9.9.2019 Eläköön lukutaito! 9.9.2019 Seetu 1 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Lukeminen ja yleensä lukemisharrastus on ollut esillä monesti kesän aikana. Sunnuntaina vietettiin kansainvälistä lukutaitopäivää, ja siihen liittyi erilaisia tempauksia. Tietämättään jonkinlaisen sysäyksen lukemisinnostukselle antoi keväällä MM-jääkiekkojoukkueen maalivahti Kevin Lankinen, joka sattui lehtihaastattelussa kertomaan rakkaasta harrastuksestaan. Hänellä oli kisoissa Bratislavassa mukanaan oikea kirjajärkäle, Hanya Yanagiharan Pieni elämä (945 s.) Tartuin itsekin tähän kirjaan, ja se vei mennessään. Yhdysvaltalaiskirjailija kertoo neljän nuoren miehen tarinan, mutta erityisesti tulee esiin heidän keskinäinen ystävyytensä. Se on myös kasvutarina, mutta ennen kaikkea se kertoo ihmisestä, elämästä ja elämänkohtaloista. Kaverukset ovat tutustuneet yliopistossa ja sen jälkeen muuttaneet New Yorkiin. Tämä kaupunki onkin kuin viides jäsen tässä tarinassa. Osaltaan se viehätti minua, sillä New York on aina kiinnostava kaikkine rosoineen. Kirjan päähenkilöksi nousee Jude, joka on löytynyt vauvana luostarin portilta, kasvanut munkkiveljien luona ja kokenut lapsesta asti pahoja asioita. Hän on saanut niin henkisiä kuin fyysisiä vammoja, ja hän on viillellyt itseään vuosia selvitäkseen päivästä toiseen. Juden kamalista kokemuksista lukeminen on paitsi surullista, jopa ajoittain vastenmielistä. Juden – ja muidenkin – elämäntarina kuoriutuu kerros kerrokselta kirjan edetessä ja samalla tietysti nuorten miesten vanhetessa noin nelikymppisiksi. Tarina imee lukijansa kirjan mammuttimaisuudesta huolimatta. Kevin Lankinen on jatkanut tätä lukuinnostuksensa jakamista perustamalla nettiin lukupiirin. Lukeminen on niin tärkeä asia, että siitä onkin hyvä pitää messua. Teoreettinen oppiminen perustuu yksinkertaisesti lukemiseen, vaikka on tietysti ihmisiä, jotka omaksuvat parhaiten uutta tietoa kuulemisen kautta. Nettifiidien selaaminen on joka tapauksessa eri asia kuin kirjojen lukeminen. Lukeminen on Suomessa vähentynyt, ja erilaiset elektroniset laitteet vievät ihmisten ajasta entistä suuremman osan. Helsingin Sanomissa kerrottiin, että nykyään kirjaa luetaan Suomessa päivittäin 8-13 minuuttia, kun verkossa vietetään joka viikko lähes vuorokausi. Näytöltä lukeminen on kuitenkin eri asia kuin kirjaan syventyminen. Näytöltä lukeminen lisäksi kuormittaa aivoja toisella tavalla kuin painetun tekstin lukeminen. Ehkä tuleville sukupolville kehittyy tähän parempia valmiuksia kuin nykyisille polville. Lukemaan oppii vain lukemista harjoittelemalla, ja erilaiset tutkimukset ovat osoittaneet asian tärkeyden. Nykyään osataan jo muistuttaa, että huono lukutaito tuo myös syrjäytymisvaaran. Ilman lukutaitoa on vaikea pysyä mukana yhteiskunnan kehityksessä, kun kansalaisille tärkeät ohjeet saattavat jäädä ymmärtämättä. Artikkelikuva: New Yorkin keskuspuiston maisemia. Hanya Yanagiharan teoksessa Pieni elämä myös tapahtumapaikka New York keskuspuistoineen on hyvin esillä. Jude Kevin Lankinen lukeminen New York Pieni elämä Lue myös: Lukuhaasteet lähes valmiita 10.06.2019 Pelaaminen on vienyt nuorilta lukuinnon 17.12.2018 Mrs. K:n uskomaton ja uhmakas elämä 05.11.2018 Lukemiseen uutta ulottuvuutta 03.04.2017 Onni on kirjapino yöpöydällä 07.11.2016 Eläinsairaalaohjelmat myös opastavat Pakolaistarinoita ja kohtaamisia Seetu
