31.7.2017 Kesällä liikuntaharrastus on oma juttunsa 31.7.2017 Seetu 1 6 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Useimmat liikuntaryhmät aloittavat kesätauon jo viikkoja ennen kuin Suvivirsi raikaa koulujen lukukauden lopussa. Tauko on taatusti paikallaan, sillä jo hyvissä ajoin kevään korvalla näkyy osallistujien määrässä katoa. Saman kadon voi havaita ensimmäisinä aurinkoisina ja lämpiminä toukokuun päivinä kuntosaleilla ja uimahallissa. Aika turhilta tuntuvatkin joka kesä esitetyt valitukset uimahallien kesäsuluista. Todellisuudessa kesällä ei sisähalleissa olisi riittävästi väkeä, vaikka vettä sataisi. Lisäksi halleissa on tehtävä vuosittaiset huoltotyöt. Säännöllisten vuorojen loppuminen tuo omat haasteensa kuntoilijalle. Kaikki onkin oman tahdon varassa. On kuitenkin myös lajeja, joita Suomessa voi vain kesällä harrastaa. Vaikkapa avovesiuimari, pyöräilijä tai golfaaja voi juuri kesäkuukausina harrastaa omaa lajiaan niin paljon kuin aikaa ja halua riittää. Monen kuntoilukalenteri täyttyy kesäaikaan hyvin erilaisista merkinnöistä kuin muina vuodenaikoina. Rehellisesti täytyy tunnustaa, että kuntosalin ovea en ole kesäkuun loppupuolen jälkeen avannut. Näin on tapahtunut senkin uhalla, että lihaskunto heikkenee, kun tulee liian pitkä tauko. Golfkenttä on kuitenkin ollut huomattavasti houkuttelevampi vaihtoehto kuin sali, vaikka sää ei ole ollut ihanteellinen tälle ulkopelille. Tämä kesä on taas osoittanut todeksi, että golfia on pelattava myös sateella, jos haluaa pelata säännöllisesti. Poutaa ja aurinkoa ei voi jäädä odottamaan, vaikka 20 asteen lämpö ja pouta onkin ihanteellinen peli-ilma. Pallo myös lentää lämmössä selvästi pidemmälle kuin viileällä ilmalla. Onneksi nykyään aivan kaikkea ryhmätoimintaa ei lopeteta kesäajaksi, sillä esimerkiksi joogatunteja järjestetään myös ulkoilmassa. Tosin se on yleensä pystyjoogaa, joka tietysti on hieman eri kuin matolla tehtävä jooga. Samoin pilatesta voi päästä harjoittamaan kerran viikossa, ja se on hyvää vastapainoa esimerkiksi golfille, vaikka kotivenyttelyt pysyisivätkin ohjelmassa. Puutarhatyöt ovat hyvää peruskuntoilua ja vielä ilman, että pihatöitä tehdessä edes huomaa erityisesti kuntoilevansa. Omalla pihalla tai puistossa voi tietysti omaehtoisesti harrastaa tuttuja liikuntamuotoja. Esimerkiksi kahvakuulailu on erilaista kuin sisällä, kun voi välillä rennosti heittää kuulan maahan, eikä tarvitse pelätä rikkovansa mitään. Kesäkuntoilua saattavat rajoittaa monet muut harrastukset, sillä Suomen kesä on täynnä erilaisia houkuttelevia tapahtumia sukujuhlista ja ystävien tapaamisista puhumattakaan. Kuntoilijan korvien välille tekee hyvää käydä välillä kesäteatterissa, konserteissa ja muissa kulttuuriharrastuksissa. golf kahvakuula kesäkuntoilu puutarhatyöt pystyjooga sauvakävely Lue myös: Uusi golfkausi toi monta uutta sääntöä 03.06.2019 Sauvakävely haastaa koko kehon 17.09.2018 Oman askelpituuden voi laskea helposti 07.08.2017 Toukokuun askelten määrä tuli selväksi 05.06.2017 Olympialaiset olohuoneessa 15.08.2016 Hongkongin elämää ennen ja nyt Oman askelpituuden voi laskea helposti Seetu
24.7.2017 Hongkongin elämää ennen ja nyt 24.7.2017 Seetu 1 5 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Heinäkuun alussa 20 vuotta sitten Hongkong siirtyi Britannian alaisuudesta Kiinan erityishallintoalueeksi. Kiina lupasi säilyttää Hongkongin hallinnon ja käytännöt ennallaan mottonaan ´´yksi maa, kaksi järjestelmää´´, mutta toisin on käynyt. Erilaisia kiristyksiä on tullut, ja erityishallintoalueen asukkaat vaativat vapauksia, joihin isossa emämaassa ei ole totuttu. Hongkong on maailman rikkaimpia alueita, ja siellä asuu 7,4 miljoonaa asukasta. Hongkongin asiat ovat minua kiinnostaneet erityisesti siksi, että pari vuosikymmentä sitten meillä asui hongkongilainen vaihto-oppilastyttö. Kulttuurierot olivat