6.7.2014 Viikko 27: uuden elämäntyylin hyväksymistä 6.7.2014 Heidi 6 Tykkää 0 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Nyt on tehty ensimmäinen kunnollinen, eli raskas, treeniviikko näin uusien töiden ohella. Olihan se erilainen kuin aamupäivien rauhalliseen tahtiin tehdyt treenit, ilman jättirasitusta kropassa sitä ennen, mutta hyvinhän tuo loppujen lopuksi meni! Tältä viikko näytti punttitreenien osalta: Maanantai: selkä, hauikset, ojentajat . Kesto: 0:52min. Tiistai: lepo . Keskiviikko: jalat . Kesto: 1:05min. Torstai: olkapäät, ojentajat, hauikset . Kesto: 0:55min. Perjantai: vatsa, kyljet . Kesto: 0:32min. Lauantai: lepo . Sunnuntai: jalat, olkapäät. Kesto: 1:23min. Laskin tuossa myös viikkoon mahtuneet aerobiset, joita siis töiden vuoksi tulee aika rutkasti. Sain tulokseksi seitsemäntoista tuntia . Vähän on siis määrät nousseet niistä vajaa puolitoista tuntia viikossa -määristä.. Tuo seitsemäntoista tuntia pitää sisällään sen osan, kun olin liikkeellä tällä viikolla, eli jakamassa sitä postia. Sitä edeltää ne tunnit (yleensä neljä), jotka vietän seisten lajittelemassa postia. Jaon olen nyt tehnyt suureksi osaksi hölkäten, sillä se tulee enempi luonnostaan kuin reipas kävely. Tuo reippaampi kävely ottaa mulla jostain syystä penikoihin, mutta hölkkä on lennokasta ja vaivatonta. Jakoaika koostuu siis mulla tällä hetkellä sekä hölkästä, että jonkinlaisesta porrastreenistä. Portaita alaspäin vain, suureksi osaksi. Ja tuleehan siihen jakoaikaan myös jonkin verran hississä törrötystä, mutta ne on lyhyitä hetkiä. Ensimmäisellä viikolla meni parissa päivässä pohkeet aivan tuhannen juntturaan, eikä hetken istumisen jälkeen päässyt kovin helposti kävelemään, saati sitten aamulla sängystä noustessa. Etureisikivusta varoiteltiin myös, mutta sitä mulle ei tullut. Saattaa olla, että niitä tulee verrattaen samalla tavalla rääkättyä jalkatreenissä, kuin millaisella rasituksella ne on portaita alas mennessä. Jalkapohjat sen sijaan särkevät pitkälti jokaisena päivänä, kun kotiin pääsee. Sellaista oikein kunnon särkyä, joka ei helpotu edes jalkoja levossa pitämällä. En tiedä mahtaako nuo tottua tuohon sitten kunnolla ikinä, kun kaksi viikkoa on jo kuitenkin takana.. Kengät mulla on hyvät, normaalit juoksulenkkarini. Tosin kilometrejä niissä on takana enemmän kuin pitäisi samoilla olla.. Vasemman jalan jalkapohja meni myös ensimmäisinä päivinä kramppiin. Niin, että jokainen askel sattui varpaiden ollessa taitettuna, eli jalan ollessa takana, ennen uuden askeleen ottamista. Tuota kivuliasta kramppia kesti tämän viikon loppuun asti, kunnes otettiin se työn alle. Venyttämällä jalkapöytää ja nilkkaa oikein kunnolla, sekä hieromalla jalan ulkosyrjää ja rullaamalla sitä golfpallolla, saatiin kramppi laukeamaan. Olipas kiva taas kävellä normaalisti ja kivutta! Nilkat on myös varsin kovilla ja niiden venyttäminen (samaan tapaan kuin pohkeita, mutta jalka koukussa) koskee. Ja venytystä seuraavina päivinä vasta koskeekin. Terveisin, Oikea Nilkkani Ei Enää Taivu -84. Mutta raskaista työpäivistä ja kolotuksista huolimatta treenit on illalla vedetty suunnitelmien mukaisesti. Raskaaltahan ne tuntuvat, mutta en valita. Tuntee ihan tosissaan tekevänsä! Joissain liikkeissä on pitänyt ottaa painoja alaspäin, tai olen joutunut pudottamaan toistoja. