Annika Vainio Lentsua bukkaa 21.4.2010 Päivi Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Voihan kurjuuden kurjuus. Tältä (kin) päivältä peruuntui crossi tunti, koska olo on hutera. Ei ole kunnolla kipee olo, mut jo toista päivää päänsärkyä, jäseniä jomottelee ja tämä on nyt erilaista jomotusta kuin mitä salilta saa… ei ole varsinaisesti kuumeinen olo, mut jotain sinne suuntaan. Nyt toista päivää olen duunissa painanut Buranan voimalla, aamusin on ollut aika kurja olo, mutta Burana on auttanut kummasti. Yskä meinaa tehdä tuloaan, välillä tulee kunnon yskän köhäys joka sattuu jonnekin syvemmälle henkitorveen. Joten järkevänä ( :D tosi järkevä kun olen, heh ) päätin perua tämän päivän crossi tunnin. En kuitenkaan toivo saavani sydänlihastulehdusta ja kuolla kupsahdan ennen aikojani. Silti on semmoinen huonohko omatunto siitä,ettei pääse treenaamaan, tai ei mene. Järki sanoo toista, mutta silti jostain kumpuaa se ärsyttävä fiilis siitä, etten tee mitään. No tällainen olen. Mutta ehkä se nyt on viisaampi ottaa rennommin, kuin katua… Kyllähän sen tietää, että puolikuntoisena treenaaminen voi aiheuttaa jälkiseuraamuksia, mistä voi joutua maksamaan koko loppuelämänsä. Sitä en halua… mutta jos vaikka voisin nyt vain tervehtyä kunnolla sairastan Lue myös: Antakaa mun kaikki kestää! 15.03.2015 Miksi mä en treenaa? 03.03.2015 Tajuton tauti ! 10.06.2014 Keskiviikkoa kaikille ! 11.12.2013 Jalkajumppaa 15.08.2013 Ei pidä luulla jos ei tiedä!!! Seuraava artikkeli Päivi
Annika Vainio Ei pidä luulla jos ei tiedä!!! 20.4.2010 Päivi Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Niinhän sitä sanotaan, että luulo ei ole tidon väärti. Se olisi hyvä muistaa itse kunkin AINA! Olen nyt ryvettynyt, (aika lailla turhaan, mutta minkäs minä sille voin, että olen tunteva ihminen) muutaman päivän ajan asioissa, missä ei ole juurikaan totuuden häivää. Jokainen ehkä…mahdollisesti tietää tilanteen, susta puhutaan paskaa, siis ihan täyttä shittiä. Sehän loukkaa, totta helvetissä se loukkaa. Eniten ehkä loukkaa vielä se, jos tajuaa, että kyseessä on ihminen, jonka on luullut olevan ihan hyvä tyyppi! Ja jos kuviossa vielä pyörii itselleen erittäin läheinen ihminen, niin kyllä se vetää hiljaiseksi. Toisaalta, yritän pönkittää itseäni sillä faktalla, että tiedän itse miten asiat ovat, tiedän itse totuuden, kovin moni muu ei näytä tietävän. Kuten olen ehkä jo aijemminkin todennut, en aijo itse alentua moiseen, mutta joskus vituttaa olla se aina anteeksi antava osapuoli, jonka niskaan saapi kaataa ämpäri kaupalla paskaa ja minä vain annan anteeksi, koska en osaa olla vihainen, ainakaan pitkään, kenellekään. No tietysti riippuisi, mitä asia koskee, mutta jos nyt ihan puhutaan paskan jauhannasta, niin en lähde siltä pohjalta polttelemaan siltoja takanani ja virittelemään mitään vihan verkostoja, silloinhan olisin itse ihan yhtä dorga. Eikö? No näin sanoo järki. Yritän vain ymmärtää MIKSI? Kulutan ehkä ihan