18.11.2019 Kissan elämää ja taidetta 18.11.2019 Seetu 1 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Luna on 17-vuotias hopeatassu. Kissalla sanotaan olevan yhdeksän henkeä, mutta niin vain vuodet tuottavat ikääntymisen merkkejä. Koiranvuoden arvioidaan olevan seitsemän ihmisiässä, mutta harvemmin puhutaan kissanvuodesta. Lähipiiriini kuuluu kaksi kissaa, joita tapaan aika usein. Toisinaan ne (ja niiden edeltäjät) ovat myös olleet hoidossani, joten kissanelämää olen seurannut iät ja ajat. Nyt vanhempi kissa on 17-vuotias, mutta tämä hopeatassu on vielä virkeä niin kuin hyväkuntoisista vanhuksista tavataan sanoa. Tosin ikävuodet kyllä huomaa, sillä Luna-seniori on vuosien mittaan rauhoittunut, nukkuu enemmän kuin ennen ja sohvalle tai sängylle hyppääminen edellyttää ankaraa suunnittelua, apujakkaraa tai vauhdinottoa heijaamalla muutaman kerran. Myös yölliset maukumiset tai mouruamiset ovat tulleet viime aikoina tutuksi. Noin puolet yli 15-vuotiaista kissoista harrastaa tällaista yöhuutelua, mutta onneksi se on jaksoittaista. Helsingin Sanomien taannoin julkaisemassa jutussa oli taulukko kissojen iän muuntokertoimesta. Sen mukaan kissa aikuistuu noin kahden vuoden iässä, tulee seniori-ikään noin kymmenessä vuodessa ja elää keskimäärin 15-20-vuotiaaksi. Kahden ikävuoden jälkeen yksi kissanvuosi merkitsee noin neljää tai viittä ihmisten vuotta. Vapaasti kulkevien ulkokissojen elämä taas on tavallisesti lyhyempi, sillä sairaudet ja loukkaantumiset koituvat niille usein kohtalokkaiksi. Taulukon mukaan 10 kissanvuotta tarkoittaa ihmisellä noin 56 vuotta. Niinpä 17-vuotiaalla kissarouvalla olisi ikää 84 vuotta ihmisiässä. Taulukon viimeisenä on arvio 20 kissanvuodesta, joka ihmisellä siis olisi 96 vuotta. Kissan hyvinvointiin vaikuttaa tietysti hyvä hoito, esimerkiksi hyvä ravinto, turvallinen ympäristö ja sopivasti toimintaa. Seniorikissoille on myös tarjolla erityisesti niille sopivaa ruokaa, joka on helppoa pureskella. Emil Cedercreutz teki useita eläinaiheisia veistoksia. Tämä näyttelyn teos vuodelta 1935 on saanut nimekseen yksiselitteisesti Kissa. Kissavideot ovat hyvin katsottuja, mutta myös museoissa on haluttu hemmotella kissojen ystäviä. Parhaillaan on Emil Cedercreutzin museossa Harjavallassa monipuolinen Tassunjälkiä -näyttely. Siellä on kissa-aiheisia taideteoksia ja valokuvia, esimerkiksi viisi Emil Cedercreutzin kissaveistosta. Teoksia on saatu lainaksi Tampereen taidemuseon-Pirkanmaan aluetaidemuseon Kissankuvia -kiertonäyttelykokonaisuudesta. Mukana on myös Frans Toikkasen grafiikkaa. Toikkanen tunnettiin erityisesti kissa-aiheisista kuvista, jotka on tehty mezzotinta-menetelmällä. Yleisö voi osallistua näyttelyyn lähettämällä kuvia omista kissoistaan. Lisäksi on taulu, johon saa kirjoittaa esimerkiksi kissamuistojaan tai kissa-aiheisia sanontoja. Tassunjälkiä-näyttely on avoinna 12.1. 2020 asti. Emil Cedercreutzin museo hopeatassu kissa seniorikissa Lue myös: Japonism Today: herkkää, koskettavaa, yllättävää 13.05.2019 Kissa tarjoaa terapiaa, seuraa ja rentoutusta 11.02.2019 Hyvä ripustus kantaa taidenäyttelyä 13.08.2018 Kotikuntoilun vanhat ja uudet tyylit Lapsella on oikeus olla lapsi Seetu
11.11.2019 Kotikuntoilun vanhat ja uudet tyylit 11.11.2019 Seetu 1 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Talvi tekee tuloaan, mutta sitä ennen on jaksettava nämä (ainakin Etelä-Suomen) pimeät ja harmaat marraskuun päivät. Vielä on edessä alkuaan pyhimysten muistoksi vietetyt Liisan (19.11.) ja Kaisan (25.11.) päivät. Vanha kansa osasi näiden päivien mukaan ennustaa joulun tai jopa koko tulevan talven säitä. Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat tuntee moni nykypäivän ihminenkin liukastellessaan teillä ja kaduilla. Säät ovat mitä ovat, mutta usein kuitenkin sellaisia, ettei kaikki tuttu liikunta onnistu tai ainakaan huvita. Ellei halua kuntosalille, voi kuntoaan hoitaa kotonakin. Aika monella varmasti on kotona erilaisia liikuntavälineitä. Tuorein lienee hulavanne, joka sekin on monelle tuttu vuosikymmenten takaa. Entiset hulavanteet vain olivat kovaa muovia ja usein vähän kapeampia kuin nykyisin saatavat. Hulavanteen säännöllinen pyöritys lupaa keskivartalon kavennusta, ja kukapa ei sitä haluaisi. Se vaan edellyttää ahkeraa pyöritystä. Tässä on muuten oivallinen esimerkki siihen kuntoilusuositukseen, joka niin vahvasti juuri esitettiin. Hulavanteen pyöritystä ei tarvita kuin kymmenisen minuuttia neljänä, viitenä päivänä viikossa, ja liikuntaa on tosiaan harrastettu. Tämä ei tietysti ole kuin osa viikon liikuntasuoritusta, mutta rikkana rokassa. Jumppapalloa siirtelin monta kertaa vain siivotessa, mutta nyt olen havainnut sen hyväksi tasapainon harjoittamiseen. Jos jumppapallo on sohvan alla tai varastossa litistettynä, nyt se kannattaisi pumpata ilmaa täyteen ja vaikka katsoa televisiota pallon päällä istuen. Keskivartalo joutuu siinä töihin kuin huomaamatta, varsinkin, jos malttaa nostaa jalkoja ilmaan. Kotijumppaa tulee harrastaneeksi parhaiten, jos voi pitää jumppamaton helposti käsillä tai jopa lattialle levitettynä. Silloin aloittamisen kynnys on hieman matalampi kuin maton noutaminen komerosta tai muusta säilytyksestä. Matolla on mukava katsella vaikka tv:n iltauutisia ja tehdä samalla yksinkertaisia venytysliikkeitä. Oma iltavenyttelyni saa aina haukottelemaan, vaikka uutiset olisivat kuinka kiinnostavia. Tärkeimmäksi jumppavälineeksini on osoittautunut pilatesrulla, joka on niin pitkä, että siinä voi maata selällään ja vaikka vain rentoutua. Helposti siinä kuitenkin tulee samalla tehneeksi erilaisia käsi- ja jalkaliikkeitä. Liikkeissä ovat vain mielikuvitus ja oma halu rajana. Ohjeita on sitä paitsi helposti saatavilla lehdissä ja netissä, jos niitä haluaa. hulavanne jumppamatto jumppapallo kotijumppa kotikuntoilu pilatesrulla venyttely Lue myös: Someniskan voi saada huomaamattaan 01.10.2018 Haukottelu on tarttuvaa lajia 27.02.2017 Venyttelyn ankeus ja autuus 27.11.2016 Vedetään napa selkärankaan 25.09.2016 Pilatesta rullan kanssa 07.03.2016 Unessa on tärkeää niin määrä kuin laatu Kissan elämää ja taidetta Seetu
4.11.2019 Unessa on tärkeää niin määrä kuin laatu 4.11.2019 Seetu 1 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Nukkuminen on ollut aliarvostettua, onpa taannoin ihailtu vain 4-5 tuntia yössä nukkuvia ihmisiä. Nyt on ääni kellossa toinen, ehkä osittain siksi, että uutta tutkimustietoa on saatu myös unesta ja sen vaikutuksista. Samalla on opittu entistä paremmin ymmärtämään yleensä levon ja suoritusten välisen tasapainon ylläpito. Unen merkitystä ei aivan kaikilta osin silti vieläkään tiedetä, mutta unen välttämättömyys tiedetään. Sekin on selvää, että edelleen unen tarve on yksilöllistä, ja vielä ikä tuo nukkumiseen muutoksia koko elämän ajan. Aikuisen sanotaan tarvitsevan 7-9 tuntia ja nuoren 8-9 tuntia unta vuorokaudessa, mutta nykyajan menossa tästä helposti tingitään. Univajetta saatetaan kiriä takaisin viikonloppuisin, mutta riittämätön uni vaikuttaa haitallisesti jo yhdenkin lyhyeksi jääneen yön jälkeen. Esimerkiksi Merja Asikaisen ja Henri Tuomilehdon kirjassa Ravinto, uni, liikunta todetaan, että nukkumaan meneminen iltakymmenen ja yhdentoista välillä tukee sisäisen keskuskellon rytmiä ja sitä kautta terveyttä edistävää luontaista hormonitoimintaa. Jos valveilla pysytään vielä pitkään tämänkin jälkeen, elimistö pysyy päiväaikaan kuuluvassa vireystilassa. Vaikka unen saakin myöhemmin, se ei ole laadullisesti palauttavaa eikä virkistä tarpeeksi. Suomalaisten on todettu olevan huonoiten nukkuvaa ja eniten kahvia nauttivaa kansaa. Liittyvätkö nämä asiat toisiinsa? Monelle ainakin kofeiinipitoisten juomien nauttiminen illalla pitää vireystilaa yllä, samoin näyttöjen myöhäinen katseleminen. Syvin uni koetaan iltayön ensimmäisten tuntien aikana, ja kevyin uni taas on aamuyöstä. REM-unijaksot ajoittuvat enimmäkseen aamuyön tunteihin, ja niiden aikana myös nähdään eniten unia. Oma aktiivisuusrannekkeeni on hyvin näyttänyt eri jaksot, vaikka olen lukenut tutkijoiden arvostelleen näin saatuja unitietoja ellei nyt virheellisiksi niin