havaittavat, eikä tytöllä ollut helppoa, sillä hän oli aivan liian nuori matkustamaan niin kauas kotoaan. Vaikeuksista huolimatta päätin antaa hänen asua meillä kesään asti, sillä hän oli jo kerran joutunut vaihtamaan isäntäperhettä. Meille hän tuli loppuvuodesta. Koulunkäynti ei tyttöä oikein innostanut, eikä hänellä ollut tietoa, minne hän vaihtovuoden jälkeen menisi. Vuosi oli koti-ikävästä ja erilaisista vaikeuksista huolimatta kuitenkin ilmeisen onnekas, sillä vuosi lähtönsä jälkeen hän kirjoitti saaneensa työpaikan matkatoimistosta. Ansioksi oli luettu hänen tietonsa muiden muassa laskettelusta, ratsastuksesta ja golfista. Kaikkiin näihin harrastuksiin tutustutin hänet ystävieni avustuksella. Polkupyörällä ajoakin hän kokeili, mutta siitä ei tullut mitään. Ilmeisesti tämä tasapainoa edellyttävä taito on parasta opetella lapsena kuten Suomessa on tapana tai sitten tarvitaan erityistä kärsivällisyyttä. Hongkongissa on tietysti puistoja, mutta suomalainen luonto oli tytölle erikoista. Voikukat olivat hänen mielestään kauniita, ja oravan näkeminen pihapuussa sai hänet innostumaan. Lemmikkieläinten pitoa hän ei sen sijaan ymmärtänyt ollenkaan ja suorastaan yrmi kahta kissaamme. Hongkongin merkkivuonna halusin myös tutustua alueen menneisyyteen. Tartuin Janice Y.K. Lee esikoisteokseen Pianotunnit, ja se oli mielenkiintoista luettavaa. Kirjailija on syntynyt Hongkongissa ja asunut siellä korealaisten vanhempiensa kanssa 15-vuotiaaksi. Sittemmin hän muutti Yhdysvaltoihin, opiskeli kirjallisuutta ja työskenteli toimittajana. Nykyään hän asuu perheineen Hongkongissa. Pianotunnit kertoo 1940-luvun alusta, sotavuosista ja 1950-luvun sodanjälkeisistä vuosista. Teos antaa ymmärtää, että Britannian hallintoaikanakin oli omat ongelmansa. Britit muiden muassa suhtautuivat alentuvasti kiinalaisiin ja samanlaista huonoa kohtelua kokivat erityisesti euraasialaiset, eurooppalaisen ja kiinalaisen jälkeläiset. Hongkong Kiina Pianotunnit vaihto-oppilas Lue myös: Kiinalainen juttu 06.05.2015 Pieni dekkarikatsaus kesäkuun aluksi Kesällä liikuntaharrastus on oma juttunsa Seetu
26.6.2017 Pieni dekkarikatsaus kesäkuun aluksi 26.6.2017 Seetu 2 16 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Muistan joskus lukeneeni, että miehet suosivat mieskirjailijoiden kirjoja, kun taas naiset lukevat yhtä usein miesten kuin naisten kirjoittamia teoksia. Lieneekö totta vai ei, mutta jotakin siinä saattaa olla perää. Vedin tässä runsaan parin viikon aikana dekkariöverit. Luin viiden suomalaisen dekkaristin tuoreita teoksia, yhtä lukuun ottamatta kaikki tänä vuonna julkaistuja. Niistä kaksi oli miesten kirjoittamia ja muut naisten. Pakko myöntää, että nämä mieskirjailijoiden kirjat ovat hengeltään ja tyyliltään maskuliinisia. Tämä asia tuli mieleen kirjoja lukiessa. Hyvin jaksoin kaikki kirjat lukea. Listallani olivat Reijo Mäen Kakolan kalpea, Seppo Jokisen Vakaasti harkiten, Eppu Nuotion Myrkkykeiso, Virpi Hämeen-Anttilan Koston kukat sekä Terttu Autereen Kuolema Eedenissä (vuodelta 2016). Mäki, Jokinen ja Nuotio kuvaavat meidän aikaamme, Hämeen-Anttila vie lukijat 1920-luvulle ja Autere kirjassaan 1930-luvun loppupuolelle. Nämä kahden teoksen historialliset taustat viehättivät, ehkä niiden maisemien ja paikkojen tarkan kuvailun takia. Ne veivät todella erilaiseen aikakauteen. Jokaisessa kirjassa on joko viran puolesta tai harrastuksesta rikosta selvittävä päähenkilö apunaan epälukuinen määrä muuta väkeä. Jokisen komisario Sakari Koskinen on jo vanha tuttu. Kirjassa saa paljon huomiota mies- ja naiskollegoiden välinen sanailu poliisilaitoksella, samoin poliisien parisuhdeasiat. Mäen luoma Jussi Vares taas tapaa kirjavaa kaveriporukkaansa kantakapakassa ja olutta kuluu. Virpi Hämeen-Anttila on kirjoittanut jo kolme aikaisempaa Björk-sarjan kirjaa. Päähenkilönä on sisäasiainministeriön virkamies Karl Axel