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista treenata enää samaan tapaan kuin ennen, jolloin sain helposti syötyä niitä pluskaloreita, eikä päivässä ollut juuri muuta rasitusta. Nyt se rasitustaso on pompannut jonnekin huippulukemiin ja kulutuksen mukaan ei ole mahdollista syödä, eli painokin on pudonnut. Tottahan se vaikuttaa treeneihin. Toistaiseksi olen kuitenkin ollut yllättynyt miten vähän. Jalkatreeni oli keskiviikkona työpäivän jälkeen aika tuskainen kyllä, kun jaloilla tuota työtä tosiaan tekee suureksi osaksi, eikä mitenkään kevyesti. Sain kuitenkin kelpotreenin tehtyä. Sen verran kelpotreenin, että seuraavana päivänä töissä kirosin vähän. Kannikat ja takareidet tulivat treenistä niin kipeiksi, että niihin koski vielä eilen! Opin myös, että jalkatreenin jälkeiset päivät on töissä pitkälti helvetillisiä. Ei niinkään sen lihaskivun vuoksi, se on tavallaan vain mukavaa, mutta hapotuksen kanssa en meinaa pärjätä. Jalat oli ihan hapoilla koko ajan ja ne pari rappua, joissa piti mennä portaat myös ylöspäin, meinasi olla melkein kohtalokkaat. Jos vastaavia rappuja olisi ollut enemmän, en olisi tiennyt miten oisin saanut postit jaettua! Alaspäin menee ketterästi, eikä hapottele, mutta ylöspäin mennessä jaloista katoaa kaikki voima. Keskiviikon jalkatreenissä en ala itseltäni vaatia ihan kaikkea täydellä teholla tai painolla, kun aika mahdotonta se on, painotan tuota sunnuntain jalkatreeniä sitten enemmän. Ja kyllä tämä sunnuntain treeni olikin sitten aikamoinen! En odottanut voivani pitää välttämättä niitä normaalipainoja, vaan olin jo valmiiksi esim. splitissä niitä tiputtanut alaspäin. Mutta mitä vielä! Normipainot kehiin, ja kyykyssä ja boksikyykyssä ennätyksiä! Teinkin kyllä oikein kunnon treenin, enkä katsellut kelloa. Annoin nyt mennä, jos kerran viikossa pystyy tekemään yhden treenin täysillä voimilla, niin ei haittaa vaikka menee sen 1:20min sen lähemmäs tunnin sijaan. Saa mennä vaikka puolitoista. Ja huomenna sitten kirotaan töissä taas, kun jalkoja hapottaa.. :) Vatsallekin otin nyt oman treeninsä perjantaille. Mullahan on ollut perjantai ja tiistai aerobiset päivät, joita nyt ei erikseen tehdä laisinkaan sattuneista syistä, ja vatsoja olen tehnyt maanantaisin ja keskiviikkoisin. Nyt niistä on molemmista vatsalihasliikkeet jääneet, sillä töiden jälkeen alkaa armoton syöminen ja vatsa pystyssä ei tee mieli niitä lihaksia treenata. Perjantaisin syön töistä lähtiessä jotain pientä ja teen vatsatreenini aika pitkälti heti kotiin saavuttuani, kun se on niin nopsa tehdä. Ja sen jälkeen vasta sitten se armoton syöminen. ;) Ja oli muuten vatsalihakset hellänä eilen lauantaina, eikä ne tänäänkään vielä kivuttomat ole. Nomnomnom. Koitin muuten etsiä tuohon yllä olevaan pyllykuvaan vertailukuvaa takapuolesta, jotta näkisi kuinka paljon se tosiaan on pienentynyt. Löysin ensimmäisen sopivan pyllykuvan ja se masensi sen verran, etten tahtonut laittaa noita vierekkäin. On tosiaan pienentynyt ihan valtavasti . Peilissä ei näy enää isoja kannikoita, vaikka kuinka koitan vengota itseäni eri asentoihin. Vanhat farkut mahtuvat jalkaan, jotka olivat pieneksi jääneet, ja ne farkut, jotka oli pitkään tässä välissä käytössä, eivät enää istu. Senttejä on lähtenyt monta. Olen tässä tilannetta oikeasti joutunut vähän työstämään, että hyväksyisin tämän kehoni pienentymisen. Ja kyllä mä nyt sen hyväksyn. Ei siitä tykätä tarvitse, että kova työ valuu nyt pitkälti hukkaan, mutta hyväksyä sen voi. Ja kaikessa on kuitenkin puolensa. Niiden jälleen sopivien farkkujen lisäksi tässä on vaikka mahdollisuudet, että vatsat piirtyy taas enemmän esille pienen tauon jälkeen ja ylipäätään vaatteet istuvat päälle vähän