19.7.2015 Kävellen kuntoa ja ajatuksia 19.7.2015 Seetu Tykkää 9 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Kävely on hyvä tapa aloittaa liikunnan harrastaminen, jos ei oikein löydä omaa lajiaan. Vauhdin voi säädellä itselleen sopivaksi, ellei välttämättä tarvitse kaveria vierelleen. Jos kaverusten vauhti poikkeaa paljon toisistaan, on parasta laittaa tossua toisen eteen aivan yksikseen itselle sopivaa vauhtia. Silloin liikunnasta tulee mukavaa ja jopa tehokasta. Nykyään kohtaa tämän tästä mediassa tarinoita kävelyn harrastajasta, joka on joko omasta innostuksestaan tai jopa vedon takia kävellyt jonkin erityisen pitkän matkan. Näistä kertomuksista välittyy hyvin se, että matkaa tehdään paljon omien korvien välissä. Kävelyn filosofisesta luonteesta on kirjoitettu jopa useita teoksia. Tuoreessa teoksessaan Kävelyn filosofiaa Frédéric Gros kiteyttää hienosti kävelemisen ihmisen perustoiminnoksi, joka yhdistää ruumiin liikkeen ajattelun liikkeeseen. Olen itsekin omilla kävelylenkeilläni huomannut tämän lajin hienouden. Jos on jokin pulma mietittävänä, vain tunninkin kävely metsämaisemassa saattaa tuoda asiaan aivan uuden ulottuvuuden, toisinaan jopa hyvän ratkaisun. Näin muuten tapahtuu, vaikka asiaa ei mitenkään vatvo lenkin aikana. Tosin olen toisinaan syyllistynyt nykyihmisen tapaan ja antanut musiikin soida korvissa. Silloin ei välttämättä pääse niin meditatiiviseen tunnelmaan kuin ollessaan ajatustensa kanssa yksin. Jos haluaa kävelystä kuntoa, täytyy tietysti sitä harrastaa säännöllisesti ja reippaasti. Kuitenkin kunnon ylläpidossa riittää vähempikin. Kävelylenkki voi olla myös voimaannuttava. Viime keväänä autoni oli huollossa ja odotin sen ajan. Päätin kävellä keskikaupungille noin viiden kilometrin matkan, hoitaa siellä yhden asian ja tulla bussilla takaisin. En kuitenkaan malttanut astua bussiin, vaan kävelin saman tien takaisin. Vaikka kovalla asfaltilla kulkeminen ei ole parasta nivelille, pitkän kävelyn jälkeen oli todella hyvä ja energinen olo. Kävelyn voimaa tunnetaan myös erilaisilla marsseilla. Tiedämme monia asioita, joiden puolesta on marssittu ja marssitaan. Yhdessä käveleminen ruokkii joukkovoimaa ja yhteisöllisyyttä. Ennen marssittiin rauhan puolesta, nykyään tunnetaan hyvin Pride-kulkueet. Askelten voimaa kumminkin. kävely kävelyn voima marssi Lue myös: Marjametsään tai kävelylle, aivot ja sydän kiittävät 25.09.2017 Oman askelpituuden voi laskea helposti 07.08.2017 Kävelijällä on oma perusrytmi 08.08.2016 Hidas pelaaminen haittaa golfissa Viisi suomalaista kirjaklassikkoa Seetu
13.7.2015 Vessaolosuhteita ja vuoristohysteriaa 13.7.2015 Suvi Tykkää 4 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Ajattelin tervehtiä teitä nepaliksi, mutta en jostain syystä tiedä, mitä ”terve” on nepaliksi. Joten terve vaan kaikki, sitten suomeksi! Tällä kertaa tuli mieleen, että aika moni on kysynyt minulta ennen reissua ja jälkeenkin, että missä siellä (Nepalin vaelluksella) käydään vessassa. Vessassa? En itse tullut pohtineeksi vessakysymystä ennen reissua muulta kannalta kuin että vessapaperia pitää ottaa mukaan. Jota ei tosin tarvitsisi Suomesta asti kantaa mukana. Ei sillä, että kannoin, mutta kannoin kuitenkin. Mutta tosiaan, kuten tuolla aiemmin jo tuumailinkin, olin ilmeisesti ajatellut käveleväni suoraan lentokoneesta vuoren huipulle, joten…. No jos ei tipahda koneesta suoraan huipulle, niin onhan siellä vaellusreitin varrella kauppa jos