7.6.2015 Mustia pilviä ja voimaannuttava luonto 7.6.2015 Sirkku 1 11 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Pöh. On hirveen vaikee saada itestään irti kirjottaakseen nykyään taas sanaakaan. Minnekään. Tännekään. Ei vaan huvita eikä kiinnosta. Oikeen mikään. Oikein koskaan. Tai no ois mua eilen kiinnostanu lähtee Joensuuhun kattomaan Nightwishiä, Sonataa, Insomniumia ja COBia mutta kuinka yllättävää, mä en ollut siellä. Pöh. Mutta jos mä en heinäkuun viimenen ole Tampereella vastaavassa, ni sit mä en kyl enää ala. Ne on kuitenki niitä elämän suuria hetkiä. Sellasia isoja WAU-hommeleita. Jep, en mä paljoa vaadi. Mä yritän kuvata siin jotain kuikka-poikuetta :) Mitähän mä viimeks oon ees raapustellu. Taisin kauhistella Bullin antamaa päivitystä. Joo, se oli aika tappoa. Kaikista ikävintä oli se, et ku mä tänä torstaina lähin viikon vikaa Advanced-treeniä vetämään onnessani ihan vaan siks, et ootin ku hullu puuroa uutta päivitystä, se olikin sitten vielä karseempi. Jep, edelleen vikat sarjat 50 toistoa ja sen lisäks vähän muuta kikkailua. Eli mä tuun edelleen NIIN kuolemaan seuraavatkin 2 viikkoa. Ja tässä vaiheessahan mä edelleen positiivisena ajattelen, et ne vikat 2 viikkoa on sit jotain pikkujumppailua. No niinpä niin, pakko myöntää etten uskalla tässä vaiheessa asiaa edes enää ajatella. Mut jos nyt pakkopositiivisia ollaan ni oikeesti, 12 viikkoa jo takana ja 4 enää eessä. Tai itse asiassa 3,5, koska mä aion kiristää loppua kohti tahtia ja jättää muutamat lepopäivät välistä =D Must tuntuu, et mun käsi on koht paksumpi ku koivet! Jos tästä tilityksestä jotain voi rivien välistä lukea niin sen, että tuskin tulen jatkamaan Advanced Extralla tai laihiksella tai millään. Ne ois kyllä varmaan tosi jees ja tehokkaita, mut mä haluan palata oman itseni herraksi. Jätän pienen takaoven auki, eli jos Inbody kertoo ihmeitä tapahtuneen, sit mun pitänee pyörtää päätökseni =D Mut tuskin tässä nyt mitään ihmeempiä on tapahtunu. En oo ainakaan huomannu. Tässä efekti jo erittäin huolestuttava =D Muuten ollu aika liikunnan täyteinen viikko. 5 salia, 4 eritahtista ja -pituista lenkkiä, pari parinkymmenen kilsan fillarointia. Tänään illalla pitäis viel joku lenksu käydä kipasemassa. Ai ja viime viikonloppuna käytiin avaamassa meiän superammattilaisten tenniskausi =D Mä luonnollisesti voitin kaikki pelit. Luonnollisesti. Vai luonnottomasti. En oikeesti voittanu, ettei tuu sanomista =D Eilen oli viikon paras päivä ku miehen opastuksella pääsin kiertämään Iso-Tiilijärven Hollolassa (meniköhän se noin =D ). 2,5 tuntia mettässä samoilua, ei vaan voi olla siistimpää. Mä oon huomannu, et mun parhaat hetket on nykyään ku mä vaan oon kaukana kaikesta rauhassa :) No okei, kyl siel jotkut inttiheput ampumaradalla vähän mesos ja joku metsäkone mun maisemia hetken pilas, mut muuten. Niin siistiä <3 Josta mä tulin entistä vakuuttuneemmaks, et mä haluun tästä hulinasta jonnekin pois. Mieluiten johkin, missä mettä alkaa suurinpiirtein takaovelta ja missä on ihanat pyöräilyreitit. Tultiin just äsken pikkujätkän kanssa fillarilenksulta eikä haitannu tuuli yhtään. Must on vaan niin siistiä vetää pitkin maita ja mantuja. Mul on yksin vaan vähän rajoittunutta tää touhu, ku mä eksyn niin helposti, et pysyttävä sivistyksen piirissä jollain lailla =D Muuten mulle ei taas kuulukaan yhtään mitään. Kersoilla alko lomat, joten siks mä