ainakin liian viitteellisiksi. Olen kuitenkin pitänyt tätä informaatiota riittävän hyvänä. Käytän ranneketta kuitenkin vain ajoittain. REM-uni on tärkeää mielelle, ja sen puute heijastuu päiväväsymyksenä, muisti- ja keskittymishäiriöinä. Se myös järjestää muistitoimintaa: Päivän kokemuksista osa taltioidaan pysyvään muistiin, osa karsitaan turhana pois. Näin selvitetään Soili Järvilehdon ja Raija Kiisken selvityksessä Uni, lepo ja vireys . Samassa selvityksessä myös todetaan, että uni on elimistöä korjaava ja rakentava tila. Se edistää mielenterveyttä, mutta tukee myös oppimista ja muistitoimintojen järjestymistä. Jopa lyhyt yöuni ja lihavuus liittyvät toisiinsa niin lapsilla kuin aikuisilla. Myös terveydentilaa heikentää huono nukkuminen, sillä univaje edistää stressihormonien erittymistä ja altistaa diabeteksen kaltaisiin aineenvaihdunnan muutoksiin. Kuntoilijan on hyvä muistaa, että lepo ja uni ovat tarpeen, kun halutaan huolehtia lihaskunnosta. Unohtaa ei voi edes ravintoa, vaan hyvä ja terveellinen iltapala on proteiinipitoinen. Jogurtti, rahka tai raejuusto ovat suositeltavaa purtavaa, jos on samana päivänä ollut kuntosali- tai muu treeni. nukkuminen REM-unijakso unen laatu univaje Lue myös: Eläköön painonhoito 31.10.2016 Aikaeroon sopeutuminen ottaa aikansa 24.10.2014 Liikunnasta saatiin uudet suositukset Kotikuntoilun vanhat ja uudet tyylit Seetu
28.10.2019 Liikunnasta saatiin uudet suositukset 28.10.2019 Seetu 1 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Nyt on saatu uusi liikuntasuositus, vaikka tiedonpuute tuskin tällä alalla vaivaa. Kun vain tutkii vaikka viikon aikana erilaisia mediassa julkaistuja liikuntaohjeita, pysyy hyvin informoituna. Ehkä tämä uusikin liikuntasuositus on tarpeen, mutta vähän epäilyttää, saako se ketään ennestään nihkeästi liikuntaan suhtautuvaa liikkumaan aiempaa enemmän. Tuollainen kaiken liikuskelun laskeminen liikunnaksi saattaa päinvastoin harhauttaa jonkun ajattelemaan, että normaali kotiaskareitten teko riittää. Minusta selvempi oli taannoinen suositus päivittäisestä vähintään puolen tunnin liikunnasta vaikka 10 minuuttia kerrallaan. Kärjistetysti uudesta suosituksesta voisi päätellä, että jo tuolilta nouseminen on liikuntasuoritus. Tällainen nippelöinti nousi ainakin näyttävästi esille, vaikka toisaalta kyllä kerrottiin tarvittavan viikossa joko reipasta liikuntaa 2 tuntia 30 minuuttia tai rasittavaa liikuntaa tunti ja 15 minuuttia. Kunnon kohottaminen edellyttää varmasti myös muuta, mutta ehkä tuo määrä riittää kunnon ylläpitoon. Hyvä kuitenkin on muistutus myös levon ja riittävän unen tarpeellisuudesta. Tärkeätä on omaksua aktiivinen elämäntapa. Terve järkikin sanoo sen jokaiselle, mutta mukavuudenhalu voittaa monesti. Liikunnassa onkin olennaista löytää itselle mieleinen tapa harrastaa. Joku tykkää harrastaa vain itsekseen, toinen kannattaa ryhmäliikuntaa. Tarjontaa on runsaasti, eivätkä esimerkiksi kuntosalit enää edellytä esimerkiksi vuoden sitoutumista. Lihaskunnon ylläpidossa ja kohentamisessa kuntosali on oiva paikka. Monelle kuntosalin kynnys tuntuu olevan korkea, eikä salille siksi tule lähdetyksi. Yksi tapa aloittaa kuntosaliharrastus on osallistuminen kiertoharjoitteluryhmiin. Niissä on 10-15 osallistujaa, ja ohjaaja on etukäteen valinnut laitteet, joita kulloinkin käytetään. Yhdessä laitteessa ollaan vain lyhyen aikaa, ja tunnin aikana kierretään kymmenkunta laitetta/liikettä. Kiertoharjoittelun aluksi liikkeet näytetään, ja ohjaaja valvoo, että liikkeet tehdään oikealla tavalla. Näin kiertoharjoittelu sopii sellaisellekin, joka tuntee olonsa kuntosalilla oudoksi. Toisen viikkotunnin voikin sitten mennä tekemään itsekseen. Oma lukunsa on, että UKK-instituutin liikuntasuositus on tehty 18-64-vuotiaille. Suomen väestöstä oli viime vuonna tähän ikäryhmään kuuluvia 62,2 prosenttia ja 65 vuotta täyttäneitä oli 21,8 prosenttia. Näinkin huomattava eläkeikäisten väestönosa on jätetty tässä asiassa huomiotta. Olisi kai aika laatia eläkeikäisille omat suositukset, kun tälle suosituslinjalle on lähdetty. Yhteiskunnallekin on varmasti eduksi jokainen ikäihminen, joka hoitaa kuntoaan. aktiivinen elämäntapa kiertoharjoittelu kuntosali liikuntasuositus Lue myös: Nyt napostellaan kuntoilua 01.04.2019 Kuntosali ei tarjoa pikavoittoja 28.01.2019 Ryhmäliikunnassa saa voimaa toisista 30.01.2017 Tauko kuntoilusta tuli tarpeeseen 03.04.2016 Kadonneiden lihasten metsästys 04.01.2016 Hyötyliikuntaa kannattaa arvostaa Unessa on tärkeää niin määrä kuin laatu Seetu