kivemmin, kun ylimääräistä ei tursuttele esimerkiksi jenkkakahvojen kohdilta. Puhumattakaan tietysti siitä, että aerobinen kunto nousee varmasti kohisten. Eikä tarvitse miettiä mitä saa suuhunsa laittaa! Kaikelle on tilaa, kaiken saa syödä, mitä mieli tekee. Se jos mikä on mahtavuutta! Ja mukavaa on myös se, että vaikka lihakset tässä kuihtuvatkin ja muutenkin pienenen, kropan malli on pysyvästi muuttunut. Vaikka pienenisin entiseen kokooni (mitä en kyllä usko tapahtuvan ja kaikkeni teen, ettei niin käy), en olisi enää koskaan saman mallinen kuin silloin. Ja se on kiva se. Olen nyt ottanut tavaksi joka sunnuntaisen herkkuaamiaisen, eli kaurapuuron. <3 Välillä harmittaa vietävästi, etten voi tätä syödä päivittäin, sillä niin jumalattoman hyvää se on. Viimeisen kokeilun aikana löysin siihen sellaisen herkkucombon, että olen oikeasti suorastaan kuolaten himoinnut saavani sitä taas! Nyt sitten sunnuntaisin tätä pääsee aamulla vatsaan, ja vatsa kestää sen. Kestäisi enemmänkin, mutta ei nyt kiusata sitä silti liikaa. Mun herkkupuuroni muodostuu seuraavanlaisesta setistä: 55g kaurahiutaleita 210g riisimaitoa kanelia kardemummaa piparkakkumaustetta lusikallinen vadelmahilloa (St.Dalfour) lusikallinen maapähkinävoita yksi banaani reilusti Kesoa Tässä on niin kaikki kohdillaan, etten tiedä miten päin olisin kun sitä syön. Se on oikeasti aivan jumalaista! Tuo puuron ja baanaanin makeus ja pehmeys, yhdistettynä Keson suolaisuuteen on jotain.. No, kuolaamisen arvoista. Aivan parhautta. Sunnuntaiparhautta. Ruokapuolella on tällä viikolla syötä tällaisia settejä: Kuvissa on taas vain kuusi, enkä tiedä mikä sieltä puuttuu. Siellä näkyy kuitenkin uuniparsakaalia, uusia perunoita, ristikkoperunoita (kahdesti), ei niin kaunis porkkanaohukaisläjä, sekä päivän riisiruoka, jota tein töihinkin paria päivää varten riittäväksi. Siinä on riisin lisäksi raastettua porkkanaa ja punaisia linssejä. Tuli tosi hyvää. Näitä linssejä. Nyt olen siis viikon syönyt töissä myös lämpimän aterian, mikä on yksi lämmin lisää normaaliin päivääni verraten. Nyt se tulee tarpeeseen. Joka päivä se on ollut perunaa (ja raejuustoa) tällä menneellä viikolla. Kerran uusia perunoita ja neljästi ristikkoperunoita. Tuo gourmet -annos (puoliksi syöty) näyttää tältä: Kännykkäkameralaatukin vielä <3 Ensi viikolla töissä sitten riisiä ainakin parina päivänä. Tämän lämpimän aterian syön aina ennen kun lähden jaolle. Annos on ehkä vähän liian suuri siihen tarkoitukseen tosin, kun meinaa tuntua ikävältä vatsassa loikkia siellä pitkin pihoja ja portaita, mutta syödään nyt kuitenkin, kun on tavallaan vähän pakko. Eikä siinä mitään, mielellään sitä syö. Ruoka on ihana asia. :’) Ensi viikolla otan sykemittarin töihin mukaan ja otan lukemat ainakin sen jaon ajalta, jotta näen olenko edes lähellä arviotani. Veikkaan, että lähemmäs tuhat siinä pitäisi palaa. Sen lisäksi seisten tehtävän lajittelun ja muun sinkoilun aikana palanee varmasti se viitisensataa enemmän kuin mitä se olisi, jos en olisi töissä. Mielenkiintoisia lukemia siis odotettavissa! Nukkumisestakin voisin pari sanaa sanoa. Herään töihin joka aamu varttia vaille viisi, joten aika ajoissa sitä pitää petiin mennä. Ihan viimeistään tulee mentyä puoli kymmeneltä, ja jos vain mahdollista niin menen jo yhdeksältä. Tänä viikonloppuna sain ensimmäistä kertaa nukkua yöni ilman aamuista kellon herätystä, sillä viime viikonloppunakaan sitä herkkua ei ollut saatavilla. Yksitoista tuntia tuli vedettyä ihan tuosta noin vain, ennen kuin