2.9.2019 Eläinsairaalaohjelmat myös opastavat 2.9.2019 Seetu 1 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Television ohjelmisto on kesäaikaan melko vaatimatonta, hyvin uusintavoittoista. Onneksi kesäisin on erilaisia tapahtumia ja puuhailuja ulkona enemmän kuin muulloin, eikä television katselu ole niin tarpeenkaan. Hyvän kuvan kesäisestä television katselusta antaa esimerkiksi Finnpanelin viikon 30 katsotuimpien ohjelmien listaus. Katsotuimpia olivat uutis-, sää- ja urheiluohjelmat. Ne olivat ykkösinä TV:ssä, TV2:ssa ja MTV3:ssa. Uutiset ja sää minuakin eniten kiinnostavat, mutta yllättäen löysin tänä kesänä myös mielenkiintoisia eläinohjelmia. Useimmat niistä ovat käsitelleet tarkemmin sanottuna eläinlääkärien työtä. Suomalaisen tuttua toimintaa on Yliopistollinen eläinsairaala -ohjelmassa, joka sekin lienee uusinta, mutta minulle se ollut uutta. Amerikkalaista toimintaa taas esiteltiin kolmen eläinlääkärin yhdessä perustamassa eläinsairaalassa. Lisäksi Frii-kanavalla on ollut ohjelmia villieläimiä hoitavan eläinlääkärin työstä ja kissojen pito-ongelmiin perehtyneestä Kissakuiskaajasta . Tietysti on mielenkiintoista nähdä mitä erilaisimpia hoidettavia eläimiä, mutta nämä ohjelmat ovat myös kuin opetusohjelmia ja siksi suositeltavia. Esimerkiksi yli 50-vuotias Jaakko-papukaija sai lääkäriltä uudet ravinto-ohjeet, sillä sitä oli edellisen omistajan aikana ruokittu liian yksipuolisesti siemenillä. Esimerkiksi Jaakolle parasta ruokaa on sama kuin omistajan terveellinen ruoka eli nykyinen kasvispainotteinen lautasmalli. Näissä ohjelmissa tulee kyllä päivänselväksi, kuinka tärkeitä lemmikit ovat perheilleen, vaikka sen tietysti olen ennenkin tietänyt. Sairaiden eläinten hoitoon ollaan valmiita satsaamaan, ja nopeasti potilas pääsee ultraan, röntgeniin tai magneettikuvaukseen. Vaikeinta on katsoa, kun lemmikin kerrotaan sairastavan jotakin parantumatonta vaivaa. Eläinten lopettamista en pysty katsomaan. Ehkä se on siksi liikaa, kun olen oikeasti kahdesti joutunut viemään oman koiran viimeiselle piikille. Eläinten inhimillistäminen joskus myös häiritsee. Kaikkia eläimiä kutsutaan hän-pronominilla, ja varsinkin amerikkalaisissa ohjelmissa puhutaan aina lemmikin äidistä tai isästä, vaikka kyse on siis omistajasta. Joskus eläinten pukeminen menee myös överiksi. Kiinnostavaa ohjelmissa on, kun koskaan ei tiedä, mikä potilas milloinkin tulee. Vastaanotolle tuotiin esimerkiksi vuohi, joka oli työntänyt etujalkansa niin tiukkaan aidan rakoon, että jalkaan tuli murtuma sitä pinteestä pois vedettäessä. Amerikkalainen eläinsairaala pystyi antamaan ensiavun ja ohjasi vuohiparan eläinortopedille. Vuohen jalka saatiin paranemaan. Erikoinen tyyppi oli myös parta-agama. Sitä yritettiin auttaa leikkauksella, mutta vaihtolämpöisen liskon nukuttaminen oli niin riskipeliä, että potilas kuoli hoitopedille. Omistaja oli murheen murtama, vaikka hänelle jäi vielä viisi liskon lajitoveria. Nyt oli kuitenkin kyse hänen sieluneläimestään, mitä se sitten tarkoittaakaan. Artikkelikuva/Pexels.com: Papukaijojen oikeasta ruokavaliosta on kuulemma harhaluuloja. Papukaijalle on parasta antaa kasvispainotteista monipuolista ruokaa, joka sopii myös omistajalle. Siemenet eivät riitä ravitsemaan papukaijaa. eläinsairaalat Kissakuiskaaja Kesätauko loppuu, kun kesäkin on hiipumassa Eläköön lukutaito! Seetu
26.8.2019 Kesätauko loppuu, kun kesäkin on hiipumassa 26.8.2019 Seetu 1 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Tämän blogin kesätauko venähti eri syistä pitemmäksi kuin oli tarkoitus. Vielä on kesäpäiviä nautittavaksi, vaikka syksy jo ovella kolkuttaa. Koulut ovat viikkoja sitten avanneet ovensa. Entisinä aikoina kesälomaa jatkui syyskuun alkuun asti, mutta paljon isompiakin asioita on niistä ajoista muuttunut. Aikaa on taas paljon kulunut golfkentällä, ja tämän kesän säät ovat olleet mainioita golfaajille. Kova tuuli on kyllä välillä riepottanut niin palloa kuin pelaajaa, mutta sateet ovat jääneet aika vähäisiksi. Liikuntaa on ainakin tullut mukavasti, ja joidenkin laskelmien mukaan golfaajan täydellä kierroksella (18 reikää) palaa 1500-2000 kaloria. Kun vielä liikutaan mukavassa seurassa, pienet murheetkin unohtuvat. Kirjahaasteet olen myös saanut valmiiksi, vaikka kahdessa niistä olisi aikaa ollut vuoden loppuun. Tähän mennessä olen tänä vuonna lukenut 124 kirjaa. Sivumäärät vaihtelevat, mutta kyllä mukana on myös tiiliskiviäkin. Esimerkiksi kiinnostavista järkäleistä voisin ottaa Sarah Larkin trilogian, josta on suomeksi