23.4.2018 Vuoristoon voi rakastua 23.4.2018 Seetu 1 10 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Vuoristo on tasaisessa maastossa eläneelle mielenkiintoista ja kiehtovaa. Niinpä on helppo ymmärtää, että vuoristo voi täydellisesti lumota ihmisen. Italialaisen kirjailijan Paolo Cognettin teos Kahdeksan vuorta auttaa vielä lisää tässä ymmärryksessä, jos lumouksen voimaa rupeaisi epäilemään. Teksti on rauhallisesti etenevää ja antaa helposti tunteen, että lukija tarpoo vieressä rinnettä ylös. Omat muistot Lapin-retkistä tulivat väistämättä mieleen, vaikka Lapissa ei Alppien korkeuksissa liikutakaan. Teos on viime vuonna saanut arvostetun italialaisen Premio Strega -palkinnon. Italiassa on suomalaisen kesämökkikulttuurin sijaan monelle tärkeä vapaanviettopaikka juuri vuoristomaja, ja kirjan hienot luontokuvaukset kertovat havainnollisesti vuorten tarjoamasta erilaisesta maailmasta. Kirjassa hyvin konkreettisesti tulevat esiin myös vuorten vaarat. Luonto on aina ihmistä voimakkaampaa. Kirjassa kuvattu vuoristo sijaitsee Piemontessa Luoteis-Italiassa. Sinne teoksen päähenkilön isä, vannoutunut vuorten kulkija, vie perheensä kesäksi. Erakkomaista, etäistä isää poika lähes pelkää ja seuraa tottelevaisesti vuoriretkille vuoristotaudista huolimatta. Vasta murrosikäisenä hän nousee kemisti-isäänsä vastaan ja kieltäytyy retkistä. Perheen elämästä saa aika ikävän kuvan, vaikka äiti tuo parhaansa mukaan lämpöä perheeseen. Traumaattinen kokemus nuorena selittänee osaltaan isän käytöstä. Teos avaa hyvin entisajan vuoristolaiselämää, johon milanolaisperhe pääsee tutustumaan loma-aikana. Paikallisesta Brunosta tulee milanolaispojan elinikäinen ystävä. Vuoriston väki elää kuitenkin aivan omilla ehdoillaan. Vuoristo tunkee teoksessa niin paljon esiin, että sitä voi pitää yhtenä teoksen päähenkilöistä kuten Jukka Petäjä oivallisesti kirjoittaa Helsingin Sanomien julkaisemassa teoksen kritiikissä. Muuten teos ei ole tätä kriitikkoa valloittanut. Kirjailijan vuoristorakkaus tulee hyvin esille myös ajatelmissa, joita teoksessa on paljon. Hän muiden muassa kirjoittaa, että missään ei ole yhtä hyvä muistella kuin vuorilla. Tämän ehkä suomalainen voi hyvin soveltaa metsään, jossa muistot saattavat myös pulpahtaa odottamatta esiin. italia Kahdeksan vuorta Premio Strega vuoristo Lue myös: Italia on monen keksinnön kotimaa 10.12.2018 Uskomuksilla on oma tilansa 19.11.2018 Kielen opiskelua kotikoneen ääressä 18.06.2018 Sattumuksia ja kielikylpyä Italiassa 04.06.2018 Vaellusta Adrianmeren rannalla 28.05.2018 Vihannesten syönti kaunistaa Aikamatkalla Tamminiemessä Seetu