21.10.2019 Hyötyliikuntaa kannattaa arvostaa 21.10.2019 Seetu 1 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Asuminen rivi- tai omakotitalossa tuo mukanaan annoksen hyötyliikuntaa. Se voi tuntua välillä rasittavalta, mutta hoituu parhaiten, kun ajattelee sen vain omaksi hyödykseen. Askelia tulee esimerkiksi ruohonleikkuusta tai haravoinnista kuin huomaamatta, ja ainakin sen ajan on poissa jääkaapin tai muun houkutuksen ääreltä. Tämä syksy on tuottanut ainakin näillä leveysasteilla uudenlaista hankaluutta, sillä sadetta on riittänyt ja riittää, jos on uskominen sääennusteisiin. Heti kun tulee poutainen hetki eikä ole mitään menoa tai muuta tärkeää tekemistä, täytyy valppaasti tarttua haravaan ja ruveta siivoamaan pihaa. Haravointi vielä sujuu hyvin, mutta lehtikasojen siirtäminen on hankalampaa. Kun kerään lehdet jätesäkkeihin, säkeistä tulee niin raskaita, että täytyy ottaa avuksi kottikärryt niiden siirtämiseen. Toisaalta ei tunnu olevan hanskoja, jotka pysyisivät kuivina tässä projektissa. Jos sellaiset sattuu löytämään kaupasta, ne ovat kokoa iso kämmen. Haravointi on aika kevyttä puuhaa, mutta tuntikaupalla sitäkään ei jaksa tehdä. Hyvää kyykkyharjoittelua tulee lehtiä kasatessa, ja puhdas piha kiittää tekijäänsä. Tosin puhtaus saattaa seuraavana päivänä olla taas poissa, jos aloittaa haravoinnin, ennen kuin kaikki lehdet ovat puista pudonneet. Sadevesikourujen puhdistaminen on sen sijaan monelle mutkikkaampi asia, varsinkin, kun talo on ns. puolitoistakerroksinen. Onneksi siihen saa nykyään helposti apua näihin töihin erikoistuneilta tekijöiltä. On vain tärkeää tilata puhdistus ennen kuin pakkaset tulevat. Jäätyneitä kouruja ei kukaan pysty puhdistamaan. Puhdistukseen on esimerkiksi Fiskars kehittänyt teleskooppivartisen välineen, mutta ainakin meillä kourujen välissä on liitoskohtia, joihin väline pysähtyy, joten luovuin siitä. Joku suosittelee pudonneiden lehtien silppuamista ruohonleikkurilla, mutta kahden vaahteran omistajana on pakko sanoa vastaan. Vaahteran lehdet ovat niin suuria ja varsinkin märkinä sitkeitä, etten ryhdy ollenkaan sellaiseen puuhaan. Omenapuiden lehdet taas sattuvat olemaan niin lähdellä avokompostia, että ne voi hyvin haravoida sinne suoraan. Vaahteran lehdet ovat sinnekin liian tujuja ja hitaita maatumaan, joten ainoa mahdollisuus on kuljettaa ne pois. Tosin kompostikaan ei pysty kaikkia lehtiä nielemään. Lehtipuhallinkin minulla on, mutta sitä en oikein osaa arvostaa. Pihallani on vielä kymmenkunta puuta, joista tosin suurin osa on mäntyjä. Olen vuosien mittaan kaadatuttanut tontilta lähes 20 isoa puuta. Kaikkia en halua pois, vaikka ne tuottavat myös roskaa ja töitä. Välillä sentään ehtii ihailla myös syksyn ruskaa, joka tuntuu tänä vuonna olevan eteläisessä Suomessakin komeaa. haravointi hyötyliikunta sadevesikourujen puhdistaminen Kirjoja ilman nobelia tai nobelin kanssa Liikunnasta saatiin uudet suositukset Seetu
14.10.2019 Kirjoja ilman nobelia tai nobelin kanssa 14.10.2019 Seetu 1 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Syksy tuntuu olevan teemaviikkojen aikaa, ja varmasti eri aihepiirit tuovat vaihtelua ja tietoa arkeen. Viime viikko oli minusta myös kirjallisuuden ystäville tärkeä viikko, vaikkei sitä virallisesti niin noteerattu. Edellinen viikonloppu oli Turun kirjamessujen aikaa, viime keskiviikkona 10.10. vietettiin Suomalaisen kirjallisuuden ja erityisesti Aleksis Kiven päivää, ja seuraavana päivänä saatiin tietää kirjallisuuden Nobel-palkinnon valinnasta. Eniten erilaisia pohdintoja ja spekulaatioita herätti tietysti tämä