19.10.2015 Hikoilua kuntoillen tai stressaten 19.10.2015 Seetu 1 Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Hikoilu on luonnollista, ja jokainen hikoilee enemmän tai vähemmän. Näin tapahtuu, kun elimistön lämpötila nousee, ja hermosto saa hikirauhaset erittämään hikeä. Terveellistä olisi harjoittaa hikoilua aiheuttavaa liikuntaa tai raskasta työtä ainakin kolme kertaa viikossa. Entistä harvemmalla normaali työ tarjoaa hikoilua, eikä nyt puhuta hiostamisesta. Senpä takia hikoilu on haettava kuntosaleista, lenkkipoluilta ja jumppaliikkeistä. – Katto vuotaa, sanoi totinen miesääni seniorijumpan loppuvaiheessa. Joku ehti jo siihen vastata, sataako siellä tarkoittaen tietysti ulkoilmaa. Nopeasti ryhmä kuitenkin oivalsi, että kyse oli lakonisesta huumorista. Hikeä pukkasi niin sanojan kuin muidenkin otsalle. Viikottainen jumppa oli toteuttanut yhden tärkeän tehtävänsä eli saanut ryhmäläisille hien pintaan. Kuntosalilla ensimmäinen hiki pukkaa jo aloitussoudulla tai muulla aloitusjumpalla, ja se pysyy kyllä koko ajan yllä. Se kai osaltaan takaa sen hyvänolon tunteen, joka sopivasta kuntoiluhetkestä tulee. Kunnon uinnista voi myös saada otsansa hikeen. Vesijuoksussa se onnistuu vain reippaasti sykettä nostaessa, mutta muiden vesijuoksijoiden takia sellainen reippailu on harvoin mahdollista. Lenkillä taas hikoilu on joskus liiallista väärän pukeutumisen takia. Esimerkiksi hiihtolenkille lähtiessä pitää olla hieman viluinen, ettei tule puetuksi liikaa päälle. Sama pätee kyllä myös sauvakävelyssä, mutta toisinaan se unohtuu. Hikoillessa menetämme vähintään puoli litraa nestettä vuorokaudessa. Samalla menee vähän myös suoloja. Pelkkä vedenjuonti ei siksi riitäkään kompensoimaan menetystä, mutta parempi sekin kuin ei juoda ollenkaan. Veden joukkoon voi lisätä suolakiteitä, jos haluaa varmistaa myös suolojen saannin esimerkiksi lämpimällä säällä kuntoillessa. Monelle on tuttua hikoilu hermostuttavissa tilanteissa, kun kokee sosiaalisia paineita tai stressiä muusta syystä. Se hiki on usein pahanhajuista. Tämä lienee tuttua monille, itselleni tulee mieleen lähes 20 vuoden takainen tilanne Firenzestä, jossa olin syksyn italiaa opiskelemassa. Opiskelijat lounastivat yleensä samassa ravintolassa. Kerran pöytäämme tuli intialainen mies, joka oli varmaankin uusi koulussa. Hän hikoili niin voimakkaasti, että sen kyllä aisti. Rupesimme normaalisti juttelemaan hänen kanssaan, ja hänen jännityksensä ja vahva hienhajukin väheni. Näin konkreettisesti en koskaan muulloin ole tällaista asiaa kokenut. hikirauhaset hikoilu liikunta stressi Lue myös: Hyvien lupausten pitäminen takkuaa 08.01.2018 Marjametsään tai kävelylle, aivot ja sydän kiittävät 25.09.2017 Kadonneiden lihasten metsästys 04.01.2016 Laihdutus voi myös onnistua 20.11.2015 Syksy toi tutut liikuntakuviot 13.09.2015 Huumorintaju on henkilökohtainen juttu Tshernobylin uhrit ja sankarit Seetu
17.10.2015 Niitä polkuja tallaamaan kai Kenesjärvelle asti 17.10.2015 Suvi Tykkää 13 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Hei ihmiset! Lopultakin sain aikaiseksi jatkaa tätä tarinaa. En sano, että olisi ollut kiire, koska ei ole ollut. En tiedä, mitä oikein on ollut, mutta ei siis ainakaan blogin kirjoittamista. Nyt olen kuitenkin back in writing business. Palataan siis elokuuhun ja vaellusmeininkeihin. Kaikkien kommervenkkien jälkeen poppoomme pääsi tiistaina 18.8.2015 tallaamaan niitä polkuja, joita oli tarkoituskin. Polkaistiin