16.4.2018 Vihannesten syönti kaunistaa 16.4.2018 Seetu 2 6 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Ruokatietous lisääntyy jatkuvasti ja mikä sen mukavampaa. Media pitää hyvin huolta kuluttajista, joten uutta tietoa on jatkuvasti saatavilla. Tosin kriittinen suhtautuminen tässäkin asiassa on hyväksi. Kiinnostuneena kuitenkin seurasin viiime keskiviikkona TV1:ssä esitettyä Prisma-ohjelmaa, jonka otsikkona oli Mitä me syömme . Tarkastelukulma oli brittiläinen, mutta hieman soveltaen ohjelmassa esitetyt asiat voidaan varmaan soveltaa myös Suomeen. Mielenkiintoista oli tieto, että maito on liikunnan jälkeen parempi nestetasapainon palauttamiseksi kuin vertailussa olleet vesi ja urheilujuoma. Maidossa oleva proteiini on vastaus siihen, miksi 3/4 juodusta maidosta jää kehoon ja vain 1/2 juodusta vedestä tai urheilujuomasta. Ohjelmassa esitetty koe ei tietenkään vastaa tieteellistä tutkimusta, mutta hyvää osviittaa se varmaan antaa. Kokeessa 12 henkilöä polki kuntopyörää tunnin 35-asteisessa huoneessa, ja tämän reippaan hikoilun jälkeen kuntoilijat testattiin. Toinen mukava tulos oli tieto, että vihannesten syönti parantaa ihmisen ulkonäköä. Koehenkilöt söivät kuuden viikon aikana päivässä yhden paprikan ja joivat 1,5 dl porkkanamehua, mutta muuten ruokailivat normaalisti. Näin he saivat ravinnossaan karotenoideja, jotka ovat luonnossa esiintyviä keltaisia, oransseja ja punaisia kasvien väriaineita. Mittaustulokset ja valokuva ennen ja jälkeen osoittivat ulkonäön muuttuneen aikaisempaa hehkuvammaksi. Tämän tiedon luulisi innostavan vihannesten syönnin lisäämiseen, kun vielä terveysvaikutuksetkin otetaan huomioon. Ohjelmassa listattiin myös brittien eniten kaupasta ostamia elintarvikkeita. Vihannesosaston suosituin ostos oli peruna, ja varmaan se Suomessa olisi myös ykkönen. Toisena oli tomaatti, kolmantena sienet, neljäntenä porkkana ja viidentenä paprika. Vihreät salaatit pääsivät vasta kuudenneksi. Tomaatti on varmaan Suomessakin hyvin suosittu ostos, ja se on sisältämänsä lykopeenin ansiosta myös suositeltava. Se tehostaa immuunipuolustusta, mutta auttaa myös suojautumaan sydän- ja verisuoniongelmia vastaan. Ihokin pysyy nuorekkaana. Maitotaloustuotteista maito oli tässä mittauksessa ylivoimainen ykkönen ja toisena juusto. Se olisi varmaan sama Suomessakin. Lihoista ykkönen oli kana, ja meillä se olisi nimenomaan broileri. Briteissä kakkosena oli naudanliha ja kolmantena pekoni. Meillä pekonin tilalla olisi ehkä makkara, joka Britanniassa oli vasta viidennellä sijalla. elintarvikkeet karotenoidit paprika porkkanamehu vihannekset Jokainen voi selittää omat unensa Vuoristoon voi rakastua Seetu
9.4.2018 Jokainen voi selittää omat unensa 9.4.2018 Seetu 1 6 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Nukuitko hyvin? kysytään usein aamulla. Siitä kysymyksestä saattaa syntyä kertomus unesta, jonka vastaaja on nähnyt. Me kaikki näemme unia, mutta useimmiten ne pyyhkiytyvät mielestä heti herätessä. Mielenkiintoista on, että jotkut unet jäävät niin painavasti mieleen, että ne muistaa pitkään. Onneksi taas painajaisunia on aika harvoin. Monia unikirjoja on tehty ja varmaan innokkasti selattukin, sillä muutamien, varsinkin toistuvien unien merkityksen haluaisi ymmärtää. Ilman kirjoja voi kuitenkin itsekin päätellä omien uniensa sisältöä ja usein kai selitys on hyvin yksinkertainen. Juuri esillä olleet asiat tuppaavat esiintymään myös unissa. Aivan konkreettisesti tämä tuli ainakin minulle esiin, kun uneni johdatti minut