varmaan oon kuntoillu entistä enemmän. Pakko päästä karkuun ja siivoomisestakaan ei oo mitään hyötyä. Ai ja olihan tossa 3/4 kipeinäkin vuorotellen. Työpaikkaa ei oo löytynyt ja mihnää en oo näköjään muuttanu. No josko sitä parit asuntohakemukset virittelis ja ihmettelis kuinka kukaan ei ens viikollakaan mua töihin huoli. Oi, ens viikolla sentään parin lapsen hammaslääkärit, nyt menee jännäks tää touhu =D Ai, suostuiskohan ne samalla ottaa must uuet kilpparikokeet. Must tuntuu, et ne on päin prinkkalaa koko höskät. Eli raadanta jatkukoon sano morsmaikku ku naimisiin eksy ja lapsia väkers maaliman täys! (Hah, mä kekkasin näköjään just maailman osuvimman sanonnan =D ) No jos mä loppukesäst sit pääsisin vähä relaamaan :) Mukavat viikot ihmisille ihmeellisille! Advanced HIIT Iso-Tiilijärvi kuntosaliharjoittelu lenkkeily metsälenkki partacollie pyöräily salitreeni treeni Lue myös: Action-Sirkun accidentti! 16.10.2017 Syksyn iloja :) 05.09.2017 Pistetääs akka ruotuun =D 09.08.2017 ”Kesä”kuulumisia =D 26.06.2017 Vähän järkeä päähän 10.05.2017 Kiirettä pitää ja kuolema tulee =D Loistoviikko takana ja lupa valittaa Sirkku
Tomi Leppänen Sisäinen flow 6.6.2015 Kamilla Tykkää 15 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Suurimmat pettymykset elämässä mitataan yleensä niillä tavoitteilla, mitä itselleen on asettanut. Monesti pettymykset liikkuu ihmissuhteiden ympärillä, valitettavankin usein, mutta myös työelämään sekä opiskeluun vaadittavien suoritteiden ja tavoitteiden saavuttamiseen liittyy paljon pettymisiä. Myös urheiluun. Mielestäni lapsille tulee opettaa pettymyksistä selviytyminen ja se, että pettymyksetkin kuuluu elämään. Opettaa myös se, miten pettymyksistä selviäminen vahvistaa, eikä niiden tarvitse kaataa koko maailmaa. Kimblen tai Afrikantähden voittajan ei aina tarvitse olla se oma kullannuppu. Voittamista ja siitä saatua tunnetilaa arvostaa enemmän kun sen eteen tekee vähän töitä. Niinkuin varmasti me kaikki, olen itsekin kohdannut jos jonkinlaista pettymystä; ystäviin liittyvää, uraan, kouluun, urheiluun, kunnossa pysymiseen, omaan itseeni: käytökseen ja muuhunkin, mutta iän myötä tulleen viisauden ja elämänkokemuksen kautta olen yrittänyt välttää sitä turhautumista, jota itselleni asettamat tavoitteet saa pahimmillaan aikaan. Aina ei voi voittaa eikä saada kuuta taivaalta. ”Olen oppinut, että mielenhallinnan avulla voin helpottaa pettymyksien tuomaa alakuloa!” Mitä enemmän opin hyväksymään itseni sekä omia puutteitani, tulen varmemmaksi siitä, etten tarvitse muiden mielipiteitä hyväksyäkseni itseni sellaisena kuin olen ja elän. Ei kaikkien ole tarkoituskaan olla samaa mieltä kanssani tai tykätä tavoistani. Elämää rikastuttaa erilaisuus, monenlainen elo sekä mielipiteiden kirjo. Ystävistänikin löytyy monenlaisia yksilöitä. On ollut suuri onni ja rikkaus saada kaikki nämä ihmiset omine tapoineen ja tavoitteineen osaksi elämääni. Kaiken kaikkiaanhan elämä on valintoja täynnä, puhuin siitä viimeksi asenneviilaukseen liittyvässä blogissani. Itse teen elämäni helpommaksi luottamalla omaan arviointikykyyni ja kuntelemalla sydäntäni valintoja tehdessäni. Tarvittaessa on apua ja neuvonantajia kyllä lähellä – perhe, ystävät, asiantuntijat.. Luottaminen omaan intuitioon on myös tärkeää, sitä voi harjoittaa pysähtymällä ja kuuntelemalla tarpeitaan. En vertaile itseäni enkä tekojani enää muihin ihmisiin. Kukaan