Sulaojalta Kevon reitille, ajoissa klo 10.15. Sää oli aivan mahtava, aurinko paistoi, ötököitä ei ollut ja yöunetkin olivat olleet riittävän pitkät. Myös Toni oli ilmestynyt telttaansa auton siirtelyreissulta. Ihan siis vaikutti sille, että tosiaan päästään Kevon reitille :) Kaikki kommervenkit eivät silti loppuneet. Ensimmäinen venkki oli se, että vesistö olikin alkumatkasta jonkin verran alempana polulta kuin luultiin. Lähdettiin sillä ajatuksella ekalle etapille, että onhan siinä isoa lammikkoa vieressä ja vesivarastoja voi täydentää milloin vain. Karttakuvassakin näyttää ihan siltä kuin reitti kulkisi järven pohjassa. Harjanteella tuijoteltiin sitten silmät kierossa karttaa ja todettiin, että oli siinä mahdollisesti ehkä kuitenkin joku korkeuskäyrä. Reaalimaailmassa ei tarvinnut kierosilmiä nähdäkseen jyrkähkön ja pitkähkön rinteen ennen järven rantaa. Olipa sitten käyriä tai ei, korkealla oltiin. Ennen kuin passitettiin Toni vedenhakuretkelle, tai se olisi todennäköisesti ollut myös kiipeilyretki, päätettiin kuitenkin jatkaa vielä jonkin matkaa. Polku lähtikin sitten alamäkeen ja päästiin rantaan lounastamaan. Kevon reitin kartta. Alkumatka kulkee järven pohjassa. Tai sitten harjanteella. Kuva: Metsähallitus, Googlella löytyi netistä Järven pohja olikin korkeammalla kuin luultiin. Harjanteella Sulaojan ja Ruktajärven välimaastossa. Kuva: Minä Päästiin kuitenkin rantaan lounastauolle. Winde otti päikkärit, ja joku muukin taisi. Kuva: Minä Viimeinen hetki tulla katumapäälle ja tilata taksi. Kuva: Minä Jo ekalla vaelluspätkällä päästiin keskelle ei mitään. Kirjaimellisesti. Tai itse asiassa kirjaimettomasti tässä tapauksessa. Kuva: Minä Sain niinkin vastuullisen tehtävän kuin huolehtia, että pysähdyttiin tauoille tunnin välein (koska muilla ei ollut kelloa). Aluksi sujui hyvin, kunnes rupesin unohtamaan, että mihin aikaan oli lähdetty liikkeelle. Kuva: Minä Tämä reitin starttipätkä oli patikoinnillisesti aika helppoa, mutta rinkallisesti aika painavaa. Saavuttiin n. 15 km patikoinnin jälkeen Ristenasjavrelle melko aikaisin, eli jo viiden maissa iltapäivällä. Vielä ei siis ollut merkkiäkään reitin ”erittäin vaativa” -kuvauksesta. Pohdittiin siinä sitten, että jatketaanko vielä seuraavaan paikkaan vai ei. Tuumailujen keskellä huomasin yhtäkkiä, että suklaalevyni oli sulanut. Jäähdytin sitä järvessä. Suklaalevyongelmaa ratkoessani Toni ja Saara olivat päättäneet, että jäädään kuitenkin sinne yöksi. Putous olisi siten seuraavana päivänä sopivan matkan päässä, jotta voitaisiin yöpyä siellä. Operaatio ”save the chocolate”. Kuva: Minä Ristenasjavrellä oli hiekkaranta. Laitettiin teltat hiekkarannalle, mikä kuulosti kivemmalle kuin oli. Ärsyttävää, kun telttaan tulee hiekkaa. Ja vaatteisiin. Ja vähän joka paikkaan. Tonin mielestä oli ärsyttävää, jos teltan edessä on lehtiä. Bongattiin illalla sopuleita, ja toiset bongasi yölläkin. Ne olivat vissiin kyllä oikeasti hiiriä. Koitin hakata halkoja, mutta huomasin, etten osaa enää. Varmasti olen osannut joskus. Sitten minulta kiellettiin halonhakkuu-harjoitukset. Koitin tehdä solmuja pyykkinaruun, mutta en sitäkään osannut. Solmuja en tosin ole osannut tehdä ennenkään, muutamaa kiipeilyssä tarvittavaa solmua lukuunottamatta, joten se ei yllättänyt. Saara solmi narut. Joku näki kai poron. Hullut kävivät uimassa, minä en. Sitten söin järvessä kovetettua suklaata. Jotain muita ihmisiä näkyi ja vilkuteltiin niille. Onneksi eivät jääneet