Nobel-valinta, sillä jakajavastuussa oleva Ruotsin akatemia oli viime vuonna suurissa vaikeuksissa eri syistä ja oikeastaan toimintakyvytön. Niinpä poikkeuksellisesti viime vuonna ei jaettu kirjallisuuden Nobelia. Yhtä poikkeuksellisesti tänä vuonna Nobel-palkinnon sai kaksi, tosin toinen nimellisesti viime vuoden palkittuna näin jälkikäteen. Aika usein valitut ovat suurelle yleisölle melko tuntemattomia, eikä edes suomennoksia ole aina saatavilla. Tänä vuonna on onneksi toisin. Kirjallisuusväen huomio kiinnitettiin nyt itäiseen Keski-Eurooppaan, sillä palkitut, puolalainen Olga Tokarczuk ja itävaltalainen Peter Handke, tulevat maantieteellisesti aika läheisistä paikoista. Olen jo päässyt hyvään alkuun runsaasti julkaisseen Peter Handken teosta Moravalainen Yö . Kirja ottaa lukijan maagiseen otteeseen, ja ymmärrän hyvin, että Handke on saanut kulttikirjailijan maineen. Helpompaakin tekstiä olen lukenut. Uudet nobelistit pääsivät tietysti myös lukulistalleni, sillä kummankin kotimaan kirjallisuus on minulta jäänyt vähälle lukemiselle. Lukutoukka kun olen, otan mielelläni vastaan näin hienoja suosituksia kuin esimerkiksi Nobel-palkinto. Pidän lukutoukka-nimitystä myönteisenä, ja tällainen ihmistyyppi tuntuu olevan myös kansainvälisesti tunnettu. Siitä yhtenä todistuksena olkoon yhdysvaltalaisen pilapiirtäjän Adrienne Hedgerin mainiossa piirroksessaan tekemä luokittelu. Kodin ja perheen piiristä aiheitaan ammentava piirtäjä luokittelee lukutoukan yhdeksän ominaisuutta. Vapaasti suomennettuina lukutoukalla on seuraavia tapoja: 1) Lukee useita kirjoja yhtä aikaa, 2) … kun samaan aikaan on pino kirjoja odottamassa lukemista, 3) … ja pitää juoksevaa listaa yhä uusista lukemista odottavista kirjoista, 4) Tuntee hyvää oloa, kun muistaa juuri lukeneensa kirjan tunnelmaa, 5) On surullinen, kun hienosti kirjoitettu kirja loppuu, 6) Pitää taukoa, kun huomaa hienon lauseen kirjassa, 7) Kun näkee jonkin vanhan kirjan kannen, palaa lapsuuden ja nuoruuden tunnelmiin, 8) Tuntee iloa ja lohtua, kun lukee uudelleen suosikkiteostaan, 9) Kävelee kirjastoon tai kirjakauppaan ja sanoo: Voisin asua täällä. Pakko lisätä omasta päästä vielä 10. kohta: Kadehtii ihmistä, joka ei ole vielä lukenut upeaksi osoittautunutta kirjaa. Tähän samaan ajatukseen yllätyksekseni törmäsin hiljattain lukemani Liane Moriartyn Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista -teoksen kannessa. Siihen kirjaan se taas ei minun mielestäni sovi. Mukavia nämä erilaiset mieltymykset. Artikkelikuva: Kirjastossa lukutoukka viihtyy. Kirjallisuuden Nobel-palkinto lukutoukka Olga Tokarczuk Peter Handke Punaisen lihan syöntiä kyseenalaistettu Hyötyliikuntaa kannattaa arvostaa Seetu
7.10.2019 Punaisen lihan syöntiä kyseenalaistettu 7.10.2019 Seetu 1 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Tässä on vihersalaatin lisäksi sienisalaattia, punajuurta ja kaurasiemenpyöryköitä. Ruoka ja syöminen ovat asioita ja puheenaiheita, jotka ehkä yllättävän paljon menevät tunteisiin. Nyttemmin tähän soppaan on tuonut oman mausteensa kiihtyvän ilmastonmuutoksen takia esitetyt ehdotukset ruokavalion muutoksiin. Tässä yhteydessä punainen liha ja maitotuotteet ovat keskiössä. Varsinkin punaisesta lihasta luopumisen sanotaan olevan vaikeata, ellei mahdotonta. Olen jo aiemmin kertonut, että terveydellisistä syistä päätin luopua punaisesta lihasta jo yli 20 vuotta sitten, eikä siitä ole koitunut muuta kuin hyvää minulle. Tosin on täytynyt olla tarvittaessa valmis selvittämään etukäteen, minkälainen ruokatarjoilu missäkin tilaisuudessa on. Nälkäiseksi en ole koskaan jäänyt, vaikka pääruoka ei olisikaan ollut minulle sopiva. Kalaa tai kasvisruokaa on ollut yleensä saatavilla. Nyt uusien tietojen valossa olen tyytyväinen, että olen joutunut välttämään punaista lihaa, sillä nykyään yleisissä ruokasuosituksissa kehotetaan vähentämään punaisen lihan syöntiä. Italiassa olen kokenut senkin, että siellä sianliha tulkitaan vaaleaksi lihaksi. Niinpä kerran minua luultiin muslimiksi, kun en voinut syödä sianlihasta valmistettua