ei voi arvostaa minua ellen itse arvosta ensin itseäni sellaisena kuin olen. Vähän niin kuin ”jos et rakasta itseäsi, miten voisit rakastaa muita tai tulla rakastetuksi?” Aika simppeli juttu. Voi olla, että on taas helpommin sanottu kuin tehty, mutta elämä opettaa ja pettymykset vahvistaa. Kokoajan tullaan viisaammiksi mitä pidemmälle elämäämme eletään. Elämän oivaltaminen itsessään on jo ihanan antoisaa. Ja harjoitus tekee mestarin – tässäkin. Niinkuin lenkkeilyssäkin. Olen kertonut jo aiemmin, miten olen loukkaantumisteni vuoksi joutunut leikkauspöydän kautta ponnistamaan uudelleen eteenpäin, isolla vaivalla, ja miten lenkkeily salakavalasti muuttui juoksuksi sen sijaan, että olisi jatkunut nautinnollisena kokemuksena ja yhtenä liikuntasuoritteena muiden seassa. Olen tehnyt kovasti töitä asian eteen. Asettanut itselleni nyt aiemmasta oppineena hellemmän sekä itseäni piinaamattoman tavoitteen: pienen nautinnollisen lenkin juoksemisen ilman kipua. Tänään vihdoinkin sidoin lenkkitossut jalkaan, säädin nappikuulokkeisiin lempimusiikkiani sopivalla biitillä ja astuin kadulle. Lenkille? Ihanaa. Vähän mieltäni askarrutti leikkausalueen reaktio, sillä viimeisistä juoksuaskelista oli kulunut jo lähes vuosi ja silloin polven nosto ja koukistus oli vielä vajaata. Lopputuloksena sain myös erittäin kipeän alaselän ja lantion. Jokaisen vastaantulijan, lukuunottamatta niitä verenmaku suussa juoksevia entisiä minuja, kasvoilla loisti sama aurinko mikä taivaalla lämmitti. Ihmiset sädehti. Kesä on voimaannuttava ja energiaa antava vuodenaika. Luonto puhkeaa loistonsa ja koko maailma tuntuu heräävän. Luin joskus jostain lehdestä, miten joku ulkomaalainen Suomeen muuttanut henkilö sanoi, että Suomen kevät on aivan uskomaton: silloin sekä luonto että ihmiset villiintyvät. Niinhän se on. Harmaa muuttuu väreiksi ja ihmiset iloisiksi. Kaikki villiintyy. Ja kaunistuu. Auringolla ja lämmöllä on suuri voima. Itsekin villiinnyn kesästä ja vielä enemmän, jos saadaan oikein kuuma kesä. Aiemmasta viisaampana päätin siis hiljentyä kuuntelemaan sisäistä flowtani. Flow on sanana tuttu joogasta sekä kesäfestareista, mutta meillä kaikilla on oma flow , joka jatkuvasti virtaavana ohjaa suorituksiammekin eteenpäin. Ensiaskeleet tuntui kevyiltä, tunsin jaloissani olevan voimaa enemmän kuin vuosiin ja juoksu lähti luontaisesti rullaamaan. Musiikki hiveli aisteja, askellus yhtyi rytmiin ja tuntui että liidän. Tyhjensin mieltäni tietoisesti, annoin oman virtani kuljettaa – askel ei painanut eikä mikään vaivannut tai tehnyt kipeää. Hengitys kulki helposti ja lantion asento piti ryhtinsä, juoksukengätkin oli sidottu sopivasti. Fiilis. Siihen pitää luottaa! Mä tiesin aamulla, että nyt on se hetki, nyt tuntuu hyvältä lähteä lenkille. Kaikki se ajatustyö, mitä olin vuoden aikana tehnyt ja viisastellut itselleni vajavaisuuksieni osalta, oli poissa ja tuntui turhalta. Kun aloitin salilla jalkojeni lihaksiston vahvistamisen, oli päämääränäni juurikin tämä, minkä nyt olin saavuttanut: voimakkaat, kehoni kanssa yhteistyötä tekevät lihakset. Olin asettanut tavoitteen, joka nyt ensimmäisen lenkin jälkeen tuntuu saavutetulta. Se onko tilanne jatkuva, jää nähtäväksi. Nyt tuntuu, että voisin halata koko maailmaa. Asetin itselleni realistiset tavoitteet jotka saavutin – sain lihaksiini tarvittavaa voimaa. Voittaminen todellakin tuntuu hyvältä kun sen eteen on tehnyt töitä! Love, K. aloha aurinko fitforyourhealth healthylife Hyvinvointi Lenkkeily life liikunta rakkaus Terveys ulkoilu urheilu voimaantuminen Lue myös: Vaihtoehtoviidakko 30.11.2017 Pää ja keho kiittää 20.09.2017 #aloha 06.05.2017 Sinä riität! 23.03.2017 Yksinkertainen kuvio 08.01.2017 Asenneviilausta Taistele Kamilla
