Etusivu › Kaikki artikkelit

Kaikki artikkelit

Portaita pitkin hyvään kuntoon      29.5.2017       Seetu         1         10  JAKOA       Jaa Facebookissa      Jaa Twitterissä            Pienessä varsinaissuomalaisessa Marttilan kunnassa on talkoovoimin rakennettu kuntoportaat. Tällainen uutinen on virkistävää kuulla tähän aikaan, jolloin lähinnä erilaisin tilastotiedoin osoitetaan, kuinka paljon vanhuksia on vuonna X. Onko tässä ruvettava tuntemaan syyllisyyttä omasta ja muiden puolesta, kun onkin saanut jäädä eläkkeelle ja päästä nauttimaan vapaavuosista pitkän työputken jälkeen? Mieluummin kuitenkin luen tietoa Marttilassa tehdyn tapaisista tempauksista. Siellä ei ole jääty voivottelemaan vaan mietitty, miten ikäihmisten oloa ja eloa voitaisiin parantaa.  -Tiedän, että lihaksista täytyy pitää huolta ja jalan on noustava, jotta pärjää, kiteytti marttilalainen nainen tuntemuksiaan portaiden juurella. Siinä on hyvin sanottu asian ydin. Portaiden kävely on yksinkertainen, hyvä kuntoilumuoto. Ellei ole pahoja lonkka- tai polvivaivoja, portaiden kiipeämistä voi suositella kaikille, siis myös polvivammaisille ja ikäihmisille. Ainoastaan alaspäin tulo aiheuttaa painetta polviniveliin. Ellei siis pysty kuntoportaita käyttämään, voi ainakin kerrostalossa mennä portaita ylös ja tulla hissillä alas.  Portaiden nousun hyvistä puolista on myös tieteellistä näyttöä. Porraskävely ehkäisee sydäntauteja ja parantaa hapenottokykyä. Portaiden nousu on näet kaksi kertaa kuormittavampaa kuin reipas kävely tasamaalla ja puolet rankempaa kuin painojen nostelu tai lievää ylämäkeä kapuaminen. Portaiden nousu aktivoi reisien ja pakaroiden suuria lihasryhmiä, edistää glukoosiaineenvaihduntaa ja siten ehkäisee myös kakkostyypin diabetesta. Myös aivot tykkäävät tämänkaltaisesta ponnistelusta. Lisäksi ikääntyneiden tasapaino kehittyy, ja se taas vähentää kaatumisriskiä.  Portaita tietysti jokainen osaa nousta, mutta hengitys saattaa salpaantua refleksinomaisesti, ellei tietoisesti keskity rauhalliseen hengittämiseen. Hengästyminen portaiden nousun jälkeen on luonnollista, mutta liikaa hengästymistä voi välttää muistamalla rauhallisen hengittämisen ja astumisen portaalle koko jalalla.  Urheilijat käyttävät porrasjuoksua oivana harjoitusmuotona. Kuntoilijakin voi halutessaan esimerkiksi harppoa kaksi tai kolme askelmaa kerrallaan. Tämä on hyvä keino kiinteiden pakaroiden saamiseen.  Kuntoportaita ei valitettavasti ole vielä yleisesti. Kovassa käytössä ovat Helsingin Malminkartanon täyttömaan portaat. Ulkona voi porraskävelyä harrastaa myös Kuopion Puijolla, Tampereen Pyynikillä ja Jyväskylän Harjulla. Toivottavasti monet kunnat ja kaupungit tekevät kuntalaisilleen kuntoportaat, sillä investointi on aika pieni ja hyötysuhde suuri.    kuntoportaat  Marttila  porrasjuoksu  porraskävely             Kaksi lukuhaastetta selätetty          Toukokuun askelten määrä tuli selväksi          Seetu
29.5.2017

Portaita pitkin hyvään kuntoon 29.5.2017 Seetu  1 10 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Pienessä varsinaissuomalaisessa Marttilan kunnassa on talkoovoimin rakennettu kuntoportaat. Tällainen uutinen on virkistävää kuulla tähän aikaan, jolloin lähinnä erilaisin tilastotiedoin osoitetaan, kuinka paljon vanhuksia on vuonna X. Onko tässä ruvettava tuntemaan syyllisyyttä omasta ja muiden puolesta, kun onkin saanut jäädä eläkkeelle ja päästä nauttimaan vapaavuosista pitkän työputken jälkeen? Mieluummin kuitenkin luen tietoa Marttilassa tehdyn tapaisista tempauksista. Siellä ei ole jääty voivottelemaan vaan mietitty, miten ikäihmisten oloa ja eloa voitaisiin parantaa. -Tiedän, että lihaksista täytyy pitää huolta ja jalan on noustava, jotta pärjää, kiteytti marttilalainen nainen tuntemuksiaan portaiden juurella. Siinä on hyvin sanottu asian ydin. Portaiden kävely on yksinkertainen, hyvä kuntoilumuoto. Ellei ole pahoja lonkka- tai polvivaivoja, portaiden kiipeämistä voi suositella kaikille, siis myös polvivammaisille ja ikäihmisille. Ainoastaan alaspäin tulo aiheuttaa painetta polviniveliin. Ellei siis pysty kuntoportaita käyttämään, voi ainakin kerrostalossa mennä portaita ylös ja tulla hissillä alas. Portaiden nousun hyvistä puolista on myös tieteellistä näyttöä. Porraskävely ehkäisee sydäntauteja ja parantaa hapenottokykyä. Portaiden nousu on näet kaksi kertaa kuormittavampaa kuin reipas kävely tasamaalla ja puolet rankempaa kuin painojen nostelu tai lievää ylämäkeä kapuaminen. Portaiden nousu aktivoi reisien ja pakaroiden suuria lihasryhmiä, edistää glukoosiaineenvaihduntaa ja siten ehkäisee myös kakkostyypin diabetesta. Myös aivot tykkäävät tämänkaltaisesta ponnistelusta. Lisäksi ikääntyneiden tasapaino kehittyy, ja se taas vähentää kaatumisriskiä. Portaita tietysti jokainen osaa nousta, mutta hengitys saattaa salpaantua refleksinomaisesti, ellei tietoisesti keskity rauhalliseen hengittämiseen. Hengästyminen portaiden nousun jälkeen on luonnollista, mutta liikaa hengästymistä voi välttää muistamalla rauhallisen hengittämisen ja astumisen portaalle koko jalalla. Urheilijat käyttävät porrasjuoksua oivana harjoitusmuotona. Kuntoilijakin voi halutessaan esimerkiksi harppoa kaksi tai kolme askelmaa kerrallaan. Tämä on hyvä keino kiinteiden pakaroiden saamiseen. Kuntoportaita ei valitettavasti ole vielä yleisesti. Kovassa käytössä ovat Helsingin Malminkartanon täyttömaan portaat. Ulkona voi porraskävelyä harrastaa myös Kuopion Puijolla, Tampereen Pyynikillä ja Jyväskylän Harjulla. Toivottavasti monet kunnat ja kaupungit tekevät kuntalaisilleen kuntoportaat, sillä investointi on aika pieni ja hyötysuhde suuri. kuntoportaat Marttila porrasjuoksu porraskävely Kaksi lukuhaastetta selätetty Toukokuun askelten määrä tuli selväksi Seetu

