Kaikki artikkelitRSS
Etusivu › Kaikki artikkelit

Kaikki artikkelit

Viikko 36: normitreenejä (vihdoin!), perunapuuroa ja painon päivitys 7.9.2014 Heidi 13  Tykkää 0 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Ruokakoomalainen täällä, hyvää sunnuntaita! Tässä tosiaan vatsa äärimmilleen täynnä kirjoittelen tämän viikon katsausta ja koitan ohittaa siitä tunteesta aiheutuvan silmien kiinni lupsahtelun.. On jalkapäivänä tosiaan tankattu tarpeeksi. :D Tällä viikolla tuli treenailtua seuraavanlaisesti: Maanantai: selkä, hauikset, ojentajat . Kesto: 1:05min. Tiistai: 40min crossailua , 14.20km. Keskiviikko: jalat . Kesto: 0:56min. Torstai: olkapäät, ojentajat, hauikset . Kesto: 0:49min. Perjantai: vatsa + kyljet . Kesto: 0:38min. + 40min crossailua , 14.40km. Lauantai: lepo . Sunnuntai: jalat, olkapäät . Kesto: 1:04min. Asicseilla jalkatreeniä, on aika luksusta muuten. Hauiksia, nojailua, kyykkyä ilmeellä. Ensimmäinen viikko töiden loppumisen jälkeen näytti siis varsin perinteiseltä! Jos siis ajattelee, että töiden ajan nämä treenit olivat kaikkea muuta kuin perinteisiä, nin kuin olivatkin. Nyt on mukana taas crossailukin, mitä oli ihan rehellinen ikävä. Pääsi taas sarjoja töllöttelemään ja sotkemaan sillä sen 40 minuuttia. Perjantain vatsatreenin ja crossailun yhdistäminen sujui kanssa kivasti, niistä kun ei kumpikaan ole sen pidempi treeni, niin mahtuvat samalle päivälle hienosti. Ensin tein vatsat ja sitten sotkin crossarilla. Jos olisi ollut mikä tahansa muu treeni ennen crossailua, olisin juonut palkkarin siinä välissä. Jotenkaan sitä ei koe tarvitsevansa vatsatreenin jälkeen niin akuutisti kuin muiden. En kyllä oikein tiedä miksi. Join sitten vasta crossailun jälkeen. Alkuviikon treenit olivat vielä vähän nihkeitä, kun ei ollut vielä ehtinyt töiden loppumisesta kulua kuin viikonloppu, ja kroppa tuntui olevan vielä vähän loppu. Mutta puolesta viikosta eteenpäin oli jo ihan eri meininki ja virtaa on riittänyt. Raskaiden työpäivien jälkeen ei ollut tavatonta, että mieli ei tehnyt tuonne treenihuoneeseen mennä, ei sitten laisinkaan. Tällä viikolla noita tuntemuksia ei ole ollut. Olen saanut nukuttua hyvin ja pitkään, levättyä muutenkin, sekä syötyä oikein hyvin. Itseasiassa ruokamäärät on tuntuneet jopa kasvavan tässä töiden loputtua, ainakin nyt väliaikaisesti! Veikkaan, että kroppa huutaa nyt kaikkia vajauksia takaisin ja olen antanut mennä. Nyt vasta loppuviikkoa kohti on nälän huutaminen vähän helpottanut ja uskon, että ensi viikolla jo määrätkin itsestään tipahtaa normaalille tasolle. Vipareita. Ja jalkojen suhteen tilanne on koko ajan parempi. Nyt viimeistään sain varmuuden, että päätökseni töiden lopettamisesta oli todellakin oikea. Alkuviikosta koipia vielä jomotti, kiristi ja hapotti, levossakin, sekä aamuisin oli nilkat kireät. Jossain kohtaa viikkoa se kaikki kuitenkin loppui, enkä edes tajunnut sitä kuin vasta eilen. Että kyllä ne on tätä lepoa tosiaan kaivanneet! Tai lepo voi olla väärä sana, ei välttämättä sitä. Vaan pelkästään sitä, että kyseiset penikka- ja akillesjännevaivaongelmat aiheuttanut rasitus (eli työ) lopetettiin. Oli myös aika jännä, kun treenasin nyt keskiviikkona ensimmäistä kertaa melkein kahteen kuukauteen pohkeet (en ole niitä viitsinyt jumittaa entisestään). Tein normaaleilla painoilla, normaaleilla toistoilla – enkä saanut pohkeita kipeiksi seuraaviksi päiviksi. Kuin en olisi mitään