4.6.2015 Nepalin kiertolainen esittäytyy 4.6.2015 Suvi Tykkää 2 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Nepalin kiertolainen ihan itse. Kuva: Tommi Laitervo / Mandala Travel Hei vaan hei kaikki! Sain kuin sainkin lopulta sisäisen juu-ei –väittelyni päätökseen ja päädyin kirjoittamaan teille, hyvät tutut ja tuntemattomat ystäväni, tarinaa, jota blogiksikin kutsutaan. Tähän alkuun kuului ylemmältä taholta käsky kirjoittaa lyhyt johdanto esittelyksi itsestäni. Ja että siis lyhyt? Milloin minä olen tiennyt, mitä tarkoittaa lyhyt? No okei. Täytyy myöntää, että on siitä sanasta ehkä sittenkin joku käsitys. Ainakin, kun kiipeilyseinällä se tarvittava 3 cm (tai useammin 10 cm) puuttuu seuraavaan otteeseen yltämisestä, niin silloin tämän kyseisen pituusrajoitteisuus -sanan sisältö on tullut liiankin selväksi. Ja luulen, että se on tullut selväksi myös rakkaille kanssa kiipeilijöilleni… Olenkin muuten aina luullut, että puran aggressiot nyrkkeilyhanskojen kanssa heilumisella, mutta kappas vaan, ehkä se tapahtuukin siellä seinällä keikkuessa. Hetkonen, kumpikos se ongelma olikaan, lyhyys vai pituus? Hmm. Ehkäpä koitan venyttää itseni pitkäksi pitkillä teksteillä? Täytynee siirtyä kuitenkin eri metodiin, koska se ei ole oikein pelannut… Mutta ehkä mulla on vielä toivoa niitä lyhyitä ja ytimekkäitä tarinoita ajatellen. Tässä eräänä päivänä nimittäin tarinoin töissä puoli päivää kaikenlaisia kiemuroita kehityskeskustelulomakkeeseen, joka sitten katosi tuntemattomaksi jääneeseen kohteeseen painettuani tallenna-nappulaa. Niin että kun täytin sen uudestaan, se oli LYHYEMPI. Jes :) Jaa, mikäs se aihe nyt olikaan… Ai niin, esittely! Lyhyt sellainen. Taipumukseni on siis yleensä innostua jostain, jota en sitten myöhemmin ehdikään tehdä, koska seuraava uusi innostus tulee tielle. Tai sitten siinä edellisessä innostuksessa on pitänyt soittaa ja laulaa. No joka tapauksessa, kun tämä ruljanssi toistuu riittävän monta kertaa, seurauksena on, että olen kokeillut aika montaa juttua, mutta kunnolla en osaa mitään. Tai siis ainakaan soittaa ja laulaa. Toinen vaihtoehto on, että innostus ja pitkäjännitteinen treenaus… Äh, en pysty huijaamaan. Siis sanotaan nyt niin, että vähän pidempi lyhytjännitteinen toiminta katkeaa siihen, että kaverilta tulee viesti: ”Olen ilmoittautunut Island Peakin valloitus –reissulle ja aion houkutella sut mukaan!”. Tai siis jotenkin noin, en ihan muista tarkkaan kaikkia sanoja… Sisältö oli kuitenkin suunnilleen tuo kyseinen edellä mainittu. No, että houkuteltiinko minut mukaan? Jep jep. Ja tämä reissu on se, josta ajattelin jatkossa teille tässä blogissa kertoa. Mandalan matkassa Nepalissa: Mount Everest BC ja Island Peak. Joista kumpaankaan paikkaan ei muuten sitten päästy. Onko henkilö pätevä kirjoittamaan vuorikiipeilystä, jos on katsonut lähes tulkoon kaikki Island Peak –videot juutuubista, ja vahingossa pari Mount Everest –videotakin, ja seissyt pikku-kosken hiekkarannalla jääraudat jalassa? Ehkä ei? Kerron sitten jostain muusta. Kuten pitkistä portaista. Nyt