Ranskaan, sillä illalla viimeksi olin lukenut Helena Petäistön kirjaa Ranska, Macron ja minä . Kiinnostavaa muuten, että ministeri Petteri Orpo kertoi viime lauantain Helsingin Sanomissa lukevansa juuri tätä samaa kirjaa. Orpo kertoo saaneensa kirjan Helena Petäistöltä, minun lukemani kirja on kylläkin kirjaston omaisuutta. Ystäväni kertoi nähneensä unessa Kimi Räikkösen, ja siinä unessa oli mukana myös tämän perhettä. Minä taas presidentinvaalien aikaan näin unta Matti Vanhasesta, joka oli lupautunut vaihtamaan saunaani kiuaskivet. Tähän en pysty keksimään muuta selitystä kuin median rummutuksen vaaleista. Unessa asuin muka talossa, jossa työpaikkani oli yli 40 vuotta. Unien selityksiä ei kannatakaan miettiä aivan konkreettisesti. Esimerkiksi talosta unen näkeminen on hyvä vertauskuva elämästä. Kulkuneuvot viitannevat tarpeeseen päästä eteenpäin elämässä, ja kannattaa muistella, oliko itse kuskin paikalla. Jokainen voi tietysti itse tulkita unensa miten haluaa. Niin italian sana il sogno kuin englannin the dream merkitsevät sekä unen näkemistä että unelmaa. Italialainen toivottaa jopa Sogni d´oro eli kultaisia unia, englantilainen Pleasant dreams eli miellyttäviä unia ja suomalainen Kauniita unia . Unentarve on hyvin yksilöllistä, sillä siinä missä joku pärjää hyvin muutamalla tunnilla, toinen tarvitsee 10 tuntia. Tavallisin nukkumisaika lienee 7-8 tuntia. Lapset ja nuoret tarvitsevat enemmän nukkumisaikaa kuin vanhemmat, ja nuorten nukkuminen on hälyttävästi vähentynyt viime vuosina. Lieneekö tämä yhtenä syynä nuorten lisääntyneeseen stressiin? Se taas onkin jo sitten toinen juttu. Artikkelikuva: Helena Petäistön kirja tuli uniini, sillä luin sitä iltalukemiseksi. Italiassa toivotetaan Sogni d´oro, kultaisia unia. Nyt onkin nenä kohti itää Vihannesten syönti kaunistaa Seetu
12.3.2018 Pinokkion tarina vetoaa myös aikuiseen 12.3.2018 Seetu 1 9 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Pinokkion seikkailut on tunnettu italialainen satu, mutta kuinka moni tunteekaan tämän sadun sen alkuperäisessä muodossa. Tällainen ajatus tuli mieleen, kun italialaisten kirjojen lukupiirissämme oli vuorossa vuonna 2016 suomeksi julkaistu versio Carlo Collodin satukirjasta Pinokkion seikkailut. Ensimmäisen kerran kirja on julkaistu yksissä kansissa Firenzessä vuonna 1883. Tuorein suomennos on Pauliina de Annan alkuperäisestä teoksesta tekemä. Lukupiirissä totesimme, että puunuken tarinasta olemme aiemmin tietäneet vain muutaman yksityiskohdan, tietysti erityisesti luikurin laskettelusta pitenevän nenän. Koko tarina on mielenkiintoinen, ja sen jaksaa hyvin aikuinenkin lukea. Itse asiassa esimerkiksi pienelle lapselle sitä ei edes voi lukea ainakaan sensuroimatta muutamia julmia kohtauksia. Firenzeläinen Carlo Collodi (1826-1890) opiskeli nuoruudessaan tullakseen papiksi ja saadakseen yleissivistävän koulutuksen. Pappia hänestä ei kuitenkaan tullut, vaan toimittaja ja kirjailija. Collodin tausta tulee hyvin esiin Pinokkion seikkailuissa. Opetuksellinen osuus on voimakas mutta hyvää tarkoittava. Laskin