treeniä tehnytkään niille. Normaalisti saan kyllä pohkeeni todella aroiksi treenien jälkeen, saati sitten tuollaisen tauon jälkeen. Tulkitsen tämän niin, että tuo työ teki niille päivittäin jollain tasolla vastaavaa rasitusta. Mitä voikin sitten miettiä, että millaisiinkohan ongelmiin se olisi lopulta johtanut, jos olisin vain jatkanut. Nyt ehti tulehtua vasta akillesjänteet ja penikat. :) Saatiin äidiltä hienoja (juoksu)sukkia! Karvasemmat koivet ei oo mun. :D Huomenna olen menossa taas  Pekalle  avaamaan nuo pohkeet ja penikat. Toivottavasti viimeinen kerta tällä kyseisellä asialla! Otin sen verran pitkän ajan, että pyydän avaamaan kädet myös. Forkut on edelleen viimeisten työpäivien suurista kantamuksista jumissa ja siihen samaan syssyyn olisi avattava myös (ainakin) oikea kämmen. En tänään aamulla saanut edes puuroani syötyä kokonaan ilman, että lepuutin kättäni siinä välissä. Ei jaksa pitää lusikkaa kädessä kun kämmen alkaa särkeä! Tunnen sen itsekin, että siellä on kaikkea kivaa jumissa. Jalkapohjiin en anna tällä kertaa lupaa koskea, vaikka toinen onkin kamalassa kunnossa. Jalkapohjahieronta (tai murjonta tms.) urheiluhieronnassa on ihan oikeasti suoraan s**tanasta. Siitä edellisestäkin on edelleen mustelma muistona ja siitä on jo yli kaksi viikkoa aikaa. :D Tää on kyllä mun ensimmäinen jalkapohjamustelma ikinä. :D Ja se on aika harvinaista, että mulla on jossain mustelma ekaa kertaa. Vähän hävettää huomennakin mennä hierontaan kun on jaloissa aika paljon sellaisia vähemmän nättejä ja vähemmän pieniä mustelmia.. Olen kohtalaisen tohelo ja törmäilen aina kaikkeen. Ruokapuolella tällä viikolla ei ollut arkipäivien aikana mitään ihmeellistä, sillä meillä oli tuhottavana iso säkki perunoita ja sitten jättikokoisia kesäkurpitsoja. Niitä syötiinkin neljä päivää ja viidentenäkin mentiin vielä perunalinjalla. Eivät ole järjestyksessä. Ristikkoperunat on perjantailta, muista en edes muista milloin olivat. On syöty perunamuussia parsakaalin kanssa, on syöty täytettyä kesäkurpitsaa (täytteenä perunamuussia, jonka sekaan sotkin kidneypapuja), ja sitä samaa on syöty myös keitettyjen perunoiden kanssa. Keitettyjen perunoiden kanssa tuli syötyä myös paistettua kesäkurpitsaa. Perunaa ja kesäkurpitsaa, siitä oli arjen sapuskat tehty. Kokeilin tällä viikolla myös jotain aivan uutta, nimittäin perunapuuroa. Tämä ei ollut kovin suuri menestys. :D Kaupasta bongasin tuollaisen paketin ja nappasin mukaani. Mitään tietoa ei mulla tästä ollut etukäteen. Ja yllätyinkin aika kovin. :D Ensinnäkin niiden ulkonäkö yllätti – jotenkin sitä odotti puuroaineksilta jotain muuta kuin tuollaisia raesokerin näköisiä palluroita. Ja vielä vähemmän osasin odottaa niiden ympärille keittäessä tulevaa sammakonkutua. :D Kutu maistui kivalle, mutta olihan se nyt limaista. :D Surrautin sauvasekoittimella sekaan banaanin ja ne kardemummat, kanelit ja piparkakkumausteet, sekä pellavansiemenet. Söin sen aamupalaksi seuraavana aamuna mikron kautta ja lisäsin Valion 2% raejuustoa (Keso ei sopinut yhtään!). Kyllä sen söi ja oli jopa maukasta, mutta ei siitä hittiä tullut, sillä koostumus ei oikein miellyttänyt. En tee toiste. :D Miehelle tein kouluevääksi makaronisalaattia hiilaritankkausviikon ajaksi. Perinteisiä täysjyvämakaroneja, valkosipuliöljyä, mausteita, vihreää omenaa, sekä pakkasesta vihannessekoituspussukka. Riitti hyvin moneksi päiväksi. Mies juoksi tosiaan