8.5.2015 Melkosta matalalentoa taas 8.5.2015 Sirkku 1 11 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Voi että ku taas kyrsii. Niinku kaikki. Niinku melkein kaikki. Ja ei kuitenkaan mikään. Äh. Tää viikko on taas ollu niin hanurista, etten saanu ees eilistä perinteistä raapustusta aikaseks. Enkä meinaa saada tänäänkään. Mut jos nyt pari sanaa. Jep, mä pupellan edelleen tätä riisiä, makaronia, perunaa ja leipää. Eli vedetään nyt vielä se samperin 8 viikkoa, vaik tää onki ihan persiist. Mä vannon, et mä en enää ikinä tuu noudattamaan tällasta ruokavaliota. Hyh. Yök. Okei, mä jätin malton pois. Siis treenipäivänä maltoa tungettais laturiin, treenijuomaan ja palkkariin olikohan yhteensä 60 grammaa. Jösses. En tunge enää. Must tuntuu, et mun nykyään normaalisti vakaat verensokerit on taas alkanu heittelemään sinne sun tänne, jos sokrujen karsiminen auttais ees vähän. Makeetakin on alkanu tekemään taas sittenkin enemmän mieli. Jos tos äitienpäivä-mässyt ja kakut viel vetelis ja sit olis vaikka hammasta purren ne loput 8 viikkoa tiukkana. Oonhan mä ennenki ollu kaiken maailman juhlat herkuitta. Mä arvasin, et täs käy näin. No onneks mies alkaa maanantaina karppaamaan, ni se ei voi mitään sokerimättöjä vedellä välissä ja must ois epäreilua vedellä ku se ei voi. Mä oon siinä mielessä melko reilu tyyppi. Miehen dieetit ei oo koskaan herkkua, joten katotaan kuinka hermoa kiristää tulevat viikot =D No ei varmaan enempää voi :) Oi, aurinko alko paistamaan. Siis ainaki minuutiks. Nää kelitki on ollu taas (ai miten ni taas, siis koko ajan) niin hanurista, et mä en vaan jaksa tällast kakkaa. Siis toukokuu kohta jo pitkällä ja mä viipotan toppatakki päällä. Kamalaa. Tän viikon treenit on ollu hanurista ekoja lukuunottamatta. Täks viikoks palattiin Addun ekaan viikkoon ja se ties mm. pitkiä sarjoja, jotka tällä viikolla melki tappo mut. Syykin tais eilen selvitä, mä oon taas vähän kipee. Vähän vaan, mut tähän hommaan riittävästi. Eli pientä flunssanpoikasta, mutta treenitehoissa näkyy heti. Uudet treenipäivitykset tuli taas parille seuraavalle viikolle, taas jotain uutta. Jotain kivaa ees :) Mä oon kyllä muutamaa sikakakka-liikettä lukuunottamatta tykänny Addun treeneistä. No ok, lisäilenhän mä omiani, mut ei se mun vika oo ettei Bulli tiiä mitä on kovaa treenaaminen =D Lenkille ei oo vähään aikaan asiaa, koska multa tippuu taas kynsi varpaasta. Se on nyt vielä nahan varassa ja liikkuu kipeesti välillä sinne ja välillä tänne. Ei, sen kanssa ei hölkötellä eikä juosta eikä mitään muutakaan. Toisaalta se voi tippua äkkiäkin. Toivottavasti, koska maanantaina pitäis lenkille päästä. Huomenna aattelin käydä vetämässä oman salitreenin ku tän viikon pakolliset on vedetty. Olettaen, et tää olotila tästä ei enää pahene. Varmaan tupakanpolton lopettamisen syytä nää jatkuvat flunssanpoikasetki. Tää on ainaki kolmas tai neljäs jo tänä vuonna. Mä en oo yleensä ikinä kipee. Mun päivät on menny viimesen viikon aika haipakkaa. Koiran kans saa viipottaa pihalla aamusta iltaan :) No ok, nukkuuhan se niinku melkein koko ajan, mut mukavaa päivien täytettä ja pois tästä turhalla koneella roikkumisesta, mikä tavoitteena olikin. Ai niin, koska kuvitelkaas tätä. Mä en päässy edes tekemään täsmälleen sitä duunia, mitä mä tein muutama vuos sitte yli 8 vuotta. En päässy ees haastatteluun. Taisin olla epäpätevä siihenki hommaan. Tai ylivanha. On tää jo naurettavaa. Mä en hae enää mihkää. Aah, sunnuntaina ihana äitienpäivä. Silloin se äiskä on taas NIIIIN ihana. Tässä ku on yhen