meidän rannalle. Syötiin pastaa, pystytettiin teltat, puhallettiin Tonin king size bediin, mentiin nukkumaan. Leppoisa ilta. Sopuli eli hiiri kävi morjenstamassa Tonia. Kuva: Toni T. Porokin kurkkasi leiriimme. Kuva: Minä Toni ”Martti” haravoi pihan. Kuva: Minä Kaikki muut olivat ihan pirteitä ja valmiita jatkamaan matkaa, mutta Winde oli aika nakit ja muusi ;-) Kuva: Minä Jeps, siinä se, mitä sain tarinoitua tällä kertaa. Seuraava päivä olikin aivan huikea, koska pääsimme Kevon kanjonin näköalapaikalle… Eli ensi kertaan sitten, ja toivottavasti se tulee vähän nopeammin kuin tämä kerta :) Aurinkoista syksyä kaikille! Artikkelikuva (Ristenasjavri): Minä ihan itse kuvasin, ehkä joku suodatin auttoi vähäsen… Kevonreitti Lapissa Ristenasjavri suklaa Vaellus Lue myös: Pilvessä Lofoottien yllä… 18.06.2017 Wanna be vuorikiipeilijä 17.05.2016 Nepal, here I come again! 14.04.2016 Viimoiset metrit Kenestuvalle ja Norjan kautta kotiin 20.12.2015 Tunturilammelle polskimaan 06.12.2015 Korjaamon kautta Kevolle Kanjonin kautta putoukselle Suvi
11.10.2015 Kevyt viikko 41: treenaamaton, hierottu ja jumitettu 11.10.2015 Heidi 4 2 7 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Tulihan tämä löhöilyviikkokin päätökseensä! Vaikka onhan tässä muutakin tehty kuin löhöilty, on käyty hieronnassa ja on tehty pitkääkin päivää töissä. Kaikki on ollut kivaa. Ehkä parasta oli silti perjantain vapaapäivä, jonka vietin kellon ympäri musiikkia kuunnellen, sohvalla maaten. Kyllä, ihan sen 12 tuntia! Aika siistiä. Treenejä ei tosiaan tullut laisinkaan, sillä tämä oli suunnitelmien mukaisesti kevyt viikko tuoreen tatuoinnin vuoksi, jonka ensimmäisinä päivinä ei saisi hikoilla liiaksi ja koska rasvaaminen jatkuu viikosta kahteen, en kokenut sen kanssa mukavaksi mennä salille. Aikaisintaanhan olisin salia/muuta liikuntaa voinut ajatella tuossa eilen, mutta maanantain ja uuden treeniviikon ollessa jo niin lähellä, en viitsinyt miehen synttäripäivänä salille mennä puurtamaan. Tänään meillä vietetäänkin hääpäivää, joten aikamoista juhlaa on tämä viikonloppu ollut ja on vieläkin <3 Tällä hetkellä tosin on vähän kyseenalaista se mitä ensi viikolla treenien saralla odottaa. En ole ollut perinteisessä flunssassa 3-4 vuoteen, enkä juurikaan muutoinkaan kipeänä (kirjoitin alkuvuodesta asiasta täällä ), mutta eilen alkoi kurkkukipu vaivata. Toistaiseksi kuumetta ei ole, mutta muutoin on vähän vetämätön olo. Tämähän ei välttämättä ole tälläkään kertaa flunssaa, vaan kyseessä saattaa olla taas jokin pähkinäcase :D joista olen ennenkin kirjoittanut ja joista löytyy juttua tuon edeltävän linkin kautta. Toisaalta saatan olla tulossa ihan oikeasti kipeäksi, enkä sitä ihmettele. Edellinen työpaikkani oli siellä samoissa tiloissa, missä kävin tatuointia ottamassa messuilla reilut viikko sitten ja siellä töissä ollessani altistuin ilmeisesti homeelle. Niistin päivästä toiseen verta ja vietin päiväni aivastellen ja olo paheni aina töissä. Lisäksi silmät olivat rutikuivat ja vaikka mitä muuta. Tämä oireilu loppui kun lopetin työni siellä. Nyt kun olin tatuoinnin + sen jälkeisen kisan vuoksi samoissa tiloissa noin kuutisen tuntia, sain sieltä kahden päivän päänsäryn ja aloin välittömästi niistää taas verta. Kivaa. Ei. Mahdollista on myös se, että lauloin kurkkuni rikki kuunnellessani musiikkia kellon ympäri perjantaina, sillä kuunnellessa on suureksi osaksi vaan laulettava mukana. :D Loppuillasta ei enää laulu irronnut, kun