toistaiseksi julkaistu kaksi osaa. Tekijä on saksalainen kirjailija, oikealta nimeltään Christiane Gohl. Sarah Larkin nimellä hän on kirjoittanut nämä Uuden-Seelannin historiaan sijoittuvat teokset, jotka kertovat niin lammastiloista, kullankaivajista kuin alkuperäiskansasta. Sukutarinoista ensimmäinen on Valkoisen pilven maa (892 s.) ja toinen Maorien laulu (863 s.) Kolmatta osaa täytyy vielä odottaa, sen alkuperäinen nimi on suomennettuna Kiivien huuto . Tästä pääsin yhteen mieliaiheistani eli kirjoihin ja lukemiseen. Kummastakin on tänä kesänä puhuttu ja kirjoitettu paljon. Palaan siihen samoin kuin lukuhaasteisiin myöhemmin, kun olen saanut tämän kesäterän pois päiväjärjestyksestä. Sitä paitsi golfkausi jatkuu hyvässä lykyssä vielä ainakin lokakuuhun asti. Ruokavalinnoista olen kirjoittanut aiemmin, ja samasta aiheesta myös aion jatkaa kirjoittamista. Liikunnasta riittää varmasti aihetta syksyn mittaan. Vaikka tässä luettelen tulevaa kuin televisiossa on tapana, voinee minulle laskea plussaksi, etten sentään kesällä tyrkyttänyt uusintoina entisiä tekstejä. Joka tapauksessa: Back in business. Artikkelikuva: Golfkentän reunamilla on myös niittyalueita kukkineen. Tämä kuva on heinäkuun loppupuolelta. Lukuhaasteet lähes valmiita Eläinsairaalaohjelmat myös opastavat Seetu
10.6.2019 Lukuhaasteet lähes valmiita 10.6.2019 Seetu 2 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Lukuhaasteiden toteutus on edistynyt hyvin, ehkä jopa nopeammin kuin osasin odottaa. Ei siinä tietysti pitäisi olla ihmettelemistä, kun tähän mennessä olen lukenut jo 104 kirjaa, lukuhullu mikä lukuhullu. Toisaalta pihatyöt, golf ja muut harrastukset vievät aikaa lukemiselta, joten tahti vähän hiljenee näin kesällä. Haasteisiin pitää lukea yhteensä 106 kirjaa, mutta nyt on tullut luettua muutamia, joita ei pysty mihinkään haastekohtaan sijoittamaan. Yksi haaste päättyy jo elokuun alkupuolella, mutta kaksi muuta vasta tämän vuoden lopussa. Ensimmäisenä (28.5.) tuli täyteen kotikirjaston 25 kirjan haaste. Viimeisenä siinä täyttyi Kohta 22 Aion suositella tätä kirjaa toisille lukijoille . Kirjaksi valikoitui Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi . Kohtaan 5 En olisi halunnut tämän kirjan loppuvan oli helppo tehdä valinta. Emma Hooperin Koti-ikävän laulut on siihen todella osuva. Helmet-lukuhaasteen 50 kohdasta puuttuu vielä kaksi. Vaikea on Kohta 8 Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen . Mieleen tulee useitakin kirjoja, mutta tähän ikään mennessä olen ne jo lukenut eikä uudelleen lukeminen oikein innosta. Lisäksi Kohta 26 Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan on minulle vaikea. Näin kyllä jo tammikuussa miehen Helsingissä ratikassa lukevan Gestapo -nimistä kirjaa. En vain ole varma, pystynkö sellaista kirjaa lukemaan. Kiintiö tämän aihepiirin kirjoista rupeaa olemaan täynnä. Kohta 41 Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää mietityttää . Olen varmaan niin tässä ja nyt -ihminen, etten haluaisi aikamatkustella mielikuvituksessa sen paremmin taakse- kuin eteenpäin. Toki olen lukenut ja luen monia menneistä ajoista kertovia kirjoja, mutta sellaisina aikoina eläminen ei tuntuisi houkuttelevalta. Pakko lienee siis valita tähän vain jokin nykyajan teos. Kolmannessa lukuhaasteessa pitää lukea 31 kirjaa. Sieltä puuttuu Kohta 14 Kirjan kirjoittaja on maasta, jonka kirjallisuutta et ole koskaan ennen lukenut . Tähän olen ajatellut etsiä jonkin Väli-Amerikan maan kirjailijan teoksen, sillä paljon lukevana uskon tutustuneeni varsin monen maan kirjailijoihin. Kirjailijan kotimaa ei yleensä ole syynä jonkin kirjan lukemiseen. Kohta 25 Trendin aallonharjalla ratsastava kirja on yllättävän helppo valita. Olen varannut kirjastosta Hanya Yanagiharan teoksen Pieni elämä , ja saan sen lähipäivinä. Tästä yli 900-sivuisesta opuksesta on tullut trendikirja yllättävästi, kun Leijonien maalivahti Kevin Lankinen kertoi lehtihaastattelussa, että