suhteettoman paljon aikaa näistä päivistäni miettimällä miksi? Kun ehkä pitäisi vain viitata kintaalla ja todeta, etten voi korjata vikaa :D Niin ehkä joskus taustalla on vain väärinkäsityksien vyyhti. Tämä lumipallo ilmiö, homma vaan kasvaa ja kasvaa ja kohta kukaan ei enää tiedä mistä koko homma sai edes alkunsa. Mun kanssa pystyy sopimaan lähes asian kuin asian, en ole bitch joka nakkelisi niskojaan tai jolle joku olisi vain täyttä ilmaa. En todellakaan. Jossain kohtaan tietysti olisi ihan hyvä ymmärtää, että ehkä kaikki ei vain ansaitse olla lähipiirissäni… ehkä… en tiedä. Ehkä vain liikun väärissä piireissä tällä hetkellä… ehkä… tai siis osittain … Olisi ehkä viisasta vain jättää se ”ryhmä” ulos elämästäni, niin ei tarvitsisi kohdata tällaista. No mutta, kuten sanoin, ei pidä luulla jos ei tiedä! Itsellenikin muistutan tätä asiaa ja yritän katsoa aina asioita mahdollisimman puolueettomalta kannalta, asettaa itseni jotenkin ulkopuoliseksi ja unohtaa omat tunteeni jne. Tosin kyllä kiukuttaa, kun tietää, että joillakin on _ihan oikeita_ ongelmia elämässään, niin sitten joku tekee jostain toisen elämästä ongelman. Olisikohan omassa elämässä tylsä hetki meneillään, vai mistä moinen johtuu. Itse pyrin keskittymään omaan elämääni, enkä tunge sormiani toisten asioihin, en ainakaan jos tiedän, että apuani ei kaivata. Ystävyys, mitä se on? Minä näkisin, että ystävyys on kahden ihmisen vilpitön ja HUOM nyt painotus sanalla _vilpitön_ liitto. Ystävät näkevät toisensa hyvässä valossa, kunnioittavat ja rakastavat toisiansa, kuten ystävien pitää. Todellisten hyvien ystävien välillä ei kuulu olla minkään valtakunnan jännitteitä! Ei asioita joista ei voisi puhua! Pahimpia mokia mitä ystävyydelle voi tehdä, on että menee huutelemaan ystävänsä asioita vieraisiin pöytiin. Siinä on semmoinen munaus, joka pyyhkii samantein termin ystävä näiden kahden väliltä! Se on vissi. Se ystävyys on siitä eteenpäin vain kahden ”hei me tunnetaan” tyypin välistä kanssakäymistä, jos se edes enää jatkuu missään muodossa. Ystävyyttä kannattaa vaalia! Minä ainakin kunnioitan ystävääni suurella sydämellä, enkä koskaan omilla teoillani pyrkisi satuttamaan tai aiheuttamaan ongelmia hänelle. Se ei olisi minkään tasoista ystävyyttä. Miksihän lähdin tätäkin pohtimaan… hmmm… ehkä siksi… itse asiassa en oikein tiedä. Ehkä se vain on monien asioiden summa. No mistä sitä aina tietääkään mistä nämä aivotukset tulee, niitä vain tulee ja silloin on avattava sanainen arkkunsa. No ehkä jätän tämän syvällisen pohdinnan tähän. Johan tässä on tullut taas vatvottua. Suuntaan ajatukset huomattavasti kevyempiin aatoksiin, kuten esimerkiksi työhön, alkavaan työpäivään. Saan olla iloinen, hyvien tyyppien seurassa, tehden sitä, mistä todella tykkään, sitä missä tiedän olevani hyvä :) Kun työ ei tunnu työltä, vaan se on miellyttävää ajankulua, se on kuin hyvä harrastus, voiko se asia paremmin olla. Ehkäpä palaan tähänkin aiheeseen vielä. vitutus Lue myös: Ei mitään uutta taivaan alla, eikö? 22.03.2015 Antakaa mun kaikki kestää! 15.03.2015 Nyt mä oksennan! 21.01.2015 Loppuisko se fitness märinä joskus? 26.10.2014 Sunnuntai summausta! 19.05.2014 Treenii treenii :) Lentsua bukkaa Päivi