mustasukkasuutta ja uhmista katellu viikon ja yheltä kuunnellu harva se päivä kaiken maailman kohteliaisuuksia, ni tuntuu taas niin farssilta koko hömpötys. Onneks ees ukko ja koira tykkää musta, mut mä en oo kummankaan äiti =D No esikoinen täyttää ens kuussa 18 ja kuopus ens viikolla 2, kyl tää joskus helpottaa…kai. Voi kiitos, et sai taas sylkeä kaiken kakan ulos =D Eiköhän tää tästä taas iloks muutu…varsinki ku mä kuitenki oon ollu ihan hyvällä päällä noin niinku yleisesti :) Hyvät viikonloput kaikille ja hyvää äitienpäivää :) Mä en kyll ikinä ymmärrä miks tuntemattomat tai vaikka tuntevatki toivottavat toisilleen hyvää äitienpäivää…mut enivei =D Advanced karppaus kuntosaliharjoittelu lenkkeily ruokavalio treeni Lue myös: Action-Sirkun accidentti! 16.10.2017 Syksyn iloja :) 05.09.2017 Pistetääs akka ruotuun =D 09.08.2017 ”Kesä”kuulumisia =D 26.06.2017 Vähän järkeä päähän 10.05.2017 ”Lepoviikko” takana ja luovutushalukkuus lisääntyy Kyllä lähtee! Sirkku
Annika Vainio Unijuttuja 7.5.2015 Annika Vainio 2 0 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Ihmisellä on kolme perustarvetta: – Juoma – Ravitsemus – Uni Kaikkien kolmen perustarpeen toteuduttua terveellä ihmisellä on kaikki edellytykset normaaliin, aktiiviseen ja työntäyteiseen elämään. Jos jostain syystä joku näistä perustarpeista poistetaan, ihminen kärsii, kituu ja lopulta loppuu. Oletko sinä koskaan kärsinyt unettomuudesta? Oletko koskaan kritisoinut unilääkkeiden käytöstä tai todennut väsyneen ihmisen olevan vain laiska. Jos olet, ehdotan, että testaat kuinka mukavaa on valvoa yö toisensa perään, pelätä illalla nukkumaan menoa ja yrittää aamulla miettiä selviytymiskeinoja päivän haasteisiin. Voisin verrata unettomuutta metsästykseen, koskaan et tiedä milloin saat seuraavan kerran saalista. Nälkä kurnii suolissa, syötävää olisi saatava, mutta saalista ei vain näy. Ajattelet, että ehkä huomenna. Huomenna olet entistä nälkäisempi ja heikompi saalistamaan, voimat loppuvat, toivo heikkenee. Unettomuus on yhtä invalidisoiva kuin syömättömyys. Unen aikana erittyy kasvuhormoonia, päivän aikana tapahtuneet asiat jäsentyvät ja tallentuvat aivoissa, unta tarvitaan muistamiseen ja oppimiseen. Unen aikana aivosolut palautuvat ja energiavarastot täydentyvät, lihakset palautuvat fyysisestä rasituksesta jolloin ehkäistään myös tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Uni on terveydelle välttämätön, kukaan ei pärjää ilman unta. Univaje heikentää aivotoimintoja, jolloin päätöksentekokyky heikkenee, onnettomuusriski kasvaa ja muisti huononee. Unettomuus heikentää vastustuskykyä ja aiheuttaa lihomista ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöitä. Tyypillinen uneton on tunnollinen työntekijä, joka ei osaa eriyttää työ- ja kotielämää, hän pyrkii maksimaalisiin suorituksiin sekä kotona, että työelämässä ja pelkaa epäonnistuvansa. Duodecim tietää kirjoittaa, että työ- ja toimintakyky romahtaa viimeistään neljännen perättäin valvotun yön jälkeen. Kirjoitan aiheesta, koska olen itse kärsinyt vakavasta unettomuudesta jo useamman vuoden ajan. Olen myös suorittaja ja pelkään epäonnistuvani. En kaipaa kiitoksia enkä hurraahuutoja, minulle riittää stabiili tilanne, jossa ollaan tasaisella maalla ilman suurempia tunnekuohuja. Haluan olla hyvä ellen paras kaikessa mihin ryhdyn, no ehkä nyt vanhemmiten hyväksyn, että nuoremmat kurvaavat mopoautoillaan ohi;). Opiskelen ja imen tietoa itseeni jatkuvasti, en koskaan ole omasta mielestäni valmis. Olen viimeisten vuosien aikana haalinut