmaitoa. tyrni tyrnimarja tyrnin terveysvaikutukset Trauman varjo yltää kolmanteen sukupolveen Dekkarifestivaali pidettiin verkossa Seetu
14.9.2020 Trauman varjo yltää kolmanteen sukupolveen 14.9.2020 Seetu Tykkää 8 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Törmään tämän tästä toisiinsa limittyviin asioihin odottamatta. Tällä kertaa sellaiseksi ilmentymäksi voisi sanoa ruotsalaista kirjailijaa David Lagercrantzia. Aloitetaan vaikka siitä, että sain luettavaksi niin ikään ruotsalaisen kirjailijan Alex Schulmanin teoksen Polta nämä kirjeet . Kirja kertoo Schulmanin äidinpuoleisten isovanhempien erikoisesta elämästä ja erityisesti hänen isoäitinsä Karin Stolpen ja runoilija, kirjailija Olof Lagercrantzin rakkaustarinasta. Kyse on kolmiodraamasta, joka muutti monen ihmisen elämän, vaikka rakastavaiset eivät koskaan saaneet toisiaan elämässä. Alex Schulman ryhtyi penkomaan erityisesti isoisänsä kirjailija Sven Stolpen elämää. Terapeutin avulla hän ymmärsi, että häntä itseäänkin vaivaavat runsaat vihantunteet ja nopeasti nousevat kiukunpuuskat saattoivat juontua isoisästä, joka oli kärkäs riitelemään ja vihoittelemaan muille ihmisille. Kuin dekkarissa ikään kirjassa selvitetään isovanhempien elämää, ja hämmästyksekseen Alex saa selville, että isoäiti Karin Stolpella ja Olof Lagercrantzilla oli ollut 1930-luvulla suhde. Isovanhempien avioliittoa varjosti tietysti tämä suhde, jonka ilmitulo sai aikaan muiden muassa ilmeisen tahallisen auton ulosajon ja isoäidin pahan loukkaantumisen. Sven Stolpe suoraan uhkasi tappaa kaikki asianomaiset, jos hänet jätetään. Hän oli lapsuudenkodissaan kokenut traumaattisen eron isästään, joka oli jättänyt perheensä. Suhdeasioita selvitellessään Alex Schulman ottaa yhteyttä Olof Lagercrantzin poikaan Davidiin, myös kirjailijaan. Ihmeekseen hän kuulee, että kielletty suhde on aina ollut tiedossa Lagercrantzin perheessä. Davidilta Alex saa myös parin kirjeitä, jotka tuovat paljon tietoa. Kun kirjasta luen tästä Schulmanin ja Lagercranzin tapaamisesta ja keskustelusta, minulla on muista syistä muistilapulla kirjoitettuna juuri David Lagercrantzin nimi ja hänen kirjoittamansa elämäkertateos Zlatanista, kuulusta ruotsalaisesta jalkapalloilijasta. Tästä kirjasta taas kiinnostuin, kun näin televisiossa lyhyen ohjelman, joka kertoi David Lagercrantzin omistavan sukuperintönä tulleen saaren Inkoossa. Omistus juontuu hänen suomalaissyntyisestä äidistään, ja kirjailija on saaren viides omistaja. Siellä hän viettää kesiään ja on vinttikamarissaan kirjoittanut ainakin osittain Minä Zlatan Ibrahimovic -teoksen. Saatoin lisäksi liittää tämän Zlatan-kirjan yhteen Helmet-lukuhaasteeseen eli Kohtaan 11 Urheiluun liittyvä kirja. Palaan sen verran Alex Schulmanin projektiin, että hän sai asian selvittämisestä ja kirjan kirjoittamisesta rauhan itselleen. Hän äidinpuoleiset sukulaisensa (tädit ja sedät) jatkavat riitelemistä muustakin kuin perinnöstä. Itse asiassa Alex muistaa lapsuudestaan monet kerrat, jolloin sukulaisvierailut ovat päättyneet nopeaan poistumiseen, torailuun ja vannotuksiin, ettei enää koskaan tavata. Tämä teos on myös hyvä osoitus siitä, että traumaattinen kokemus vaikuttaa kolmanteen sukupolveen asti. Suomessa emme aina ymmärrä, että esimerkiksi raskaat sotakokemukset ovat vielä tänä päivänä meillä mukana myös kolmannen sukupolven kokemuksina. Esimerkiksi ruotsalaisilla ei ole kansakunnan muistissa mitään tähän verrattavaa. Alex Schulman David Lagercrantz Karin Stolpe Polta nämä kirjeet Sven Stolpe Zlatan Lue myös: Italia on jalkapallomaa 20.06.2016 Hammasharjani ottaa yhteyden puhelimeen Tyrni, kirpeä ja värikäs terveyspommi Seetu