Kaksi lukuhaastetta selätetty      22.5.2017       Seetu         Tykkää         25  JAKOA       Jaa Facebookissa      Jaa Twitterissä            Pari viikkoa sitten sain luettua kirjat, jotka sopivat kahteen lukuhaasteeseeni. Toisessa haasteessa piti lukea 30 ja toisessa 50 teosta, jotka täyttivät tietyt kriteerit. Aikaa olisi ollut vuoden loppuun asti, mutta tinki tuli jo täyteen. Olen hölmöyksissäni mukana vielä kolmannessakin lukuhaasteessa, mutta sen loppuun saattaminen on edellisiä vaativampi. Se on kotikirjastoni lanseeraama Tavoitteena 100 suomalaista kirjaa luettavana 8.2. – 15.11. Tämä liittyy tietenkin juhlavuoteen, ja hankalaksi sen tekee juuri tämä kotimaisuus. Luen yleensä enemmän käännöskirjallisuutta kuin suomalaisia teoksia, mutta ehkä tekee hyvää tutustua nyt aiempaa enemmän myös omalla äidinkielellä kirjoitettuihin kirjoihin. Tässä haasteessa olen vasta alkutaipaleella, luettuna on 38 kirjaa.  Mielenkiintoisia havaintoja tuli kuitenkin tehtyä näiden kahden haasteen toteutuksessa. Alkuun luin huolettomasti kuin heinäsirkka ja valitsin kirjoja, jotka kiinnostivat haasteiden kriteereistä välittämättä, mutta hyvin sopivat ainakin johonkin kohtaan. Kuitenkin loppua kohden täytyi jo täsmälukea muutamia kirjoja, ja hankalimmiksi toteuttaa osoittautuivat kriteerit, jotka koskivat lukijan persoonaa. Esimerkiksi haastekohta Kirja kertoo ´´sinusta´´ tuntui aika hankalalta. Siihen luin sitten Pekka Järvisen kirjan Miten selvitä eläkepäivistä hengissä. Fantasia on myös minulle aika outo kirjagenre, nyt tutustuin Emmi Itärantaan ja luin Kudottujen kuvien kaupungin. Lisäksi toisen haasteen kohtaan tulevaisuudesta kertova kirja valitsin Itärannan Teemestarin kirjan. Fantasiakirjojen lukijaa ei minusta tällä tietoa tule.  Lähes mahdoton minulle sen sijaan oli haastekohta kirjasta, jonka äitini, isäni tai isovanhempani ovat lukeneet lapsuudessaan. Olen 1910-luvun alkuvuosina syntyneiden vanhempien lapsi, joten tuskin vanhempani ovat mitään kirjoja lapsuudessaan saaneet lukea. Suhtauduin tähän yhtä luovasti niin kuin muutamiin muihinkin kohtiin ja luin Johann Christoph von Schmidin Genoveevan. Aika on ajanut armeliaasti ohi tämän kirjan.  Suomen menneisyys tuli myös monella tavalla esiin kirjoissa. Esimerkiksi ainakin kolmessa kirjassa kerrottiin Albert Edelfeltin elämästä joko faktaa tai fiktiota. Nämä teokset olivat Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen Nainen parvekkeella, Enni Mustosen Emännöitsijä ja Raija Orasen ACKTÉ! Kun hiljattain on ulkomailla tullut päivänvaloon kaksi Edelfeltin tekemää työtä, hän on oikeastaan ajankohtainen henkilö. Lisäksi Edelfelt mainittiin myös Tuula Karjalaisen teoksessa Tyko Sallisesta.  Erikoisimmat luettaviksi osuneet kirjat olivat Bea Uusman Naparetki ja Kerttu Vuolabin Valon airut. Uusma kertoo värikkäästi ja mukaansa tempaavasti yli sata vuotta sitten traagisesti päättyneestä yrityksestä matkata vetypallolla pohjoisnavalle. Vuolabin kirja on ihmeellinen tarinakokoelma Saamenmaasta, sen luonnosta, ihmisistä ja eläimistä. Kirjasta opin, että lapintiira, valon airut, on pisimmän lentomatkan tekevä muuttolintu. Nämä kaksi kirjaa olkoot esimerkkeinä kiinnostavista teoksista, joihin en ilman haastetta olisi tarttunut.    Albert Edelfelt  Bea Uusma  Emmi Itäranta  Kerttu Vuolab  lukuhaaste    Lue myös:             Uusi vuosi, uudet lukuhaasteet   07.01.2019             Pakkopulla voi maistua hyvältä   27.08.2018             Kirjallisuuden Finlandia-palkinto, ansaittu vai ei?   29.01.2018             Lukuhaasteet avasivat silmiä   09.10.2017             Lukemiseen uutta ulottuvuutta   03.04.2017             Seksipommista tuli eläkepommi          Portaita pitkin hyvään kuntoon          Seetu
22.5.2017

Kaksi lukuhaastetta selätetty 22.5.2017 Seetu  Tykkää 25 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Pari viikkoa sitten sain luettua kirjat, jotka sopivat kahteen lukuhaasteeseeni. Toisessa haasteessa piti lukea 30 ja toisessa 50 teosta, jotka täyttivät tietyt kriteerit. Aikaa olisi ollut vuoden loppuun asti, mutta tinki tuli jo täyteen. Olen hölmöyksissäni mukana vielä kolmannessakin lukuhaasteessa, mutta sen loppuun saattaminen on edellisiä vaativampi. Se on kotikirjastoni lanseeraama Tavoitteena 100 suomalaista kirjaa luettavana 8.2. – 15.11. Tämä liittyy tietenkin juhlavuoteen, ja hankalaksi sen tekee juuri tämä kotimaisuus. Luen yleensä enemmän käännöskirjallisuutta kuin suomalaisia teoksia, mutta ehkä tekee hyvää tutustua nyt aiempaa enemmän myös omalla äidinkielellä kirjoitettuihin kirjoihin. Tässä haasteessa olen vasta alkutaipaleella, luettuna on 38 kirjaa. Mielenkiintoisia havaintoja tuli kuitenkin tehtyä näiden kahden haasteen toteutuksessa. Alkuun luin huolettomasti kuin heinäsirkka ja valitsin kirjoja, jotka kiinnostivat haasteiden kriteereistä välittämättä, mutta hyvin sopivat ainakin johonkin kohtaan. Kuitenkin loppua kohden täytyi jo täsmälukea muutamia kirjoja, ja hankalimmiksi toteuttaa osoittautuivat kriteerit, jotka koskivat lukijan persoonaa. Esimerkiksi haastekohta Kirja kertoo ´´sinusta´´ tuntui aika hankalalta. Siihen luin sitten Pekka Järvisen kirjan Miten selvitä eläkepäivistä hengissä. Fantasia on myös minulle aika outo kirjagenre, nyt tutustuin Emmi Itärantaan ja luin Kudottujen kuvien kaupungin. Lisäksi toisen haasteen kohtaan tulevaisuudesta kertova kirja valitsin Itärannan Teemestarin kirjan. Fantasiakirjojen lukijaa ei minusta tällä tietoa tule. Lähes mahdoton minulle sen sijaan oli haastekohta kirjasta, jonka äitini, isäni tai isovanhempani ovat lukeneet lapsuudessaan. Olen 1910-luvun alkuvuosina syntyneiden vanhempien lapsi, joten tuskin vanhempani ovat mitään kirjoja lapsuudessaan saaneet lukea. Suhtauduin tähän yhtä luovasti niin kuin muutamiin muihinkin kohtiin ja luin Johann Christoph von Schmidin Genoveevan. Aika on ajanut armeliaasti ohi tämän kirjan. Suomen menneisyys tuli myös monella tavalla esiin kirjoissa. Esimerkiksi ainakin kolmessa kirjassa kerrottiin Albert Edelfeltin elämästä joko faktaa tai fiktiota. Nämä teokset olivat Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen Nainen parvekkeella, Enni Mustosen Emännöitsijä ja Raija Orasen ACKTÉ! Kun hiljattain on ulkomailla tullut päivänvaloon kaksi Edelfeltin tekemää työtä, hän on oikeastaan ajankohtainen henkilö. Lisäksi Edelfelt mainittiin myös Tuula Karjalaisen teoksessa Tyko Sallisesta. Erikoisimmat luettaviksi osuneet kirjat olivat Bea Uusman Naparetki ja Kerttu Vuolabin Valon airut. Uusma kertoo värikkäästi ja mukaansa tempaavasti yli sata vuotta sitten traagisesti päättyneestä yrityksestä matkata vetypallolla pohjoisnavalle. Vuolabin kirja on ihmeellinen tarinakokoelma Saamenmaasta, sen luonnosta, ihmisistä ja eläimistä. Kirjasta opin, että lapintiira, valon airut, on pisimmän lentomatkan tekevä muuttolintu. Nämä kaksi kirjaa olkoot esimerkkeinä kiinnostavista teoksista, joihin en ilman haastetta olisi tarttunut. Albert Edelfelt Bea Uusma Emmi Itäranta Kerttu Vuolab lukuhaaste Lue myös: Uusi vuosi, uudet lukuhaasteet 07.01.2019 Pakkopulla voi maistua hyvältä 27.08.2018 Kirjallisuuden Finlandia-palkinto, ansaittu vai ei? 29.01.2018 Lukuhaasteet avasivat silmiä 09.10.2017 Lukemiseen uutta ulottuvuutta 03.04.2017 Seksipommista tuli eläkepommi Portaita pitkin hyvään kuntoon Seetu