itselleni lisää tekemistä ja vastuualueita. Enkä itse ymmärrä ollenkaan milloin seinä tulee vastaan. Kesä onneksi tulee olemaan tavallaan omalla painollaan rauhallisempi, sillä koulusta on taukoa ja harrastus loppuu. Olen myös miettinyt, että jos pitäisin voimailustakin taukoa. Kävisin salilla fiiliksen ja jaksamisen mukaan ja nauttisin kesän ihanista ilmoista ulkona ja ennen kaikkea Suomen ihanista metsistä. On aikoja, jolloin nukun paremmin. Nukun jopa kokonaisen yön. Mutta yhä enemmän on aikoja kun en nuku ollenkaan kuten nyt. Olen nukkunut viimeksi maaliskuun puolivälissä. Tarkka ajankohta on tiedossa siksi, että olin koulussa Eerikkilässä silloin ja nukuin pienen porsaan lailla valvottaen kuorsaamisellani kämppistäkin;). Mulla oli eilen koko pienen voimailu- urani huippuhetki käsillä. Koko päivän mietin suoritusta, olin innoissani ja tankkasin hiilareita, jotta jaksan ja pystyn antamaan kaikkeni. Kertasin tekniikkaa ja oli mielestäni valmis. Siteet ranteisiin, vyö kireälle, selkä kaarelle ja tanko ylös, tanko alas ja siihen jäi. Se saamarin tanko ei hievahtanutkaan. Uusi yritys, sama juttu, vielä kolmaskin tulokseton nosto. Koutsi vähensi painot naurettavaan 60 kiloon, sillä tein kolme toistoa. KOLME TOISTOA. Mä olen tehnyt useamman sarjan 70 kilolla ja nyt en jaksanut tehdä kuin kolme vaivaista väkisin väännettyä avustettua naurettavaa toistoa. Uskotteko, että isoa, lihavaa wanna be voimailijaa pikkasen tuota nutturaa kiristää?! Koutsi päätti sitten, että penkkireeni jää siihen ja tehdään 150 toistoa haballe ja ojentajille, hyvä päätös. No, jottei elämä käy liian mukavaksi niin tämän päiväinen selkäreeni meni aivan kuramaton alle. Maastavedossa (puolikkaassa sellaisessa) vedin taas saman saakelin 60kg tai jotain. Siis mä en vetänyt edes omaa painoani, naurettavaa. Olen reenannut kuitenkin puolet isommilla raudoilla. Ylikunnossa tuskin olen, koska palautuminen on ollut koko ajan hyvää ja leposyke on matala. Ainoa ongelma on unettomuus. Tänä aamuna olin menossa kotoa apteekkiin, kun huomasin seisovani paikallisen kaupan oven edessä. Mulla ei ole mitään hajua, että miten mä olen sinne eksynyt. Unettomana suorityskykyni laski puoleen normaalista ja focus oli jossain ihan muualla. Harmittaa ihan vietävästi. Minut määrättiin pakkolepoon! Lintuja saa kuulemma kattella, ei muuta. Nyt koitan levätä ja saada erilaisten meditaatioharjoitteiden avulla nukuttua. Kuva lainattu: http://hidastaelamaa.fi/2010/12/otetaan-elaimista-mallia/possut-nukkuvat/ Hiilihydraatit ja ravitsemus Voimaa ja toimintaa Annika Vainio
Tomi Leppänen Uudelleen rakentaminen 5.5.2015 Kamilla 2 30 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Tykkään sanonnoista, vanhoista ja viisaista. Yksi niistä on se, miten myrskyn jälkeen tulee aina poutasää. Tämänkin voi todeta osuvaksi kun sen itse kokee. Tuntui erityisen vaikealta ajatella olotilaansa kuukausia eteenpäin yhtään erilaisena tai parempana kuin sen oli tuntenut ja tottunut pakotetusti tuntemaan. Ei siinä Hurrikaanin lailla pyörivässä, voimakkaassa, sekavassa ja tuhoa aiheuttavssa tunnemyrskyssä kyennyt edes toivomaan mitään parempaa. Sitä vaan yritti selviytyä, pitää kaiteesta kiinni ja jatkaa matkaansa pyörteessä, muuttumattomana. Ja niinkuin myrskykin loppuu, loppui omakin voimakas, muutoksia aikaan saanut pelkotila. Asiat asettui hiljalleen paikalleen, myrskyn aiheuttamien tuhojen mittaaminen ja selviytymisen apukeinojen kartoitus alkoi. Alkuaskeleet tuli otettua pää pyörällä, itkien lopputuloksen