kissa meinasi, että oli jo aika nousta. Oli kyllä jo kova väsymyskin. Olen aika poikki aina työpäivän jälkeen ja etenkin mitä lähemmäs viikonloppua mennään. Mutta silti vaan tykkään siitä niin kovin! Tavallaan sitä saa silti energiaa siitä kaikesta, vaikka väsyttäisikin. Aikansa se varmasti keholle muutenkin ottaa, että tottuu tuohon liikuntamäärään, kun se laakista noin radikaalisti nousi. Lisäksi HSP -ihmisenä väsyn muutenkin normaalia enemmän ja helpommin kaikesta tapahtumasta, kaikesta uudesta ja kaikista päivän aktiviteeteista. Kaikki se kuormittaa, mutta toistaiseksi olen selvinnyt hienosti, enkä usko, että se tästä pahemmaksi enää meneekään – päinvastoin. Koko ajan helpottaa, nopeutuu ja muuttuu automaattiseksi, kun kaikkea ei enää tarvitse miettiä. Odotan jo innolla huomenna alkavaa työviikkoa! Uutta viikkoa kohti siis taas, mukavaa sellaista kaikille! Meikä siirtyy nyt rahkakupin äärelle! aamupala kasvisruoka lihaskivut ja -kireydet paino treeniviikko työt uni Lue myös: Surusta kreatiiniin 25.03.2016 ”V*tut@sullekuuluu.com” ja muita (uusia) juttuja 28.02.2016 Ensimmäinen vuosi salilla 10.02.2016 Viime aikoina.. 01.02.2016 Viikko 53: Viimeinen 04.01.2016 Kevyt viikko 26, eli överiaerobiset Kun akillesjänteet menivät rikki 6 vastausta artikkeliin ”Viikko 27: uuden elämäntyylin hyväksymistä” Tiina sanoo: 6.7.2014 15:55 Kuulostaapa mahkivalta :) ja hyvin samankaltaiselta touhulta kuin täällä päässä – tosin sillä erotuksella, että mun treeneistä ei vaan ole tullut moneen viikkoon yhtään mitään, koska tunteja vuorokaudessa ei vain ole tarpeeksi :( ellei nipistä nukkumisesta, mutta… ei varmaan tarvitse edes sanoa :D Bobby Jean / Heidi sanoo: 10.7.2014 15:16 Kivvoo se on! :) Mutta se on kurjaa, kun loppuu aika kesken. :( Ja nukkumisesta ei kuulu koskaan nipistellä! Eipä se jaksaminen niin kovin suurta kauaa olisi, jos sieltä nipistää, että pääsee rasittamaan kroppaa lisää.. Mulla on siinä mielessä hyvä tilanne, että aika mulla ei kesken lopu. Jaksaminenkin on sitä luokkaa, että treenit tulee mielellään tehtyä. Jaloista nyt on luonnollisesti vähän veto vaan pois.. :D Tsempit treenittömyyteen! Venla K sanoo: 6.7.2014 17:21 Mon ihmettelee raejuustoa puurossa mut hyvää se on :P ja sekaan vielä just banaania, marjoja, kiiwiä, mitä milloinkin :) Ihailtavan aikasin sä saat mentyy nukkumaan :D Mulla soi työaamuina kello 5.20 ja silti monesti meen vasta yhentoista aikoihin sänkyyn…tosin monesti sit tuleekin nukuttua aamunavetan jälkeen päikkärit ;) Bobby Jean / Heidi sanoo: 10.7.2014 15:18 Minäkin ihmettelin ennen, kunnes kokeilin.. :D En vaihtaisi enää pois! Ikinä! Mun on mentävä ajoissa nukkumaan, jos meinaan jaksaa. :) Enpä mä sitä sen enempää edes mieti, tilanteen mukaan mennään ja se on nyt tämä. En edes jaksaisi valvoa kovin paljoa pidempään, kyllä uni tulee laakista kun pään painaa tyynyyn. :D Mutta mulla ei olekaan päikkäreiden luksusta. ;) Pia sanoo: 7.7.2014 06:46 Se on jännä miten joissain liikkeissä tai treeneissä painoja joutuu tiputtamaan, mutta joissain taas ei tarvitse! Se kyllä helpottaa, ettei ihan kaikki treenit kärsi töiden vuoksi :D Bobby Jean / Heidi sanoo: 10.7.2014 15:20 Sanoppa muuta! Tällä viikolla tuli nostettuakin painoja hauiksissa. :D Mutta onneksi on tosiaan viikonloppunakin treeniä, ja juurikin tuo jalkatreeni, että saa siihenkin panostettua edes kerran viikkoon ihan silleen aikuisten oikeesti! ;) Kommentointi on suljettu. Heidi
