22.4.2020 Oma kirjahylly tarjoaa nyt lukemiset 22.4.2020 Seetu 1 14 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Tällä viikolla vietetään valtakunnallista lukuviikkoa, ja ajankohdan voi sanoa olevan joko hyvin sopiva tai aivan sopimaton. Näkökulma riippuu sanojasta ja kokijasta. Jos on vain kirjaston varassa, lukemiset taitavat olla jo vähissä. Toisaalta monella on nyt tavallista enemmän aikaa myös lukemiselle. Tässä ajassa kirjahyllyjen hyllynlämmittäjät ovat kullanarvoisia. Ehkä näihin hyllynlämmittäjiin on tartuttu vain silloin, kun on tarvinnut niistä pyyhkiä pölyjä. Nyt kun kirjastosta haalitut kirjat on luettu, luettavaksi valikoituu sitä, mitä hyllyssä on syystä tai toisesta vielä lukematta. Goethen Italian-matkoista kootusta teoksesta jo kirjoitinkin. Sen jälkeen tartuin Pablo Nerudan (1904-1973) omaelämäkertaan Tunnustan eläneeni . Tämän chileläisen runoilijan ja vaikuttajan elämä oli värikäs ja moninainen. Hän esimerkiksi jo parikymppisenä lähti konsuliksi Rangooniin (silloiseen Burman pääkaupunkiin) ja tuli viettäneeksi Aasiassa jonkin aikaa. Elämänsä loppupuolella hän oli suurlähettiläänä Pariisissa. Runoilijana hän oli tuottoisa ja arvostettu. Huippuna pidetään kokoelmaa Canto general, Suuri laulu. Nobelin palkinnon Neruda sai vuonna 1971. Viihdekirjallisuuden puolelle lipsahtaa Tamara McKinleyn (1948-) Pohjavirrat . Toki sen luin, mutta mustavalkoiset henkilöhahmot, adoptiomysteerit ja suuret perinnöt häiritsivät lukuintoa. Myönteistä sen sijaan oli, että tapahtumat sijoittuivat toisen maailmansodan jälkeiseen Australiaan. Kirjailija itse on syntynyt Australiassa, mutta isoäiti on adoptoinut hänet Britanniaan, jossa hän nykyään myös asuu. Tuttu ennestään oli kolumbialainen nobelisti Gabriel García Márquez (1927-2014). Hyllyä ovat lämmittäneet hänen kaksi teostaan Rakkautta koleran aikaan ja Kenraalin labyrintti . Márquez on tietysti tunnetuin teoksestaan Sadan vuoden yksinäisyys , jonka olen lukenut jo ties kuinka kauan sitten. Muistan edelleen, kuinka ihastuin siihen ikihyväksi. Se aukaisi silmiä fiktioon, jossa mennään aivan uskomattomiin, kiehtoviin sfääreihin. Nobelin palkinnon hän sai vuonna 1982. Rakkautta koleran aikaan on tavallaan ajankohtainen, vaikka olennaisempaa kirjassa on rakkaus kuin kolera. Tätä kirjaa lukiessa saa kyllä nauttia tarinankertojan taitavuudesta ja kielen rikkaudesta. Kirjassa eletään 1800-luvun alkua ja 1900-luvun alkua jossakin Karibianmeren rannoilla. Kirjasta on vielä vähän lukematta. Omituisesti kirjalistani on hyvin historia- ja Etelä-Amerikka-painotteinen. Lukemista odottaa vielä Márquezin toinen kirja Kenraalin labyrintti . Se kertoo Simon Bolívarista, vuosina 1783-1830 eläneestä eteläamerikkalaisesta vapaussankarista ja valtiomiehestä. Toinen vuoroaan odottava kirja on Umberto Econ (1932-2016) vuonna 1980 ilmestynyt Ruusun nimi . Tätä teosta olen aloittanut lukea joskus aikaisemmin, mutta se on jäänyt kesken. Nyt se vihdoinkin tulee luetuksi. Varmaan myös ansaitusti, sillä teos on ollut bestsellerlistojen kärjessä kaikkialla, missä se on ilmestynyt. Gabriel García Márquez kirjat lukeminen Pablo Neruda Tamara McKinley Umberto Eco Lue myös: Kirjoistakin on hyvä olla kunnon kotivara 25.03.2020 Iloinen kirja? Kirjassa on pelkoja? Kirjassa on sauna? 27.01.2020 Eläköön lukutaito! 09.09.2019 Pelaaminen on vienyt nuorilta lukuinnon 17.12.2018 Lukemiseen uutta ulottuvuutta 03.04.2017 Reipas kävely kohottaa peruskuntoa Kättelyn sijaan ehkä muita tervehtimismuotoja Seetu