Seksipommista tuli eläkepommi      15.5.2017       Seetu         1         6  JAKOA       Jaa Facebookissa      Jaa Twitterissä             Eläkekortin ja ensimmäisen eläkkeensa saanut 63-vuotias nainen osasi ottaa huumorilla vastaan elämänmuutoksensa ensimmäiset konkreettiset merkit. Hänen aviomiehensä Pekka Järvinen oli juuri kirjoittamassa teostaan Miten selvitä eläkepäivistä hengissä. Rouvan lausahduksessa – samoin kuin kirjan nimessä – tulee toteen yksi tärkeä elämänohje eli huumori auttaa monessa asiassa, myös vaikeissa tilanteissa, kunhan vain pystyy ottamaan sellaisen asenteen. Työelämään erikoistunut psykologi, psykoterapeutti Pekka Järvinen pohti omaa eläköitymistään niin vahvasti, että kirjoitti ajatuksensa myös kirjaan avuksi muillekin eläkepommilaisille.  Nykyinen keskustelu ja kirjoittelu luo kielteistä suhtautumista eläkeikäisiin, joita nyt nimenomaisesti suurten ikäluokkien (syntyneet vuosina 1945-1949) ikääntymisen ja eläköitymisen takia on niin paljon, että väestön ikäpyramidi näyttää huonolta. Myös elinajan selvä pidentyminen vaikuttaa asiaan.  Toiset ihmiset joutuvat, toiset pääsevät eläkkeelle. Yleistyksissä joudutaan vetämään mutkia suoriksi, mutta epäilemättä miehille eläkkeelle jääminen on sittenkin vaikeampaa kuin naisille. Esimerkiksi teoksen tekijä on tekstiä kirjoittaessaan yli 60-vuotias, ja hän haluaa vielä tehdä ainakin jonkin verran töitä, eikä siirtyä kokonaan eläkkeelle muutaman vuoden kuluttua. Työelämässä aloittaessaan hän kertoo kuvitelleensa, että muuttaa asioita ratkaisevasti, kunnes huomasi monet rajoitteet. Yhtä monimuotoista on myös eläkkeelle siirtyminen; paljon on kyse yksilöistä. Joskus identiteetti on niin työkeskeinen, että eläkkeelle siirtyminen suorastaan pelottaa.  Eläkkeelle siirtyminen on tietynlainen merkkipaalu. Kestää vähintään kuukausia, mutta toisinaan jopa vuosia, ennen kuin oma eläkeläisrytmi löytyy. Myös on enemmän aikaa pohtia elettyä elämää. Mieli pysyy usein virkeänä, vaikka keho rapistuu. Kirjoittaja muistuttaa ilahtuneena, että eläkeikäiselle on annettu kolmas ikä, jolloin on mahdollista toteuttaa monia asioita, kun vapaata aikaa on runsaasti. Enää eläke ja vanhuus eivät ole sama asia. Noin 80 ikävuoden jälkeen vasta alkavat krittisemmät ikävuodet. Erilaiset sairaudet tietysti muuttavat nämä ajatukset toisiksi.  Työelämän jälkeen suuri muutos tulee sosiaalisessa elämässä. Niinpä olisi hyvä verkostoitua jo ennen eläkkeelle jäämistä, ettei tule suurta pudotusta tyhjyyteen.  Pekka Järvinen pohtii teoksessaan monipuolisesti kuolemaa ja yleensä elämän rajallisuutta, elämän tarkoitusta ja zeniin pohjautuvaa filosofiaa. Hän kehottaa ottamaan eläkepäivät vastaan löytöretkeilijän tavoin. Mitä uutta ja kiinnostavaa voin vielä nähdä, tehdä tai kokea?    eläkepommi  eläkkeelle siirtyminen  kolmas ikä  Pekka Järvinen    Lue myös:             Vanha, seniori, ikääntynyt vai vanhus?   11.09.2017             Kirjallisuudessakin v-tyyli          Kaksi lukuhaastetta selätetty          Seetu
15.5.2017

Seksipommista tuli eläkepommi 15.5.2017 Seetu  1 6 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Eläkekortin ja ensimmäisen eläkkeensa saanut 63-vuotias nainen osasi ottaa huumorilla vastaan elämänmuutoksensa ensimmäiset konkreettiset merkit. Hänen aviomiehensä Pekka Järvinen oli juuri kirjoittamassa teostaan Miten selvitä eläkepäivistä hengissä. Rouvan lausahduksessa – samoin kuin kirjan nimessä – tulee toteen yksi tärkeä elämänohje eli huumori auttaa monessa asiassa, myös vaikeissa tilanteissa, kunhan vain pystyy ottamaan sellaisen asenteen. Työelämään erikoistunut psykologi, psykoterapeutti Pekka Järvinen pohti omaa eläköitymistään niin vahvasti, että kirjoitti ajatuksensa myös kirjaan avuksi muillekin eläkepommilaisille. Nykyinen keskustelu ja kirjoittelu luo kielteistä suhtautumista eläkeikäisiin, joita nyt nimenomaisesti suurten ikäluokkien (syntyneet vuosina 1945-1949) ikääntymisen ja eläköitymisen takia on niin paljon, että väestön ikäpyramidi näyttää huonolta. Myös elinajan selvä pidentyminen vaikuttaa asiaan. Toiset ihmiset joutuvat, toiset pääsevät eläkkeelle. Yleistyksissä joudutaan vetämään mutkia suoriksi, mutta epäilemättä miehille eläkkeelle jääminen on sittenkin vaikeampaa kuin naisille. Esimerkiksi teoksen tekijä on tekstiä kirjoittaessaan yli 60-vuotias, ja hän haluaa vielä tehdä ainakin jonkin verran töitä, eikä siirtyä kokonaan eläkkeelle muutaman vuoden kuluttua. Työelämässä aloittaessaan hän kertoo kuvitelleensa, että muuttaa asioita ratkaisevasti, kunnes huomasi monet rajoitteet. Yhtä monimuotoista on myös eläkkeelle siirtyminen; paljon on kyse yksilöistä. Joskus identiteetti on niin työkeskeinen, että eläkkeelle siirtyminen suorastaan pelottaa. Eläkkeelle siirtyminen on tietynlainen merkkipaalu. Kestää vähintään kuukausia, mutta toisinaan jopa vuosia, ennen kuin oma eläkeläisrytmi löytyy. Myös on enemmän aikaa pohtia elettyä elämää. Mieli pysyy usein virkeänä, vaikka keho rapistuu. Kirjoittaja muistuttaa ilahtuneena, että eläkeikäiselle on annettu kolmas ikä, jolloin on mahdollista toteuttaa monia asioita, kun vapaata aikaa on runsaasti. Enää eläke ja vanhuus eivät ole sama asia. Noin 80 ikävuoden jälkeen vasta alkavat krittisemmät ikävuodet. Erilaiset sairaudet tietysti muuttavat nämä ajatukset toisiksi. Työelämän jälkeen suuri muutos tulee sosiaalisessa elämässä. Niinpä olisi hyvä verkostoitua jo ennen eläkkeelle jäämistä, ettei tule suurta pudotusta tyhjyyteen. Pekka Järvinen pohtii teoksessaan monipuolisesti kuolemaa ja yleensä elämän rajallisuutta, elämän tarkoitusta ja zeniin pohjautuvaa filosofiaa. Hän kehottaa ottamaan eläkepäivät vastaan löytöretkeilijän tavoin. Mitä uutta ja kiinnostavaa voin vielä nähdä, tehdä tai kokea? eläkepommi eläkkeelle siirtyminen kolmas ikä Pekka Järvinen Lue myös: Vanha, seniori, ikääntynyt vai vanhus? 11.09.2017 Kirjallisuudessakin v-tyyli Kaksi lukuhaastetta selätetty Seetu