tekstistä ainakin 14 opetusta, joissa korostettiin esimerkiksi koulunkäynnin ja ammatinhankinnan tärkeyttä, rehellisyyttä, ruoan kunnioittamista ja hyvän tekemistä. Hyvin konkreettisella esimerkillä kirjailija osoittaa, että koulua karttavat, laiskat lapset jopa muuttuvat aaseiksi. Näin tarinassa tapahtuu niin Pinokkiolle kuin hänet huonoille teille houkutelleelle kaverilleen. Tarinan julmat kohdat saivat lukupiiriläiset miettimään, että ihmiset eivät ole miksikään muuttuneet. Julmuutta on edelleen maailmassa monenlaista. Huijareina (onnistuneesti) esiintyneet Kissa ja Kettu taas muistuttavat joukossamme milloin poliiseiksi valheellisesti esittäytyneitä tai muiksi naamioituneita toisten omaisuuden kalastelijoita. Pinokkio menettää palkkiona saamansa kultarahat näille huijareille, jotka puijaavat puunuken uskomaan, että kulta kasvaa maassa. Pinokkion nimi viitannee nuken perusominaisuuteen, sillä italiassa il pino on mänty. Il pinocchio ja sen synonyymi il pinolo taas ovat suomeksi männynkäpy. Monien seikkailujen jälkeen tämä mäntypoika muuttuu isäänsä ilahduttaen oikeaksi pojaksi. Pinokkio on satumaailman klassikko. Tarinan ajattomuudesta kertoo sekin, että Pinokkio seikkailee tänä keväänä Tanssiteatteri Hurjaruuthin esityksessä Helsingissä. Kuva: Pinokkion seikkailujen hellyttävä kohtaus on tarinan loppupuolella, jolloin Pinokkio tapaa valaan vatsaan poikansa etsintämatkalla joutuneen Geppetto-isän. Isossa satukirjassa on tunnetun taiteilijan Roberto Innocentin kuvitus. Valas on isän onneksi nielaissut myös ison aluksen, ja sen muonavarastosta riittää syötävää. Kelpo poika pelastaa isänsä onnekkaasti valaan vatsasta. Tämä laitos on ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran 1988. Oikealla oleva pienempi teos on tekstissä mainittu tuoreempi kirja. Carlo Collodi lukupiiri Pauliina de Anna Pinokkio Pinokkion seikkailut Roberto Innocenti Oletko kissa- vai koiraihminen? Uskomattomia kertomuksia mereltä Seetu
5.3.2018 Oletko kissa- vai koiraihminen? 5.3.2018 Seetu 2 9 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Syyllistyin tekemään klikkiotsikon ja sikälikin oikein tyypillisen, ettei tässä jutussa ole minkäänlaista vastausta tai testiä, jolla tämän asian voisi ratkaista. Aika usein sanotaan itseä tai muita kissa- tai koiraihmiseksi, ja perusteet ovat mitä milloinkin. Tämä asia tuli mieleeni kirjasta, josta kirjoitin juuri edellisen blogitekstin. Itseään saksalaissuomalaiseksi nimittävän Dieter Hermann Schmitzin kirjassa Kun sanat ei kiitä on viihdyttävä keskustelu tästä nimenomaisesta aiheesta. Teoksessa toinen ensiksi sanoo, että on olemassa kissaihmisiä ja koiraihmisiä. Hän menee vielä pidemmälle ja todistaa, että on olemassa myös kissakansoja ja koirakansoja. Kirjan henkilö myös perustelee väitteensä. ”Saksalaiset ovat joka tapauksessa koirakansaa. Saksalaiset ovat laumaeläimiä, hyvin seurallisia. Aina valppaita, toisinaan turhan hyväuskoisia, ja he haukkuvat usein liikaa. Entä suomalaiset? (kysyy toinen) Ilman muuta kissakansaa. Hiljaisia, omaperäisiä