Annika Vainio Kootaan kootaan 6.7.2014 Päivi Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä E hkä on nyt aika taas vähän koota kuulumisia pienen postauksen muotoon. No mitäpä tänne kuuluu? No valehtelisin jos väittäisin, että elo on yhtä ruusuilla tanssimista, koska eihän se ole, ei kenenkään elämä aina ole!!!! Sitä muuten olen miettinytkin tässä, kun on tämä sosiaalinen media, missä ihmiset jakavat jos jonkinmoista kuvaa elämästään, niinkuin minäkin teen, että kuinka todellisen kuvan some meistä ihmisistä antaa? Onko kukaan muu miettinyt tätä samaa? Tänään salilla vähän kinkyn näköistä touhua. Kyseessä on vatsaliike taljassa. Ne tietää, jotka tietää :D Suurin osa meistä bloggaajista, ainakin ne, jotka esiintyvät omalla nimellään, kertovat elämästään ”nätisti”. Okei, joskus käydään läpi, miten ikävää ja rankkaa arki joskus on tai muuta vastaavaa. Mutta meneekö kukaan juuri pintaa syvemmälle. Eipä juuri. Eikä tarvitsekaan. Esimerkiksi minä keskityn blogissani lähinnä vain treenielämääni, mutta se ei tokikaan tarkoita sitä, etteikö mulla olisi mitään muuta elämää sen ulkopuolella. Mä en vain halua kertoa ihan kaikkea. Hyvä niin, koska ei kenenkään henkilökohtaiset asiat kuulu jaettavaksi (ellei itse niin halua) kaiken kansan korville ja silmille. Mutta se pointti, mitä tässä yritän esittää, on se, että kuinka vääränlaisen kuvan moni voi saada muiden ihmisten elämästä seuraamalla heitä somessa? On kuvia ihanista kesäpäivistä, ravintolailloista, pusukuvia rakkaiden kanssa, matkakuvia, treenikuvissakin pääsääntöisesti näytetään hyvälle ja kaikki tuntuu olevan niin ihanaa, että hyvä ettei hunaja valu suupielistä. Mutta onko se koko totuus? Uskallan väittää että ei ole! On se elämä kuitenkin pääsääntöisesti ihanaa. Arjen pieniä ihania asioita, mitä tehdään rakkaudella, kuten esimerkiksi hyvä ruoka rakkaan ihmisen toimesta :) Miksi haluan kirjoittaa tästä? No ihan vain siksi, että haluan ihmisten miettivän tätä asiaa, varsinkin niiden, jotka ehkä tuskailevat kotonaan sitä, kuinka hitokseen rankkaa elämä toisinaan on ja katselee samalla muiden kuvia niin ihanaisesta arjesta. Tämä varmasti vääristää monen ajatusmaailmaa. Kuka julkaisee itsestään kuvan kun on itkenyt silmät päästään jonkin ikävän tapahtuman johdosta? Välittyykö juuri koskaan kenenkään some julkaisuissa niinkin arkiset asiat kuin ongelmat parisuhteissa, riidat, paha mieli tai sotkuinen koti? No eipä juuri, mutta ne asiat kuuluvat varmasti lähes poikkeuksetta ihan jokaisen elämään. Eikö? Prideilla :) Me somen suurkuluttajat otamme tavallaan riskin siinä, että saamme myös katkeruutta osaksemme. Joku voi kuvitella, että me vain ratsastamme aallon harjalla nauttien elämästä, täydellisestä elämästä, tekemättä juuri mitään sen eteen. Se voi kismittää joita kuita aika tavalla. Tämä on mielestäni tulevaisuudessa varmasti kasvava ongelma. Ihmiset luulevat tuntevansa sinut, mutta todellisuudessa he eivät tiedä sinusta juuri hittoakaan. Itse olen saanut hieman maistaa tätäkin puolta. Kaikkea en kerro, eikä ole mitään tarvettakaan, mutta minusta on esimerkiksi tehty täysin perätön rikosilmoitus blogikirjoitukseni pohjalta. No se nyt oli tosissaan niin typerä juttu, että siitä ei sen enempää. Mutta tällaiselle kaikelle voimme altistua. Kukapa sitä tulee ajatelleeksi? No ei se ainakaan ihan ensimmäisenä mieleen tule, vai tuleeko? Ja vastahan tässä oli tämäkin tapaus, jossa oli tehty perätön lastensuojeluilmoitus blogikirjoittajasta. Ajatelkaa nyt, näin ihmiset voivat mielissään vääristellä asioita tai sitten se on puhdasta kateutta