7.9.2020 Hammasharjani ottaa yhteyden puhelimeen 7.9.2020 Seetu Tykkää 5 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Vanha sähköhammasharjani tuli tiensä päätökseen ja joutui sähköromujen keräyspaikkaan. Se palveli kyllä uskollisesti monta vuotta ja ehti jo niin vanheta malliltaan, ettei siihen enää vuosi sitten saanut vaihtoharjoja muuten kuin tilaamalla ulkomaisesta nettikaupasta. Pakon edessä täytyi mennä ostamaan uusi hammasharja ja nyt pyöreäpäinen, jollaista hammaslääkäri jo viime vuonna suositteli. Nettiostosta en voinut edes harkita, sillä piti testata hammasharjan käydessään pitämä ääni. Halusin välttää todella kovaäänistä harjaa, jos vain mahdollista. Nyt olen jonkin aikaa käyttänyt uutta harjaa, ja ihmeekseni sitä voidaan hallinnoida älypuhelimen sovelluksella, joka ottaa Bluetooth-yhteyden. Mielikuvitus lähti heti laukkaamaan, kun luin harjan käyttöohjeita. Rupeaako puhelimeen tulemaan huomautuksia, etten olekaan harjannut jokaista hammasta huolellisesti? Rupeaako harja lähettämään minulle sähköpostia, jos on jotakin muuta huomauttamista? Tämä kyllä lähes toteutui. Hampaiden harjaus aamuin illoin sujuu rutiininomaisesti, mutta sen oikeaoppisuutta en voi taata, vaikka parhaani yritänkin. Nyt sitten opettelen harjaamaan puhelimen näytöltä tulevien ohjeiden mukaan, ja voin muuttaa harjauksen ominaisuuksia itselleni mieluisiksi. Ehkä sen voi ajatella hyväksi asiaksi. Moitteista ei ole tietoakaan, päinvastoin, jokaisen harjauksen jälkeen tulee kehuja ja myös kannustusta jatkaa samaan tapaan. Kello näyttää harjauksen ajan, ja suositeltava aika on 2 minuuttia. Valikoimasta otan kevyen vaihtoehdon, ja toki sen kuulen harjan äänestäkin. Käyttöohjeissa myös muistutetaan, että Bluetooth-ominaisuus pitää poistaa käytöstä, jos matkustaa lentokoneella tai on sairaalassa. Eipä kukaan kai haluaisi, että hammasharja pudottaisi lentokoneen tai edes häiritsisi sen tietokoneohjelmia. Lentokoneeseen en taida astua lähiaikoina, ja sairaalaan voin tarvittaessa ottaa tavallisen hammasharjan. Hampaiden hoito on tietysti erittäin tärkeää, mutta tuntuu tämä vähän menevän jo hifistelyn puolelle. Vuosikymmeniä harjasin käsikäyttöisellä harjalla, eikä se kovin pieleen ole voinut mennä, kun lähes kaikki omat hampaat ovat vielä suussa. Eikä tässä vielä kaikki. Tyttäreni soittaa minulle yleensä Messengerin kautta, ja pari kertaa on puhelun jälkeen ruudulle ilmestynyt kysely: Millainen puhelu oli laadullisesti? En ole vastannut. Koko kysymys tuntuu huvittavalta, vaikka ymmärrän toki siinä kyseltävän teknistä laatua. Tekniikka ympäröi meitä tehokkaasti, ja joskus se pääse yllättämään. Ajoin autoni ulos tallista ja satuin ennen lähtöä vilkaisemaan puhelinta. Siellä olikin minulle pyytämättä tullutta informaatiota: Liikenne vähäistä, ajomatka kestää 27 minuuttia. Määränpääni oli hyvin tiedossa. Nämä asiat tulivat mieleen, kun latasin viime viikolla Koronavilkun puhelimeeni. Tietotekniikka ympäröi meitä halusimmepa tai emme, ja toki se on meidän palvelijamme eikä päinvastoin. Artikkelikuva/Shiny Diamond/Pexels Bluetooth koronavilkku sähköhammasharja Nyt on pieni yhteenveto paikallaan Trauman varjo yltää kolmanteen sukupolveen Seetu