maratonin nyt lauantaina Kuopiossa ja ajaksi tuli hieno 3:23. Ei parantanut ennätystään (3:17), minkä juoksi Loch Nessin maratonissa vuosi sitten, mutta hemmetin hyvä aika silti ja vaimo on jälleen ylpeä. Lauantain ruoan saikin mies päättää, sillä maratonin jälkeen yleensä vähän nihkeämmin maistuu ruoka, vaikka juuri silloin sitä pitäisi syödä ja paljon! Toiveena oli, että tortilloja, ja niitähän sitten pöytään iskettiin. Ei ihan hetkeen ole näitäkään meidän taloudessa syöty.. :) Täytteeksi valittiin kiinankaalia, ananasta, paistettua sipulia (miehelle), pippurihalloumia, guacamolea (itse tehty, miehelle sekin), sekä tein kastikkeen rahkasta, johon tuli puolikas rahka, vähän riisimaitoa koostumusta juoksuttamaan, valkosipulipallura puristimen läpi, pippuria ja puolikkaan limen mehu. Ooohh siitä tulikin hyvää. Otin ensimmäiseeni guacamolea, mutta koska minä ja avocado ei oikein tulla juttuun, jätin sen seuraavista pois. Täytteitä tuli tietty survottua jokaiselle lättyselle aivan liikaa. Tai siis minun tuli survottua, mies söi varmaan puolet pienemmällä täytemäärällä, vaikka hän se siinä tankkasi maratonin jälkeen enkä minä. :D Molemmille oli neljä lättystä. Olivat täysjyvää, eikä mitään suurempia arvelluttavia asioita sisältäneet. Nämä olivat kyllä todella hyviä, pitkästä aikaa. Ja sitten täksi sunnuntaiksi oltiin tehty pöytävaraus vaihteeksi  Haraldiin . Normaalisti mennään ilman varauksia ja tilaa on, mutta nyt heillä sattui tälle päivälle (ja huomiselle) -40% a la carte -listan hinnoista pois, joten syöjiä riitti normaalia enemmän. Tuon alennuksen kunniaksi syötiin alkuruoatkin. Alkunakerruksia, miehen alkuruoka (suppilovahverokeitto), hirviparka ja oma alkusalaattiannos. Namiskaa! Ja pääruoaksi jo se perinteinen kasviskilpi, jossa saa ihan tosissaan syödä, eikä varmasti jää nälkä! Meidät piti itseasiassa siirtää suurempaan pöytään tilauksen tekemisen jälkeen, sillä tuo vie aika paljon tilaa pöydästä. :D Siitä tosiaan taas laitettiin kaikki puoliksi (koska syön yhtä paljon tai enemmän kuin tuo toinen :’)) ja lapattiin lautasille. Yllättäen oli taas tosi hyvää. Ja tulin niin täyteen, että vyöryin pihalle sieltä ja vyöryn tässä edelleen, sillä yksi rahka-annoskin on sen jälkeen jo kerennyt upota. Toinen olisi vielä edessä, mutta taidan vaihtaa suosiolla sen juotavaan protskuun, sillä ei yksinkertaisesti mahdu mitään muuta! Eiköhän näillä eväin tuo takapuoli kuitenkin jo kasva.. :D Mistä tulikin mieleeni! Kävin piiitkästä aikaa puntarilla aamupainoa ottamassa. Otin painon jo muutama päivä töiden loppumisen jälkeen ja hyvin edellisinä päivinä syöneenä. Oli miten oli, niin vertasin sitä viimeksi otettuun painoon, mikä oli otettu silloin tasan neljä kuukautta aiemmin. Painoin nyt 100g enemmän kuin silloin, eli 52,7kg. :) Se ero näiden kahden painon välillä tosin on, että silloin neljä kuukautta sitten tuo oli se määrä, josta oli nesteet lähteneet (pitkä muuttomatka Suomeen juuri takana) ja tämä tuore paino taas se, jossa ne nesteet oli todellakin kropassa (hyvin oli syöty). Sanoisin kuitenkin, että aika tasainen tuo mun painoni taitaa nykyään olla! Tuossa välissä se on kyllä laskenut ja noussut ja laskenut ja noussut, mutta tuntuu palaavan tuohon sitten takaisin. Enköhän ole löytänyt oman biologisen painoni, ja se ei todellakaan ole se vielä noin vuoden takainen 46kg. Meidän syöpäpotilaalla on sytostaatteja takana jo 2kk. 4kk enää edessä, nopeasti menee! Nyt rennoksi tuolle yllä näkyvälle tuolille ja The Big Bang Theorya pyörimään! Mukavaa viikkoa! aamupala hieronta juoksu kasvisruoka lihaskivut ja -kireydet paino ravintolaruoka treenivaatteet treeniviikko Lue myös: Surusta kreatiiniin 25.03.2016 ”V*tut@sullekuuluu.com” ja muita (uusia) juttuja 28.02.2016 Ensimmäinen vuosi salilla 10.02.2016 Viime aikoina.. 