tai katkeruutta. Niin on hymy herkässä tässäkin kuvassa. Kyllä se on niin ihanaa. Bullshit, kuka oikeasti tekee hauiskääntöä tällainen hymy naamalla? Pelkkää poseerausta. Käykää tsekkaa instagramista totuus tuosta treenistä :D Ja niin on taas naama näkkärillä. Mutta moniko tietää, että minä olen oikeasti myös itkenyt salilla? No nyt tiedätte, olen olen, ei se aina ole helppoa sekään :D niinkuin ei elämässä mikään … aina … Mutta eiköhän mun pointti tullut nyt selväksi. Älkää siis hyvät ihmiset antako somen vääristää käsitystänne oikeasta elämästä. Koska elämäähän tämä vain on. Jokainen tyylillään ja antaa kaikkien kukkien kukkia vaan, niin kauan kuin ne ovat harmittomia :) Eikö? Viikot tuntuvat täällä ainakin vierivän siivillä. Kesäloma ei ole vielä korvillakaan, mutta ainakin se alkaa tässä kuussa :D Hetken aikaa vielä joudun odottelemaan, mutta haitanneeko tuo. Toivon silloin olevan kesän parhaimmillaan :) Aika perussettiä :) Eli täällä ainakin arki pyörii edelleen hyvin samalla kaavalla ja samaan tahtiin kuin ennenkin. Pyhä kolminaisuus, koti, duuni ja treeni :D Niillä mennään. Siinähän sitä glamouria riittää, eikö? ;) Karvanaamat <3 Onhan sekin tietysti kyky nauttia arjesta, siitä mitä se elämä pääasiallisesti on. Mun kaltaiselle hieman kaavoihin kangistuneelle ihmiselle, muutokset voivat jopa tuottaa tuskaa. Ja koska muutokset voivat tosiaan tuottaa tuskaa, niin taas on kypärä päässä ja nokka suunnattu kohti kuntosalia. Toinen vaihtoehto, kypärä päässä ja nokka suunnattu kohti työmaata :D Niin simppeliä ;) Treeneistä mainittakoon tässäkin postauksessa sen verran, että nyt tuntuu kulkevan ihan kivasti. Jotenkin tuntuu, että voimaa on tullut peliin taas lisää. Liekö muutamasta uudesta lisäravinteesta ollut hyötyä, tai sitten mä vain olen kehittynyt :D Ja koska olen peruspessimisti, niin ainahan mä ensin mietin, että kuvittelen vain :D Mutta tulokset puhukoon puolestaan. Kyllä mä näitä lihatalkoita jatkan silmällä pitäen sitä, että seuraavaksi kisalavalle nousee entistä tykimpi Päivi :) Ei sen kummoista tarvitse olla. Toinen laittaa ruokaa ja apukokki Antero norkoilee taustalla. Silloin irtoaa hymy tältäkin naiselta :) Semmosia tällä erää. Ja koska tästä somesta olen nyt niin kauheesti tästä jauhanut, niin mainittakoot vielä kerran, että olen siirtynyt taas astetta pidemmälle ja mut löytää nykyisin myös sieltä niin monen suosimasta instagramista. Sen takia on postauksetkin jäänyt vähän taka-alalle, kun olen niin hurmoksessa jakanut itseäni instassa :D Repikää siitä ;) Palaillaan. HEI NY! happy koti kuvia pohdintaa rakastan ruoka treenaan treenikuvia Lue myös: Kunto check ! 07.07.2015 Mun Strömsö 29.06.2015 Fitness ei ole kirosana! 24.06.2015 Miksi aina minä? 10.06.2015 Hyvin menee mutta menkööt 20.05.2015 ILOUUTISIA Pentin päivä Päivi
Annika Vainio ILOUUTISIA 5.7.2014 Päivi Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Aika rehvakkaasti aloitin. Ilouutisia :D No juu on ehkä joidenkin mielestä … joidenkin mielestä ehkä ei niinkään ;) Mutta pitkällisen taivuttelun jälkeen MINÄKIN liityin INSTAGRAMIIN vihdoin ja viimein :D Voin kertoa, että tyttäreni suorastaan painosti muo ja lopulta latasi tuon sovelluksen mun puhelimeen. Joten siellä sitä nyt sitten ollaan ja jaetaan kuvia jos jonkinmoisia :) Eli tervetuloa vaan seurailemaan ;) INSTAGRAM KAARTO PÄIVI HEI NY! INSTAGRAM Lue myös: Morjenttes 14.09.2014 Perjantaita Kootaan kootaan Päivi