Annika Vainio Susi lampaan taljassa! 19.4.2010 Päivi Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Vieläkin jaksaa korveta eilisen päivän ketutus. Joskus olisi hienoa, jos vain voisi olla välittämättä, mutta minä välitän. Semmonen mä olen. Vaikka tiedänkin asioiden olevan pitkälti ihan palturia, inhottaa ajatus, että joku istuttaa ehkä jonkun toisen mieliin ihan väärää kuvaa ja ajatusta. Sikamaista etten sanoisi. Tällaisiin tilanteisiin kun törmää, olen entistä vakuuttuneempi siitä, että haluan itse tutustua aina ihmiseen ennenkuin vedän mitään johtopäätöksiä kuulopuheiden perusteella. ”Ei se haittaa mitä muuta ajattelevat”, no totta helvetissä se haittaa. Mutta mihinhän semmoinen muiden ihmisten panettelu pohjimmiltaan perustuu? Varmaan sellaisella ihmisellä, joka siihen lankeaa, on itsetunto-ongelmia, kateus on varmaan aika yleinen syy, veikkaisin, katkeruus… niin, katkeruus, johon liittyy ehkä kiukku ja viha. Siinä kait yleisimpiä syitä muiden panetteleluun. Ei käy kateeksi julkisuuden henkilöitä, ei todellakaan! Itse harrastan jonkin verran itsetutkiskelua. On kait tervettä joskus katsoa sinne omankin paidan sisään. Kuka siellä on? Aika hyvä lähtökohta kait on, että pyrkii kohtelemaan muita niinkuin toivoisi itseään kohdeltavan, tämä klassinen sääntö. Joskus siinä ei vain kerta kaikkiaan onnistu, varsinkaan silloin kun kyse on rakkaudesta. Ehkä sanonta kaikki on sallittua rakkaudessa ja sodassa, kertoo siitä, miten raakaa elämä voi joskus sillä saralla olla. Se voi hajottaa todella pahasti. Ja nyt sanon tämän ihan todella syvällä kokemuksen rintaäänellä. Tämä ei ole mitään turhaa spekulaatiota asiasta, tiedän mistä puhun, omakohtaisen kokemuksen kautta. Tiedän myös etten tahtoisi koskaan aiheuttaa kenellekään sellaista tuskaa,jota olen itse joutunut kokemaan. En syytä siitä ketään, pystyn myöntämään sen, ettei mieleni ollut silloin ihan terve. Masentuneena ihminen kokee kaiken mielettömän paljon voimakkaammin eikä näe toivoa juuri missään. Sekin voi viedä hävitykseen. Tässä vaiheessa haluan kiittää niitä rakkaita ystäviä, jotka ovat niinä vaikeinakin hetkinä seissyt vierelläni, ollut tukemassa ja vetämässä mut takaisin jaloilleni. Luojalle kiitos heistä. Sen verran olen tässä elämässä oppinut, että katkeruus ei johda mihinkään, sillä vain korventaa itsensä ihmisraunioksi ja ketä se kiinnostaa…ei ainakaan sitä ihmistä, jota kohtaan sitä katkeruutta tunnet, sehän voi jopa ruokkia hänen egoaan… ehkä. Onhan niitäkin ihmisiä, jotka saavat jotain perverssiä tyydytystä jos jollain menee huonosti. Eikä se varmaan kovin tavatonta edes ole. Ehkä olen joskus itsekin tuntenut mielihyvää jonkun toisen epäonnesta, myönnän sen, mutta sitä