Björk, jota kiehtoo rikosten selvittäminen vapaa-ajalla, jopa ruokatunnilla, rikostutkijana toimivan hyvän ystävän iloksi, mutta myös toisinaan harmiksi. Eppu Nuotio on jättänyt Pii Marinin ja luonut uuden naisetsivähahmon. Tämä on leskeksi jäänyt 58-vuotias Ellen Lähde, joka marttamaisella tyylillä ja rauhallisuudella pistää nenänsä kiinnostaviin asioihin. Kotimaiset dekkarit vievät tuttuihin paikkoihin. Näissä tapahtumapaikkoina olivat Helsinki, Turku ja Tampere, mutta kahdessa liikuttiin aika ratkaisevassa mielessä Kemiönsaaren maisemissa. Autere taas kuljettaa lukijat Viipuriin ja oletettavasti Terijoen maisemiin, vaikkakaan kylpyläpaikkaa ei nimeltä mainita. Erikoista kyllä, että kahdessa kirjassa on oopperalaulajia ja Hämeen-Anttilan kirjassa vanha oopperatalo on merkittävässä osassa. Kesän sanotaan olevan kulta-aikaa dekkarien lukemiseen. Rikosromaaneita pidetään kevyenä lukemisena, vaikkakin niissä yleensä ainakin yksi ellei useampi hahmo menettää henkensä. Hyvä dekkari on kuitenkin aina lukemisen väärtti. Ehkä keveydellä tarkoitetaan, etteivät dekkarit jää sisältönsä takia yleensä askarruttamaan, kun taas muut romaanit näkökulmineen saattavat jäädä pyörimään mielessä lukemisen jälkeen. dekkari dekkaristi Eppu Nuotio Reijo Mäki Seppo Jokinen Terttu Autere Virpi Hämeen-Anttila Lue myös: Hienoja lukuelämyksiä 25.07.2016 Vish Puri on lyömätön salapoliisi 01.12.2014 Haetaan elinvoimaa metsästä Hongkongin elämää ennen ja nyt Seetu
26.6.2017 ”Kesä”kuulumisia =D 26.6.2017 Sirkku 1 18 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Hohhoijakkaa! Mä kattelen ikkunasta ulos ja mietin, missä vaiheessa haen pyykkini sisään. Joka toinen vartti sataa, joka toinen ei. Mietin josko ne siellä sen vartin aikana olis kerinny kuivumaan =D Mä en kestä. Kohta heinäkuu eikä ees lapset oo vielä järveen tänä kesänä uskaltautuneet =( Huono päivä kirjoittaa, mulla loppui meinaan lomakin eilen. Tänään vielä vapaa mutta tunteja jo laskeskelen työmaalle paluuseen. Lomalta töihin paluu on aina yhtä synkkää, mun pitää varmaan alkaa pitämään lomat super-lyhyissä jaksoissa ettei ihan niin paljon ala potuttamaan. Toisaalta kai sitäkin suunnitelmaa joku työsuojelulaki olis sotkemassa. Hmmm, näköjään puoleentoista kuukauteen ei sanan säilä ole iskenyt eikä se oikein tunnu iskevän nytkään. Sen verran lomani aikana pitkästyin, että mulle kerkis kehittyä monenlaisia tulevaisuudensuunnitelmia, joista kaikkia en enää edes muista =D Yhtenä päivänä olin hakemassa Espanjaan töihin, mutta se kun vaatii elämänmuutosta hieman muiltakin ihmisiltä, niin annetaan sen nyt hautua vielä vähän. Seuraavana päivänä mä olin hakeutumassa opiskelemaan funktionaalista ravitsemustiedettä =D No sitä kerkiää tässä vielä hieman hautomaan myös. Yhtä hyvää ideaa en enää muistakaan, se oli varmaan kanssa joku todella loistava idea. Harmi, että nää mun ideat vaatii melkoisesti pätäkkää, tarvii laittaa lotot vetämään. Se on oikeastaan aika kauheaa kun ihmisellä on järjettömästi ideoita, mutta aikaa, rohkeutta tai mahdollisuuksia ei ole toteuttaa niitä kaikkia! Lisäksi ne pitäis päästä toteuttamaan aina heti, koska muuten se mieli kerkiää muuttumaan sen tuhat kertaa odottaessa. Mä esimerkiksi Kreetan reissun jälkeen aloin suunnittelemaan tämän syksyn matkaa. Ette tiedäkään kuinka monta kertaa se maa, kohde ja hotelli vaihtui sen 9 kuukauden aikana. Se saattoi vaihtua meinaan monta kertaa päivässäkin. Meinas siinä oma ja varmaan välillä muidenkin päät hajota =D Jep, mun pitäis aina päästä lähtemään äkkilähdöllä johonkin ni ois helpompaa =D No joo, mutta syyskuun lopussa lähdetään Kosille, se on nyt varattu eikä sitä enää muuteta. Viime viikolla lähdin hakemaan uutta puhelinta rikkoutuneen tilalle, pyysin myyjää antamaan päättämäni puhelimen äkkiä, ennen kuin muutan mieleni =D Ai niin, päätin mä hommata elämäni ensimmäisen