kello kuitenkin näyttää sellaista, että täytyy mennä nukkumaan, jotta jaksaa taas kirjoitella. Nepalin kierros jatkuu, tai oikeastaan siis alkaa, ensi jaksossa. So until the next time, friends! :) p.s. Ooh, unohdin sen esittelyn. Eli näppistä takoo naispuolinen, fyysisesti 38-vuotias, henkisesti tästä jonkin verran jälkeen jäänyt, wanna be (too much?) monta juttua asteikolla thainyrkkeilijä – akrobaatti. Tällä hetkellä käyrä menee jossain vaeltajan ja vuorikiipeilijän tienoilla. Siinä. Tämä oli lyhyt esittely, eikös? :) Island Peak Mandala Travel Nepali Pituusongelma Lue myös: Wanna be vuorikiipeilijä 17.05.2016 Nepal, here I come again! 14.04.2016 Rautaisella tiellä 25.12.2015 Maa tärisee 13.08.2015 Nepalilaista gourmetia vuorilla 25.07.2015 Varastoon treenaamista ja turhia kamppeita Suvi
3.6.2015 Saunasta apua unettomallekin 3.6.2015 Seetu Tykkää 4 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Suomalainen ja sauna ovat erottamaton yhdistelmä. Jopa ulkomaille muuttaneet suomalaiset ovat hankkineet oman saunan vaikka kaukomaille ja levittäneet uuteen ympäristöönsä saunan ilosanomaa. Suomalaisen saunan päivää vietetään kesäkuun toisena lauantaina, ja tänä vuonna saunan nimikkopäivä on siis 13. kesäkuuta. Lauantaisauna on vanha perinne, mutta nykyään saunapäiväksi voi osua mikä päivä tahansa. Kotisaunani lämpiää nykyään harvoin, sillä niin uimahallin kuin golfklubin sauna on käyntikerroillani lämpimänä ja käytettävissä. Lihashuollolle saunominen heti kuntoilun jälkeen ei välttämättä ole edes eduksi, mutta sen antamasta hyvänolon tunteesta on vaikea luopua. Parhaalta saunominen kyllä tuntuu, kun on pelannut 18 reiän kierroksen kylmässä ja sateessa. Saunominen palauttaa mukavasti lämmön ytimiään myöten palelevaan golfariin. Unetonta neuvotaan laskemaan lampaita, mutta unen voi saada myös laskemalla saunoja, joissa on käynyt. Tämä mielikuvaharjoitus palauttaa kuin vaivihkaa mieleen rentouden, jonka on saunassa saanut. Olen tätä kikkaa kokeillutkin, ja muistan päässeeni noin 140:een. Varmaan juuri golfharrastus on yksi syy, miksi vieraita saunojakin on niin paljon tullut koluttua. Olen kahdesti käynyt myös savusaunassa, ja siellä löyly on todella lempeää. Suomessa viedään jo pienet lapsetkin saunaan, ja niinpä saunominen tulee kovin tutuksi. Kun englantilaiset ystäväni olivat muutama vuosi sitten vieraanani, tarjosin heille myös saunomismahdollisuutta. Opastin tietysti, miten löylyä heitetään ja miten muutenkin toimitaan. Heidän saunomisensa kyllä kuului, sillä pariskunnalla oli niin hauskaa, että nauru raikasi. Kohteliaasti he sanoivat pitäneensä saunomisesta, mutta aika pikaista se oli. Vihtaa en ole tottunut käyttämään saunassa, mutta hyvä tuoksu siitä tulee. Mummolan saunan tuoksun muistan vieläkin, ja yllättäen tavoitin sen saman tuoksun muutama vuosi sitten, kun yövyin ystäväni kanssa Sysmässä ja samalla voimme saunoa majapaikkamme yhteydessä vanhassa saunassa. Hajumuistot näemmä säilyvät vuosienkin takaa. Sauna on suomen kielessä sanana siitä harvinainen, että se on sellaisenaan ja oikeassa tarkoituksessaan otettu käyttöön monessa kielessä. Toista vastaavaa sanaa suomesta saanee turhaan hakea. apua unettomuuteen hajumuistot rentous sauna suomalaisen saunan päivä Lue myös: Tervetuloa syksy! 10.09.2018 Suomalaisimman sanan metsästys 26.02.2018 Kuntoilijakin saa olla kohtelias Televisiosta ei tule katsottavaa Seetu