01.02.2016 Viikko 53: Viimeinen 04.01.2016 Viikko 35: rankempi työviikko, paljon ruokaa + ohjeita, sekä töiden loppu Perstalkoot 1v. 13 vastausta artikkeliin ”Viikko 36: normitreenejä (vihdoin!), perunapuuroa ja painon päivitys” Anumaaria sanoo: 8.9.2014 04:11 Ja sitähän ei ois moni nainen myöntänyt, että syö yhtä paljon (tai jopa enemmän!) kuin miehensä. Arvostan! :D Tuo makaronisalaatti näyttää muuten todella herkulliselta! Oiskohan oikeesti eka kerta kun innoston jossain blogissa jostain ruokakuvasta niin lujaa, että oikeasti harkitsen itsekin ko. ruokalajin valmistamista! :) Bobby Jean / Heidi sanoo: 8.9.2014 07:21 Meillä on menty tuohon syömistapaan jo aika pitkään. :D Makaronisalaatit on oikeesti hyviä! Sekaan voisi laittaa vielä juustokuutioita ja jos kala kelpaa, niin tonnikalaversiona tuollainen on todella hyvää. Joskus muinoin tuli tehtyä aika useinkin. :) Tiina sanoo: 8.9.2014 06:12 Nam nam, taas tuli nälkä! Mulle iski viikolla guacamolehimotus, ja ostin avokadoja. Nyt sitten kärsimättömänä odotan että koska ne on tarpeeks pehmeitä argh :D Noi perunarakeet näyttää styroksipalloilta! Sellaisilta mitä on säkkituolien sisällä! Varmaa hyvää juu :D Pakko sanoo, että ihmettelen edelleen sun painoa, ihan siis siksi että luku ja se mitä näen ei mene jotenkin yksiin :D Koska muistelisin että oot pitempi kuin minä ja varmasti tuota habaakin on enemmän kuin mulla, niin olettaisin että painoakin olisi enemmän… mutta miten ihmeessä voit painaa noin paljon vähemmän kuin minä?? Sun täytyy olla livenä tosi siro! (mä en nyt yhtään tiennyt miten mä olisin tuon kirjoittanut kuulostamatta tökeröltä!) Bobby Jean / Heidi sanoo: 8.9.2014 07:24 Mies löysi meidän Prismasta esikypsennettyjä avocadoja! Eipä tarvinnut ootella kypsymisiä, hyvin oli pehmeitä. :D Oli kyllä jänniä perunarakeita, vähän naama venähti kun avasin paketin.. :’D Hmm mä en muista miten pitkä sä mahdat olla, olisitko ollut tosiaan lyhyempi semmosen kymmenisen senttiä? Mulla pituutta on se 165cm. Mutta juu, oon livenä todella siro. Muihin verrattuna lähes aina paljon pienempi kuin he, ellei vierellä ole sitten ihmistä, joka viihtyy hyvin hoikkana. Eikä tuo minusta tökeröltä kuulostanut! :) Tiina sanoo: 8.9.2014 10:31 Juu mä oon 158cm ja painan nyt tälleen huonon kesän jälkeisinä 54kg. Keväällä enne Tuuria oli painoa vielä 58kg. Bobby Jean / Heidi sanoo: 8.9.2014 14:54 Melkein kymmenen senttiä (meinasin kirjoittaa minuuttia :DD) oot tosiaan lyhyempi. Nää on mun mielestä aina niin jänniä juttuja, miten eri mallisia ihmiset on. Mulle tää mun 53kg on jo sellainen paino, että ylimääräistä on jo aika hyvin ja jos painaisin tuon 58kg, niin olisin ihan oikeasti ylipainoinen, huolimatta siitä, että se on ihan normaalipaino jollekin toiselle. Oon vaan niin pieni. Hierojakin tänään naureskeli ja päivitteli mun ohuita ranteita. :D Tiina sanoo: 8.9.2014 15:01 :D on se jännä! Jodie (a.k.a. Huopis) sanoo: 8.9.2014 14:22 Mulla on traumat noista Helmi-suurimoista: kun olin lapsi äiti päätti tehdä