tatuoinninkin…tai no itse asiassa mä suunnittelin niitä joutessani jo 5. Eräs tyyppi jo ilmoitti ettei mulle ala tatuointia tekemään kun en kuitenkaan osaa päättää. Ai ja olen mä myös harkinnut body fitness masters +45 kisoihin osallistumista, muuttamista ja työpaikan vaihtoa, että on noin niinkuin kiirettä pitänyt….ainakin ajatuksen tasolla =D No katsotaan vuoden päästä niin Sirkku on samassa työpaikassa, asuu samassa paikassa, käy samalla salilla eikä sillä vieläkään ole ensimmäistäkään tatskaa eikä se vieläkään opiskele mitään…näin se menee, valitettavasti :) Onneks salilla voi sentään itekseen säkkiä hakata :) Ei se siitä enää kasva =D Eikä maha kutistu :) Noin niinkuin käytännössä hommat on kuitenkin menny tuttua turvallista rataa. Kickboxing on mun osalta jäänyt kesätauolle, mut kaveri lupas syksyllä jatkaa mun kanssa. Ei musta vaan oo yksin käymään tollasissa parihommeleissa, sen verran epäsosiaalinen yksilö olen :) Salilla palasin sen 1-jakoisen räpiköinnin jälkeen vähän tutumpiin ja turvallisempiin kuvioihin, ei niitä mun 1-jakoisia hullukaan jaksa =D Mun kesäharrasteet on ollu vähän jäissä, koska tää kesä ei osu koskaan sellaseen ajankohtaan, et miehelläkin ois vapaata. No eilen piti tennistä mennä lätkimään mutta yllätys, mun pohje on sen verran pahassa kunnossa, et ei sillä tennistä lähetä repimään. Pistin jätkät pelaamaan futista ja me pikkujätkän kans vaan köllöteltiin :) No on sitä iteki jossain vaiheessa näköjään päässy :) Kesäkuun alussa käytiin pitkän kuivan kauden jälkeen vähän juhlimassa vapaata viikonloppua, tosin meidän maakuntakierros kutistui Padasjokeen, mutta kivaa oli :) Mitä sitä tissuttelemaan =D Juhannus oli mulla eka vapaa juhannus vuosiin, käytiin Messilässä vähän juhlistamassa sitä pohjosista piipahtaneen kaverin kanssa. Ens lauantaina menen kattomaan Guns n´Rosesia ja sitä seuraavana lauantaina Koivusen Aria <3 Kyllä nyt Sirkkua viedään, tässähän joutuu ihan hunningolle =D No onneks kohta on taas syksy, ni mun ei tarvi poistua mökistäni mihkään :) Ennen humputtelua piti toki käydä vetäsemässä juhannus-sali alle :) Harvemmin kun juo, pitää kaikki tipat hyödyntää =D Ai niin, aloitin mä itseni elvytyksenkin. Pari viikkoa tankannut nyt jodia, rautaa, D-vitamiinia, seleeniä ja tyrosiinia. Mitään muuta vaikutusta en ole huomannut kuin lievät ylikierrokset, mutta se voi puhtaasti johtua tästä liiasta toimettomuudestakin :) Välillä toivon, et ois kauppa edelleen vieressä ni ei tarvis turvautua tällasiin epämääräisiin pöperöihin :) Hyvä, nyt siellä on ollut satamatta ainakin puol tuntia, lähden hakemaan pyykit jotta saan vietyä uudet tilalle =D Hyvät kesän jatkot! Helteitä en enää uskalla toivoa, koska muuten mä paistun töihin! fitness kickboxing kuntosali kuntosaliharjoittelu painonpudotus ruokavalio salitreeni sokeriaddiktio syömishäiriö treenaus treeni treeniblogi VHH Lue myös: Action-Sirkun accidentti! 16.10.2017 Syksyn iloja :) 05.09.2017 Pistetääs akka ruotuun =D 09.08.2017 Vähän järkeä päähän 10.05.2017 Keventämisen uskomaton vaikeus! 13.04.2017 Vähän järkeä päähän Pistetääs akka ruotuun =D Sirkku
19.6.2017 Haetaan elinvoimaa metsästä 19.6.2017 Seetu 1 9 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Metsä tarjoaa marjoja ja sieniä, mutta se voi olla myös suoranaisesti terveyttä edistävä ympäristö. Suomalaiset elävät lähellä luontoa, ja se tunnutaan tietävän myös ulkomailla. Yhdysvaltalainen toimittaja Florence Williams on kirjaansa Metsän parantava voima ottanut yhdeksi esimerkkimaaksi Suomen. Teoksessa esitellään muiden muassa japanilaisia metsäkylpyjä, Etelä-Korean luontokeskuksia ja Skotlannin nummien ekoterapiapolkuja. Kirjailija jopa tuo esiin japanilaisen termin luonnonpuutostauti, josta kärsivät erityisesti vain vähän tai ei lainkaan ulkoilevat lapset. Hän myös esittää teoksensa yhteenvedossa ruokapyramidin mukaista