31.5.2015 Kuntoilijakin saa olla kohtelias 31.5.2015 Seetu 1 7 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Salikokemukseni on vielä säälittävän lyhytaikaista, mutta monenlaista on silti ehtinyt jo tapahtua. Käyttämälläni salilla ollaan ystävällisiä, ja joku joskus jopa vaihtaa muutaman sanan. Vain kerran olen kohdannut töykeästi sanotun ´´minulla on sarja kesken´´ -huomautuksen. Viimeksi oli aivan päinvastainen tapaus. Kysyin lähellä olleelta mieheltä, onko hänellä treeni kesken laitteessa, johon olin menossa. Tein vain yhden osan ja menin muualle. Kun laite vapautui, hän olikin laittanut minun käyttämäni asetukset valmiiksi. Antakaa minun kuvitella näin tapahtuneen, sillä tietysti olin omaa harjoitustani varten ne laittanut, joten hänen oli tarvinnut ne huomata. Ja eroa asetuksissa oli reilusti. Kun menin harjoituksen jälkeen vesijuoksemaan, uimahallin pesutiloissa kaksi naista keskusteli innokkasti karjalaisista sukujuuristaan. En kiinnittänyt heihin sen enempää huomiota. Kun toinen oli poistunut, toinen rupesi kuin anteeksipyytäen sanomaan, että hän on kesäpaikkakuntalainen ja kovin puhelias. Vakuutin hänelle, että puhuminen on kyllä sallittua ja jopa toivottavaa. Hyvät viikonloput toivotimme toisillemme! Näistä kokemuksista tulikin mieleeni, että kuntoillessa on hyvä olla myös kohtelias ja joustava. Se on vähän samaa kuin liikenteessä, jossa myös olisi mukava, jos oltaisiin kohteliaita ja joustavia. Tietysti aina ja kaikkialla pitää silti muistaa, että sääntöjen noudattaminen on ensisijaista ja joustavuutta voi harjoittaa vain sääntöjen sallimissa rajoissa. Minä itte -sävy on kuitenkin ihan hyvä unohtaa. Golfkentillä noudatetaan hyviä käyttäytymissääntöjä, ja siksi minusta esimerkiksi mihin tahansa pukutilaan tai halliin tullessa on sopivaa ja jopa suotavaa tervehtiä jo siellä olevia. Golfklubissamme esimerkiksi on tapana tervehtiä kaikkia, tuttuja ja vieraita, jotka tulevat vastaan. Hyväksi lopuksi muistelen vielä ensimmäistä hiihtokertaani Lapissa Saariselän maisemissa. Rumakuruun mennessä tapasin hiihtoladulla sen verran väkeä kuin sitä ennen koko talvena kotiladuilla. Jokainen vastaantulija tervehti iloisesti, enkä samaa ollut kohdannut kotiladuilla. Mukavaltahan se tuntui. hiihtolatu kohteliaisuus kuntosali tervehtiminen Lue myös: Kuntosali ei tarjoa pikavoittoja 28.01.2019 Ladut houkuttelevat hiihtäjiä 12.02.2018 Tauko kuntoilusta tuli tarpeeseen 03.04.2016 Kadonneiden lihasten metsästys 04.01.2016 Salilla saa nyt puurtaa rauhassa 04.07.2015 Olin kansalaistottelematon Saunasta apua unettomallekin Seetu
Tomi Leppänen Asenneviilausta 30.5.2015 Kamilla Tykkää 38 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Valittavat ihmiset kylvää negaatioita. Valittaja saa kauniinkin näyttämään rumalta. Ajatusprosessi on lähtökohtaisesti jo nurinkurinen, jos alkutekijöissään ajatellaan kaiken valmiiksi jo olevan huonosti. Viime viikolla me korkattiin aviomiehen kanssa ulkotenniskausi. Puin päälleni tennishameen, koska aurinko lämmitti kivasti ja mun mielestä oli jo kesä. Sain ihooni kesän ensimmäiset rusketusraidatkin. Se, jos joku on varma kesän merkki. L uontokin on alkanut kukoistamaan. Kentällä mä en ollut se, joka kukoisti, mutta oli mulla omat hetkeni. Suurimmalta osin tunti ja vartti mitä siinä palloa lyötiin, oli totuttelua ulkokenttään talven sisäpelien jälkeen, mutta