hänellä oli tämä kirja matkalukemisena jääkiekon MM-kisoissa Slovakiassa. Yksi seuraus oli, että kirjan painos myytiin loppuun, ja kustantaja päätti ottaa uuden painoksen. Tietysti lukemisen ystävänä toivoisi vielä sellaista seurausta, että monet urheilusta kiinnostuneet pojat ja miehet ottaisivat esimerkkiä ja kokeilisivat lukemista. Siihen voi jäädä mukavasti koukkuun. Ei ehkä kuitenkaan kannata aloittaa Pienen elämän kaltaisesta tiiliskivestä, vaan esimerkiksi jonkun urheilijan elämäkerrasta, joita on helposti saatavilla vaikka kirjastoista. Kevin Lankinen Lukuhaasteet Pieni elämä Uusi golfkausi toi monta uutta sääntöä Seetu
3.6.2019 Uusi golfkausi toi monta uutta sääntöä 3.6.2019 Seetu 1 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Viime viikon kovat ja kylmät tuulet muistuttivat taas sopivasti, että golf on parasta lämpimänä kesäpäivänä. Suomen vaihtelevat säät kuitenkin ovat mitä ovat, ja siihen on golfarinkin tyytyminen. Alkanut kausi on tuonut kuitenkin golfarin elämään muutakin miettimistä kuin säiden jatkuva vaihtelu. Vuoden alusta pelin sääntöihin on tullut runsaasti muutoksia. Pieniä muutoksia on tietysti tullut tämän tästä vuosien mittaan, mutta nyt hyvin monet vuosikymmeniä noudatetut säännöt täytyy unohtaa ja tottua uusiin. Kansainvälisestikin tunnettu golftuomari Arto Teittinen on ahkerasti kiertänyt Suomen golfklubeja ja kertonut muutoksista. Itsekin istuin kuuntelemassa hänen opetuksiaan tilaisuudessa, joka sattui olemaan hänen 50:s sääntöluentonsa. Tilaisuus kesti yli kaksi tuntia, mutta kiinnostus pysyi yllä hänen mukaansatempaavan ja reippaan esiintymistyylinsä ansiosta. Tosin välillä tuli mieleen, että harvassa harrastuksessa tarvitsee tällaisia tilaisuuksia järjestää. Monet uudet säännöt ovat kylläkin järkeviä ja vieläpä sellaisia, joita on ehtinyt jopa kaivata. Niillä varmaan saavutetaan esimerkiksi pelin nopeutumista, sillä hidas pelaaminen on harmina monella kentällä. Esimerkiksi lippu – tuttavallisemmin tikku – saa olla nyt reiässä, vaikka pallot ovat jo viheriöllä ja puttaus on aloitettu. Ennen tarvittiin usein yksi pelaaja pitämään tangosta kiinni valmiina nostamaan, jos kaukaa putattu pallo onkin putoamassa reikään. Tämä piti tehdä siksi, että kauempaa ei mahdollisesti viheriön kumpuilevuuden takia näkynyt reikä kunnolla. Toisinaan pallo häviää vesiesteeseen, ja pelaaja joutuu pudottamaan pallon erikseen määriteltyyn kohtaan voidakseen jatkaa peliä. Tilanteesta koituu yksi rangaistuslyönti. Ennen pallo dropattiin olkapään korkeudelta käsivarsi suorana. Nyt pallo on dropattava polven korkeudelta. Jos vanhasta muistista pudottaa pallon olkapään korkeudelta, droppauksen saa rangaistuksetta uusia. Estealueelta saa nyt myös poistaa oksia ja lehtiä, mutta pallon paikkaa ei saa parantaa. Näin ollen pelaaja saattaa selviytyä estealueelta rangaistuksetta, kun onnistuukin sen lyömään estealueelta pois. Jos taas pallo katoaa pelin aikana, sitä saa etsiä vain kolme minuuttia entisen viiden minuutin sijasta. Jos palloa esimerkiksi metsästä etsiessä vahingossa liikauttaa mailallaan tai muuten, siitä ei enää tule rangaistusta. Teittinen toi mieleemme, kuinka oma lajinsa golf on, sillä pelaaja saattaa antaa itselleen rangaistuksia. Muistan vuosien takaa, kun kerran astuin vahingossa oman palloni päälle, kun se oli pitkässä ruohossa. Otin siitä itselleni rangaistuksen, vaikka esimerkiksi pelikaverit eivät sitä edes huomanneet. Nyt siitä ei enää tulisi rangaistusta. Mitäpä näitä enempää luettelemaan, sillä näitä riittää. Esimerkiksi Golflehti on koonnut 25 sääntömuutosta otsikoiden listan Opettele ainakin nämä . Eikä tämäkään ole vielä kaikki, golfin tasoitusjärjestelmä menee ensi vuonna aivan uusiksi. Sen vaikutukset koetaan sitten ensi kaudella. Kun nyt minulla on alkanut 34. golfkausi, lienee kai turha pohtia, onko golf ollut minulle oikea valinta. Tällaiset mietteet juontuvat vain siitä, että Satakunnan Kansan artikkelissa