toinenkin, joista voi ostaa mm. vessapaperia. Toinen asia, jota ei tarvitse kantaa Suomesta, on Snickers-patukat. Niitäkin saa korkeanpaikan ostospaikoista. Niin, että missä käydään vessassa? No vessassa. Epäilen, että kysyjät varmaankin miettivät pusikkovessan mahdollisuutta, mutta se mahdollisuus ei tullut vastaan kuin kerran ja en itse kokenut sillä kertaa tarvetta tarttua siihen. Oma vessakokemukseni rajoittuu tosin välille Lukla – Dingboche, joten en tiedä, millaisia mahdollisuuksia olisi tullut vastaan reitin loppupätkällä. Muuten vessaolosuhteet olivat varsin hyvät. Muutamia eri tyyppisiä vessaratkaisuja löytyi, kuten kyykistelymalleja, mutta lähes tulkoon kaikki olivat länsimaiselle tutumpaa mallia. Ensimmäinen vaelluksen yöpymispaikka Phakdingissa (2652 m). Uuteen yöpymispaikkaan tultaessa matkanjohtajan ensimmäiset tärkeimmät tiedotusasiat olivat vessan sijainti ja toimiiko wifi. Täälläkin vessa löytyi ja wifi toimi, joten molemmat asiat kunnossa. Kuva: Minä Phakdingissa oltiin jo ihan pilvessä. Kuva: Minä Namche Bazaarissa minäkin kiinnostuin vessa-asiasta enemmän, koska rööristö päätti kääntää turbo-huuhtelun päälle. Toisin sanoen ripuli. Suureksi onneksi juuri Namchessa vietettiin lepopäivä reissun pisimmän yhtäjaksoisen nousun jälkeen ja huoneeseenkin kuului oma kylppäri. Luksusta. Fiilistä en välttämättä olisi kuvaillut juuri tuolla ”luksus” –sanalla, mutta onneksi rööristön super-veto imi sentään vain yhteen suuntaan. Ja onneksi on antibiootit. En voisi uskoa, että todella kirjoitin tuon, mutta siinä se nyt on. Minä, joka syön yleensä kaksi särkylääkettä vuodessa (jos on ihan pakko), olin muutaman päivän aikana Namcheen mennessä vetänyt aika monta Buranaa Kathmandussa ja parasetamolia vuorilla (selkäjumin aiheuttamaan hermosärkyyn), laittanut Voltarenia polveen ja syönyt ripuliin antibiootteja. Niin sitä joutuu välillä nöyrtymään yksi jos toinenkin, ja myös minä. Näköala huoneen ikkunasta Namche Bazaarissa oli aika huikea! Valitettavasti olokin oli toisella tavalla ”huikea”, mutta kerkesinpäs ihailla näkymää sitten ihan koko päivän verran, Kuva: Minä Vuoristotautilääkkeisiin ei onneksi tarvinnut koskea. Onneksi siksikin, koska niitä ei ollut mukana koskettavaksi asti… No ystävän lääkevarasto sisälsi kyllä varuiksi niitäkin. Namchessa 3400 metrissä oltiin sellaisella korkeudella, että ohut ilma olisi jo saattanut aiheuttaa ainakin kevyitä vuoristotaudin oireita, esim. päänsärkyä. Itselläni ei ollut päänsärkyä, mutta liekkö johtunut siitä hyvissä ajoin aloitetusta parasetamoli-tankkauksesta. Ohuen ilman huomasin vain portaita kiivetessä, kun sydän pamppaili tasaisin väliajoin ”very real love is in the air” –tahdilla. No valitettavasti se olikin ”very real low pressure is in the air”, joka tuntui ehkä jopa hieman epämiellyttävälle ja vaati pysähtelyä joka viidennellä portaalla. Saimme ystäväni kanssa myös toisenlaisia oireita. Ryhmäläiset nimesivät oireet ”vuoristohysteriaksi”. Myönnettäköön, että hymy oli herkässä, mutta eipä se meillä kummallakaan kovin tiukassa ole normaalissakaan ilmanpaineessa ;-) Jossain kohtaa ”Stairway to heaven” –portaita sain myös ajatuksen, että täältä kun menen kotiin, alan treenaamaan penkkipunnerruskisoihin. Siihen kohtaukseen ei mukana ollut lääkkeitä, mutta onneksi se meni aika pian itsestään ohi, huh. Jeps ystävät, hymyillään, kun tavataan :) Ja ensi kerralla kerron taas jostain, josta en vielä tiedä, mitä se on. Namchen jälkeen Mount Everest alkoi jo näkyä horisontissa ja mielessä alkoi pyöriä sille Everestin viereiselle vuorelle kapuaminen… Artikkelikuva: Tommi Laitervo / Mandala Travel lääkkeet Namche Bazaar Nepali Phakding vessa vuoristoilma wifi Lue myös: Wanna be vuorikiipeilijä 17.05.2016 Nepal, here I come again! 14.04.2016 Maa tärisee 13.08.2015 Nepalilaista gourmetia vuorilla 25.07.2015 Varastoon treenaamista ja turhia kamppeita 09.06.2015 Rikkaan vaeltajan ylipaino-ongelma Nepalilaista gourmetia vuorilla Suvi