taas ymmärsin, miksi mä niin rakastan ulkokenttätennistä. Aurinko, tennis, aviomies, kesä.. ne vaan yksinkertaisesti kuuluu samaan pakettiin. Mennyt viikko on ollut tapahtumia täynnä. Ruotsi voitti euroviisut, ministerisalkut on jaettu, olen itkenyt taas ikävääni, pelannut tennistä, käynyt maalla laittamassa äidin hautaa ja siivonnut hänen tavaroitaan, saanut uusia ovia aukeamaan, tehnyt kylmäallasennätyksen 5 min kellunnalla ja aloittanut myös salin kesätauon. Kyllä, kesätauko – kesä on alkanut. Virallisesti koululaisillakin alkaa tänään kun jälleen pitkän talven jälkeen lauletaan kaunis ja perinteinen Suvivirsi. Tykkään vaalia perinteitä ja tämä on yksi parhaista. Murheellisia asioita tuskin kukaan haluaisi osaksi elämäänsä, mutta valitettavasti elämässä ei kaikki mene aina niin kuin kuvittelisi tai haluaisi. Tapahtumiin pitää vain osata asennoitua – tiettyjä asioita ei voi muuttaa eikä ennustaa. Olen erittäin iloinen siitä, että äitini lähti keväällä. Rauhallisena ja levollisena, sellaisena kuin äitini olikin. Olen myös iloinen siitä, että väistämätön hetki osui itselleni parhainpaan ajankohtaan: kesää edeltävään aikaan. Kaikki olisi varmasti vaikeampaa, jos joutuisin painimaan murheeni kanssa syksyn pimeinä iltoina. Nytkin on vaikeaa, mutta valo ja ilo, minkä kevät ja nyt alkanut kesä tuo, saa murheeni helpottamaan ja ajatukseni kirkastumaan. Nyt osaan jo olla iloinen siitä, että olin läsnä – koko matkan ja silloin kun se tapahtui. Olen kaivannut aurinkoa ja valoa elämääni, olen luultavasti myös onnellisempi tästä kesästä kuin aiemmista koskaan. Ainakin koen tarvitsevani tätä kesää nyt todella paljon. Olen myös onnellinen siitä, että ympärilläni on yhä perhe, joka välittää ja rakastaa, ystävät, jotka tukevat ja työ, joka pitää arjen pyörimässä ja tietenkin koti, jossa on aina hyvä olla. Olen onnellinen lukuisista pienistä asioista, vaikka yksi on poissa. Jotenkin tämä on saanut mut puntaroimaan tyytyväisyyttäni elämään ja kauhistelemaan valittamisen määrää, mitä kohtaan päivittäin. Turhista asioista valittajia löytyy läheltä ja kaukaa. Ja olen myös miettinyt, miten pienisieluiselta se kuulostaakaan tällä hetkellä korvaani. Saattaa toki olla, että olen nyt herkempi reagoimaan valituksen ääneen, mutta tuskin kenellekään on haittaa siitä, että hetkeksi pysähtyy miettimään omaa asennettaan, omia toimintatapojaan ja mahdollisesti testaamaan positiivisuutensa voimaa. Ja vähentämään turhaa valittamista. Olen aina ihmetellyt valittajien tarkoitusperiä ja nyt taas muutaman viikon huomiona totesin, että on ihmisiä, joiden päivät todellakin täyttyy valittamisesta: kaikesta valitetaan, eikä mistään löydy mitään positiivista. Koko energia, mistä olisi potentiaalia vaikka mihin, tuhlataan huonojen asioiden bongaamiseen. Kiihotetaan omia negaatioita ja valitetaan vielä lisää. Nämä yksilöt eivät joko tunnu piittaavaan tai sitten yksinkertaisesti eivät vaan itse huomioi, miten valittamisellaan myrkyttävät ilmapiiriään ja saavat muutkin epäröimään sekä puntaroimaan omia jo rakennettuja positiivisia mielipiteitään ja pahimmillaan poikkeamaan omasta intuitiostaan. Mielettömän hölmöä energian tuhlausta eikö? Itselläni on täysin erilainen ja omanlaiseni lähestymistapa elämään. Valitan toki itsekin tarpeen tullen, mutta nyt en puhu oikeisiin asioihin kohdennetusta valittamisesta, vaan hapannaamoista, joille positiivisuus