Valitse urheilulaji luonteesi mukaan kerrotaan golfin sopivan esimerkiksi tunnolliselle suorittajalle, joka hoitaa hommat loppuun asti. Lisäksi pitää olla sitkeä ja kärsivällinen. Mitäpä näistä yleistyksistä, golfkentillä vaeltaa kyllä mitä erilaisimpia persoonia, ehkä myös edellä mainitun kaltaisia. Artikkelikuva: Esteeseen kadonneen pallon tilalle täytyy pudottaa uusi pallo. Uusien sääntöjen mukaan pallo pudotetaan polven eikä olkapään korkeudelta. golf uudet golfsäännöt Lue myös: Kesällä liikuntaharrastus on oma juttunsa 31.07.2017 Toukokuun askelten määrä tuli selväksi 05.06.2017 Olympialaiset olohuoneessa 15.08.2016 Golftapoja muilla mailla 13.06.2016 Hidas pelaaminen haittaa golfissa 12.07.2015 Kuolemasta kirjoittaminen on myös terapiaa Lukuhaasteet lähes valmiita Seetu
27.5.2019 Kuolemasta kirjoittaminen on myös terapiaa 27.5.2019 Seetu 1 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Kuolema on vaiettu aihe, lähes tabu, meidän kulttuurissamme. Onneksi aina ei sentään vaieta. Aika paljon on kirjoitettu kirjoja, joissa kerrotaan esimerkiksi syöpäpotilaiden kohtaloista. Toisinaan kirjoittaja on itse potilas, toisinaan lähiomainen. Nämä kirjat ovat tärkeitä muistuttamaan, että elämässä voi sattua kaikenlaista. Lisäksi ne ovat hyviä terapiakirjoja omaisensa menettäneille, niin kirjoittajille kuin lukijoille. Luin pari kuolemasta enemmän tai vähemmän kertovaa teosta ja onneksi juuri oikeassa järjestyksessä. Annina Holmbergin ja Eeva Litmasen yhdessä koostama teos Yksi talvi kaksi kesää on koskettava tarina syöpäsairaan Ritva Holmbergin, Anninan äidin ja Eeva Litmasen ystävän, viimeisistä ajoista. Sen luettuani sain sopivasti lohtua Joel Haahtelan kirjasta Adèlen kysymys , joka kertoo eteläranskalaiseen luostariin matkustaneesta miehestä. Tämä haluaa tutkia 900 vuotta aiemmin kuolleen ja pyhimykseksi julistetun naisen elämää. Yhtä paljon mies kuitenkin selvittelee oman elämänsä kriisejä. Haahtelan levolliseen lauseeseen ja tarinan rauhalliseen etenemiseen on lohdullista upota. Toisaalta mukana on myös tarpeellista särmää: muistutus elämän haavoittuvuudesta. Annina Holmberg on otettu, kun lääkäri kertoo potilaalle ilman läheisten läsnäoloa, ettei enää ole parantavaa hoitoa. Läheiset saavat potilaalta itkuisen puhelun ja rientävät tietysti heti tämän luokse. Kuinka tällainen pysäyttävä tieto pitäisi kuolemansairaalle potilaalle välittää? Lääkärikoulutuksessa varmaan myös tähän asiaan paneudutaan, mutta lopulta kyse on vuorovaikutustilanteesta, jollaiseen ei kukaan haluaisi joutua. Itsekin olen kipuillut tämän saman asian kanssa, sillä yli 30 vuotta sitten jouduin kuulemaan vastaavan tiedon, tosin yhdessä parantumattomasti sairaan lähiomaiseni kanssa. Minusta tuntui pahalta, kun pieninkin toivo vietiin pois. Kun myöhemmin puhuin tästä asiasta lääkärituttavalleni, hän tyytyi vain kysymään minulta, olisinko halunnut kieltää omaiseltani tiedon lähestyvästä kuolemasta. En sitäkään, mutta jotakin pehmeämpää lähestymistä jäin kaipaamaan. Ymmärrän tietysti, että tilanne oli äärimmäisen vaikea. Vaihtoehtoina annettiin jäädä sairaalaan tai lähteä kotiin, mutta sairaalakammoinen potilas valitsi tietysti kotihoidon. Saattohoidosta ei kerrottu, järjestelyt jäivät omaisten varaan. Ritva Holmberg vietti viimeiset viikot Terhokodissa, ja se oli hyvä ratkaisu. Näin hyvä saattohoito ei vain ole kaikkien saatavissa. Nämä asiat eivät valitettavasti ole kuluneina vuosikymmeninä juuri muuttuneet. Viimeksi viikko sitten Helsingin Sanomat kirjoitti artikkelisivullaan, kuinka saattohoitoa ei ole otettu riittävästi huomioon edes lääkärien koulutuksessa. Alueelliset erot ovat merkittävät. Ainakin lääkärien ja hoitajien pitäisi saada enemmän koulutusta kuolevan ihmisen kohtaamisessa ja saattohoidon syvällisessä ymmärtämisessä. Adèlen kysymys Annina Holmberg Joel Haahtela Ritva Holmberg saattohoito Terhokoti Yksi talvi kaksi kesää Lue myös: Lukuhaasteet avasivat silmiä 09.10.2017 Taiteilijaelämää kirjan sivuilla 04.09.2017 Ellen Thesleff on taas ajankohtainen Uusi golfkausi toi monta uutta sääntöä Seetu