erakkoluonteita. Joskus myös hellyydenkipeitä. Silloin he kehräävät lämpimän takan edessä. Mutta kaiken täytyy sujua heidän mielensä mukaan. Tarvittaessa suomalaiset osaavat kyllä näyttää kyntensä.” Onneksi kirjassa kuitenkin päädytään siihen, että tällainen luettelointi on kyseenalaista. Elämä joka tapauksessa on monimuotoista. Voisin itse vahvistaa tämän monimuotoisuuden kertomalla, että olen sekä kissa- että koiraihminen. Yksinkertaisesti sanottuna pidän eläimistä. Lapsuudenkodissani oli aikoinaan yksi kissa ja sittemmin kolme koiraa. Niistä selvästi suurin ja huomionarvoisin oli bernhardilaiskoira Moritz, jota taluttaessani minulta yleensä kysyttiin, paljonko se syö. Kokoonsa nähden se söi ihan normaalisti, mutta koiramaailmaa ajatellen varmaan oikea vastaus on paljon. Omassa taloudessani on ollut yksi koira, mutta nyttemmin ei ole lemmikkieläimiä. Kissaihmiseksi olen muuttunut tyttäreni kissojen ansiosta. Dieter Hermann Schmitz kissa- vai koiraihminen kissakansa koirakansa Lue myös: Suomalaisimman sanan metsästys 26.02.2018 Suomalaisimman sanan metsästys Pinokkion tarina vetoaa myös aikuiseen Seetu
26.2.2018 Suomalaisimman sanan metsästys 26.2.2018 Seetu 1 14 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Mikä onkaan suomalaisin sana? Tämän kysymyksen esittää teoksessaan Kun sanat ei kiitä, suomalaista sanaa etsimässä suomensaksalainen lehtori Dieter Hermann Schmitz. Palataan vastaukseen myöhemmin. Sanan etsintä on hyvä kehyskertomus humoristiseen sävyyn kirjoitetussa kirjassa, joka kuuluu jo tutuksi tulleeseen kategoriaan ulkomaalaisten ihmettelyt suomalaisesta elämästä. Kirjailija osoittautuu hyväksi tarinankertojaksi, ja hyvä tarina saa tietysti olla väritetty, mutta välillä kyllä mennään jo rimaa hipoen. Suomalaisimman sanan etsintä on sidottu tarinaan sopivasti, ja niin päästään kuvailemaan koko vuodenkierto kirjan perheen elämässä. Plussaa siitä, ettei teoksessa ryhdytä otsa rypyssä puimaan suomen kielen vaikeutta, vaan todetaan vain suomen olevan toisenlaista. Hyvien havaintojen tekoon auttaa asioiden tarkastelu kaukaa tai niin kuin tässä teoksessa toisessa kulttuurissa varttuneena. Suomelle ominaiset pitkät yhdyssanat saavat oman huomionsa. Kirjassa mainitaan talvitapahtumatuotanto . Osataan näitä sanahirviöitä nauraa täälläkin. Omia tuoreita havaintojani ovat perhevapaauudistus ja voimisteluvälinevarasto . Ääkköset ovat vieraskielisille aina oma lukunsa. Erikoismaininnan kirjassa saa jäätelötötterö . Suomessakin on järjestetty kyselyitä, joissa on haluttu tietää kaunein sana ja kaunein lause. Kerran on kauneimmaksi valittu lause Aja hiljaa sillalla . Kauneimmaksi sanaksi äänestettiin ainakin kerran äiti. Schmitzin teoksessa saavat kehuja monet monikolliset tapahtuma-nimitykset: kekkerit , penkkarit , synttärit , kestit , pullakahvit , polttarit . Kaikki ovat iloisia ja juhlavia tilaisuuksia, huomautetaan kirjassa. Mutta siihen suomalaisimpaan sanaan. Tarjolla on laidasta laitaan: jeesusteippi , tuulipukukansa , selkäsauna , puheripuli , mäyräkoira , sikahyvä , kissanpäivät , känkkäränkkä , kalsarikänni , löyly . Puhumattakaan sitten kaikista lumeen liittyvistä sanoista. Vain eskimoilla taitaa olla enemmän lumiaiheisia sanoja kuin suomalaisilla, tässä esimerkkeinä tykkylumi , loska , kohva , viti , kinos , penkka , huurre jne. Kirjassa päädyttiin hyvin rakastettavaan lopputulokseen. Suomalaisin sana on rakkaus , kakkoseksi pääsi sauna ja kolmanneksi tuli sisu . Sauna on muuten näistä sanoista ainoa, joka on sellaisenaan hyvin monen vieraan kielen sanakirjassa. Sillä kriteerillä sauna olisi ylivoimainen voittaja. Kuva: Luontoon liittyviä sanoja on suomen kielessä paljon, mutta erityisen runsaasti on lumeen liittyviä sanoja. ääkköset äiti Dieter Hermann Schmitz känkkäränkkä Kun sanat ei kiitä rakkaus sauna sisu suomalaisin sana Lue myös: Oletko kissa- vai koiraihminen? 05.03.2018 Saunasta apua unettomallekin 03.06.2015 Apua unettomuuteen lempein ohjein Oletko kissa- vai koiraihminen? Seetu
19.2.2018 Apua unettomuuteen lempein ohjein 19.2.2018 Seetu 1 10 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Unettomuus tai ainakin huonounisuus taitaa olla nykyään yleistä. Tällaisen rohkean päätelmän teen siksi, että tämän tästä lehdissä näkyy olevan isojakin kokonaisuuksia, joissa on ohjeita unettomuuden ratkaisuun. Tätä olettamusta lisää myös useiden asiaa käsittelevien kirjojen julkaiseminen hiljattain. Olen tässäkin blogissa kirjoittanut jo aiheesta, mutta haluan silti kertoa tuoreesta kirjasta Unen lahjoja , jonka alaotsikkona on Kirjeitä hänelle, joka valvoo . Kirjoittaja Taina Laane on tutustunut asiaan myös oman kokemuksen avulla. Teoksen nimi jo paljastaa tekstin luonteen. Tässä kirjassa lähestytään unettomuutta lempeästi ja ymmärtäväisesti, myös vähän väsyneesti viitaten niihin kymmeniin ohjeisiin, jotka jokainen unettomuutta joskuskin kokenut varmasti jo tuntee. Näitä yleisiä ohjeita ovat makuuhuoneen alhainen lämpötila, huolien kirjoittaminen illalla lapulle, ruutuajan supistaminen illalla, oikea rentoutuminen… luetteloa riittää. Ei tämäkään kirja pysty eikä edes pyri täyteen ratkaisuun, mutta kirjoittajan ajattelu on minusta onnistunutta. Erilaisia ohjeita tämäkin kirja tietysti tarjoaa, mutta ehkä ajatus kirjeiden kirjoittamisesta univelkaiselle tekee tästä kirjasta helposti lähestyttävän. Tiina Laane toteaa yksinkertaisesti, että unettomuus on luonnollinen reaktio siihen, että koemme elämässä stressiä ja rankkoja vaiheita. Kuitenkin reaktion pitkittyminen paljastaa, että jotakin elämäntavassa on pielessä. Unta ei voi pakottaa, mutta kirjoittaja sanoo aivan oikein, ettei rentoutuminenkaan onnistu pakottamalla. Rentoutumistahan yleensä tarjotaan avuksi. Unilääkkeitä aivan oikein kehotetaan välttämään niin kuin yleensä. Yhdeksi avuksi Tiina Laane neuvoo mindfulnessia, jota voisi tässä myös kutsua yksinkertaistetusti aistiharjoitteluksi. Hän opastaa asteittain, miten aistiharjoittelun avulla voi edetä. Myös terapia, uniryhmät tai oman persoonallisuuden hyväksyminen voivat auttaa. Kirjoittajan mukaan unettomuudesta kärsivät useimmiten kiltit ja