Annika Vainio Uutta viikkoa 25.6.2014 Päivi Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä N onnih, sinne meni juhannus ja pitkät vapaat. Arki alkoi jälleen :) ja mulla se pyörähti käyntiin iloisesti iltavuorolla. Nyt täytyy sanoa, että olen enemmän kuin tyytyväinen valintaani viettää juhannus kotosalla … vaikkakin yksin. Aika ei kuitenkaan käynyt pitkäksi, vaan ihan oikeasti, mä nautin kyllä olostani. Hetkeäkään ei harmittanut, etten lähtenyt mihinkään, ei ollut ollenkaan sellaista fiilistäkään, että olisi tehnyt mieli lähteä. Säätkin olivat sen verran pyllystä, että kotona oli oikein hyvä olla … ja salilla ;) Minäpä tein eilen ruokaa ja sen kyllä huomaa. Jo toistamiseen pienen ajan sisällä viilsin tuohon samaiseen sormeen oikein huolella. Voihan verenvuoto sentään! Onneksi tumppu on toimintakykyinen, eikä sattunut sen pahemmin. Vähän liimaa tänään sormeen duunissa ja hyvin menee ;) Treeni trinksut valmiiksi ja nokka kohti salia. Siinä oli mun juhannuksen ohjelma :) Facebookin puolella mulle naureskeltiinkin, että eihän sitä toki parempaa tekemistä voisi keksiäkään juhannuksena kuin olla kuntosalilla ja ottaa selfieitä siellä :D Haha, siihen kommentoinkin, että minkäs mä sille mahdan ettei mulla ole muuta elämää ;) Nii-in, elämä on täynnä valintoja ja tämä on mun valinta ja toistaiseksi en ole sitä katunut, päinvastoin. Kyllä tämä elämäntapa ja tyyli on antanut mulle niin paljon enemmän kuin mitä se olisi ottanut. Tajusin tässä tosiaan, että viimeksi olen ottanut humalat noin vuosi takaperin :D eikä edes tee mieli. Kun ei ole kiire mihinkään, on aikaa myös chillata salilla. Hyvät venyttelyt treenin päälle ja palkkarin nauttimista ylhäisessä yksinäisyydessä. Niin… no kuka mistäkin tykkää :D hah. Viimeksi kuluneella viikolla tuli käytyä kyllä huolella koko kroppa läpi uuden ohjelman turvin. Ja kyllä se tuntuu. Helpolla en päästänyt itseäni tälläkään kerralla. Tässä ihan pysähdyin miettimään, että kohta olisi varmaan aika pitää niin sanotusti kevyempi viikko. Nii-in, helpommin sanottu kuin tehty. Mutta yrittää voi aina ;) Mitä tulee ylipäätään ”kovaa treenaamiseen” se tuntuu olevan suhteellinen käsitys. Aika monelle kovaa treenaaminen on yhtäkuin mahdollisimman isoilla painoilla riepominen. Jotkut treenaavat kovaa kaverinsa kanssa, vaikka osa ajasta menisikin pelkkään rupatteluun. Jotkut tykkäävät, evät ovat treenanneet kovaa vasta siinä vaiheessa kun annetaan ylen pukuhuoneen vessassa tai jalat eivät enää kanna salilta pukuhuoneeseen. Niin … no … kukin tavallaan. Ja tapoja on tietysti monia. Kovaa voi mielestäni treenata monella tapaa. Onhan myös tarkoituksellista, miksi on erilaisia kiertoja. Onko voimaviikko, volyymi, huippusupistuksia, restpausea, supersarjoja ja mitä näitä nyt onkaan. Mutta kyllä sen varmasti kaikki tietää, että jos jatkuvasti hinkataan samaa settiä, pyrkimyksenä vain ja ainoastaan siihen, että joka kerralla nousee isommat painot, niin … no … ei se ihan aja asiaansa sekään. Tässä vuosien varrella kun on itsekin tullut opittua yhtä sun toista salitreenaamisesta ja ennen kaikkea oppinut tuntemaan omaa kroppaansa, oppinut erilaisia tekniikoita ja niiden käyttöä treenaamisessa, saa itsekin treenistä huomattavasti enemmän irti. Tällä hetkellä tunnen olevani jo siinä vaiheessa tätä hommaa, ettei mulla ole mitään tarvetta päteä salilla painojen määrällä :D vaikka hiton hienoltahan se tuntuukin, kun huomaa että kehitystä tapahtuu silläkin rintamalla. Mitäpä sitten tarkoittaa se että on kovassa kunnossa? Niin, sekin on suhteellista. Nyt kun mietin esimerkiksi kisadieettini