pysyväisyyttä, tukien muita matkalaisia ja pitäen itsensä kasassa vaikka myrskyssä oli katkennut siipi, jos toinenkin. Rauha laskeutui ylleni yllättäen. Pyörrytti ja heikotti. Tuhojen kartoituksen jälkeen mielen syvyyksissä pyöriteltiin ajatuksia selvitymisen mahdollisuuksista ja totuttelusta elämään uudessa hetkessä. Vaikka paljon oli säilynyt ehjänä, ne ei olleet enää omilla paikoillaan. Sotkun ja tuhoutuneiden asioiden kerääminen ja korjaamisen oli alettava, jotta pystyttäisiin rakentamaan uutta. Uuden tilanteen kaaoottisuus valkeni myrskyn läpikäyneille hetki hetkeltä, hitaasti ja armottomasti. Vaikeinta oli tajuta asioiden pysyvyys, menetys ja niistä koostuva totuus. Totuus siitä, että mikään ei palaa enää ennalleen, mikään ei ole niinkuin ennen. Tuhon aiheuttamien sotkujen ja rikkinäisten palasten yhteensovittelun jälkeen sisimmästä pyrki ulos eheytyminen voimakkaana tunteena. Tunne siitä, että itseni voimaannuttaminen on tärkein elementti selviytymään yli pahimman. Voimaantuminen heijastui myrskyn uhreissa uudelleen rakentamisen intona, mahdollisuutena rakentaa tilalle jotain uutta ja pysyvää johon jatkossa tukeutua. Toivo. Toivo paremmasta. Toivo huomisesta. Toivo elää turvassa ja vahvana eteenpäin. Toivoa ei saa koskaan menettää. Koin toivon ensi kertaa sanaa ihmeellisempänä, konkreettisena eheytymiseni tukipilarina. Kun toivoo tarpeeksi, teot sekä valinnat ohjautuvat sen mukaisesti. Toivon menettäminen on kuin luovuttaisi unelmastaan ja irrottaisi ajasta otteensa. Sopeutumisvaiheessa palaset loksahtelee paikalleen. Tunteiden eri vivahteet kamppailevat tilastaan, menetyksen aiheuttama ensituska helpottaa ja toivo herättää uteliaisuuden tulevasta. Ihminen kestää pelottavan suuriakin menetyksiä. Olen pohtinut ja käyttänyt oman eheytymiseni apukeinona lapsensa menettäneiden selviytymistarinoita, lukenut tekstejä, joissa kaikissa näkyy surutyön läpikäymisen tarpeellisuus ja omien voimavarojensa tunnistaminen matkalla eteenpäin. Olin onnellisessa tilassa perheeni, ystävieni ja työni olemassaolosta. Se tuen ja joustavuuden määrä jotka sain, edesauttivat omaa työskentelyäni surussani. Sen lisäksi tunsin pakottavaa tarvetta huolehtia hyvinvoinnistani kokonaisvaltaisesti; hakea ulkoilulla raikasta tuulahdusta, hikoilla pahaa oloa pois, miettiä saunan lauteilla tapahtunutta, itkeä parvekkeella tuskaisena tähtiä taivaalta etsien, ostaa jotain maallista turhuutta, paeta kotoa, paeta surua, syödä tai olla syömättä, juoda kuohuviiniä unohtaakseni hetkeksi kaiken, käpertyä puolisoni kainaloon tai puhua poikani kanssa kuolemasta. Mikä tahansa mikä tuntui hyvältä, oli sillä hetkellä oikein. Myrskyn tuhoja ei ole vielä kokonaan korjattu, mutta pahimmat tuhot on peittyneet uudelleen rakentamisen alle ja rikkinäiset palaset on kerätty talteen. Muisto siitä, miten kaikki oli ennen, säilyy pitkään mielessä, mutta ajan jatkaessa kulkuaan, sopeudumme uuteen tilanteeseen ja kohtaamme ikävän. Ikävän kanssa eläminen vaatiikin totuttelua. Ikävä tuli jäädäkseen ja tänään sen kanssa eläminen tuntuu taas erityisen vaikealta. Sen takia tänään en urheile, en puhu hyvinvoinnista enkä hymyn voimasta. Lojun vuoteessa ja tuijotan Netflixiä. Huomenna on luultavasti taas toisin. Love, K. Seuraa blogiani Bloglovinin avulla aurinko elämä hippiegirl Love suru Terveys voimaantuminen Lue myös: Vaihtoehtoviidakko 30.11.2017 Pää ja keho kiittää 20.09.2017 #aloha 06.05.2017 Sinä riität! 23.03.2017 Yksinkertainen kuvio 08.01.2017 Avautumisia – maagisen miehen käsittelyssä Vaiheita Kamilla