ruokaa. Eniten päästöjä tulee naudanlihasta ja maitotuotteista. Suhtautuminen lihaan on viime vuosina muuttunut. Lihan syönti on lähes tähän saakka vuosi vuodelta kasvanut, mutta nyt on merkkejä, joiden mukaan suunnan ennustetaan kääntyvän selvästi alaspäin. Vaalean lihan, erityisesti broilerin, käyttö on lisääntynyt eikä kasvis- tai vegaaniruoka ole enää harvinaista. Myös monet uudet lihankorvikkeet ovat löytäneet tiensä ruokapöytiin, mutta suureen muutokseen menee vielä vuosia. Erilaisista lihankorvikkeista on tarjolla myös monipuolisesti valmisruokia. Tuorein uutuus lienevät kaurasiemenpyörykät. Punaisen lihan ja erilaisten terveyshaittojen yhteys on todettu laajoissa tutkimuksissa, joten luulisi sen vaikuttavan entistä useamman ruokavalintoihin. Erityisen haitallista tuntuisi olevan prosessoitujen lihatuotteiden kuten makkaroiden, pekonin ja leikkeleiden runsas syöminen. Niiden kulutuksen on havaittu olevan yhteydessä kohonneeseen verenpaineeseen ja jopa joihinkin keuhkosairauksiin. Vaikka liha on monipuolinen ravintoaineiden lähde, kääntöpuolella ovat siis yhteydet moniin sairauksiin, esimerkiksi paksusuolensyöpään, kakkostyypin diabetekseen sekä erilaisiin sydän- ja verisuonisairauksiin. Boltsi broileri lihankorvikkeet punainen liha valmisruoat Lue myös: Ruokakeskustelu jatkuu vilkkaana 14.01.2019 Miten syödä terveellisesti? 12.11.2015 Dekkarifestivaali yhdistää tekijät ja lukijat Kirjoja ilman nobelia tai nobelin kanssa Seetu
30.9.2019 Dekkarifestivaali yhdistää tekijät ja lukijat 30.9.2019 Seetu 1 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Dekkarit kertovat ympäröivästä yhteiskunnasta enemmän ja paremmin kuin niissä kuvatut rikokset. Muiden muassa tällainen ajatus heitettiin ilmaan Helsingissä pidetyillä Dekkarifestivaaleilla. Dekkarit ovat nykyään valloittaneet hyvin sijaa kaunokirjallisuudessa ja nimenomaan Pohjoismaissa. Ne ovat ponnistaneet jopa väheksytystä salapoliisiromaani-viihteestä omaksi varteenotettavaksi genreksi. Joskus vielä ehkä aliarvioidaan dekkarien merkitystä, mutta ainakin viidennen Dekkarifestivaalin osanottajat osoittivat arvostuksensa jo pelkällä läsnäolollaan. Pienenä historiakatsauksena kerron, että tällaista arvokeskustelua käytiin paljon aikoinaan myös Britanniassa, kun Agatha Christie oli vasta aloittamassa uraansa. Kirjoittamissaan muistelmissa Vanha hyvä aikani , hän itse kertoo väheksyneensä omaa kirjoittamistaan. Hän jopa vuosia arasteli sanoa olevansa kirjailija. Hän koki olevansa harrastelija kirjoittajana, vaikka itse asiassa ansaitsi perheessään eniten ja saavutti suosiota teoksillaan. Nykyään dekkarikirjailijoita on niin runsaasti, että kaikkien nimetkään saati teokset eivät ole tuttuja. Dekkarifestivaalilla esiintyi yli 20 kirjailijaa. Keskustelujen ja haastattelujen seuraaminen oli mukavaa ja kiinnostavaa. Tuokiot kestivät vain puoli tuntia, ja mikä parasta, aikataulu piti loppuun asti. Harvassa tapahtumassa langat pysyvät näin hyvin käsissä, mutta tätä osasin jo odottaa viime vuoden hyvän kokemuksen jälkeen. Mielenkiintoinen ilmiö dekkarimaailmassa ovat kirjoittajakaksikot. Näillä festivaaleilla esiteltiin itse asiassa kolme kaksikkoa. Ruotsalainen dekkaripari Cilla ja Rolf Börjlind ovat muiden muassa Martin Beck tv-sarjan käsikirjoittajia. Heidän Tom Stiltonista ja Olivia Rönningistä kertovassa dekkarisarjassaan on ilmestynyt jo viides osa Polttopiste . Tästä taas on tehty tv-sarja Nousuvesi . Rolf Börjlind valitteli, että budjetti sanelee paljon rajoituksia, kun kirjoista muunnellaan tv-käsikirjoituksia. Suomessa on nyt myös kaksi uutta dekkariparia. Sosiaalipsykologit Satu Roos ja Kaisa Nummela ovat yhdessä julkaisseet Tomas Gadsin nimellä teoksen Pirulainen . Parin työskentelytavasta Kaisa Nummela kertoi 80 prosenttia olevan keskustelua ja loput kirjoittamista. – Kaksi introverttiä loivat yhden ekstrovertin, hän kuvailee yhteistä kirjoittajapersoonaa. Lopulta on vaikeaa erottaa, kumpi on kirjoittanut minkäkin osan, niin paljon yhteiset tapaamiset ovat hitsanneet kirjoittajat yhteen. Taidehistorioitsija