helmipuuroa. Veikkaan että ne oli just noita. Ei oikein toiminu mulle. Yökkis. En ees muista enää miltä se maistu! :D Muistan vaan et liian outoa oli. Eikäpähän tehty meilläkään sitä toiste. Ja nyt noista limapalleroista tuli mieleen bubble tea, johon kai laitetan tapiokapalleroita, jotka vissiin käyttäytyy samalla tavalla ku noi. En oo maistanu bubble teetä, joten en silleen tiiä mitään asiasta. :D Tulipahan vaan mieleen. (Haha, googlasin ja se on suomeks pallerotee x’D!) Mites muuten pieni syöpäpotilas jakselee? Onko voinnissa eroa normaaliin verrattuna? Bobby Jean / Heidi sanoo: 8.9.2014 14:57 Joo tossa purkissa oli Helmipuuron ohje. :D Mää niin ymmärrän, että traumoja saattaa siitä syntyä, niin taisi syntyä mullekin. :’D Pallerotee EN KESTÄ :’DD Mun on niin pakko googlettaa tuo seuraavaksi.. Syöpäpotilas jakselee niin kuin ei mitään. Ei siis näy sytostaattien käyttö päällepäin millään lailla, on täysin oma itsensä. :) Kortisonistakaan ei ole tullut sivuvaikutuksia ja se loppuukin jo parin viikon päästä. Sitten on sitäkin kaksi kuukautta takana! vinegartea sanoo: 10.9.2014 18:57 Voisitko jakaa joskus esimerkkinä koko päivän sapuskasi kuvan muodossa? Ymmärrän kyllä toki senkin jos et, mutta auttaisi meikäläistä ja ehkä jotakuta muutakin hahmottamaan asioita. Painan saman verran kuin sä mutta vartalon muoto on hyvinkin eri ei-toivottuun suuntaan, ja nuo pääruokakuvasi annokset näyttää yleensä hyviltä mutta armottoman pieniltä. Olenkin pohtinut, syötkö muilla aterioilla tosi tosi paljon, vai onko tilanne se että jos joskus haluaisin itse omistaa edes tuonne päin olevan vartalonmuodon niin mun käsitys siitä, missä menee mun ”syödä sopivasti” / ”syödä paljon”, on säädetty aivan liian korkealle ja ajatusmaailma pitäisi opettaa ihan erikokoisiin annoksiin… Bobby Jean / Heidi sanoo: 10.9.2014 19:14 Olen itseasiassa hyvin hiljattain niin tehnytkin! ;) http://eioorakettitiedetta.blogspot.fi/2014/08/ai-mitako-nykyaan-syon.html Syömiseni ei siis todellakaan ole salaisuus. Ja jos nämä pääruoka-annokset näyttää pieniltä, niin sitten kuva hämää. :D Lautanenhan kuvissa on kokoa jättimäinen, joten siihen mahtuu kyllä ruokaa. Mutta syön mä sitä muutenkin paljon. Monta sataa kaloria saa päivässä helposti jo sillä, että vetelen noita riisikakkuja pähkinävoilla. :’) Ne on mun herkkujani ja niillä saan varmasti päivän kalorit otettua kiinni. Päivässä syön todennäköisesti vähintään 2600kcal. Itse liputtaisin tässä mun onnistuneessa vartalonmuutoksessani ehdottomasti hiilareita. Otan protskua lähinnä sen välttämättömän, suurin osa kaloreista tulee hiilareista! Kaikille ei tietysti hiilarit sovi ihan näin hyvin, mutta mulle ne sopii. Kroppa toimii ja kehittyy kaikista parhaiten niillä. :) Se täytyy tietysti huomioida, että tällä ruokamäärällä ja syömistyylillä olen nostanut painoa n. 7 kiloa, eli lähtötilanteeni ei suinkaan ollut tämä koko. :) Mutta tällä tyylillä se on myös nyt pysynyt samassa jo monta kuukautta. Tsemppiä! Ja jos voin jossain auttaa, niin kysele! :) vinegartea sanoo: 18.9.2014 18:20 Oho, olinpas ollut puusilmä kun oli mennyt tuo postaus ohi bloginselaustauon jäljiltä. Valaistuin, kiitos! Jänniä asioita huomasin vertailuna. Lautanen on tosiaan aika iso (mutta niin on yleensä meilläkin), tomaattien ja kurkkujen / perunoiden lohkokoosta päättelin vähän annoksen kokoa. Sulla on suhteessa reilusti isommat välipalat, mulla taas pääruoka ja