luontopyramidia. Pohjalla on päivittäinen vuorovaikutus lähiluonnon kanssa. Se auttaa lievittämään stressiä, keskittymään ja keventämään henkistä uupumusta. Esimerkiksi linnut, omat lemmikit, huonekasvit sekä luonnollinen maisema kuuluvat perustasoon. Seuraavalla tasolla ovat viikoittaiset, ainakin tunnin pituiset retket puistoihin ja vesialueille. Kerran kuukaudessa taas suositellaan retkiä metsiin ja noin kerran vuodessa erämaa-annosta. Suomalaisilla luontosuhde on niin mutkaton, että tämä ehkä tuntuu viisastelulta, mutta kaupungistumisen yhä lisääntyessä se ei ehkä enää olekaan niin typerää. Metsä vaikuttaa kaikkiin aisteihin, ja siksi metsäretkiä Japanissa sanotaankin kylpemiseksi vihreydessä. Joka tapauksessa tutkimuksissa on todettu, että luonto ja aivot kommukoivat keskenään. Aivot tarvitsevat luontoa. Samoilu laskee kortisolitasoja, verenpainetta ja sydämensykettä. Luonnossa oleskelu on myös parantanut kognitiivisia toimintoja, ja vaikutus on jatkunut parikin viikkoa. Suomessa on omalla tavallaan oltu edelläkävijöitä, kun aikoinaan rakennettiin esimerkiksi tuberkuloosiparantolat mäntymetsäisille alueille. Nykyään näitä rakennuksia ei ole osattu samalla tavalla arvostaa. Tutkimukset osoittavat, että kielteiset ajatukset vaivaavat huomattavasti vähemmän luonnossa liikkujia kuin kaupungissa kävelijöitä. Etelä-Koreassa keskitytään tutkimaan metsän tuoksujen vaikutuksia. Sikäläisessä metsäntutkimusinstituutissa tutkijat tislaavat eteerisiä öljyjä ja tutkivat niiden vaikutuksia allergioihin sekä kykyä tappaa stafylokokkibakteereja. Suomalaisista annetaan teoksessa perinteinen kuva; olemme sisäänpäin kääntyneitä, pakkomielteisesti esimerkiksi marjastamisesta, kalastuksesta, järviuinnista ja murtomaahiihdosta nauttivia, ujoja ja paljon lomailevia kansalaisia. Tietysti tämä on tavallaan totta, mutta tulee esiin kärjistettynä. Toki myös kolme suomalaista, ekologi, psykologi ja luontoaktivisti, saavat asiallisen puheenvuoron. Lukijoille esitellään Helsingin edustan Vartiosaari ja Ikaalisten kylpylän voimapolku. Kirjassa myös mainitaan Suomen virallinen suositus, jonka mukaan luonnossa tulisi viettää vähintään viisi tuntia kuukaudessa. Kuulen tällaisesta suosituksesta ensi kertaa, mutta kuulostaa ihan hyvältä. ekoterapia lähiluonto luonnonpuutostauti luontopyramidi luontosuhde metsäretki Pääsetkö omin voimin lattialta ylös? Pieni dekkarikatsaus kesäkuun aluksi Seetu
18.6.2017 Pilvessä Lofoottien yllä… 18.6.2017 Suvi Tykkää 15 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Heissan! Pitää niin paikkaansa se, että mitä kauemmin jotain asiaa lykkää, sitä vaikeampi sitä on aloittaa… Ja myönnettäköön, että kyseinen totuus liittynee tämän blogitekstin aikaansaamiseen. Nyt kuitenkin päätin ryhdistäytyä ja tsekata, että mitäs oikein olenkaan kirjoittanut aiemmin viime kesän Lofoottien kierroksestamme. Tähän mennessä oltiin tultu autolla käsivarren kautta ajaen, yövytty teltassa / kalastajamajassa / kodassa / hiekkarannalla, käyty jo vähän huiputtamassakin ja pyörähdetty Å:ssa. Vähän wippaa päässä, että missäs järkässä näitä juttuja oikein tehtiinkään, mutta tokkopa sillä niin väliä. Näköjään lupasin viime kerralla kerätä tänne kaikki loput huiputukset, joten eiku vaan kiipeilemään sitten! Reinebringen (448 m) oli kyllä jotain uskomatonta. Ne maisemat ja sinne kiipeäminen, molemmat. Jotenkin aivoni eivät olleet aiemmin ottaneet vastaan tietoa, että tämähän on se huippu, jolta aika monet postikortit ovat saaneet kuvansa. Eikä niitä kuvia välttämättä ole photoshopattu… Jos ne kuvat ovatkin upeita, niin silti tuntuu, että jäävät varsin bliisuiksi oikeaan maisemaan verrattuna. Hyvä, etten kepsahtanut pyrstölleni, kun näin huipulta ensimmäisen maiseman. Ja todellakin hyvä, ettei kepsahduksia tapahtunut, koska huippu oli sen verran kapoinen, ettei pyrstö olisi siihen välttämättä