Vähän järkeä päähän      10.5.2017       Sirkku         Tykkää         14  JAKOA       Jaa Facebookissa      Jaa Twitterissä            Heippodei pitkästä aikaa! Mul on ollu vähän tällanen pohdintakuukausi.  Ensinnäkin, en mä kuollukaan. Veriarvot (ne mitä otettiin) oli suht jees. Kilppariarvot vois olla paremmatkin, pitää yrittää vähän piiskata sitä. Mua ois kyl kiinnostanu tietää mun rautavarastot ja kortisoli-tasot. Tarvii varmaan käydä mittauttamassa ne City-terveydessä jonain päivänä. Mut mä luulen, et mua pääasiassa vaivaa sellanen lievä jatkuva ylirasitustila.  Mä oon käyny sen kolmisen kertaa viikossa kickboxingissa ja 5 kertaa viikossa salilla. Ehkä se vaan on mulle vähän liikaa. Väsäsinkin viime viikolla itelleni 3 kpl uusia 1-jakosia ni jos täs jonkin aikaa vetäis sillä ni ehkä jäis jopa yks ellei välillä jopa 2 lepopäivää viikkoon. Paitsi etten mä niitä muista pitää. Mä olin alkuviikon himassa vatsatautisen pikkupojan kanssa. Maanantaina vahingossa jumppasin ja eilen vedin pitkästä aikaa kunnon HIIT-treenin johon meinasin kuolla. Eli nyt mulle ei kyl tälle viikolle jääny yhtään lepopäivää ku loppuviikko on suunniteltu :D No ehkä ens viikolla sit :D     Tos tais pari viikkoa mennä ruokailujenkin suhteen ihan penkin alle mut mitäs pienistä, mul on psyykkaus menossa ja paino on alle 62 ni nou problemos. Mä kävin muuten tänä aamuna pitkästä aikaa vaa’allakin. Ihan oon meinannu unohtaa koko vehkeen :D Ja mä oon jopa töissä tilannu ruokia skitsoilematta (tai yrittäny olla skitsoilematta), et onks siinä ruuassa tupsautettuna vähän vehnäjauhoja tai jopa sokeria. Mä oon siis pistäny oikeen ranttaliks :D     Pääasiassa mä en niitä hiilareita perusruokavaliossa kuitenkaan oo saanu hilattua 150 g korkeemmalle. Jos ei syö herkkuja, leipää, puuroja ja riisi/pasta/peruna -akselistoa, ni en mä tiedä mistä niitä enää voi kerryttää. Mulla menee päivittäin parisataa g marjoja, hedelmiä, kasviksia järjettömät määrät, mut ei silti. Mä lisäsin jopa mun iltapalaan tumman suklaan takas ja lorauttelen viel hunajat perään, mut nou. Mut kalorit oon pitäny siinä reilussa parissa tonnissa (no herkkupäivinä viidessä tonnissa :D…ihan ku laskisin!), vaik ajoittain tekis mieli laskea alaspäin.    Mun sisäpolvi näyttää edelleen 2 viikon jälkeen tältä ku Erika vähä monotti :D   Mä katoin sen Muodonmuutoksia -dokkarin ja se jotenki järkytti mua. Ei varsinaisesti ite dokkari, etenkin kun se ilmeisesti oli hieman ylidramatisoitu. Mua järkytti siinä se, et mä tunnistin siitä itteni niin vahvasti. Vaikka mä oon tavan pulliainen enkä mikään kisailija, ni minkä helvetin takia mä kuljen vaakojeni kanssa ees taas ku joku ryynikauppias. Noille ihmisillehän se on vähän niinku pikku pakko, mut mulle ei pitäis olla. Ja mä oon eläny tavalla tai toisella näin jo yli 20 vuotta.  Mua on suuresti alkanu ahistaa tää oma pakkomielteisyyteni ruuan ja treenien suhteen. Ei se mun pötsi levähdä jos mä syön ylimääräsen hedelmän tai hui, jopa 2 grammaa liikaa pähkinää. Tai vaikka joskus jopa jäätelötuutin (no ok, tää on vielä ehkä vähän hardcorea :D). Eikä se sali tai mun vaivalla hankitut lihakseni sieltä katoo jos mul jää yhet suunnitellut treenit väliin. Ei oikeesti. Vaikka musta tuntuu, et jos mun treeniviikko menee sekasin, koko elämä on sekasin. Hohhoijakka!  Mä ite en lue säännöllisesti ku Piia Pajusen blogia. Mä yritän ammentaa siltä ajatuksia ja asenteita mun omaan päähäni. Sen verran tervehenkistä meininkiä, että ihan kateeks käy. Ja siinä koko lailla muutenkin mun tavotekroppani, oli sit offilla tai kisakunnossa. Ai niin, se just kirjotti ettei se sen kisakunto sais olla kenenkään harrastelijan tavoite :D No mä vielä vähän työstän ajatusta :D Joka tapauksessa aina kun mun ajatukset alkaa vaeltamaan dieetteihin tai johonkin morkkis-ajatukseen, mä luen sitä. Ja voin kertoa, et oon lukenu sitä viime aikoina paljon. Samoja kirjoituksia monta kertaa uudestaan. Mä yritän opetella ees vähän relaamaan tän homman kanssa. En kyllä oota, et se tapahtuu kovin äkkiä mut jos ees pikkuhiljaa :D Viimeistään ku muutan eläkepäiviä Kreetalle viettämään, ni keittiövaaka jää himaan!  Sellasta olen pohdiskellut! Mutta joo. Mä oon tässä kesää ootellu jo aika pitkään, mut jos nyt tulis ees se kevät ensin :D No hiljaa hyvä tulee. Mulla alkaa kuukauden päästä parin viikon kesäloma, ehkä mä vietän sen sit super-helteissä :D Ai nii, mä oon buukannu itelleni himan super-siivouksen, siinä vierähtää kyllä viikko. Eli viikon voi sataa ni toisen voi sit röhnöttää biitsillä :)  Palaillaan mut ei sentään paleta :D    dieetti  fitness  HIIT  kickboxing  kuntosaliharjoittelu  laihdutus  lepopäivä  Muodonmuutoksia  painonpudotus  ruokavalio  salitreeni  sokeriaddiktio  syömishäiriö  treenaus  treeni  treeniblogi  VHH    Lue myös:             Action-Sirkun accidentti!   16.10.2017             Syksyn iloja :)   05.09.2017             Pistetääs akka ruotuun =D   09.08.2017             ”Kesä”kuulumisia =D   26.06.2017             Keventämisen uskomaton vaikeus!   13.04.2017             Keventämisen uskomaton vaikeus!          ”Kesä”kuulumisia =D          Sirkku
10.5.2017

Vähän järkeä päähän 10.5.2017 Sirkku  Tykkää 14 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Heippodei pitkästä aikaa! Mul on ollu vähän tällanen pohdintakuukausi. Ensinnäkin, en mä kuollukaan. Veriarvot (ne mitä otettiin) oli suht jees. Kilppariarvot vois olla paremmatkin, pitää yrittää vähän piiskata sitä. Mua ois kyl kiinnostanu tietää mun rautavarastot ja kortisoli-tasot. Tarvii varmaan käydä mittauttamassa ne City-terveydessä jonain päivänä. Mut mä luulen, et mua pääasiassa vaivaa sellanen lievä jatkuva ylirasitustila. Mä oon käyny sen kolmisen kertaa viikossa kickboxingissa ja 5 kertaa viikossa salilla. Ehkä se vaan on mulle vähän liikaa. Väsäsinkin viime viikolla itelleni 3 kpl uusia 1-jakosia ni jos täs jonkin aikaa vetäis sillä ni ehkä jäis jopa yks ellei välillä jopa 2 lepopäivää viikkoon. Paitsi etten mä niitä muista pitää. Mä olin alkuviikon himassa vatsatautisen pikkupojan kanssa. Maanantaina vahingossa jumppasin ja eilen vedin pitkästä aikaa kunnon HIIT-treenin johon meinasin kuolla. Eli nyt mulle ei kyl tälle viikolle jääny yhtään lepopäivää ku loppuviikko on suunniteltu :D No ehkä ens viikolla sit :D Tos tais pari viikkoa mennä ruokailujenkin suhteen ihan penkin alle mut mitäs pienistä, mul on psyykkaus menossa ja paino on alle 62 ni nou problemos. Mä kävin muuten tänä aamuna pitkästä aikaa vaa’allakin. Ihan oon meinannu unohtaa koko vehkeen :D Ja mä oon jopa töissä tilannu ruokia skitsoilematta (tai yrittäny olla skitsoilematta), et onks siinä ruuassa tupsautettuna vähän vehnäjauhoja tai jopa sokeria. Mä oon siis pistäny oikeen ranttaliks :D Pääasiassa mä en niitä hiilareita perusruokavaliossa kuitenkaan oo saanu hilattua 150 g korkeemmalle. Jos ei syö herkkuja, leipää, puuroja ja riisi/pasta/peruna -akselistoa, ni en mä tiedä mistä niitä enää voi kerryttää. Mulla menee päivittäin parisataa g marjoja, hedelmiä, kasviksia järjettömät määrät, mut ei silti. Mä lisäsin jopa mun iltapalaan tumman suklaan takas ja lorauttelen viel hunajat perään, mut nou. Mut kalorit oon pitäny siinä reilussa parissa tonnissa (no herkkupäivinä viidessä tonnissa :D…ihan ku laskisin!), vaik ajoittain tekis mieli laskea alaspäin. Mun sisäpolvi näyttää edelleen 2 viikon jälkeen tältä ku Erika vähä monotti :D Mä katoin sen Muodonmuutoksia -dokkarin ja se jotenki järkytti mua. Ei varsinaisesti ite dokkari, etenkin kun se ilmeisesti oli hieman ylidramatisoitu. Mua järkytti siinä se, et mä tunnistin siitä itteni niin vahvasti. Vaikka mä oon tavan pulliainen enkä mikään kisailija, ni minkä helvetin takia mä kuljen vaakojeni kanssa ees taas ku joku ryynikauppias. Noille ihmisillehän se on vähän niinku pikku pakko, mut mulle ei pitäis olla. Ja mä oon eläny tavalla tai toisella näin jo yli 20 vuotta. Mua on suuresti alkanu ahistaa tää oma pakkomielteisyyteni ruuan ja treenien suhteen. Ei se mun pötsi levähdä jos mä syön ylimääräsen hedelmän tai hui, jopa 2 grammaa liikaa pähkinää. Tai vaikka joskus jopa jäätelötuutin (no ok, tää on vielä ehkä vähän hardcorea :D). Eikä se sali tai mun vaivalla hankitut lihakseni sieltä katoo jos mul jää yhet suunnitellut treenit väliin. Ei oikeesti. Vaikka musta tuntuu, et jos mun treeniviikko menee sekasin, koko elämä on sekasin. Hohhoijakka! Mä ite en lue säännöllisesti ku Piia Pajusen blogia. Mä yritän ammentaa siltä ajatuksia ja asenteita mun omaan päähäni. Sen verran tervehenkistä meininkiä, että ihan kateeks käy. Ja siinä koko lailla muutenkin mun tavotekroppani, oli sit offilla tai kisakunnossa. Ai niin, se just kirjotti ettei se sen kisakunto sais olla kenenkään harrastelijan tavoite :D No mä vielä vähän työstän ajatusta :D Joka tapauksessa aina kun mun ajatukset alkaa vaeltamaan dieetteihin tai johonkin morkkis-ajatukseen, mä luen sitä. Ja voin kertoa, et oon lukenu sitä viime aikoina paljon. Samoja kirjoituksia monta kertaa uudestaan. Mä yritän opetella ees vähän relaamaan tän homman kanssa. En kyllä oota, et se tapahtuu kovin äkkiä mut jos ees pikkuhiljaa :D Viimeistään ku muutan eläkepäiviä Kreetalle viettämään, ni keittiövaaka jää himaan! Sellasta olen pohdiskellut! Mutta joo. Mä oon tässä kesää ootellu jo aika pitkään, mut jos nyt tulis ees se kevät ensin :D No hiljaa hyvä tulee. Mulla alkaa kuukauden päästä parin viikon kesäloma, ehkä mä vietän sen sit super-helteissä :D Ai nii, mä oon buukannu itelleni himan super-siivouksen, siinä vierähtää kyllä viikko. Eli viikon voi sataa ni toisen voi sit röhnöttää biitsillä :) Palaillaan mut ei sentään paleta :D dieetti fitness HIIT kickboxing kuntosaliharjoittelu laihdutus lepopäivä Muodonmuutoksia painonpudotus ruokavalio salitreeni sokeriaddiktio syömishäiriö treenaus treeni treeniblogi VHH Lue myös: Action-Sirkun accidentti! 16.10.2017 Syksyn iloja :) 05.09.2017 Pistetääs akka ruotuun =D 09.08.2017 ”Kesä”kuulumisia =D 26.06.2017 Keventämisen uskomaton vaikeus! 13.04.2017 Keventämisen uskomaton vaikeus! ”Kesä”kuulumisia =D Sirkku