iltapala on keskimäärin runsaampia ja/tai energiatiheämpiä. Mutta tuo välipalojen koon ja mapäriisikakkujen näkeminen selitti asiaa päivän kokonaisuuden kannalta kovasti. Lohdullista ettei sitten olekaan ihan niin pieni edes mun näkövinkkelistä ruokamäärä, jota tuon painoisen lihaksikkaan kropan ylläpitoon menee. :) Ehkä mäkin vielä joskus saan syödä paljon muutakin kuin salaattia ja vihanneksia kunhan kutistun ja kasvan oikeista paikoista ;’) kyllä se tästä eteenpäin menee! (PS. Olipa ikävänhauskaa lukea, että miehesi sai maratonin jälkeen taudin — itselleni kävi nimittäin tismalleen samoin tovi sitten, tosin ei sentään samassa tapahtumassa. Se siitä urheilun terveellisyydestä.) Bobby Jean / Heidi sanoo: 18.9.2014 18:42 Puusilmäily on täysin ok! ;) Onhan nuo mun välipalani tosiaan aika energiatiheitä. Iltapala ei siinä kovin paljoa tosin häviä sekään (taitaa olla lähemmäs 500kcal jo siinäkin). Pieni ei mun ruokamääräni missään tapauksessa ole, kun ruokaa menee kurkusta alas enempi kuin tuolla mun miehellä useina päivinä. :D Ja ruokalautasen annoskoko meillä on sama. Tai sitten mulla on enempi. :’) Mutta syödä ihan tosissaan saa, ihan ylläpitovaiheessakin! :) Siitä ei kannata huolehtia. Ja kun se on terveellistä ja puhdasta ruokaa, sitä saa syödä ihan kaksin käsin, verrattuna ei niin laadukkaaseen ruokaan, missä on suuri määrä energiaa pienessä annoksessa. Tosin tämä pätee laihduttamiseen myös. Ei silloinkaan pitäisi juuri nälkää nähdä. Pitää vain katsoa mitä syö. :) Heh, se siitä urheilun terveellisyydestä tosiaan! Juokset yhden matkan ja sen jälkeen on vastustuskyky alhaalla pidemmän aikaa ja sairastut flunssaan! Hmph! ;) Kommentointi on suljettu. Heidi
7.9.2014

Viikko 36: normitreenejä (vihdoin!), perunapuuroa ja painon päivitys 7.9.2014 Heidi 13  Tykkää 0 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Ruokakoomalainen täällä, hyvää sunnuntaita! Tässä tosiaan vatsa äärimmilleen täynnä kirjoittelen tämän viikon katsausta ja koitan ohittaa siitä tunteesta aiheutuvan silmien kiinni lupsahtelun.. On jalkapäivänä tosiaan tankattu tarpeeksi. :D Tällä viikolla tuli treenailtua seuraavanlaisesti: Maanantai: selkä, hauikset, ojentajat . Kesto: 1:05min. Tiistai: 40min crossailua , 14.20km. Keskiviikko: jalat . Kesto: 0:56min. Torstai: olkapäät, ojentajat, hauikset . Kesto: 0:49min. Perjantai: vatsa + kyljet . Kesto: 0:38min. + 40min crossailua , 14.40km. Lauantai: lepo . Sunnuntai: jalat, olkapäät . Kesto: 1:04min. Asicseilla jalkatreeniä, on aika luksusta muuten. Hauiksia, nojailua, kyykkyä ilmeellä. Ensimmäinen viikko töiden loppumisen jälkeen näytti siis varsin perinteiseltä! Jos siis ajattelee, että töiden ajan nämä treenit olivat kaikkea muuta kuin perinteisiä, nin kuin olivatkin. Nyt on mukana taas crossailukin, mitä oli ihan rehellinen ikävä. Pääsi taas sarjoja töllöttelemään ja sotkemaan sillä sen 40 minuuttia. Perjantain vatsatreenin ja crossailun yhdistäminen sujui kanssa kivasti, niistä kun ei kumpikaan ole sen pidempi treeni, niin mahtuvat samalle päivälle hienosti. Ensin tein vatsat ja sitten sotkin crossarilla. Jos olisi ollut mikä tahansa muu treeni ennen crossailua, olisin juonut palkkarin siinä välissä. Jotenkaan sitä ei koe tarvitsevansa vatsatreenin jälkeen niin akuutisti kuin muiden. En kyllä oikein tiedä miksi. Join sitten vasta crossailun jälkeen. Alkuviikon treenit olivat vielä vähän nihkeitä, kun ei ollut