kait tapahtuu ihan kaikille. Ei me nyt niin hurskaita olla, hyvänen aika sentään. Joka tapauksessa pyrin elämään niin, etten suotta aiheuttaisi kenellekään mielipahaa. Vien sen joskus äärimmäisyyksiin, ehkä joskus en edes osaa ajatella omaa parastani, kun vain yritän olla ns. kaikkien kaveri. Myönnän, ettei sekään toimi, siitäkin on omakohtaista kokemusta. Sisällä on koko ajan levoton olo, ei ole hyvä olla, ahdistaa… ja silti ei uskalla sanoa suoraan mikä mättää. Niin miksi en uskalla…siksi, että jollekulle tulee siitä aivan armottoman paha olo… ja siitä seuraa että myös mulle tulee paha olo… Itse asiassa, siinähän käy juurikin niin, että se paha olo näkyy sitten ihan kaikessa… Mutta ehkä sekin on jonkin sortin viisautta, että edes tajuaa tämän asian, vaikka ei ehkä sille mitään pysty tekemään. Olen toisinaan ihan hirmuisen ankara itseäni kohtaa… tai jätetään toi toisinaan tuolta pois, olen aika lailla aina ankara itseäni kohtaan. Vaadin itseltäni äärimmäistä onnistumista joka päivä. Töissä, kotona, vapaa-ajalla, kuntoillessa… ihan kaikessa. Pystyn hyväksymään sen, etten voi olla paras kaikessa, mutta mun täytyy olla vähintäänkin hyvä kaikessa. Ehkä se on jossain määrin hyvä piirre, mutta kyllä sekin on kuluttavaa. Mikään ei riitä, aina voi parantaa…aina ja pitää koko ajan parantaa. Jonkin verran tämä puoli on minussa saanut terveemmät mittakaavat elämäni varrella, enää en revi hiuksiani päästä, jos epäonnistun, tai siis en epäonnistu, mutta en ole niin hyvä kuin olisin halunnut olla. Ja tämä on aivan todellinen esimerkki kouluvuosilta. Kerran yksi koe ei mennyt niin hyvin kuin olisin halunnut, eli se ei ollut virheetön, hyvin se meni, mutta tein virheitä… revin hiuksia päästäni, väänsin itkua ja tunsin ihan kauhean lamauttavaa tuskaa ja epäuskoa, kuinka olinkaan niin ”huono”. No… tämä johtunee sitten aika paljon kaikesta mitä siihen mennessä olin elämässäni jo ehtinyt kokea, oli vaikea käsitellä pettymyksen tunteita. Niin taitaa olla edelleenkin. Pelottavaa kyllä, esim. parisuhderintamalla musta on tullut sellainen, että heitän pyyhkeen kehään aina kun alkaa ahdistamaan. Se ei ole hyvä,ei ollenkaan, mutta ehkä se on jokin suojautumiskeino, en halua tulla satutetuksi… Muo on vaikea ymmärtää, tiedän, enkä sitä vaadikaan, mutta kukapa meistä olisi täydellinen Semmoista pohdintaa tälle illalle. Olisikohan nyt aika heittäytyä kotisohvalle katsomaan töllöä??? :) tänään en aijo tehdä mitään, ylimääräistä… ;) vitutus Lue myös: Ei mitään uutta taivaan alla, eikö? 22.03.2015 Antakaa mun kaikki kestää! 15.03.2015 Nyt mä oksennan! 21.01.2015 Loppuisko se fitness märinä joskus? 26.10.2014 Sunnuntai summausta! 19.05.2014 Kun hyvä mieli muuttuu suruisaksi… Treenii treenii :) Päivi