tunnolliset ihmiset. Aika monelle unihäiriöt tulevat vanhemmiten. Jos herää aamuyöllä, saattaa tietoinen hengittäminen auttaa uudelleen nukahtamiseen. Aistiharjoittelulla myös pyritään tietoiseen täsmäolon tilaan. Liikaan suorittamiseen sortuvaa ja siksi ylisuoritustilassa olevaa voisi auttaa yksi kirjassa esiin tuotu kokemus. Kirjoittaja piti luonnossa mindfulness-harjoituksen yhdelle ohjattavalleen. Kun tämä oli muutaman hetken vain tarkkaillut ympärillä kuuluvia ääniä, kokemus oli ollut silmiä avaava. – Tajusin, että maailma ei pysähtynytkään, vaikka minä pysähdyin. Nykyään on isoissa kaupungeissa myös saleja, joihin voi päivällä pistäytyä ottamaan palauttavat päiväunet. Ne tarjoavat yhden hyvän paikan pysähtyä. aistiharjoittelu huonounisuus mindfulness unettomuus Lue myös: Hyvinvoinnin kolme tukijalkaa 29.02.2016 Uni on älyn tärkeä apuri 15.02.2016 Kun uni ei saavukaan 09.08.2015 Ladut houkuttelevat hiihtäjiä Suomalaisimman sanan metsästys Seetu
12.2.2018 Ladut houkuttelevat hiihtäjiä 12.2.2018 Seetu 1 10 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Monen vuoden tauon jälkeen on mahdollista myös täällä kotimaisemissa harrastaa murtomaahiihtoa. Viime vuosina talvet ovat olleet niin vähälumisia, että vain harvoin on ollut kunnon hiihtokelit. Nyt on riittänyt lumitöitä, mutta vastapainoksi voi sujutella hyvillä laduilla vaikka iltaisin, sillä kansanhiihtolatu on myös valaistu. Kynnys hiihtoladulle lähtemiseen oli yllättävän korkea, kun on ehtinyt kulua viitisen vuotta siitä, kun edellisen kerran suksilla liikuin. Lähdin maltillisesti liikkeelle ja valitsin matkaksi vain viisi kilometriä. Näin lyhyen matkan valintaan vaikutti osaltaan myös edellisen päivän jumppa, joka oli normaalia vaativampaa. Lisäksi iltavenyttely vielä unohtui. Joka tapauksessa latu oli hienossa kunnissa. Keli oli mitä mainioin ja oli todella pitelemistä, etten lähtenyt liian lujaa liikkeelle. Ensimmäiset vedot tuntuivat yllättävästi yläkropassa, vaikka olen kaikenlaista muuta liikuntaa harrastanut ahkerasti ja lumitöitäkin on tarvinnut tehdä ahkerasti. Pian ne tuntemukset hävisivät, mutta toisaalta ne toivat esiin murtomaahiihdon erinomaisen hyvän luonteen. Murtomaahiihto on mitä parhainta yleisliikuntaa koko vartalolle. Hiihdon liikeradat kohdistuvat tasapuolisesti molemmin puolin vartaloa, ja samalla tulee hyvää tasapainoharjoittelua. Plussaa on tietysti myös ulkoilmassa olo. Meno hiihtoladulla on nykyään etelässäkin lähes yhtä rentoa kuin Lapissa. Täälläkin saatetaan tervehtiä iloisesti muita hiihtäjiä, ja kysyttiin minulta reitistäkin. Onneksi osasin opastaa, sillä näillä laduilla olen suksinut jo lapsesta asti. Kun asuin muualla, tulin hiihtolomalla usein hiihtelemään tuttuihin harjumaisemiin. Lapissa olen hiihtänyt niin Saariselän kuin Ylläksen laduilla, ja siellä taitettiin pitkiäkin matkoja. Lapin-muistot ovat yli 20 vuoden takaa, mutta uskoisin sielläkin hiihtoväen olevan samanlaista porukkahenkistä kuin ennenkin. Joskus lähdin yksinkin Lappiin hiihtoreissulle, mutta löysin sieltä mukavaa hiihtoseuraa, enkä