vielä ehtinyt töiden loppumisesta kulua kuin viikonloppu, ja kroppa tuntui olevan vielä vähän loppu. Mutta puolesta viikosta eteenpäin oli jo ihan eri meininki ja virtaa on riittänyt. Raskaiden työpäivien jälkeen ei ollut tavatonta, että mieli ei tehnyt tuonne treenihuoneeseen mennä, ei sitten laisinkaan. Tällä viikolla noita tuntemuksia ei ole ollut. Olen saanut nukuttua hyvin ja pitkään, levättyä muutenkin, sekä syötyä oikein hyvin. Itseasiassa ruokamäärät on tuntuneet jopa kasvavan tässä töiden loputtua, ainakin nyt väliaikaisesti! Veikkaan, että kroppa huutaa nyt kaikkia vajauksia takaisin ja olen antanut mennä. Nyt vasta loppuviikkoa kohti on nälän huutaminen vähän helpottanut ja uskon, että ensi viikolla jo määrätkin itsestään tipahtaa normaalille tasolle. Vipareita. Ja jalkojen suhteen tilanne on koko ajan parempi. Nyt viimeistään sain varmuuden, että päätökseni töiden lopettamisesta oli todellakin oikea. Alkuviikosta koipia vielä jomotti, kiristi ja hapotti, levossakin, sekä aamuisin oli nilkat kireät. Jossain kohtaa viikkoa se kaikki kuitenkin loppui, enkä edes tajunnut sitä kuin vasta eilen. Että kyllä ne on tätä lepoa tosiaan kaivanneet! Tai lepo voi olla väärä sana, ei välttämättä sitä. Vaan pelkästään sitä, että kyseiset penikka- ja akillesjännevaivaongelmat aiheuttanut rasitus (eli työ) lopetettiin. Oli myös aika jännä, kun treenasin nyt keskiviikkona ensimmäistä kertaa melkein kahteen kuukauteen pohkeet (en ole niitä viitsinyt jumittaa entisestään). Tein normaaleilla painoilla, normaaleilla toistoilla – enkä saanut pohkeita kipeiksi seuraaviksi päiviksi. Kuin en olisi mitään treeniä tehnytkään niille. Normaalisti saan kyllä pohkeeni todella aroiksi treenien jälkeen, saati sitten tuollaisen tauon jälkeen. Tulkitsen tämän niin, että tuo työ teki niille päivittäin jollain tasolla vastaavaa rasitusta. Mitä voikin sitten miettiä, että millaisiinkohan ongelmiin se olisi lopulta johtanut, jos olisin vain jatkanut. Nyt ehti tulehtua vasta akillesjänteet ja penikat. :) Saatiin äidiltä hienoja (juoksu)sukkia! Karvasemmat koivet ei oo mun. :D Huomenna olen menossa taas  Pekalle  avaamaan nuo pohkeet ja penikat. Toivottavasti viimeinen kerta tällä kyseisellä asialla! Otin sen verran pitkän ajan, että pyydän avaamaan kädet myös. Forkut on edelleen viimeisten työpäivien suurista kantamuksista jumissa ja siihen samaan syssyyn olisi avattava myös (ainakin) oikea kämmen. En tänään aamulla saanut edes puuroani syötyä kokonaan ilman, että lepuutin kättäni siinä välissä. Ei jaksa pitää lusikkaa kädessä kun kämmen alkaa särkeä! Tunnen sen itsekin, että siellä on kaikkea kivaa jumissa. Jalkapohjiin en anna tällä kertaa lupaa koskea, vaikka toinen onkin kamalassa kunnossa. Jalkapohjahieronta (tai murjonta tms.) urheiluhieronnassa on ihan oikeasti suoraan s**tanasta. Siitä edellisestäkin on edelleen mustelma muistona ja siitä on jo yli kaksi viikkoa aikaa. :D Tää on kyllä mun ensimmäinen jalkapohjamustelma ikinä. :D Ja se on aika harvinaista, että mulla on jossain mustelma ekaa kertaa. Vähän hävettää huomennakin mennä hierontaan kun on jaloissa aika paljon sellaisia vähemmän nättejä ja vähemmän pieniä mustelmia.. Olen kohtalaisen tohelo ja törmäilen aina kaikkeen. Ruokapuolella tällä viikolla ei ollut arkipäivien aikana mitään ihmeellistä, sillä meillä oli tuhottavana iso säkki perunoita ja sitten jättikokoisia kesäkurpitsoja. Niitä