Kirjallisuudessakin v-tyyli      8.5.2017       Seetu         1         6  JAKOA       Jaa Facebookissa      Jaa Twitterissä            Suomen kieli uudistuu ja kehittyy, mutta samanaikaisesti se myös köyhtyy. Näin valitettavalta tuntuu ja olen valmis vastaanottamaan kukkahattutädin tai minkä tahansa muun tiukkapipo-nimityksen. Tämä vuodatus johtuu siitä sattumuksesta, että tänä vuonna lukemistani kirjoista neljässä olen kohdannut alatyylisen vittu- tai vituttaa-sanan. Kirjoitan nämä aivan niin kuin ne on näihin kirjoihin painettukin ilman asterixia tai muuten pois jätettyjä välikirjaimia.  Sen verran kyllä joustan, että esimerkiksi Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin päähenkilöt sanailivat muutenkin siihen tapaan, että näille persoonille nämä v-alkuiset sanat tuntuivat luontevilta. Rimmisen ainutlaatuinen kielenkäyttö noin yleisesti on myös niin akrobaattista, ettei voi kuin ihailla. Sitäpaitsi teos on julkaistu jo vuonna 2004, mutta sattuman kauppaa luin sen vasta tänä vuonna. Muut esimerkkiteokset ovat sen sijaan tuoreita tapauksia.  J. Ryan Stradalin teoksessa Keskilännen keittiöt suomentaja on halunnut tuoda muutaman hahmon kiroilun esiin vain käyttäen näitä v-sanoja, vaikka luulisi muitakin olevan olemassa. Nämä kiroilevat henkilöt ovat kehutun teoksen kerronnassa sivuhenkilöitä.  Hätkähdyttää oli löytää vituttaa-verbi Mannerheimin lapsuudesta ja nuoruudesta kertovasta Teemu Keskisarjan teoksesta Hulttio. Suhteutettuna teoksen tapahtumien aikaan sananvalinta tuntuu oudolta ja epäonnistuneelta. Ehkä nuoren Mannerheimin mielentilaa olisi voinut kuvata esimerkiksi suomen kielen verbeillä harmittaa, keljuttaa, suututtaa, raivostuttaa, kiukuttaa, sapettaa tai ärsyttää. Lisämääreitä näitten verbien vahventamisesta on myös kielessä käytettävissä vaikka kuinka paljon.  Yhtä lailla hämmästyin lukiessani Juha Itkosen mielenkiintoista kirjaa Minun Amerikkani. Siinäkin tämä sama v-alkuinen verbi esiintyy keskellä muuten moitteetonta kieltä. Se on kuin piikki poskessa.  Suomen kielen perussanakirja sentään vielä merkitsee kyseiset sanat alatyylisiksi. Pelkän pahoin, että tämäkin merkintä joudutaan pian poistamaan, ja näin kaduilta tuttuakin tutumpi kiroilu on hyväksyttyä suomea.  Ymmärrän tietysti edustavani vanhaa polvea, joka ei halua tottua tällaisiin ilmaisuihin. Kautta aikojen on kuitenkin suomen kielessä osattu ilmaista erilaista mielensä pahoittamista tai kiukkua ilman nykyistä v-tyyliä.    alatyyli  Hulttio  kiroilu  Minun Amerikkani  Pussikaljaromaani  vittu  vituttaa             Epäonnistuminen on OK          Seksipommista tuli eläkepommi          Seetu
8.5.2017

Kirjallisuudessakin v-tyyli 8.5.2017 Seetu  1 6 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Suomen kieli uudistuu ja kehittyy, mutta samanaikaisesti se myös köyhtyy. Näin valitettavalta tuntuu ja olen valmis vastaanottamaan kukkahattutädin tai minkä tahansa muun tiukkapipo-nimityksen. Tämä vuodatus johtuu siitä sattumuksesta, että tänä vuonna lukemistani kirjoista neljässä olen kohdannut alatyylisen vittu- tai vituttaa-sanan. Kirjoitan nämä aivan niin kuin ne on näihin kirjoihin painettukin ilman asterixia tai muuten pois jätettyjä välikirjaimia. Sen verran kyllä joustan, että esimerkiksi Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin päähenkilöt sanailivat muutenkin siihen tapaan, että näille persoonille nämä v-alkuiset sanat tuntuivat luontevilta. Rimmisen ainutlaatuinen kielenkäyttö noin yleisesti on myös niin akrobaattista, ettei voi kuin ihailla. Sitäpaitsi teos on julkaistu jo vuonna 2004, mutta sattuman kauppaa luin sen vasta tänä vuonna. Muut esimerkkiteokset ovat sen sijaan tuoreita tapauksia. J. Ryan Stradalin teoksessa Keskilännen keittiöt suomentaja on halunnut tuoda muutaman hahmon kiroilun esiin vain käyttäen näitä v-sanoja, vaikka luulisi muitakin olevan olemassa. Nämä kiroilevat henkilöt ovat kehutun teoksen kerronnassa sivuhenkilöitä. Hätkähdyttää oli löytää vituttaa-verbi Mannerheimin lapsuudesta ja nuoruudesta kertovasta Teemu Keskisarjan teoksesta Hulttio. Suhteutettuna teoksen tapahtumien aikaan sananvalinta tuntuu oudolta ja epäonnistuneelta. Ehkä nuoren Mannerheimin mielentilaa olisi voinut kuvata esimerkiksi suomen kielen verbeillä harmittaa, keljuttaa, suututtaa, raivostuttaa, kiukuttaa, sapettaa tai ärsyttää. Lisämääreitä näitten verbien vahventamisesta on myös kielessä käytettävissä vaikka kuinka paljon. Yhtä lailla hämmästyin lukiessani Juha Itkosen mielenkiintoista kirjaa Minun Amerikkani. Siinäkin tämä sama v-alkuinen verbi esiintyy keskellä muuten moitteetonta kieltä. Se on kuin piikki poskessa. Suomen kielen perussanakirja sentään vielä merkitsee kyseiset sanat alatyylisiksi. Pelkän pahoin, että tämäkin merkintä joudutaan pian poistamaan, ja näin kaduilta tuttuakin tutumpi kiroilu on hyväksyttyä suomea. Ymmärrän tietysti edustavani vanhaa polvea, joka ei halua tottua tällaisiin ilmaisuihin. Kautta aikojen on kuitenkin suomen kielessä osattu ilmaista erilaista mielensä pahoittamista tai kiukkua ilman nykyistä v-tyyliä. alatyyli Hulttio kiroilu Minun Amerikkani Pussikaljaromaani vittu vituttaa Epäonnistuminen on OK Seksipommista tuli eläkepommi Seetu