12.7.2015 Hidas pelaaminen haittaa golfissa 12.7.2015 Seetu Tykkää 4 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Golf on tasapuolinen laji, se ei erottele herroja narreista. Tämä juolahti mieleeni, kun luin pari viikkoa sitten kaupunginjohtajan lehteen kirjoittaman kolumnin. Hän paheksui siinä, kuinka hänen ryhmäänsä oli kehotettu pelaamaan nopeammin. Ehkä nopeuttamispyynnön esittämistavassa on ollut toivomisen varaa, mutta tämän tästä joudutaan kuitenkin hitaille ryhmille esittämään pyyntöjä pelin nopeuttamiseksi. Siinä on kyse koko kentän rullaamisesta. Tarkennuksena kerrottakoon, että kuvan golfkentällä ei ole mitään tekemistä edellä kuvatun tapauksen kanssa. Joskus saattaa käydä niinkin, että hidas ryhmä vedetään kentältä kokonaan pois, jos kentän pelirytmi on totaalisesti hidastunut. Kentällä kiertää golfautolla valvoja, joka huolehtii muiden muassa siitä, että pelaaminen sujuu hyvään tahtiin. Yksi hidas ryhmä saattaa näet saada lähes koko kentän seisomaan, jolloin useiden ihmisten peli häiriintyy. Jopa viiteen tuntiin venyvä 18 reiän pelaaminen on auttamattomasti liian paljon, ja hitaasta pelaamisesta ollaan yleisesti huolissaan. Kentillä kyllä on omat säännöt, joilla yritetään ohjata hyvään pelirytmiin ja aikatauluun. Ryhmässä saa olla korkeintaan neljä henkilöä, eikä pelaajien tasoitus saa yhteenlaskettuna nousta yli sadan. Loppu riippuu pelaajien asenteesta. Mitä sitten avuksi pelaajalle, joka ei kerta kaikkiaan pysy suositellussa aikataulussa? Parasta olisi hankkiutua peliryhmään, jossa on myös kokeneita pelaajia. Kokenut pelaaja osaa seurata niin edellä menevää ryhmää kuin jäljessä tulevaakin, eikä aloittelijan tarvitse stressata omasta pelirytmistään. Toisaalta voi myös opetella ottamaan pallon taskuun, jos tulos yhdellä reiällä uhkaa nousta yli 9:n. Silloin ei ole pisteitä tulossa, joten on parasta vetää henkeä ja valmistautua uuden reiän valloitukseen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa olen kokenut, että kuka tahansa pelaaja ottaa harjoituskierroksella pallon taskuun ja sanoo tulokseksi 9, jos reiän tulos uhkaa nousta siitä yli. Suomessa pelaaja helposti jatkaa ja jatkaa, kunnes pallo on reiässä, vaikka lopputulos olisi kuinka kehno. Golfaajat ovat myös siinä mielessä tasapuolisia, ettei kentällä tunneta titteleitä eikä juuri sukunimiäkään. Normaalisti golfaajat sinuttelevat toisiaan, vaikka eivät olisi koskaan ennen tavanneetkaan. Mieleeni tulee erään golfpron kokema asia. – Isonkin firman johtaja saattaa ykköstiillä jännittää vapisemiseen asti. Siinä eivät muut meriitit auta, hän kertoi näkemäänsä. golf hidas ryhmä pelirytmi Lue myös: Uusi golfkausi toi monta uutta sääntöä 03.06.2019 Kesällä liikuntaharrastus on oma juttunsa 31.07.2017 Toukokuun askelten määrä tuli selväksi 05.06.2017 Olympialaiset olohuoneessa 15.08.2016 Golftapoja muilla mailla 13.06.2016 Salilla saa nyt puurtaa rauhassa Kävellen kuntoa ja ajatuksia Seetu