20.5.2019 Ellen Thesleff on taas ajankohtainen 20.5.2019 Seetu 1 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Ellen Thesleffin läpimurtoteos Kaiku. Suomen taiteen kultakauden edustajista muistetaan parhaiten monet miestaiteilijat. Onneksi viime vuosina on entistä voimallisemmin tuotu esiin naisia, jotka myös työskentelivät kultakauden aikana. Ellen Thesleffin (1869-1954) syntymästä tulee tänä vuonna 150 vuotta, ja hänen töitään on nyt esillä Helsingin taidemuseossa. Näyttelyn kuraattorina on toiminut taidehistorioitsija Hanna-Riikka Schreck, joka on kirjoittanut erinomaisen elämäkertateoksen Ellen Thesleffistä. Helsingin-näyttely onkin saanut saman nimen kuin teos Minä maalaan kuin jumala . Näyttelyvieras saa tutkittavakseen tulokäytävän seinälle laaditun elämänjanan kuvineen ja teksteineen. Jo siinä tulee esiin myös britti Edward Gordon Graig, joka sitten myöhemmin esitellään muiden muassa Ellenin taiteellisena innoittajana. Elämäkertateoksessa Ellen Thesleffin ja Gordon Graigin suhde saa enemmän väriä. Graig on ollut niin sanottu naisten mies, ja myös Ellenin (yksipuolisen) rakkauden kohde. Kyse on lähinnä ollut sielujen sympatiasta ja myös kollegiaalisesta avunannosta. Kirjeenvaihto on ollut runsasta, ja kirjeiden sävy on tunteellinen. Näyttely on jaettu omiin osioihin eri teemojen mukaan. Läpimurtoteos Kaiku on näyttävästi esillä, samoin taideteosten avulla esitetään Ellen Thesleffin tasapainottelu Suomen ja Italian välillä. Italiassa, erityisesti Firenzessä, hän asui monesti ja mukana oli myös muita perheenjäseniä. Suomeen jäänyt veli hoiti ansiokkaasti taiteilijan asioita kotimaassa. Ellenin rakas sisar Thyra Elisabeth. Kesäpaikka Ruoveden Muroleessa oli rakas, ja Casa Biancassa Ellen Thesleff kaipasi Italiaan ja oli ahkerasti kirjeenvaihdossa Gordon Graigin kanssa. Kati Tervon teos Iltalaulaja kertoo fiktiivisen tarinan avulla kiinnostavasti Ellen Thesleffin viimeisistä vuosista kesämaisemissa. Turun taidemuseossa oli vuonna 2015 Ellen Thesleffin töiden näyttely, ja siellä oli nähtävänä yli sata maalausta ja puupiirrosta. Se oli minulle ensimmäinen merkittävä tutustuminen Thesleffin töihin ja osaltaan vaikutti tähän tuoreeseen näyttelykokemukseeni. Seurassani ollut näyttelyvieras ihmetteli, miksi Thyra Elisabethin muotokuva oli sijoitettu pimeään nurkkaan, jossa sen lähelle oli vaikea päästä. Lisäksi lasi heijasteli teokseen niin ikävästi, ettei siveltimen jälkiä pystynyt näkemään. Tämän muotokuvan merkittävyydestä kertoo, että se on nostettu näyttelyn nettisivujen ja esitteen pääkuvaksi. Artikkelikuva: Ellen Thesleff tasapainotteli kahden rakkaan paikan välillä. Nämä vierekkäiset työt symboloivat tätä mielenmaisemaa. Tyttöjä (Tytöt niityllä) kuvaa hämäläistä maisemaa, keskellä Maisema Toscanasta ja oikealla Italialainen maisema . Työt ovat vuosilta 1906-1907. Tyttöjä -teoksessa voi nähdä välimerellistä vaikutusta. Ellen Thesleff Hanna-Riikka Schreck Helsingin taidemuseo Iltalaulaja Minä maalaan kuin jumala Japonism Today: herkkää, koskettavaa, yllättävää Kuolemasta kirjoittaminen on myös terapiaa Seetu
13.5.2019 Japonism Today: herkkää, koskettavaa, yllättävää 13.5.2019 Seetu 4 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Tatsuo Hoshikan työ Alku. Emil Cedercreutzin museo Harjavallassa on luonut kulttuurisen sillan Suomen ja Japanin välille. Kolme vuotta sitten oli ensimmäinen teemanäyttely, ja toukokuun alussa avattiin uusi, Japonism Today -näyttely. Näyttelyn ohessa on kevään ja kesän aikana luentoja, konsertteja ja taiteilijatapaamisia kuten myös kolme vuotta sitten. Yhteisenä nimittäjänä näyttelylle ovat Hoshikan kaksoisveljekset. Nykyisen näyttelyn on kuratoinut japanilainen teollisen muotoilun professori Tamio Hoshika. Sen sijaan Vampulassa asuva kaksoisveli, kuvataiteilija ja alan opettaja