31.8.2020 Nyt on pieni yhteenveto paikallaan 31.8.2020 Seetu 2 16 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Blogin kesätauko pääsi venähtämään tavallista pidemmäksi. Uskomattomalta tuntuu, että aloitin tämän blogin pidon kuusi vuotta sitten ilman suuria suunnitelmia ja päähänpistosta. Monenlaisiin asioihin blogi on johtanut, ja siksi haluan nyt aloittaa pienellä yhteenvedolla. Taukoja olen pitänyt ennenkin juuri kesällä ja myös juhlapyhien aikaan. Hämmästyttävintä tänä kesänä on ollut lukijoiden määrä, se on nimittäin pysynyt ihan hyvänä, vaikka uusia päivityksiä ei ole ollut. Tästä vuodesta onkin tullut vilkkain vuosi blogin kävijämäärillä mitattuna, sillä jo nyt elokuun lopussa lukijamäärä on ylivoimaisesti suurempi kuin minään aikaisempana vuonna. Vaikea tässä kohtaa on siis lopettaa bloginpitoa, vaikka kieltämättä sekin on jo häivähtänyt mielessä. Ennätykselliset kuukaudet olivat huhtikuu ja toukokuu, mutta sen tietysti selittää päivitysten lisäys kahteen viikossa. Normaalisti olen päivittänyt vain kerran viikossa, mutta ystäväni kehotuksesta lisäsin kirjoittelua eristykseltä tuntuneena aikana. Artikkeleita olen julkaissut tähän mennessä 322, ja aihepiiri on noudattanut niitä linjoja, jotka heti alkuun kerroin. Ainoastaan nyt ei ole matkoista ollut mitään kerrottavaa, kun matkoja en ole kotimaakuntaa pitemmälle tehnyt pandemian takia. Kirjoja olen lukenut ja golfia pelannut sen sijaan entistäkin enemmän. Keväällä harrastin sauvakävelyä. Pilatesta on ollut niin kesäkuussa kuin taas elokuun loppupuolesta lähtien. Blogini ensimmäisten vuosien teksteistä kokosin vuonna 2016 noin satasivuisen kirjan, josta sain lopulta melkein enemmän palautetta kuin verkkoartikkeleista. Blogi vei minut myös radiohaastatteluun alkukesästä. Museoon kerätään näet kansalaisten kirjoituksia pandemian esiintuomista tunnoista. Kun ehdin keväällä kirjoitella toistakymmentä pandemiaa enemmän tai vähemmän käsitellyttä kirjoitusta, otin yhteyttä museoon kysyäkseni, kelpaavatko blogikirjoitukset. Kyllä kelpasivat, ja minua haastateltiin Ylen maakuntaradioon lähinnä siksi, että saataisiin lisää yhteydenottoja ja siten kirjoituksia talteen. Käyttäjätilastoista näen, että ylivoimaisesti luetuin artikkeli kertoo, miten oman askelpituuden voi laskea helposti. Teksti on kirjoitettu elokuussa 2017, kun itseäni kiinnosti, miten tiedän oman askelpituuteni. Otin asiasta selvää, ja aika moni muu tuntuu kiinnostuneen samasta asiasta. Samalla tämän tekstin jatkuva suosio vahvistaa ajatusta, että yhä useampi haluaa nykyään mitata omaa aktiivisuuttaan. Tästä tekstistä on vasta parina viime vuonna tullut ylivoimaisen suosittu. Tästä aiheesta ei nähtävästi ole paljon muita tekstejä. Artikkelikuva: Golfkentällä voi ihailla auringonkukkarivistöjä. golfkesä käyttäjätilasto kesätauko oma askelpituus pandemia Lue myös: Käkkäreille kyytiä 30.05.2016 Golfarin ihannesäät harvassa 30.08.2015 Viikkojärjestys meni uusiksi 20.05.2015 Myönteinen ajattelu lisää onnellisuutta Hammasharjani ottaa yhteyden puhelimeen Seetu