Annika Vainio Treenii treenii :) 19.4.2010 Päivi Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Tänään ajattelin pitää ansaittua vapaapäivää. Tiedossa kun oli vapaailta, omaa rauhaa ja menneellä viikolla taisin pitää vain yhden vapaapäivän treenaamisesta, niin päätin, että nyt voin hyvällä omalla tunnolla ”läsöillä” sohvalla ja katsoa kaiken hömpän töllöstä. Tekee välillä ihan hyvää. Vaikka salilla yleensä rapisee ahdistus niskasta, niin tämäkin oli ihan tervetullutta terapiaa. Sain purata ajatuksiani tänne ja olla vain :) Tuli myös selvitettyä asioita minulle tärkeän ihmisen kanssa. Tilanne on, no ehkä se on akuutti, mutta siitä olen onnellinen, että mulla ei ole mitään salaisuuksia ja voin puhua ihan mistä vain hänen kanssaan. Ei ole sellaista asiaa josta en kehtaisi, voisi, kykenisi, haluaisi hänen kanssaan puhua. Joskus vain tuntuu, että rehellisyys ei aina johda kaikkein parhaimpaan lopputulokseen, vaan joskus saapi paskaa niskaansa siitäkin hyvästä, että on yltiörehellinen. No mutta se treenaaminen. Olen innostunut jälleen vähän pidemmän tauon jälkeen myös nostelemaan painoja salin puolella. Alakroppa ja keskivartalo saapi kyytiä ohjatuilla tunneilla ihan mukavasti, ja no, kyllä yläkroppakin, mutta kuten tässä on jo käynyt ilmi, ihailen ja ihannoin jäntevää ja lihaksikasta vartaloa… joten siihenhän tässä pyritään :D Hyvähän se on että on tavoitteita. Onnekseni omaan jokseenkin tottelevaisen vartalon. Saan aika hyvin lihaksia näkyviin, kun vain jaksan tehdä töitä. Tietysti se vaatisi ehkä vieläkin tomerampaa itsekuria, joskus vain suklaa ja maissilastut maistuvat niiiiiin järettömän hyviltä. On ihanaa katsoa parikin leffaa hyvässä seurassa ja natustaa irtiksia suurella halulla :) Mutta pitäähän sitäkin itselleen suoda. Mutta koska olen ankara itseäni kohtaan, harjoitan yleensä sitten ns. katumusharjoituksia salilla :D Olen myös muistuttanut mieliini juoksemisen ihanuuden. Nyt taas aurinko paistaa ja tiet on sulat ja kuivat. Mikäs sen ihanampaa kuin juosta ihan omissa ajatuksissaan. Se on kuin jonkin asteista meditaatiota. Se on vasta todellista terapiaa :) Ja se jälkitunne. Edes kunnon salitreeni tai jumppatunti ei voita sitä euforiaa mikä reilu tunninkin juoksulenkistä seuraa. Myös se tieto siitä, että rasva palaa noilla lenkeillä oikein huolella, hivelee kummasti. Sehän sopii tähän suunnitelmaanikin. Salilla pumppaan rautaa ja ulkona juoksen ja laitan rasvan palamaan. Miten olenkaan voinut joskus elää ilman liikuntaa. Täysin käsittämätöntä. En sano, että kaikkien pitäisi yhtä fanaattisesti hurahtaa, vähempikin riittää, ihan varmasti, hyvän yleiskunnon ylläpitoon… mutta koska minä olen niiiiiin minä, mulla on aina jotain tähtäimessä… ja enhän halua olla huono, en edes hyvä… vaan paras :D No ju, ehkä en ihan, mutta sitähän kohden on hyvä yrittää. Aina voi olla vähän parempi ja voittaa itsensä. Niin, itsensä voittaminen, se on ehkä se avainsana. Haastan itseäni. Puoli maratoni on jo pariinkiin kertaan taivallettu, joten ehkä seuraavaksi otan tavoitteeksi kokonaisen… tiedä häntä. Olisihan siinäkin etappi jota kohden mennä. Olisi ihanaa löytää joku hengenheimolainen tähän