ääni oli melkein mennyt.. Seurataan tilannetta. Maanantaina heti aamusta kävin hieronnassa Pekalla . Pohkeita otettiin ja sitten selkää ja vähän niskaakin. Pohkeiden suhteen hieronta sujui hyvin. Suurta kipua aiheutti nilkkojen sivuja aukoessa. Hyi ja apua. Kuulemma oli tosi jumissa ja mulla ei ole mitään syytä sitä epäillä, sillä niin kovin sattui. Eikä niitä otettu edes täysillä, sillä mua ei voi hieroa täysillä, koska kehoni ei reagoi siihen hyvin. Mutta tämä hellempikin käsittely oli todella kivuliasta siitä kohti ja on muuten samat kohdat edelleen kipeät. Turposivat ihan kivasti, kuten mulla monesti tekee, vaikka pyritään siihen ettei sitä reaktiota tulisi. Mustelmia ei tullut tällä kertaa, mutta tosiaan turvotus oli aikamoista ja kävelykin oli kivuliasta päivän tai pari. Ja edelleen kosketukselle tuo alue on arka, molemmissa jaloissa. Selän suhteen annoin ottaa tällä kertaa kovemmin ja sen suhteen etsitään edelleen rajoja. Tietyllä tavalla käsitellessä menen hieronnan jälkeen niin huonoksi, etten ole enää työkykyinen. Ja vielä ei tiedetä missä se raja menee. Sitä etsitään. Viimeksi hierottiin kevyesti ja siitä oli pelkästään positiivisia kokemuksia. Siksi nyt uskalsi ottaa kovemmin, edelleen kikkailematta mitään. Okei, Pekka olisi tahtonut ottaa taas kevyesti, mutta sain puhuttua kovaan käsittelyyn. ;) Minähän tykkäisin, että oikein runnottaisiin menemään ja voisin mielelläni vaikka tuskissani huutaa sen vuoksi, mutta se ei valitettavasti sovi keholleni. Selkä on mulla sellainen alue, että tykkään kun sitä oikein murjotaan. En tiedä miksi. :D No, nyt otettiin kovemmin ja saatiin paikkoja auki ja otettiin niskaakin vähän. Hieronnan jälkeen oli hetken aikaa taas aivan ihana huomata miten pää kääntyi puolelta toiselle, ja taas ymmärsi sen, että se ei koskaan normaalisti käänny puolelta toiselle. Oikeastaan jo iltaan mennessä alkoi kuitenkin lihakset vetää jumiin yhä enemmän ja enemmän ja torstaihin mennessä oli töissä jo vähän liian haastavaa, kun tuntui että joka paikka selässä, niskassa ja hartioissa särki. Sopivaa työskentelyasentoa ei löytynyt ja särky oli aika voimakasta. Ja sitten se oli todettava, ettei tuollainen kovempi käsittely (eli normaali) sovi, sillä sen seurauksena kroppa vetää paikat jumiin. Sen sijaan, että hierotut lihakset rentoutuisivat, ne vetää itsensä kireiksi. Tämä johtunee isoksi osaksi asioista, joista kirjoittelin aiemmin . Ja nyt on taas löydetty yksi raja lisää ja ollaan viisaampia. Muutoinhan en mennyt tällä kertaa hieronnasta kuitenkaan huonommaksi, sillä se tarkoittaa sitä, että pää ei enää toimi ja mukaan tulee ns. neurologiset oireet. Nyt pää pysyi menossa mukana. Talvi tulee ja mun lukuisat takkini on niin pieniä käsivarsista ettei veri kierrä ja/tai pitkät mallit ei yllä takapuolen yli. Yhyy! Tuon 50 minuutin hieronnan lisäksi viikkoon ei mahtunut oikein muuta tänne raportoitavaa. Ruokahalu on pysynyt aika minimissä, kun ei ole liikkunut niin ei ole kuluttanutkaan. Herkkukyllästyminen on edelleen todellinen asia ja vaikka nyt tuli viikonloppuna syötyä yhtä sun toista juhlapäivien vuoksi, kului niitä ihan huomattavasti vähemmän, eikä maku ole niin ihmeellinen kuin mitä on muistanut sen olevan. Eniten olen himoinnut kaikkea raikasta. Esimerkiksi herkkujani donitseja en pystyisi syömään tällä hetkellä laisinkaan, koko ajatuskin on ihan vastenmielinen! Oikeastaan suolaisen himo on kohtalainen, mutta makean himo aika olematon. Hyvä