mahtunut. Sitten… Aika tuppaa multaamaan tuskaisat muistot, joiksi voisi listata kiipeämisosion. Sherpat ovat kyllä rakentamassa portaita huipulle, mutta niitä ei ollut vielä. Paikoittain kiipeäminen oli siis nelivetoa kurassa ja irtosorassa. Ja alastuloa ei välttämättä voinut sanoa helpommaksi. Mutta ongelma saattoi olla vain tämän suomalaisen tasamaan kulkijan oma, koska tavattiin matkalla reippaasti keski-iän ylittäneitä norjalaisia rouvia, jotka vaikuttivat olevan pienellä päiväkävelyllä. Kauankohan ehtivät olla päiväkahvilla ennen kuin me kompastelimme alas… Nitkautin vielä polvenikin alas tullessa ihan viime metreillä ennen maalia, kun olin jo lähes tasaisella maalla. Mutta onneksi uskomukseeni ”telon aina itseäni joka paikassa” liittyy toinen uskomus: ”en koskaan telo itseäni toimintakyvyttömäksi”. Joten kyllähän se polvi tokeni seuraavaan huiputukseen mennessä :D Reinebringenille vievän polun alussa varoiteltiin irtokivistä ja maanvyörymistä… Reinen kylässä urheiluliikkeen myyjä kertoi reitin olevan ihan helppo. Noh, norjalaisille sitten varmaan onkin sunnuntaikävely… Just kohta huipulla ja näkymä harjanteen takaa alkaa paljastua… Reinebringeniltä avautuva maisema oli henkeä salpaava! Reinebringenillä on kaksi huippua, joista korkeamman jätimme väliin. Se nimittäin vaikutti vaativan muutakin kiipeilyvälineistöä kuin vaelluskengät. Maisema on näin jälkikäteenkin katsottuna jotenkin epärealistinen. Voiko näin upeeta olla..? Olinko tosiaan tuolla? Ei tätä maisemaa olisi halunnut jättää… Tuntui, että silmät pullahtavat kohta päästä, kun eivät muuten olisi pystyneet vastaanottamaan tällaista huikeutta :D Alhaalla Reinen kylä. Edelleenkin olen vähän sekaisin, että missä järjestyksessä mitäkin tehtiin, mutta olen melko varma, että jossain kohtaa oli tarvetta lepopäivälle. Ja lepopäiväksi valikoitui se päivä, kun oli aika kosteaa ja edessä olisi ollut liukkaita kivenlohkareita sisältävä ”polku”. Paikka oli Svolvaergeitalle (”pukinsarvi”) suuntautuva reitti. Reitti huipulle asti olisi vaatinut kiipeilyvarusteita (ja vaikutti liian jännälle muutenkin), joten se oli valikoitunut ulos huiputuslistalta joka tapauksessa. Toni lähti kuitenkin yksinään kokeilemaan, minne asti pääsee ilman kiipeilyvarusteita. Svolvaergeita häämötti usvan seasta. Sinne kiipeäminen olisi vaatinut kiipeilyvarusteita, osaamista ja rohkeutta, joten siksikin jätettiin tämä kohde ihasteluasteelle. Svolvaergeitalle vievän polun alussa oli tämmöinen kiipeilytehtävä. Ja tässä myös korkein kohta, johon kiipesin… Kengät lipsuivat jo tällä pätkällä niin paljon, että edessä päin ollut kivilouhikko ilman kettinkikaidetta ei houkutellut. Toni löysi retkellään kuitenkin Djevelport:n (= paholaisen portti), vaikka pukinsarville ei päässytkään. Näyttää riittävän kuumoittavalta tämäkin :-P Kuva: Tonin kuva-arkistot Ja nyt alkaa loppu häämöttää tässäkin tarinassa. Lofoottien korkein vuori Higravstinden (1146 m) vaati minultakin jo huimauksen sietokykyä… Jälkikäteen olen miettinyt, että mikähän siinä oli, kun en todellakaan yleensä korkeanpaikankammosta kärsi. Ehkä se jyrkkyys ja huono polku käänsi itsesuojeluvaistonappulan päälle. Sekin oli aika jännä tunne, kun kiivettiin pilvien päälle ja alas ei nähnyt. Samalla todella ”wau-fiilis” ja ”kääk-fiilis”. Jos en pitänyt kiinni rinteen sammaleesta vähintään toisella kädellä, tuntui heti, että huojuu ja kaatuu. Tuli jopa semmoinen tunne, että haluan alas täältä, mikä on minun kohdallani todella outoa :D Polku oli välillä aika olematon ja sen alkuakin etsittiin hyvän tovin verran. Ja jos Reinebringenillä oli nelivetomeininkiä, niin se oli vasta lämmittelyä tätä reissua varten. Oli toisaalta hyvä, että todella lämmiteltiin pienillä huipuilla tätä varten… Äitiä olisi tullut ikävä, jos oltaisiin suoraan tänne tultu. Vaikka taisi kyllä tulla siitäkin huolimatta :D Polulla alkoi