#aloha      6.5.2017       Kamilla         2            Jaa Facebookissa      Jaa Twitterissä            Joku viisas on sanonut, ettei ilman unelmia voi elää. Uskon itsekin sen olevan totta, sillä niin viisaalta ja todelliselta se kuulostaa. Jokaisella on haaveita ja unelmia, joita kohti ehkä tiedostamattaankin pyrkii. Uskoisin, että kovin tylsää ja hiljaista olisi pään sisällä, sydämessä sekä elämässä, jos mistään ei haaveilisi tai mikään unelma ei kuljettaisi jotain kohti.  Tänään paistaa aurinko, ulkona alkaa pikkuhiljaa lämpenemään ja narsissit näyttää kauniilta Pääsiäisen jälkeenkin. Olen pessyt ikkunoita ja siivonnut parveketta, sillä se on minulle tärkeä paikka – mäntymetsään tuijottaen, linnunlaulua kuunnellen, olen itselleni rauhaisassa ja vapauttavassa paikassa, jossa voin haaveilla, mietiskellä, nauttia auringosta ja juoda aamukahvini.  On ihmisiä, joiden mielestä kevään mukana tulee muutkin kurjuudet. Onhan meillä myös vakiintunut nimitys kevätmasennuksesta. Valitettavasti joudun työssäni todistamaan näitä surullisia tapauksia, joiden elämä kaatuu muun maailman ja luonnon kukoistamisen alkaessa. Omanlaiseni optimisti näkee maailman uusiutuvan, muttei se poissulje sitä, että kaikki eivät voi nähdä tätä keväistä kauneutta tai että kaikilla ei ole voimavaroja niistä haaveista kiinnipitämiseen.  Tänä aamuna istun parvekkeella villasukissani, lämmin bulletproof-kahvi kädessäni ja mietin, että koska yhdestä onneani ylläpitävästä asiasta on viimeaikoina taas selkäoireilujeni vuoksi tullut sekä päivän polttava kysymys että sen ratkaisu, tutkin yhä uudelleen ja uudelleen tuloksia, ortopedin lausuntoja ja yritän ymmärtää kokonaisuuden, jotten aiheuttaisi itselleni enempää harmia joogatessani. Tällä viikolla olen siis aktivoitunut joogaamaan jokaisena aamuna, sillä rankani yläosakin on muljahtanut oireiluiden kiertoradalle ja tiedän, että jooga auttaa. Samalla se auttaa myös vapautumaan negaatioista, huolista, näkemään hyvän ja saa ajatuksen kulkemaan kirkkaammin. Lisäksi olen kävellyt hikilenkkejä nopealla kilometrivauhdilla, askelkyykännyt metsäpoluilla ja näinikään onnistuneesti pystynyt tekemään koko kehoa huoltavaa ja voimistavaa treeniä. Kehonhuollon merkitys pääsi jälleen ottamaan valtaa päivittäisessä ajatuksenjuoksussa, sillä liikuntaa harrastavan kroppa onnistuu menemään jumiin yllättävän nopeasti liikkumattomana.  Päätin myös tässä autuuden ja onnen olotilassani avata teille erään itselleni merkityksellisen sanan sisältöä eli kaulassanikin roikkuvan ALOHA -statussymbolin merkitystä niin, että sen syvin tarkoitus aukeaa niin kaulakoruani tuijottaneille kuin sen sanomaa kysyneillekin.  ALOHA on Hawailla käytetyin sana. Se voi tarkoittaa hawaiin kielellä  moi  tai  näkemiin , mutta se tarkoittaa myös  rakkautta  ja  kiintymystä . ALOHAa voidaan käyttää eri variaatioina sanoja yhdistämällä toivottamaan esimerkiksi hyvää huomenta ” aloha kakahiaka ” tai toivottamalla hyvää iltaa ” aloha ahiahi ”. Alkuperäinen aloha tarkoittaa  tätä   hetkeä ; hengittämistä, elämän hengittämistä. Se tulee sanoista ”alo” joka tarkoittaa nykyisyyttä, edessä olevaa sekä kohdattavaa ja ”ha” joka tarkoittaa hengitystä.  Aloha on elämäntapa, jossa kanssaihmisiä kohdellaan rakkaudella sekä kunnioituksella ja sen syvin oppi perustuu itsensä kunnioittamiseen sekä rakastamiseen ja sitä kautta taasen mahdollistamaan samojen positiivisten tunteiden jakamista ympärilleen. Näin ollen ALOHA -tervehdys pitää itsessään sisällään jo paljon syvemmän tarkoituksen kuin suomalainen  moi  tai ruotsalainen  hej  satunnaisine kädenheilautuksineen.  Inspiroituneena Alohan filosofiasta ja merkityksestä monet instituutiot ja businekset ovat ottaneet sanan myös käyttöönsä. Ei kai tuo mikään ihme ole – minäkin, Hawailla vain haaveissani ja elokuvien kautta käyneenä, löysin itselleni ALOHAsta merkityksen: Aloha on pyrkimystä elää harmoniassa, kykeneväisyyttä ymmärtää omaa kehoa ja sielua sekä tietenkin sen ymmäryksen jatkuvaa tavoittelua. Kun eletään ALOHAn hengessä, luodaan positiivisia ajatuksia sekä tunteita – lähetetään ja vastaanotetaan positiivisuutta.  Monestihan se mielentila, johon heti herättyämme virittäydytään, hallitsee lähes koko päivää. Tai ainakin se saattaa vaikuttaa päivän kulkuun työnteossa ja muissakin sosiaalisissa tapahtumissa. Eikö siis olisi ihanaa heti aamulla tuntea kepeyttä ja elämäniloa; nauraa, hymyillä, tuntea riemua, olla innoissaan päivän tulevista asioista ja lähteä jakamaan hyvää mieltä eteenkulkevien ihmisten keskuuteen? Tottahan se on, että jotkut meistä on aamuihmisiä ja jotkut ei. Itse lukeudun näihin aamuihmisiin, jotka täyttävät muiden ärsytyskiintiötä heti aamutuimaan energisellä hyväntuulisuudellaan. Mielestäni aamulla on paras aika lähteä lenkille, levittää joogamatto lattialle ja tehdä hellä harjoitus kun muu perhe vielä nukkuu tai kävellä ulkona ja haistella raikasta kevät ilmaa, siivota, touhuta.. Olen todellakin parhaimmillani oman kehoni ja mieleni kanssa aamutuimaan.  Valitettavan usein omassa hyväntuulisuudessani törmään ihmisiin, jotka mitä luultavammin eivät ole niitä aamuihmisiä. Tapaan välillä myöskin niitä oman elämänsä mörököllejä, joiden kanssa olen aivan sanaton. Olen testannut tätä positiivisuuden tartuttamista erinäisissä tilanteissa ja tiedän mistä puhun. Kuinkakohan monen ajattelit aamuruuhkassa, raitiovaunussa vastaavan hymyysi? Tai kuinka moni vastaa työpaikallesi kukonlaulun aikaan saapuessasi iloisesti hyvän huomenen toivotukseesi? Oikeasti ja hyvin valitettavasti: ei kovinkaan moni. Örähtely on jotenkin ominaisempi verbi kuvaamaan tätä tervehdyksen ulosantia.  Tein itse taannoin hymyilytestin päiväsaikaan raitiovaunun takaosassa, jossa oli ehkä kymmenen matkustajaa. Kaksi heistä hymyili aidosti takaisin, muutaman naama vääntyi jonkinlaiseen virneeseen, luultavasti hämmästyksen tai säikähdyksen tuottamaksi naamanväänteeksi, loput käänsivät katseensa pois. Itseäni hymyilytti entistä enemmän, sillä tämä testi hämmennyksineen osoitti sen minkä jo tiesinkin olevan totta.  ALOHA tarkoittaa, että aurinko on meissä – ei sen säteilyyn vaadita muuta kuin avointa ja iloista mieltä, nautintoja ja paljon ihania kokemuksia. Hyvä olo tarttuu yhtä nopeasti kuin huonotuulisuuskin. Ja jos saan valita kumpaa tartutan, on vastaus helppo.  Ilkeily, negatiivisuus, pahan puhuminen, pahan tarkoittaminen, epäkunnioittava käytös, kiusaaminen, jne. heijastavat ihmisten omaa pahaa oloa ja toivotankin näille omien negaatioidensa kanssa kamppailevien ihmisten elämään paljon valoa. Purkakaa oloanne, ilo löytyy sieltä sisältä.  ALOHA!  Love, K   Seuraa blogiani Bloglovinin avulla     aloha  elämä  elämänilo  hymy  ilo  Kiitollisuus  livealoha  Love  onnellisuus  rakkaus  tyytyväisyys    Lue myös:             Vaihtoehtoviidakko   30.11.2017             Sinä riität!   23.03.2017             Oppia ikä kaikki   19.10.2016             Päästä irti vaikka sattuu   02.08.2016             Penni ajatuksistasi   03.05.2016             Sinä riität!          Pää ja keho kiittää          Kamilla
Tomi Leppänen