31.5.2020 Myönteinen ajattelu lisää onnellisuutta 31.5.2020 Seetu 1 25 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Suomi on YK:n onnellisuusraportin mukaan jo kolmatta vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa, halusimmepa sitä tai emme. Kaikki Pohjoismaat sijoittuivat seitsemän parhaan joukkoon. Raportin kokoajiin kuuluva John Helliwell sanoo, ettei onnellisilla ihmisillä välttämättä ole korkein hymykerroin. Tästä luulisi monen suomalaisenkin olevan samaa mieltä, vaikkakin jokaisen onnellisuusraportin julkaisemisen jälkeen seuraa suomalaisten vänkääminen. Väärin raportoitu, väärin tutkittu, ilmoittavat monet suomalaiset kannakseen. Jätetään raportti arvostelijoiden retosteltavaksi ja kysytään mielipidettä onnellisuudesta antiikin Rooman ajan valtiomieheltä ja filosofilta Senecalta (noin 4 eKr-65 jKr). Hän on tästä aiheesta kirjoittanut paljonkin, tässä pari irrallista lainausta: Ei kukaan voi olla onnellinen olematta terve, eikä sellainen voi olla terve, joka tavoittelee vahingollista eikä parasta. Niinpä onnellinen on se, jolla on hyvä arvostelukyky. Onnellinen on tyytyväinen siihen, mitä hänellä on, olkoon se mitä tahansa, ja hyväksyy olotilansa. Onnellinen on mies, jonka asiat saa punnita järki. Kaikki haluavat elää onnellisesti, mutta eivät osaa nähdä sitä, mikä tekee elämästä onnellisen. – Ensin on siis mietittävä, mitä tavoittelemme. Sitten on tarkasteltava, millä tavoin voisimme sen ripeästi saavuttaa. Nämä viisaudet ovat Marja-Liisa Polkusen toimittamasta kokoelmasta Nota Bene , Sitaatteja antiikin Roomasta . Polkunen on myös suomentanut tekstit latinasta. Palataan antiikista tähän päivään. Sattuvasti TV1 :n Prisma- ohjelma käsitteli viime keskiviikkona onnellisuutta. Ohjelmassa kerrottiin, että myös aivoja voi muokata nykyistä onnellisemmiksi. Jokainen voi tutkiskella omia tapojaan, lisätä myönteisiä ja vähentää vahingoittavia ajatuksia. Esimerkiksi kiitolliset ihmiset elävät tavallista onnellisempina, sillä he näkevät helpommin avoimia ovia kuin umpikujia. Tunteensakin voi valita ja suhtautumista muuttaa. Olisi tärkeä oppia kiinnittämään huomio hyviin asioihin, eiväthän mielessä pyörivät kielteiset ajatukset aina ole edes totta. Kuitenkin voi vahingossa jäädä kiertämään kielteisten asioiden kehää, ja silloin pitää oppia kysenalaistamaan tällaiset ajatukset. Tietoinen läsnäolo on asia, jonka voi oppia. Silloin pystyy nauttimaan hyvistä asioista ja pysähtymään kesken kiireiden. Onnellisuutta voi halutessaan lähes opiskella. Myönteisiä vaikutuksia on saatu kiitollisuuspäiväkirjan pitämisestä. Kun merkitsee muistiin joka ilta kolme kokemaansa myönteistä asiaa ja jatkaa tätä noin kuuden viikon ajan, useimmat ovat saaneet elämäänsä lisää tyytyväisyyttä. Tällainen harjoittelu auttaa näkemään oman elämänsä ja elinympäristönsä hyvät asiat. Monessa asiassa on myös mahdollisuus valita puolensa, olenko uhriutuja vai oman elämäni sankari. kiitollisuuspäiväkirja maailman onnellisin maa onnellisuus Seneca Migreeni on muutakin kuin päänsärkyä Seetu