nyt puhu monotansseista, jotka nekin aikoinaan tulivat tutuiksi. Nyt aion käyttää hyödyksi nämä hiihtokelit, ja uskoisin lähtemisen olevan jo paljon helpompaa, kun kamppeet on haettu varastosta esiin. Valmisteluun menee ensimmäisellä kerralla aikaa, varsinkin, kun oli ehtinyt kulua edellisestä kerrasta vähän liian pitkä aika. Aika vanhanaikaisilta varusteeni myös tuntuivat, enpä tainnut kellään muulla nähdä anorakkiasua, mutta se ei menoa haitannut. Myös sukset ja voiteet ovat kokeneet aikamoisen mullistuksen näiden vuosien aikana, mutta hyvin vanhat varusteeni toimivat. hiihtolatu hiihtovarustus murtomaahiihto Lue myös: Kuntoilijakin saa olla kohtelias 31.05.2015 No niin, sanoo suomalainen presidenttiä myöten Apua unettomuuteen lempein ohjein Seetu
5.2.2018 No niin, sanoo suomalainen presidenttiä myöten 5.2.2018 Seetu 1 5 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä No niin. Tällä tutulla sanaparilla lähestyi uudelleen tasavallan presidentiksi valittu Sauli Niinistö mediaväkeä, jonka eteen hän asteli tiedotustilaisuuteen Mäntyniemessä. Mikäpä sen suomalaisempi aloitus. Suomessa olleet ulkomaiset vaihto-opiskelijat ovat todenneet, että tämä on suomen kielen yleisin ilmaus. Jopa joku on innostuneena kertonut osaavansa jo suomea. Kun sitten on kysytty, mitä hän osaa, vastaukseksi on saatu juuri tämä sanapari. Emme ehkä itse edes huomaa tätä asiaa, mutta totta se lienee. Parempi se ilmaisuna on ainakin kuin esimerkiksi tota, tota -hokema, jota valitettavasti kuulee joskus haastateltavan viljelevän radiossa tai televisiossa. Italiassa no niin -sanaparia ehkä kuvaa ecco -sana (kas tässä, tässä on), ruotsissa varmaan jasså ja englannissa well, well . Tuollaisia sidesanoja tarvitaan jokaisessa kielessä ja yhteisössä. Se antaa aikaa ajatusten kokoamiseen, tuskin ärsyttää eikä voi aiheuttaa kenellekään mitään pahaa. Niin -sana yksinään on yllättävän yleinen suomen kielessä, ja Suomen kielen perussanakirjakin tarjoaa sille sivun verran tilaa. Ykkösmerkityksenä kerrotaan, että niin -sanaa käytetään viittaamassa edellä sanottuun tai heti jäljessä ilmaistavaan: sillä tavalla, lailla, tavoin, keinoin, siihen tapaan, siten . Kun eteen siis tulee no-sana, se on helppo ymmärtää ja tulkita. Suuren vaalivoiton jälkeen joku voisi käyttää vaikkapa tunnettua sanontaa Veni, vidi, vici (Tulin, näin, voitin), mutta suomalaiseen jäyhään ja rauhalliseen tapaan se ei istu ollenkaan. No niin, pieni loppukevennys aivan toisesta aiheesta lienee tarpeen. Juha Hurme kertoi palkitussa Niemi-teoksessaan muun muassa, miten näkökulman vaihdos on terveellistä. Tunnemme hyvin sanonnan Aikainen lintu madon nappaa , mutta kuinka moni ajattelee tässä madon asemaa. Artikkelikuva: Juhlallisessa virkaanastujaistilaisuudessa toimittiin protokollan mukaan. Sen sijaan epävirallisemmassa tiedotustilaisuudessa heti vaalien jälkeen presidentti turvautui tilaisuuden aluksi tuttuun sanapariin. niin-sana No niin suomen yleisin ilmaus Kirjallisuuden Finlandia-palkinto, ansaittu vai ei? Ladut houkuttelevat hiihtäjiä Seetu