aikaista kuntoani versus tämä offikunto, niin mitä lähemmäs kisakondista tulin, sen useammin sain kuulla kommentteja ”Hitto sä oot kovassa kondiksessa!” Jaa… noh… ehkä mä olin rasvattomassa kondiksessa, mutta kunto ei varmasti varsinaisesti ollut kovempi kuin offilla, päinvastoin. Ja sen todella tajuaa siinä vaiheessa kun palautuu kisadieetistä ja kroppa alkaa taas pelittämään niin sanotusti normaalisti. Että kyllä mä väitän olevani kovemmassa kunnossa nyt kuin mitä olin kisakunnossa :D Mulle ei ole tullut mitenkään shokkina tämä paluu normivartaloon. Mä en ole ahdistunut siitä, vaikka tokihan mä myönnän katsovani itseäni peilistä aika usein (eli usein!) sillä silmällä. Puntarillakin tulee käytyä toisinaan, mutta lisääntyneet kilot eivät ole (vielä) ahdistaneet. Niin kauan kuin peilikuva miellyttää, niin olen tyytyväinen. Puntarin lukema tai rasvaprosentti (jota en mittauttanut edes kisadieetillä, joten mulla ei ole hajuakaan mitä se mahtaa olla tai mitä se on ollut) eivät ole mulle mikään mittari. Kyllä se oma fiilis ja peilikuva on ne tärkeimmät. Olettaen tietysti, että itsellään on realistinen ja terve käsitys omasta kropastaan. Läskiähän me naiset näemme aina itsessämme, sehän on selvä. Minä jopa kisapäivän aamuna taisin tirauttaa paniikki-itkua kun näytin mielestäni ihan turvonneelta :D Että näin :D Juhannusta :D Näin meillä ;) Tuliko vähän nukuttua? No jos nyt vähän :D Juhannuksen vietossa :D Missäs muuallakaan kuin salilla. Kyllä tämä totta tosiaan oli hieman edellisista poikkeava jussi, mutta kerrankos sitä näinkin. Jos muutkin, niin minäkin :) Otetaan rennosti, kun kerran puitteetkin on kondiksessa. Hieman on venynyt tämän postauksen uunista ulostulo :D Nyt mennään jo keskiviikossa. Olisiko aika pamauttaa tämäkin teksti sfääreihin? Ehkä. Tänään on ohjelmassa Helsinki reissu ja joo, tällä kertaa olen ”laiska” ja menen bussilla. Buuuuuuu! Mutta tosiaan mulla on tapaaminen ensin Kampissa ja siitä jatkanen matkaa kohti Solana Fitness Centeriä Hakaniemeen. (Tulisi taas tuota fillarointia aika paljon ja vähän päälle, joten jätetään paukkuja vielä iltaankin ;) ettei tartte kaatua suoraan sänkyyn kun jossain vaiheessa kotiudun.) Ois niinkuin vähän treenipäivä nääääääs! Kivahan se on sinnekin mennä jälleen naamaansa näyttämään, eli kaverit ”Beware I´m coming!” :D Johan on tähän tynkäviikkookin mahtunut jos jonkinlaista. Mielialavaihtelua, sitä on ainakin piisannut, jos ei mitään muuta. Mutta onneksi on rakkaita ihmisiä ja ystäviä, jotka jaksavat kuunnella mun marinoita vaikeinakin päivinä. Jännä sinänsä, että eihän mulla oikeastaan ole mitään syytä tässä angstata, asiathan ovat suhteellisen mallillaan … mutta ei oo helppoa olla nainen :D Niinhän se kait vissiin menee. Kaippa se on taas SE aika kuukaudesta alkamassa, kun minä olen valmis myymään koko vähäisen omaisuuteni ja muuttamaan jonnekin hyvin hyvin hyvin kauas :D Normisettiä ;) No mutta enemmittä lätinöittä, laitan treenireppuni kasaan ja suuntaan nokkani kohti Helsinkiä. Pikku emäntäkin lähti ystävänsä kanssa shoppailemaan Myyrmäkeen. Voi sentään, hänestäkin on tullut niin iso tyttö jo. Kaippa se on uskottava, ettei tässä enää tarvitse vaippoja vaihdella :D Ollaan kuulolla. HEI NY! äitiys happy juoksu ja pyöräily koti kuvia pohdintaa sponsori treenaan treenikuvia viihde Lue myös: Kunto check ! 07.07.2015 Mun Strömsö 29.06.2015 Fitness ei ole kirosana! 24.06.2015 Miksi aina minä? 10.06.2015 Hyvin menee mutta menkööt 20.05.2015 Raipatirai :) Perjantaita Päivi