niin. Syömisiä viikolta: Riisipastaa ja tofukuutioita. Salaatti, missä oli ihan kaikkea mahdollista. Liikaa kaikkea mahdollista! Vaikka hyvää oli. Simppelimpi salaatti, parempi salaatti. Hesen ranuja himoitsen pitkälti aina. Ja Fanta on hyvä kakkonen. Nyt annoin periksi soijatortilla-annoksen myötä. Ja seuraavana päivänä on niin turvoksissa, ettei sormuksia saa sormesta pois. Ei sillä että niitä pitäisikään saada, mutta enivei. Tästä syystä syön harvoin tuollaisia suolaisia ruokia, enkä oikeastaan koskaan jos seuraavana päivänä on menoa. Silmäluomet ne vasta turvonneet olikin. Myskikurpitsasoppaa! Ihan sairaan hyvää ja pitkästä aikaa. Seassa tomaattinen currykastike, valkosipulia ja päällä rapsakoiksi paisteltuja tofukuutioita. Ihan parasta, nam! Miehen synttäripäivän aamiainen. Söin neljä. Ruoaksi lämpimiä voileipiä. En muista montako mahdoin syödä, oliko vain nämä vai otinko lisää. Hyviä on! Puolikas kakku Houkutuksesta ! Vadelma-suklaa, eli se paras. <3 Tämän päivän ruokaa ei ole vielä syöty. Herättiin vasta kahdentoista aikoihin, ja tässä on koko päivän rytmi sekaisin. Päivään pitää myös mahduttaa rästi-Emmerdalet, joita olisi noin viisi tuntia tälle päivälle. Puolet katsottu, kohta jatkuu! Riehakasta loppuiltaa ja mukavaa tulevaa viikkoa! Katsotaan mitä mun viikostani tulee. Toivottavasti tämä kurkkukipu johtuu vaan liiallisesta laulamisesta :D ja rauhottuisi kohta. Niin haaveilin jalkapuntista huomiselle! Kurkku kipeänä en sinne kuitenkaan mene. Katsellaan kuinka muijan käy. herkuttelu hieronta kasvisruoka kehitys lihaskivut ja -kireydet treeniviikko Lue myös: Surusta kreatiiniin 25.03.2016 ”V*tut@sullekuuluu.com” ja muita (uusia) juttuja 28.02.2016 Ensimmäinen vuosi salilla 10.02.2016 Viime aikoina.. 01.02.2016 Vuosi vegaanina: millaista pupunruokaa sitä on joutunut syömään? 18.01.2016 Viikko 40: leimattu täpötreenari Flunssaviikko 42: herkkueuroja palaa 4 vastausta artikkeliin ”Kevyt viikko 41: treenaamaton, hierottu ja jumitettu” Eikku sanoo: 12.10.2015 07:40 Kuulostaa ällöttävältä tuo veren niistäminen..! Flunssa on kyllä niin perseestä, itse saan sen nykyään 1-2 krt vuodessa. Joskus parikymppisenä meni monta vuotta putkeen ilman. Ja tuntuu, että virukset muuttuvat koko ajan yhä pahemmiksi ja sitkeämmäksi. Ennen töistä oltiin pois 2-3 päivää, nykyään helposti toista viikkoa. Heidi sanoo: 13.10.2015 10:29 Jep, ei se sellaista söpöä mielikuvaa aikaiseksi ainakaan saa.. Johtunee kuitenkin ihan vain siitä, että limakalvot vetää heti niin kuivaksi, samaan tapaan kun silmätkin. Onneksi silmät ei vuoda verta kuitenkaan. :D Mun tautini tuntuisi olevan jo vähän taittumassa parempaan ja kuume jäi onneksi nousematta, vaikka olo on ollut silti kuumeisen oloinen. Kyllä tämä tästä. Ja taidat olla ihan oikeassa tuosta, että enää ei ollakaan työkunnossa ihan parissa päivässä, vaan flunssat kaataa vaakatasoon pidemmäksikin aikaa. Frank Iron sanoo: 14.10.2015 07:52 Tuntuu olevan flunssassa yksi ja toinen paraikaa. Toivottavasti pääset pian takaisin treenien pariin niin saa taas sitä nastaa hyvänolon tunnetta mukaan elämään. Täältä voi löytyä myös apua treeneihin, sekä sinulle että muillekin lukijoille: https://frankiron.com/ Heidi sanoo: 17.10.2015 13:24 Kiitos. Kyllä tässä aika nopeasti päästiin (ilmeisestikin, kop kop!) siitä flunssasta eroon. Niin outoa olla itse kipeänä silloin kun joka toinen muukin on, en ole tottunut että kuulun siihen porukkaan. :) Kommentointi on suljettu. Heidi