harrastamiseen. Tämä on aika yksinäistä puuhaa. Tosin ei ole kovin helppo löytää samanlaista hörhöä… tai varmsti meitä on, mutta ei ole sattunut ihan lähipiiriin yhtäkään. Jaa, mutta kait se on mentävä iltapesulle ja sitä kautta nukkumaan. En anna, en kerta kaikkiaan anna ”suden” latistaa fiiliksiäni, ainakaan yhtään enempää kuin on jo ehtinyt. Aijon olla sen asian yläpuolella. Minua ei poljeta ;) Onneksi sekin asia tuli käsiteltyä tänään… aika perinpohjin. En tosin tiedä mihin ihan varmuudella uskoisin, mutta taidan uskoa sen mitä tänään kuulin. Tiedän että minua rakastetaan, enemmän kuin mitään muuta koskaan. Arvostan sitä, todella. Jos joku muuta väittää, syököön päänsä :) ja tuo oli ihan kevyellä hymyllä varustettu toteamus. Kuten minunkin, niin muidenkin olisi hyvä opetella käsittelemään omia tunteitaan, asioita jotka ovat jääneet ehkä hampaan koloon, ennemmin kuin että alkaa purkamaan niitä ihan vääriin kohteisiin. Se on joskus vaikeaa ja yritän ymmärtää ihmisiä, joilla ei ole ne kaikki muumit siellä laaksossa, ohan ne välillä kateissa itsellänikin :D Hyvää yötä! treenaan Lue myös: Kunto check ! 07.07.2015 Mun Strömsö 29.06.2015 Fitness ei ole kirosana! 24.06.2015 Miksi aina minä? 10.06.2015 Hyvin menee mutta menkööt 20.05.2015 Susi lampaan taljassa! Ei pidä luulla jos ei tiedä!!! Päivi
Annika Vainio Kun hyvä mieli muuttuu suruisaksi… 18.4.2010 Päivi Tykkää Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Tänään pääsi käymään niin. Olin niin hyvällä mielellä, suorastaan iloinen ja onnellinen olostani, kunnes silmiini eksyi sellaista, mitä en olisi ehkä halunnut. Mutta toisaalta on hyvä tietää, kuin olla tietämättä, vaikka tieto lisää tuskaa. Mietin tässä, että olenko muka omahyväinen??? Olenko? Hmmm… en mielestäni, en ainakaan sen enempää kuin muutkaan. Kirjoitan tänne ajatukseni virtaa, ihan kaikkea mitä päässäni liikkuu. Olen aivan varma, että monella muullakin liikkuu päässään vaikka mitä, kaikenlaista, mikä ei ehkä kestäisi päivänvaloa, mitä ei ikinä voisi, pystyisi, kehtaisi sanoa ääneen, mutta minä teen sen täällä. Ja itse asiassa, on asialla sellainenkin puoli, että olen siitä onnellisessa asemassa, että olen saanut elämääni aivan ihanan ihmisen, parhaan ystäväni, jota kunnioitan ja rakastan suuresti koko sydämestäni. Hän tietää kaiken minusta, ainakin ihan sen kaiken, mitä täälläkin itsestäni esille tuon. Olen vain jotenkin lamaantunut ajatuksesta, että joku ajattelee musta ja elämästäni ikäviä asioita. Mietin miksi? Mitä olen tehnyt tai sanonut, en keksi mitään syytä. Kateus? Vai ilmaisenko itseäni jotenkin pahalla tavalla? Ulkonäköni, kieliikö se jotakin pahaa musta, antaako se väärän kuvan ihmisille? No sitä en epäile ollenkaan, mutta toisaalta olen aina saanut kuulla, että en olekaan sellainen miltä näytän :D Kuulostaa hassulta, tiedän… mutta tosiaan, sisälläni asuu joka tapauksessa suurisydäminen ihminen, joka tulee toimeen ihan kaikkien kanssa… yleensä. :) Jos jokainen