Tatsuo Hoshika on ollut tärkeänä suomalaisena linkkinä. Veljesten kookkaat työt täyttävät ison näyttelysalin seinät. Tamio Hoshikan työt ovat moniulotteisia, jotka muuttavat muotoaan eri suunnista katsottuna. Tatsuo Hoshikan kankaalle maalatut öljyvärityöt hämmästyttävät, sillä ne luovat aidon tunteen lautaseinistä ja puiden heijastumista niiden pintoihin. Teokset on nimetty yksinkertaisesti, esimerkiksi Alku, Varjo, Mänty ja Vaahtera. Tamio Hoshikan työt Seksikäs piano ja Vibrato silmillä. Illuusio jatkuu myös toisessa osiossa, jossa katsojan silmää huijataan kuvioiden, peilien ja värikuutioiden maailmassa. Japanilainen tutkija ja muotoilija Keiichi Miyazaki on luonut kuutiot, joiden sisältä paljastuvat spektrin värit, vaikka yhdellä pyöräytyksellä onkin näkyvissä vain yksi väri. Katsojan silmänkääntöä voi tehdä myös tieteen ja taiteen keinoin, ei vain sirkuksessa. Perinteistä japanilaisuutta on myös nähtävillä. Emil-salissa saa ihailla erilaisia viuhkoja, joiden värimaailma on uskomattoman herkkä ja koskettava. Myös viuhkojen esillepano on kaunis. Näyttely on avoinna 8. syyskuuta 2019 asti. Tällekin näyttelylle soisi näkyvyyttä myös muualla Suomessa. Siihen ei kuitenkaan ole ollut mahdollisuutta, vaikka näyttely osaltaan juhlistaa Japanin ja Suomen diplomaattisuhteiden solmimista 100 vuotta sitten. Artikkelikuva: Perinteistä japanilaisuutta. Kauniiden viuhkojen yläpuolella on Ristikkoikkunasarja. Emil Cedercreutzin museo Japonism Today Tamio Hoshika Tatsuo Hoshika Lue myös: Hyvä ripustus kantaa taidenäyttelyä 13.08.2018 Kevät saa allergikon niiskuttamaan Ellen Thesleff on taas ajankohtainen Seetu
6.5.2019 Kevät saa allergikon niiskuttamaan 6.5.2019 Seetu 1 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Kevät on hienoa aikaa, kun luonto herää ja ympäristö muuttuu vihreäksi. Kauneutta ei kuitenkaan oikein jaksa ihailla, jos aivastuttaa ja yskittää häiritsevän paljon. Kaikki ei kuitenkaan ole allergiaa, vaikka niin helposti sanommekin. Yliherkkyyksistä kärsii lähes puolet ihmisistä, mutta allergiaa se on vain osaksi. Tyypillinen esimerkki yliherkkyydestä ovat keväiset katupölyt, jotka aiheuttavat monelle hetkellisesti ärsytystä. Samaa tekevät monet hajusteet. Niiden vaikutus menee kuitenkin ohi, kun pääsee pois näiden ärsykkeiden vaikutuspiiristä. Allergiat ovat yksi ja lääkkeillä hoidettava muoto yliherkkyyksistä. Tavallisimmin oireita aiheuttavat siitepölyt ja eläinten hilseet. Kuulun tähän allergisten heimoon ja tunnen jo nahoissani siitepölyjen vaikutuksen. Täksi kevääksi on ennustettu runsasta leppien ja koivujen siitepölykautta. Lääkkeistä huolimatta nenä vuotaa sisälläkin, olo on tukkoinen ja kurkku kipeä. Vuosien mittaan tähän tietysti on tottunut, mutta viime vuosina erityisesti heinien kukinta-aika on ollut minulle raskasta. Toisinaan joskus katoaa tilapäisesti ääni. Eipä liene siis ihmeellistä, että lempivuodenaikani ei olekaan kevät vaan syksy. Jokainen allergikko tuntee omat rajoituksensa, mutta terveet ihmiset eivät aina niitä ymmärrä. Joskus allergioita jopa vähätellään. Kotona en voi esimerkiksi pitää leikkokukkia, niin kauniita kuin ne olisivatkin. Lentomatkoilla erityisesti laskeutuminen on vaikea paikka, sillä ilmanpaineen muutos tuntuu kipuna. Erilaiset keinot on kokeiltu, ja parhaaksi olen huomannut jatkuvan niistämisen laskun aikana. Sekään ei tietysti ole ihanteellinen tilanne, ei itselle eikä muille matkustajille. Korvat ovat lukossa joskus pitkäänkin lentomatkan jälkeen, mutta nykyään korvat lukkiutuvat muutenkin vaikkapa henkilöautolla mäkisellä tiellä liikkuessa ja kesken golfkierroksen. Aina ei lukkitumiseen ole edes selvää syytä. Allergiasta ei koskaan parane, ja iän myötä erilaisia ilmenemismuotoja on tullut uusia. Nykyään voidaan antaa siedätyshoitoja tableteilla esimerkiksi juuri koivu- ja heinäallergioihin. Minun katsotaan kuitenkin selviävän vielä lääkehoidoilla, enkä ole saanut siedätystä. Toikaisipa minulle alan erikoislääkäri, että mieluummin hoidetaan vain lapsia. Ilmeisesti vanhempien ihmisten elämänlaatu ei ole niin tärkeää, onneksi kuitenkin lapset nykyään pääsevät pistossiedätystä miellyttävämpään tablettihoitoon. Artikkelikuva: Pajunkissoja voi allergikko ihailla vain ulkona. allergia allergikko siedätyshoidot siitepöly yliherkkyys Amerikkalaisen pikkukaupungin elämää Japonism Today: herkkää, koskettavaa, yllättävää Seetu