on kirous. Eikö kannattaisi iloita sitä mitä käsissämme on? Kaikilla meillä on omat murheemme ja eripainoiset taakkamme kannettavana, mutta asenteeseensa voi aina vaikuttaa. Jos se, miten elämääsi elät, ei tunnu hyvältä eikä valittamalla parane, eikö olisi itselleen antoisampaa opetella etsimään siitä ne pienet, mutta erityisen arvokkaat seikat, jonka vuoksi jaksaisi pienen hymyn joskus kasvoilleen herättää. Arvostaa työtäsi, sillä kaikilla ei edes ole sellaista. Arvostaa lähimmäisiään, sillä koskaan ei voi tietää, milloin tapaamisenne jää viimeiseksenne tai miten negatiivisuudellasi ajat ihmisiä luotasi pois. Kunnioitaa lähimmäisiään myös niin, ettei nurinalla ja valittamisella tukahduta heidän iloaan. Ja arvostaa ennenkaikkea itseään, sillä kaikki negaatiot ja vastakohtaisesti positiivisuudetkin kumpuaa syvältä sisimmästämme. Olet yhtä tärkeä siinä missä muutkin. Valittamisella vain myrkyttää mahdollisuuksiaan mennä elämässä eteenpäin eikä kykene nauttimaan ympärillään olevasta maailman kauneudesta. Elämä voi olla ihanaa, jos antaa sille mahdollisuuden. Asenne – se on tärkeä väline. Kyllä minäkin kadun tehtyjä asioita tai ikävöin suunnattomasti äitiäni, sillä hänen lähdöstään ei ole kulunut vielä kahtakaan kuukautta, mutta eilen olin kaikesta huolimatta onnellinen. Iloinen olin edellisenä päivänä ja nauroin vatsani kipeäksi. Olen nauttinut pienen pienistä asioista, ollut onnellinen siitä, miten huomasin asioiden itsekseen vaan asettuvan paikoilleen – kaikesta huolimatta sade yhä kastelee maan ja aurinko sen aina kuivattaa. Se ei muutu yhden eikä kahdenkaan ihmisen lähdöstä. Pitää vain huomata oma paikkansa tässä kaikkeudessa ja jatkaa matkaansa. Haudalla käyminen oli pysäyttävä hetki. Siellä konkretisoitui paljon asioita, jotka vielä oli mielessäni päivittäin prosessoituneet. Istuin siinä hetken hiljaa, itkin ja hoin itselleni, että kaikki on hyvin – eihän kaikki tietenkään ole hyvin, mutta olisi voinut olla pahemminkin. Sain kuitenkin saattaa äitini sairauden alusta loppuun asti, saimme kokea yhteiset vuotemme ja minusta kasvatettiin ihan kelpo ihminen tähän maailmaan. Sain viettää 43 vuotta maailman parhaimman ihmisen huomassa ja kokea mitä on aito välittäminen ja rakkaus. Niin kuin jo sanoinkin: olisi voinut olla paljon pahemminkin. Mulla oli onni omistaa mielettömän hyvä äiti. Ja maalla ollessani tajusin, miten tärkeä paikasta oli itselleni tullut. Se on paikka missä voi levätä, mietiskellä elämän kulkua ja olla lähellä luontoa. Isä on siellä ja samat puut seisoo jykevästi paikoillaan. Menin sen yhden tutun puun alle ja nousin käsilleni seisomaan. Viime kerralla äiti vielä istui lähellä ja kannusti. Nyt ei kannustanut, mutta jotenkin mulla oli tunne, että oli läsnä. Kaikki on asenteesta kiinni; miten nautit, miten selviät, miten jatkat, miten kestät. Ja luultavasti oma asenteenikin vaatii vähän viilausta, jotta ymmärtäisin näitä valittajia paremmin. Mutta hei, nyt on kesä, poikani on tänään päättänyt ensimmäisen lukiovuotensa ja mua hymyilyttää. Eihän kukaan siitä voi valittaa? Love, K. Seuraa blogiani Bloglovinin avulla aurinko elämä hymy ilo jooga joyoflife liikunta onnellisuus Tennis Lue myös: Vaihtoehtoviidakko 30.11.2017 #aloha 06.05.2017 Sinä riität! 23.03.2017 Oppia ikä kaikki 19.10.2016 Päästä irti vaikka sattuu 02.08.2016 Oma joogaharjoitus – riski vai mahdollisuus? Sisäinen flow Kamilla