olla jyrkkyysastetta Higravstindenille kivuttaessa. Mielessä alkoi jossain vaiheessa pyöriä, että mitenköhän täältä tullaan alas… Kuva: Toni T. Aurinko alkaa taas paistaa… Koska ollaan kohta pilvien yläpuolella. Sitten todellakin olemme pilvien yläpuolella omalla huipullamme ja näemme vain muita huippuja pilkistämässä pilvimassasta. Huh, rupeaa jännittämään taas, vaikka istun tukevasti kotisohvalla puolen metrin päästä lattiasta… Pilvien päällä. Sanattomaksi veti. En tiedä sitten, johtuiko enemmän huikeasta näkymästä vai ”kaadunko alas vuorelta”-paniikista :D Pilvien läpi takaisin alas ja jo alkaa korkeanpaikan jännäyksetkin helpottamaan, huuh. Sen pituinen se Lofoottien osalta. Sieltä jatkettiin pienten mutkien, kuten… … Gorsabrua: …ja kolmen valtakunnan rajapyykin (eli myös Ruotsissa pyörähdettiin…): …kautta takaisin kotio. Kahdesta viimeksi mainitusta saisi varmaan kirjoitettua taas omat tarinansa. Ainakin niin paljon oli kuvia tallessa noistakin kierroksista. Lofoottien reissun laitan kyllä omalla reissu-rankingillä kärkikastiin. Uskomaton reissu. Ja kuinka paljon ehdittiin tehdä reilussa viikossa… Wou. Sääolosuhteetkin olivat meidän puolellamme, Lofooteilla taisi kerran vähän ripsaista vettä. Pelkkä ajomatka Lofooteilla oli jo huikeaa maisematykitystä. Kiitos matkakumppaneille, Saara ja Toni! Ja kiitos lukijoille mielenkiinnosta! Kohti uusia seikkailuja… Ja kenties uusia blogikirjoituksiakin, mutta enää en lupaa mitään… :) Lämmintä, aurinkoista ja aivan mahtavaa kesää kaikille! Suomikin on kaunis <3 Tämä kuva Kilpisjärveltä kolmen valtakunnan rajapyykin reitin alusta. Artikkelikuva: Higravstindeniltä. Omaa kuvatuotantoa. Muut kuvat: Omia, jollei muuta mainittu. Djevelport Higravstinden kiipeily Lofootit Norja Reinebringen svolvaergeita Vaellus Lue myös: Ååå, me ollaan Å:ssa! 11.01.2017 Between the mountains, there is a beach called Kvalvika 10.12.2016 Svolvaer ja eka huiputus! 06.11.2016 Intuitioretki Lofooteille 02.10.2016 Wanna be vuorikiipeilijä 17.05.2016 Ååå, me ollaan Å:ssa! Suvi
12.6.2017 Pääsetkö omin voimin lattialta ylös? 12.6.2017 Seetu 1 19 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Viime aikoina on ruvettu kiinnittämään huomiota paljoon istumiseen ja sen epäterveellisyyteen. Tottahan se on, että istumme päivittäin aika paljon. Koko päivää ei varmasti kukaan halua jaloillaan olla, mutta tärkeätä olisi katkaista istuma-aika välillä, sillä näin verenkierto vilkastuu eikä pääse erilaisia jumeja syntymään. Kun tuolilta nousee, olisi hyvä muistaa nousta ottamatta tukea käsillään. Näin vatsalihakset pääsevät kuin huomaamatta töihin. Kun tuolilta nousemisia tulee useita päivässä, sekin on hyvä. Vielä parempi olisi kokeilla, kuinka pääsee lattialta ylös. Ellei harrasta esimerkiksi jumppaa, saattaa unohtua tällainenkin tärkeä taito. Helsingin Sanomien Mielipide-osastossa julkaistiin hiljattain kolmen asiantuntijan kirjoitus, jossa muistutettiin, että toisinaan olisi hyvä katsoa omaa maailmaa lattiatasolta. Varsinkin ikäihmisillä saattaa lihaskunto heiketä niin, ettei enää olekaan yksinkertaista nousta lattialta. Silloin saattaa esimerkiksi kaatuminen kotona jo suorastaan pelottaa, joskin kaatumiseen toisaalta liittyy kyllä isompiakin riskejä kuin vaivalloinen nousu. Kirjoittajat kuitenkin muistuttivat, että kyky mennä maahan pitkäkseen ja nousta sieltä ylös ennustaa terveitä elinvuosia ja itsenäistä elämää. Lattialta nousemista voi harjoitella ystävien tai perheenjäsenten avulla. Sitä paitsi jo tietoisuus omasta kyvystä antaa elinvoimaa ja uskoa itseensä. Näin kesäaikaan harjoittelun voi aloittaa vaikka nurmikolla. Tulin surulliseksi, kun luin väitöstutkimuksesta, jonka mukaan kakkostyypin diabetesta sairastavien potilaiden itse esiin tuomat elämäntapojen muutostarpeet hautautuvat hoitajan näkökulmien alle. Näin helposti ajaudutaan tilanteeseen, jossa