ja taidesijoittamisen asiantuntija Pauliina Littorin on ollut aikaisemmin tunnettu tietoteosten tekijänä. Sitten rupesikin syntymään kaunokirjallista tekstiä, josta hän pyysi arviota Taloustaito -lehden entiseltä päätoimittajalta Antti Marttiselta. Pian tuli kuitenkin selväksi, että yhteisvoimin saadaan aikaan parasta jälkeä. Marttinen vertasi teoksen syntyä kerrosvoileivän tekoon. Heidän yhteinen teoksensa on keräilyesineiden maailmaan sijoittuva dekkari Kolme punaista rubiinia . Artikkelikuva: Dekkarifestivaali pidettiin 21. syyskuuta Paasitornissa Helsingissä. Agatha Christie Antti Marttinen Cilla ja Rolf Börjlind Dekkarifestivaali Kolme punaista rubiinia Pauliina Littorin Pirulainen Polttopiste Tomas Gads Lue myös: Dekkari on festivaalinsa ansainnut 24.09.2018 Lukuhaasteet tuovat uusia elämyksiä Punaisen lihan syöntiä kyseenalaistettu Seetu
23.9.2019 Lukuhaasteet tuovat uusia elämyksiä 23.9.2019 Seetu 1 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Vuoden alussa kerroin osallistuvani kolmeen eri lukuhaasteeseen. Vähän rupesin jopa katumaan asiaa, mutta lukemisen vähyydestä se ei johtunut. Kirjoja olen jo lukenut enemmän kuin haasteet edellyttävät, ja täytyy myöntää, että jälleen kerran haasteiden takia jouduin tai sain tarttua kirjoihin, jotka muuten olisivat jääneet lukematta. Lisäksi sain muilta lukijoilta hyviä vinkkejä, vaikka toisaalta luettavien kirjojen luettelo on paisunut aika pitkäksi. Ensimmäinen haaste tuli valmiiksi toukokuun lopussa. Kyse oli 25 kohdasta, ja aikaakin oli vain elokuun alkuun asti. Paras lukemistani oli Emma Hooperin teos Koti-ikävän laulut . Se oli kuin tehty kohtaan 5: En olisi halunnut tämän kirjan loppuvan. Kun käänsin viimeisen sivun esiin, minusta tuntui juuri siltä. Teos kertoo newfoundlandilaisesta kalastajakylästä, josta loppuvat niin asukkaat kuin kalat. Tarina kerrotaan pienen pojan näkökulmasta. Myös Eve Hietamiehen kirjat yksinhuoltajaisän arjesta ovat mukavia. Seuraava lukuhaaste (31 kohtaa) valmistui heinäkuun lopussa. Sain silloin luetuksi albanialaisen Ismail Kadaren teoksen Särkynyt huhtikuu . Ilman haastetta en olisi tähän kirjaan tarttunut, ja se oli raskasta luettavaa. Kirja käsitteli verikostoa ja aika pitkälti niin, miten sen kokee nuori mies. Hänet painostetaan toteuttamaan kosto veljensä kuoleman takia, ja samalla hän näin joutuu itse seuraavan uhrin asemaan. Kadare kertoo ylänköjen julmasta perinteestä. Vuonna 1982 julkaistu teos on suomennettu vuonna 2006 ranskankielisestä alkuteoksesta. Vuonna 2005 kirja on saanut kansainvälisen Booker-palkinnon. Tämä viimeisenä toteutunut haastekohta osoittautui yllättävän vaikeaksi. Kirjan kirjoittajan piti näet olla maasta, jonka kirjallisuutta en ole koskaan ennen lukenut. Albania sattuu olemaan maa, jonka kirjallisuus oli tähän mennessä jäänyt minulle täysin tuntemattomaksi. Tarjontaa ainakaan suomeksi ei edes ole runsaasti, mutta tämä kokemus oli minulle riittävä. Helmet-lukuhaaste (50 kohtaa) valmistui vasta elokuun alussa, kun sain luetuksi F. E. Sillanpään kirjan Hurskas kurjuus . Tämän piti olla kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäni yleissivistykseen. Ehkä ainakin toistaiseksi ainoan kirjallisuuden nobelistimme tuotantoon on hyvä tutustua, mutta eipä sen lukeminen juuri taida ketään lisää sivistää. Onneksi nämä haasteet ovat vain leikkiä, eikä näitä tarvitse ottaa vakavasti. Jos oikein vakavasti mietitään yleissivistystä, minulle ainakin tulee hyvin ristiriitaisia ajatuksia. Puhummeko maailmankirjallisuudesta vai kotimaisista kirjoista? Elämme niin pirstaloituneessa maailmassa, ettei kai enää voida puhua yleissivistyksestä niin eksaktisti kuin joskus ennen. Kuuluuko esimerkiksi tietotekniikan osaaminen yleissivistykseen ja jos, niin millä tasolla? Emma Hooper F.E. Sillanpää Ismail Kadare lukuhaaste yleissivistys Lue myös: Uusi vuosi, uudet lukuhaasteet 07.01.2019 Pakkopulla voi maistua hyvältä 27.08.2018 Kirjallisuuden Finlandia-palkinto, ansaittu vai ei? 29.01.2018 Lukuhaasteet avasivat silmiä 09.10.2017 Kaksi lukuhaastetta selätetty 22.05.2017 Pakolaistarinoita ja kohtaamisia Dekkarifestivaali yhdistää tekijät ja lukijat Seetu