15.4.2020 Goethe ihastui Italiaan ja löysi avaimen kaikkeen 15.4.2020 Seetu 1 21 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Goethen reitti Karlsbadista Italiaan. Pääsiäinen kului mukavasti nojatuolimatkalla Italiaan. Oppaana oli Saksan kirjallisuuden suurmies Johann Wolfgang von Goethe (1749-1832). Hänen matkaansa hujahti lähes kaksi vuotta, vuoden 1786 syyskuusta vuoden 1788 huhtikuuhun. Goethe piti koko ajan päiväkirjaa, joka kuitenkin julkaistiin vasta runsaan neljännesvuosisadan kuluttua erinäisine lisäyksineen. Teoksen nimi on Italian matka päiväkirjoineen , ja sen on valikoiden suomentanut ja johdannon laatinut Sinikka Kallio. Goethe lähti matkalleen silloisen Weimarin herttuakunnan Karlsbadista (nykyisin Karlova Vary) aamuvarhain, lähes varkain ja käyttäen salanimeä. Matka suuntautui Brennerin solan ja Tirolin kautta Bolzanoon, Veronaan, Vicenzaan, Padovaan, Venetsiaan, Roomaan, Napoliin ja Sisiliaan. Paluumatka kuvataan vain Napolin ja Rooman kautta. Koko matkan ajan hän teki omia kirjallisia töitään ja sai myös innoitusta näkemästään ja kokemastaan. Jo heti alkuun hän tekee tarkkoja ja asiantuntevia huomioita vuorista ja eri kivilajeista, samoin kasveista. Hänellä oli hyvät tiedot näistä aiheista. Koko ajan hän tarkkailee valppaasti ja tarkasti ympäristöään, käy kirkoissa, teattereissa, kapakoissa ja toreilla. Hän kuuntelee paljon ihmisiä sivusta. Alkuun hän matkustaa postivaunuissa ja kieseissä, mutta sitten hän taivaltaa myös vesitse sekä muulilla ratsastaen. Oppaat vaihtuvat tiheään. Vanhoja tuttuja hänellä on matkan varrella useita. Vicenzassa hän ihastelee renessanssiarkkitehti Andrea Palladion rakennuksia ja arkkitehtuuria, mutta tutkii asiaa myös tarkkaan. Hän ei pidä kaikesta, mutta selvittää esimerkiksi pylväsjärjestelmät itselleen järkiperäisesti. Niin päässä pysyvät mitat ja suhteet. Hän palaa vielä myöhemmin useasti pylväiden tutkimiseen niin Roomassa, Napolissa kuin Sisiliassa. Venetsiassa Goethe palkkaa itselleen palvelijan, jota hän kuvaa kuin tallipalvelijaksi kotimaassaan, tavoiltaan myös. Hän toteaa olleen mukavaa matkustaa aluksi yksin, mutta nyt seura on mukavaa. Venetsiassa hän tunnelmoi seuraavasti: Täysikuu aivan pilvettömällä taivaalla, laguunien, saarten, koko merkillisen kaupungin yllä – ihana näytelmä, tori kuin ihmeellinen oopperalavastus, ja kaikki ihmisiä täynnä. Roomaa Goethe nimittää maailman pääkaupungiksi. Sinne hän saapuu marraskuussa 1786, sopivasti viettämään pyhäinpäivää. Hän tapaa ystävänsä, saksalaisen taidemaalarin Johann Heinrich Wilhelm Tischbeinin (1751-1829). Tischbeinin käsistä on yllä oleva tunnettu maalaus, joka kuvaa Rooman Campagnalla lepäävää Goethea. Myöhemmin piirtäjänä toimi Christoph Heinrich Kniep (1755-1825), jota Goethe monesti kiittelee, erityisesti Taorminassa Sisiliassa tehdyistä töistä. Roomasta Goethe kirjoittaa: Näkee jälkiä loistosta ja hävityksestä, joista kumpikin ylittää käsityskykymme. Minkä barbaarit jättivät paikoilleen, sen tuhosivat uuden Rooman arkkitehdit. Matka jatkuu Napoliin, johon Goethe ihastuu toden teolla. Kaupunki on hänen mielestään paratiisi, jossa jokainen elää eräänlaisessa päihtymyksen tilassa, itsensä unohtaen. Niin käy hänellekin. – Tuskin tunnen itseäni, on kuin olisin aivan toinen ihminen, hän tunnustaa. Yhtä ihastuttavana Goethe kokee Sisilian, jossa hän kulkee Palermosta, Girgentin (nykyisin Agrigento), Ennan ja Taorminan kautta Messinaan. -Italia ilman Sisiliaa ei herätä sielussa minkäänlaista kuvaa: vasta täällä on avain kaikkeen….Ihastuttavia katseen kohteita on lukematon määrä, Goethe kirjoittaa. Sisiliassa hän kertoo koko ajan olevansa runollisessa tunnelmassa. Goethe italia Palladio Lue myös: Italia on monen keksinnön kotimaa 10.12.2018 Uskomuksilla on oma tilansa 19.11.2018 Kielen opiskelua kotikoneen ääressä 18.06.2018 Sattumuksia ja kielikylpyä Italiassa 04.06.2018 Vaellusta Adrianmeren rannalla 28.05.2018 Taidetta katsellaan nyt virtuaalisesti Reipas kävely kohottaa peruskuntoa Seetu