#aloha 6.5.2017 Kamilla  2 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Joku viisas on sanonut, ettei ilman unelmia voi elää. Uskon itsekin sen olevan totta, sillä niin viisaalta ja todelliselta se kuulostaa. Jokaisella on haaveita ja unelmia, joita kohti ehkä tiedostamattaankin pyrkii. Uskoisin, että kovin tylsää ja hiljaista olisi pään sisällä, sydämessä sekä elämässä, jos mistään ei haaveilisi tai mikään unelma ei kuljettaisi jotain kohti. Tänään paistaa aurinko, ulkona alkaa pikkuhiljaa lämpenemään ja narsissit näyttää kauniilta Pääsiäisen jälkeenkin. Olen pessyt ikkunoita ja siivonnut parveketta, sillä se on minulle tärkeä paikka – mäntymetsään tuijottaen, linnunlaulua kuunnellen, olen itselleni rauhaisassa ja vapauttavassa paikassa, jossa voin haaveilla, mietiskellä, nauttia auringosta ja juoda aamukahvini. On ihmisiä, joiden mielestä kevään mukana tulee muutkin kurjuudet. Onhan meillä myös vakiintunut nimitys kevätmasennuksesta. Valitettavasti joudun työssäni todistamaan näitä surullisia tapauksia, joiden elämä kaatuu muun maailman ja luonnon kukoistamisen alkaessa. Omanlaiseni optimisti näkee maailman uusiutuvan, muttei se poissulje sitä, että kaikki eivät voi nähdä tätä keväistä kauneutta tai että kaikilla ei ole voimavaroja niistä haaveista kiinnipitämiseen. Tänä aamuna istun parvekkeella villasukissani, lämmin bulletproof-kahvi kädessäni ja mietin, että koska yhdestä onneani ylläpitävästä asiasta on viimeaikoina taas selkäoireilujeni vuoksi tullut sekä päivän polttava kysymys että sen ratkaisu, tutkin yhä uudelleen ja uudelleen tuloksia, ortopedin lausuntoja ja yritän ymmärtää kokonaisuuden, jotten aiheuttaisi itselleni enempää harmia joogatessani. Tällä viikolla olen siis aktivoitunut joogaamaan jokaisena aamuna, sillä rankani yläosakin on muljahtanut oireiluiden kiertoradalle ja tiedän, että jooga auttaa. Samalla se auttaa myös vapautumaan negaatioista, huolista, näkemään hyvän ja saa ajatuksen kulkemaan kirkkaammin. Lisäksi olen kävellyt hikilenkkejä nopealla kilometrivauhdilla, askelkyykännyt metsäpoluilla ja näinikään onnistuneesti pystynyt tekemään koko kehoa huoltavaa ja voimistavaa treeniä. Kehonhuollon merkitys pääsi jälleen ottamaan valtaa päivittäisessä ajatuksenjuoksussa, sillä liikuntaa harrastavan kroppa onnistuu menemään jumiin yllättävän nopeasti liikkumattomana. Päätin myös tässä autuuden ja onnen olotilassani avata teille erään itselleni merkityksellisen sanan sisältöä eli kaulassanikin roikkuvan ALOHA -statussymbolin merkitystä niin, että sen syvin tarkoitus aukeaa niin kaulakoruani tuijottaneille kuin sen sanomaa kysyneillekin. ALOHA on Hawailla käytetyin sana. Se voi tarkoittaa hawaiin kielellä moi tai näkemiin , mutta se tarkoittaa myös rakkautta ja kiintymystä . ALOHAa voidaan käyttää eri variaatioina sanoja yhdistämällä toivottamaan esimerkiksi hyvää huomenta ” aloha kakahiaka ” tai toivottamalla hyvää iltaa ” aloha ahiahi ”. Alkuperäinen aloha tarkoittaa tätä hetkeä ; hengittämistä, elämän hengittämistä. Se tulee sanoista ”alo” joka tarkoittaa nykyisyyttä, edessä olevaa sekä kohdattavaa ja ”ha” joka tarkoittaa hengitystä. Aloha on elämäntapa, jossa kanssaihmisiä kohdellaan rakkaudella sekä kunnioituksella ja sen syvin oppi perustuu itsensä kunnioittamiseen sekä rakastamiseen ja sitä kautta taasen mahdollistamaan samojen positiivisten tunteiden jakamista ympärilleen. Näin ollen ALOHA -tervehdys pitää itsessään sisällään jo paljon syvemmän tarkoituksen kuin suomalainen moi tai ruotsalainen hej satunnaisine kädenheilautuksineen. Inspiroituneena Alohan filosofiasta ja merkityksestä monet instituutiot ja businekset ovat ottaneet sanan myös käyttöönsä. Ei kai tuo mikään ihme ole – minäkin, Hawailla vain haaveissani ja elokuvien kautta käyneenä, löysin itselleni ALOHAsta merkityksen: Aloha on pyrkimystä elää harmoniassa, kykeneväisyyttä ymmärtää omaa kehoa ja sielua sekä tietenkin sen ymmäryksen jatkuvaa tavoittelua. Kun eletään ALOHAn hengessä, luodaan positiivisia ajatuksia sekä tunteita – lähetetään ja vastaanotetaan positiivisuutta. Monestihan se mielentila, johon heti herättyämme virittäydytään, hallitsee lähes koko päivää. Tai ainakin se saattaa vaikuttaa päivän kulkuun työnteossa ja muissakin sosiaalisissa tapahtumissa. Eikö siis olisi ihanaa heti aamulla tuntea kepeyttä ja elämäniloa; nauraa, hymyillä, tuntea riemua, olla innoissaan päivän tulevista asioista ja lähteä jakamaan hyvää mieltä eteenkulkevien ihmisten keskuuteen? Tottahan se on, että jotkut meistä on aamuihmisiä ja jotkut ei. Itse lukeudun näihin aamuihmisiin, jotka täyttävät muiden ärsytyskiintiötä heti aamutuimaan energisellä hyväntuulisuudellaan. Mielestäni aamulla on paras aika lähteä lenkille, levittää joogamatto lattialle ja tehdä hellä harjoitus kun muu perhe vielä nukkuu tai kävellä ulkona ja haistella raikasta kevät ilmaa, siivota, touhuta.. Olen todellakin parhaimmillani oman kehoni ja mieleni kanssa aamutuimaan. Valitettavan usein omassa hyväntuulisuudessani törmään ihmisiin, jotka mitä luultavammin eivät ole niitä aamuihmisiä. Tapaan välillä myöskin niitä oman elämänsä mörököllejä, joiden kanssa olen aivan sanaton. Olen testannut tätä positiivisuuden tartuttamista erinäisissä tilanteissa ja tiedän mistä puhun. Kuinkakohan monen ajattelit aamuruuhkassa, raitiovaunussa vastaavan hymyysi? Tai kuinka moni vastaa työpaikallesi kukonlaulun aikaan saapuessasi iloisesti hyvän huomenen toivotukseesi? Oikeasti ja hyvin valitettavasti: ei kovinkaan moni. Örähtely on jotenkin ominaisempi verbi kuvaamaan tätä tervehdyksen ulosantia. Tein itse taannoin hymyilytestin päiväsaikaan raitiovaunun takaosassa, jossa oli ehkä kymmenen matkustajaa. Kaksi heistä hymyili aidosti takaisin, muutaman naama vääntyi jonkinlaiseen virneeseen, luultavasti hämmästyksen tai säikähdyksen tuottamaksi naamanväänteeksi, loput käänsivät katseensa pois. Itseäni hymyilytti entistä enemmän, sillä tämä testi hämmennyksineen osoitti sen minkä jo tiesinkin olevan totta. ALOHA tarkoittaa, että aurinko on meissä – ei sen säteilyyn vaadita muuta kuin avointa ja iloista mieltä, nautintoja ja paljon ihania kokemuksia. Hyvä olo tarttuu yhtä nopeasti kuin huonotuulisuuskin. Ja jos saan valita kumpaa tartutan, on vastaus helppo. Ilkeily, negatiivisuus, pahan puhuminen, pahan tarkoittaminen, epäkunnioittava käytös, kiusaaminen, jne. heijastavat ihmisten omaa pahaa oloa ja toivotankin näille omien negaatioidensa kanssa kamppailevien ihmisten elämään paljon valoa. Purkakaa oloanne, ilo löytyy sieltä sisältä. ALOHA! Love, K Seuraa blogiani Bloglovinin avulla aloha elämä elämänilo hymy ilo Kiitollisuus livealoha Love onnellisuus rakkaus tyytyväisyys Lue myös: Vaihtoehtoviidakko 30.11.2017 Sinä riität! 23.03.2017 Oppia ikä kaikki 19.10.2016 Päästä irti vaikka sattuu 02.08.2016 Penni ajatuksistasi 03.05.2016 Sinä riität! Pää ja keho kiittää Kamilla