16.9.2019 Pakolaistarinoita ja kohtaamisia 16.9.2019 Seetu 1 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt. Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen. 415 s. Pakolaisia liikkuu joka puolella maailmaa, eikä se ole mitään uutta. Muureja on rakennettu ja purettu, mutta pysyvää ratkaisua tuskin tähän asiaan koskaan saadaan. Pakolaisliikettä kaunokirjallisesti käsittelee saksalaisen Jenny Erpenbeckin teos Mennä, meni, mennyt . Hän kertoo itäberliiniläisen emeritusprofessorin Richardin elämästä ja kohtaamisista kaupunkiin jumittuneiden pakolaisten kanssa. Leskeksi jäänyt professori hakee eläkepäivilleen sisältöä ryhtymällä haastattelemaan Saksasta turvapaikkaa hakeneita afrikkalaisia miehiä. Heitä on tullut pitkän ja vaarallisen matkan jälkeen Libyasta Italiaan, josta he ovat jatkaneet Saksaan. Useimmat ovat turhautuneet saatuaan kielteisen turvapaikkapäätöksen. Miehiä siirretään vastaanottokeskuksesta toiseen, mutta professori jatkaa yhteydenottoja sitkeästi ja tarjoaa myös vähäisiä töitä. Berliinin muurin murtumisesta on kulunut jo 30 vuotta, mutta vieläkin entisessä Itä-Saksassa tunnetaan eriarvoisuutta muuhun Saksaa verrattuna. Kokemukset muurin takana elämisestä auttavat Richardia ystävineen – tosin ei kaikkia heitä – ymmärtämään afrikkalaisten tilanteen. – Me sentään olimme saman maan kansalaisia ja puhuimme samaa kieltä, he miettivät. Heillä oli omaisuutta ja läheisensä, pakolaisilla ei mitään. Professorin puhuttamat pakolaiset eivät ole kuulleetkaan mistään muurista. Keskustelu vajavaisella kielitaidolla on niukkaa, mutta käyttämällä muutamia italian, englannin ja saksan sanoja, perusasiat tulevat selviksi. Kirjan nimi saksaksi Gehen, ging, gegangen (Mennä, meni, mennyt) kuvaa pakolaisten haparoivaa saksan opiskelua. He ovat ensiksi tulleet Italiaan, josta on tarttunut mieleen ainakin kaksi sanaa poco lavoro (vähän työtä). Näin on sanottu työtä kysyvälle muukalaiselle. Niinpä matka on jatkunut Saksaan, ja Richard ihmetteleekin EU:n Dublin II -sopimusta, jonka mukaan turvapaikan hakijan pitää rekisteröityä ensimmäisessä EU-maassa ja hakea sieltä turvapaikkaa. Hän päätyy toteamaan, että pakolaisten pitäisi olla kuin linnut ja osata lentää yli Etelä-Euroopan maiden. Saksalainen byrokratia uuvuttaa turvanpaikanhakijoita, mutta ei se ole helppoa edes professorille, joka kulkee mukana tulkkina ja auttajana. Kirjailija panee Richardin professorimaisesti pohtimaan, että ihmiset ovat liikkuneet mantereelta toiselle jo tuhansia vuosia eikä liike ole koskaan lakannut… Selittääkseen opiskelijalle, ettei tarkoita mitään moraalista lakia vaan pikemminkin luonnonlakia, Richardin ei olisi tarvinnut muuta kuin osoittaa ulos ikkunasta, missä lehdet, joiden puhkeamista hän oli keväällä seurannut riemulla, ovat nyt pudonneet nurmikolle, mutta samaan aikaan uudet silmut odottavat jo seuraavaa kevättä. Paikalla ei tosin nyt satu olemaan opiskelijaa, joka edes kysyisi häneltä moista asiaa. Pakolaisten tarinat ovat hiuksia nostattavia. Yksi ja toinen on sattuman kautta onnistunut pelastumaan. Tarua tai totta, mutta hyviäkin asioita kerrotaan: Mies putosi laivasta, ja häntä jopa jäätiin etsimään. Pian kuitenkin kaksi delfiiniä ui laivan viereen tajuton mies selässään. Mies saatiin vedetyksi laivaan, ja hän pelastui. Hetken kuluttua laivaan tuli konevika, ja tämä mies sattui olemaan ainoa, joka osasi korjata vian. – Ilman häntä olisimme kaikki kuolleet, päättyi kertojan tarina. Kirjailija on haastatellut 13:a teoksen lopussa nimeltä mainittua turvapaikanhakijaa. Artikkelikuva: Kirjailija Jenny Erpenbeck vertaa teoksessaan ihmisten ikiaikaista liikkumista mantereelta toiselle luonnonlakiin. Kun syksyn lehdet ovat maassa, uudet silmut jo odottavat seuraavaa kevättä. Berliini Jenny Erpenbeck Mennä meni mennyt pakolainen Saksa Lue myös: Näkökulmia pakolaisuudesta 16.10.2017 Eläköön lukutaito! Lukuhaasteet tuovat uusia elämyksiä Seetu