29.4.2019 Amerikkalaisen pikkukaupungin elämää 29.4.2019 Seetu 1 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Kauempaa näkee paremmin, sanotaan. Se on oletettavasti totta, sillä moni on huomannut, että taakse jo vuosia sitten jätetty kotipaikka tai -maa alkaakin näyttää uudenlaiset kasvonsa etäältä tarkasteltuna. Moni runo tai laulun sanoitus on syntynyt koti-ikävän vauhdittamana, kaukana kotoa. Saman on todistanut myös moni kirjailija, yksi heistä on minulle tuore tuttavuus Elizabeth Strout. Keltaisen kirjaston teokset Nimeni on Lucy Barton ja Kaikki on mahdollista kertovat amerikkalaisen keskilännen pikkukaupunkielämästä. Strout on tosin kotoisin Mainen osavaltiosta, amerikkalaisesta pikkukaupungista yhtä kaikki. Jo vuosikymmeniä sitten New Yorkiin muuttanut kirjailija sanookin Helsingin Sanomien laajassa haastattelussa olevansa pikkukaupungin tyttö. Sen maailman hän tuntee, ja siitä hän haluaa kirjoittaa. Vasta ensi syksynä ilmestyy suomeksi hänen samaan teemaan sopiva teoksensa Olive Kitteridge , jonka tapahtumapaikkana onkin kirjailijan kotiseudun rannikolla sijaitseva kaupunki. Alussa mainitut kaksi kirjaa kannattaa nimenomaan lukea julkaistussa järjestyksessä. Ensimmäisessä teoksessa tavataan jo kirjan julkaissut Lucy Barton, joka joutuu pitkäksi ajaksi sairaalaan New Yorkissa. Sinne häntä tulee tervehtimään useiksi päiviksi hänen äitinsä. Tyttären ja äidin suhde on jännitteinen, ja sitä puretaan juttelemalla kotipaikan ihmisistä. Chrysler Building loistaa sairaalahuoneeseen kuin majakka ja heijastelee samalla sitä eroa, mikä on syntynyt menestyneen tyttären ja kotikaupunkiin jääneen äidin välille. Vasta toisessa teoksessa tyttären elämä kuoriutuu kuin sipuli, ja lukijakin ymmärtää paremmin, mistä on kyse. Kirjassa palataan tarkemmin ensimmäisessä kirjassa vilahdelleisiin pikkukaupungin asukkaisiin ja heidän monenkirjaviin kohtaloihinsa. Nimihenkilön elämä on muuttunut, kun hän on saanut mahdollisuuden opiskella ja lähteä (tai pitäisikö sanoa paeta) köyhistä oloista. Kurjuudesta kertoo sekin, että perhe joutui asumaan aluksi autotallissa. Koulussa perheen kolmea lasta syrjittiin köyhyyden vuoksi. Muutamaan kertaan kirjailija palaakin ihmisystävälliseen teemaansa: Ketään ei saa nöyryyttää eikä kenelläkään ole oikeutta tuntea ylemmyyttä. Köyhä ja kiusattu tyttö saa onnekseen yhteiskuntaopin opettajakseen nuoren miehen, joka puuttuu asiaan. Näin Elizabeth Strout kirjoittaa kohtauksesta, jolloin nuorta Lucya pilkanneet saavat kesken tunnin palautetta. Muistan miten herra Haleyn naama lehahti punaiseksi ja hän sanoi: Älä ikinä kuvittele olevasi muita parempi, minä en suvaitse sellaista luokassani, kukaan teistä ei ole muita parempi, minä huomasin juuri teidän ilmeistänne, että jotkut teistä kuvittelevat olevansa parempia kuin muut, enkä minä siedä sellaista luokassani, en todellakaan. Sama ajatus erilaisina versioina esiintyy muissakin kohdissa. Myös Stroutin kieli ja koko ilmaisu on nautittavaa. Hän kirjoittaa esimerkiksi: Abelin mieleen pujahti ajatus kuin lepakko, joka singahtaa räystään alta: Zoe ( Abelin tytär ) oli onneton. Ajatus toi tumman varjon hänen syliinsä, ikään kuin häntä olisi vaadittu pitelemään sitä. Sama Abel, Lucyn pikkuserkku, joutui lapsena tonkimaan roskista saadakseen itselleen ja siskolleen syötävää. Sittemmin hänellä kävi hyvin elämässä. Kaikki on mahdollista. Elizabeth Strout Kaikki on mahdollista Nimeni on Lucy Barton Magritte näyttelyssä ja kirjan sivuilla Kevät saa allergikon niiskuttamaan Seetu