Epäonnistuminen on OK      1.5.2017       Seetu         1         8  JAKOA       Jaa Facebookissa      Jaa Twitterissä             Erehtyminen tai mikä tahansa mokaaminen on inhimillistä. Se tiedetään ja tunnustetaan yleisesti tosiasiaksi. Kuitenkin erehdykset ja mokat usein harmittavat tekijäänsä tai jopa hävettävät. Onneksi tuntuu, että erehtymisiä suvaitaan nykyään paremmin kuin ennen. Ainakin sellaisia viestejä voi havaita, sillä onhan kerrottu, että esimerkiksi it-firmassa poksautetaan kuohujuomaa, kun joku on tehnyt kunnon mokan. Se on kuin vastapallo niihin kellonkilauksiin, joita kuulemma soitetaan puhelinmyyntifirmoissa, kun joku on tehnyt kaupat.  Hyvä on tietysti myös muistella, että suuria keksintöjäkin on tehty jonkin virheen ansiosta. Tietysti myös suuriksi keksinnöiksi luulluista askarruksista onkin kehkeytynyt suuria erehdyksiä, ja niitä riittää ihan museointiin asti. Kuvittelen, että länsimaalaiset käsittelevät sittenkin mokiaan kevyemmin kuin esimerkiksi aasialaiset. Idässä ainakin tunnetaan termi kasvojen menetys, ja minusta tuollainen asia kuulostaa kamalalta.  Esimerkkinä taas maapallon toiselta laidalta voisin siteerata amerikkalaista kirjailijaa Elizabeth Gilbertiä, joka kirjassaan Big Magic, Uskalla elää luovasti kehottaa tutkimaan epäonnistumista kiinnostuneena, ei häpeillen eikä epätoivoisena. Ajateltakoon näistä elämäntapaoppaista mitä hyvänsä Gilbertin kirja on parhaimmillaan juuri kertoessaan, miten kohdata epäonnistumiset.  Hän muistuttaa kirjassaan, että luovalla alalla otetusta riskeistä ei aina seuraa onnistumista. Epäonnistuminen tuottaa pettymyksen, saa inhoamaan itseään ja olemaan hapan muille.  ´´Epäonnistuminen koskee vain egoani, ei sieluani. Ego tekee meistä sen, joka olemme. Ego on hieno palvelija mutta hirveä herra. Ego haluaa palkintoja, palkintoja ja lisää palkintoja. Tiedän, etten ole pelkkä ego; minä olen myös sielu. Sieluni ei välitä vähääkään palkinnoista tai epäonnistumisista. Minun sieluani eivät ohjaa unelmat kehuista tai kritiikin pelko. Sielullani ei ole edes sanoja sellaisille asioille.´´  Gilbert antaa myös ohjeita epäonnistuneelle. Itselleen voi antaa anteeksi ja unohtaa koko epäonnistuminen, eikä ainakaan kannata jäädä hautomaan huonoja asioita. Lisäksi tulee aivan käytännön ohjeita: Tee jotakin muuta luovaa, ulkoiluta koiraa, ryhdy leipomaan, tee mosaiikkitöitä, huido käsilläsi, valmista jotakin, puuhaa mitä tahansa.  Olkaamme siis armeliaita itsellemme, mutta myös toisille.    Big Magic  ego  Elizabeth Gilbert  epäonnistuminen  mokaaminen             Hyvä aamiainen antaa potkua päivään          Kirjallisuudessakin v-tyyli          Seetu
1.5.2017

Epäonnistuminen on OK 1.5.2017 Seetu  1 8 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Erehtyminen tai mikä tahansa mokaaminen on inhimillistä. Se tiedetään ja tunnustetaan yleisesti tosiasiaksi. Kuitenkin erehdykset ja mokat usein harmittavat tekijäänsä tai jopa hävettävät. Onneksi tuntuu, että erehtymisiä suvaitaan nykyään paremmin kuin ennen. Ainakin sellaisia viestejä voi havaita, sillä onhan kerrottu, että esimerkiksi it-firmassa poksautetaan kuohujuomaa, kun joku on tehnyt kunnon mokan. Se on kuin vastapallo niihin kellonkilauksiin, joita kuulemma soitetaan puhelinmyyntifirmoissa, kun joku on tehnyt kaupat. Hyvä on tietysti myös muistella, että suuria keksintöjäkin on tehty jonkin virheen ansiosta. Tietysti myös suuriksi keksinnöiksi luulluista askarruksista onkin kehkeytynyt suuria erehdyksiä, ja niitä riittää ihan museointiin asti. Kuvittelen, että länsimaalaiset käsittelevät sittenkin mokiaan kevyemmin kuin esimerkiksi aasialaiset. Idässä ainakin tunnetaan termi kasvojen menetys, ja minusta tuollainen asia kuulostaa kamalalta. Esimerkkinä taas maapallon toiselta laidalta voisin siteerata amerikkalaista kirjailijaa Elizabeth Gilbertiä, joka kirjassaan Big Magic, Uskalla elää luovasti kehottaa tutkimaan epäonnistumista kiinnostuneena, ei häpeillen eikä epätoivoisena. Ajateltakoon näistä elämäntapaoppaista mitä hyvänsä Gilbertin kirja on parhaimmillaan juuri kertoessaan, miten kohdata epäonnistumiset. Hän muistuttaa kirjassaan, että luovalla alalla otetusta riskeistä ei aina seuraa onnistumista. Epäonnistuminen tuottaa pettymyksen, saa inhoamaan itseään ja olemaan hapan muille. ´´Epäonnistuminen koskee vain egoani, ei sieluani. Ego tekee meistä sen, joka olemme. Ego on hieno palvelija mutta hirveä herra. Ego haluaa palkintoja, palkintoja ja lisää palkintoja. Tiedän, etten ole pelkkä ego; minä olen myös sielu. Sieluni ei välitä vähääkään palkinnoista tai epäonnistumisista. Minun sieluani eivät ohjaa unelmat kehuista tai kritiikin pelko. Sielullani ei ole edes sanoja sellaisille asioille.´´ Gilbert antaa myös ohjeita epäonnistuneelle. Itselleen voi antaa anteeksi ja unohtaa koko epäonnistuminen, eikä ainakaan kannata jäädä hautomaan huonoja asioita. Lisäksi tulee aivan käytännön ohjeita: Tee jotakin muuta luovaa, ulkoiluta koiraa, ryhdy leipomaan, tee mosaiikkitöitä, huido käsilläsi, valmista jotakin, puuhaa mitä tahansa. Olkaamme siis armeliaita itsellemme, mutta myös toisille. Big Magic ego Elizabeth Gilbert epäonnistuminen mokaaminen Hyvä aamiainen antaa potkua päivään Kirjallisuudessakin v-tyyli Seetu