kierretään samaa kehää, eikä päästä myönteiseen kehitykseen. Hoitajan asiantuntemusta ja tietämystä tuskin kukaan halua aliarvioida, mutta elämänmuutokseen motivoiminen onnistuu vain oikeista langoista vetämällä. Potilaan kuunteleminen on hyvä alku. Kakkostyypin diabetes on siitä hyvä esimerkki, että elämäntapamuutoksella voidaan jopa pysäyttää koko sairaus. Kipinä täytyy kuitenkin syntyä potilaan päässä, pelkkä hoitajan ohjeistus ei riitä. Muutoksen ei tarvitse olla dramaattinen, vaan jo pienet, oikeat valinnat auttavat hyvälle polulle. Esimerkiksi vesijuoksu tai pyöräily sopivat kaikenkokoisille. Tuolilta nousemisesta ilman tukea ja lattiavoimistelusta tai venyttelystä voisi aloittaa. elämäntapamuutos kakkostyypin diabetes tuolilta nouseminen vatsalihakset Lue myös: Eläköön painonhoito 31.10.2016 Toukokuun askelten määrä tuli selväksi Haetaan elinvoimaa metsästä Seetu
5.6.2017 Toukokuun askelten määrä tuli selväksi 5.6.2017 Seetu 1 7 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Huomaan olleeni hyvä tulevan kehityksen haistaja, kun jo muutama vuosi sitten ostin aktiivirannekkeen itselleni. Nythän kerrotaan myös monista uusista mittausmenetelmistä, joihin ihmiset ovat hurahtaneet. Heti täytyy kuitenkin tunnustaa, että lähinnä tietoteknikkaongelmista johtuen ranneke lojui laatikossa käyttämättömänä, eikä ollenkaan viitoittanut minua kuntoilun jaloon harrastukseen. Onneksi kuitenkin oli itsellä ymmärrystä harrastaa liikuntaa riittävästi. Toukokuun alussa päätin kuitenkin kaivaa rannekkeen esiin ja katsoa, pelittääkö se enää. Nyt ei enää ollut tietoteknisiä pulmia, ja tulokset saattoi siirtää päivittäin tietokoneelle. Käytin ranneketta toukokuussa 26 päivänä. Öisin en sitä viitsinyt pitää, vaikka se kyllä mittaisi rauhallisen unen määrän. Ranneke kertoi minun ottaneen toukokuun mittauspäivinä askeleita 114 kilometrin verran. Se väittää kilokaloreita palaneen samana aikana 46 477. Passiivisuusleimoja tuli 13 eli istuin niinä päivinä liian kauan aikaa. Yhteenvedossa minut kuitenkin päästettiin pälkähästä, sillä lopputuloksissa todettiin, etten onneksi istunut pitkiä aikoja kerrallaan. Kuukautta kuvattiin huipputehokkaaksi, ja minun pitäisi jopa tuntea terveyteni kohenevan, jos jatkan samaan tapaan. Ennen rannekkeen käyttöä olin merkinnyt tiedoksi painoni, pituuteni ja kuntoilutavoitteeni. Kun askeleita on kertynyt vähän yli 8 000 päivässä, olen saavuttanut tavoitteeni. Golfin peluupäivänä tavoitteet paukkuvat helposti ylikin, sillä 18 reiän kiertäminen vie noin 6 000 askelta. Toukokuun mittauspäivinä keskimääräiseksi askelmääräksi tuli noin 8 000 askelta, ja siinä on mukana jo muutama golfkierroskin. Mitä hyötyä tällaisesta mittauksesta sitten on? Kukin tietysti ratkaisee sen itse, enkä osaa tätä ranneketta minään välttämättömänä pitää. Minulle se on ollut vain hupia ja lisännyt tietoisuutta liikunnastani. Sen olen myös oppinut, ettei ainakaan tuntia pidempää olisi hyvä istua paikallaan. Rannekekin kehottaa jo nousemaa up-merkinnällä. Täytyy myös tunnustaa, etten ole ottanut sykkeen mittausta tähän mukaan, vaikka sekin olisi mahdollista. Samoin painontarkkailu on jäänyt ulkopuolelle. Yllättävää oli, miten paljon pihatyöt lisäsivät harjoitusmäärää. Haravointipäivänä hujahti reilusti yli 10 000 askelta, samoin angervopensaan vääntäminen suurine juuripaakkuineen oli tehokasta ja monipuolista liikuntaa. Puutarhatöiden ja pihanhoidon merkitys myös kuntoilumielessä sai lisää arvostusta. aktiivisuusranneke askelmittari golf kuntoilutavoite passiivisuusleima puutarhatyöt Lue myös: Uusi golfkausi toi monta uutta sääntöä 03.06.2019 Kesällä liikuntaharrastus on oma juttunsa 31.07.2017 Olympialaiset olohuoneessa 15.08.2016 Golftapoja muilla mailla 13.06.2016 Hidas pelaaminen haittaa golfissa 12.07.2015 Portaita pitkin hyvään kuntoon Pääsetkö omin voimin lattialta ylös? Seetu