menisi oman päänsä sisälle hetkeksi ja kirjoittaisi sen kaiken sekasotkun mitä siellä liikkuu paperille, voisi äkkiseltään kuvitella, että sen perusteella meidät kaikki voitaisiin leimata aika tavalla oudoiksi. Olen joskus miettinyt uniakin, mitä unia me näemme, jos niistä tekisi elokuvan, sitä ei katsoisi kukaan… tai ainakin katsoja miettisi moneen kertaan, onko kyseisen ihmisen psyyke ihan tukevalla pohjalla :D Kukapa ei olisi joskus nähnyt unia, jotka kauhistuttavat itseäänkin. Tämäkin on taas täysin suoraan tekstiä mitä liikkuu päässäni. Joskus siellä on hyvinkin onnelliset fiilikset, joskus ahdistuneet, joskus todella vihaiset. Niissä olotiloissa kun pistää ajatukset ”paperille” voi sisältö pysäyttää. Tämä on vähän kuin päiväkirja, mutta ei sinnepäinkään. En oleta, enkä oikeestaan edes toivo, että kukaan tätä lukisi, mutta tiedostan sen kyllä, että tämä on kaikkien saatavilla jos he niin haluavat. Harmittaa, että ehkä herätän joissakin kiukkua, inhoa, kateutta, vihaa… ihan mitä vain…toivottavasti myös iloa, hersyvää naurua, ahaa elämyksiä, tunnetta siitä, että helvettiläinen, minä en ole ainut… jne. Vastaan itse omista ajatuksistani, enkä todella käyttäisi tätä kanavaa ”väärin”. Tämä kumpuaa vain jostain, sisältäni… syvältä, joskus vähän vähemmän syvältä, menee joskus jopa aika pinnalliseksi liibalaabaksi. Mutta sellaisiahan me olemme. Voiko meistä kukaan katsoa peiliin todetakseen olevansa jotenkin täydellinen, no ei varmasti, onko väärin joskus kokea olevansa hyvä,tai parempi kuin joku muu jossain, no ei varmasti. Ihminen tarvitsee onnistumisen fiiliksiä, nehän meitä eteenpäin kuljettaa. Nytkin olen saanut taas tyhjentää päätäni ja olo on jo huomattavasti huojentuneempi ja ymmärrän, että en minä ole tehnyt mitään väärin. Meillä jokaisella on omat luurankomme kaapissa, jos emme riko lakia, tee laittomuuksia, niissä ei ole mitään hävettävää. Jokainen kantaa täällä oman ristinsä. Niin makaa kuin petaa, minä tiedän sen, enkä todellakaan kuvittele voivani tehdä mitä vain, ehei. Mutta myönnän, sentään myönnän sen suoraan! Ihmeellinen tunne siitä, että joku ei voisi hyväksyä toisen iloa… hyvää oloa, tyytyväisyyttä… ja toisaalta katsotaan, että on täysi käärme, jos sanoo suoraan mitä tuskaa joskus tuntee joistain asioista. No tätä tämä elämä on. Minä en jaksa välittää kovinkaan, en ole paperista tehty, vaan ehkä ennemminkin raudasta. Minulla on heikkoukseni, mutta muo ei isketä ihan helpolla vyön alle. Olen voimakkaasti tunteva ihminen, mutta terveellä tavalla myös itsekunnioitusta omaava. Otan asiat asioina. Mutta niinhän se menee, että jos jonnekin suuntaan kumartaa, väkisinkin toiseen suuntaan pyllistää. Se meidän on hyväksyttävä! ahdistus pohdintaa Lue myös: Kunto check ! 07.07.2015 Mun Strömsö 29.06.2015 Fitness ei ole kirosana! 24.06.2015 Miksi aina minä? 10.06.2015 Hyvin menee mutta menkööt 20.05.2015 Kroppa ansaitsee olla hyvässä kunnossa Susi lampaan taljassa! Päivi