syötiinkin neljä päivää ja viidentenäkin mentiin vielä perunalinjalla. Eivät ole järjestyksessä. Ristikkoperunat on perjantailta, muista en edes muista milloin olivat. On syöty perunamuussia parsakaalin kanssa, on syöty täytettyä kesäkurpitsaa (täytteenä perunamuussia, jonka sekaan sotkin kidneypapuja), ja sitä samaa on syöty myös keitettyjen perunoiden kanssa. Keitettyjen perunoiden kanssa tuli syötyä myös paistettua kesäkurpitsaa. Perunaa ja kesäkurpitsaa, siitä oli arjen sapuskat tehty. Kokeilin tällä viikolla myös jotain aivan uutta, nimittäin perunapuuroa. Tämä ei ollut kovin suuri menestys. :D Kaupasta bongasin tuollaisen paketin ja nappasin mukaani. Mitään tietoa ei mulla tästä ollut etukäteen. Ja yllätyinkin aika kovin. :D Ensinnäkin niiden ulkonäkö yllätti – jotenkin sitä odotti puuroaineksilta jotain muuta kuin tuollaisia raesokerin näköisiä palluroita. Ja vielä vähemmän osasin odottaa niiden ympärille keittäessä tulevaa sammakonkutua. :D Kutu maistui kivalle, mutta olihan se nyt limaista. :D Surrautin sauvasekoittimella sekaan banaanin ja ne kardemummat, kanelit ja piparkakkumausteet, sekä pellavansiemenet. Söin sen aamupalaksi seuraavana aamuna mikron kautta ja lisäsin Valion 2% raejuustoa (Keso ei sopinut yhtään!). Kyllä sen söi ja oli jopa maukasta, mutta ei siitä hittiä tullut, sillä koostumus ei oikein miellyttänyt. En tee toiste. :D Miehelle tein kouluevääksi makaronisalaattia hiilaritankkausviikon ajaksi. Perinteisiä täysjyvämakaroneja, valkosipuliöljyä, mausteita, vihreää omenaa, sekä pakkasesta vihannessekoituspussukka. Riitti hyvin moneksi päiväksi. Mies juoksi tosiaan maratonin nyt lauantaina Kuopiossa ja ajaksi tuli hieno 3:23. Ei parantanut ennätystään (3:17), minkä juoksi Loch Nessin maratonissa vuosi sitten, mutta hemmetin hyvä aika silti ja vaimo on jälleen ylpeä. Lauantain ruoan saikin mies päättää, sillä maratonin jälkeen yleensä vähän nihkeämmin maistuu ruoka, vaikka juuri silloin sitä pitäisi syödä ja paljon! Toiveena oli, että tortilloja, ja niitähän sitten pöytään iskettiin. Ei ihan hetkeen ole näitäkään meidän taloudessa syöty.. :) Täytteeksi valittiin kiinankaalia, ananasta, paistettua sipulia (miehelle), pippurihalloumia, guacamolea (itse tehty, miehelle sekin), sekä tein kastikkeen rahkasta, johon tuli puolikas rahka, vähän riisimaitoa koostumusta juoksuttamaan, valkosipulipallura puristimen läpi, pippuria ja puolikkaan limen mehu. Ooohh siitä tulikin hyvää. Otin ensimmäiseeni guacamolea, mutta koska minä ja avocado ei oikein tulla juttuun, jätin sen seuraavista pois. Täytteitä tuli tietty survottua jokaiselle lättyselle aivan liikaa. Tai siis minun tuli survottua, mies söi varmaan puolet pienemmällä täytemäärällä, vaikka hän se siinä tankkasi maratonin jälkeen enkä minä. :D Molemmille oli neljä lättystä. Olivat täysjyvää, eikä mitään suurempia arvelluttavia asioita sisältäneet. Nämä olivat kyllä todella hyviä, pitkästä aikaa. Ja sitten täksi sunnuntaiksi oltiin tehty pöytävaraus vaihteeksi  Haraldiin . Normaalisti mennään ilman varauksia ja tilaa on, mutta nyt heillä sattui tälle päivälle (ja huomiselle) -40% a la carte -listan hinnoista pois, joten syöjiä riitti normaalia enemmän. Tuon alennuksen kunniaksi syötiin alkuruoatkin. Alkunakerruksia, miehen alkuruoka (suppilovahverokeitto), hirviparka ja oma alkusalaattiannos. Namiskaa! Ja pääruoaksi jo se perinteinen kasviskilpi, jossa saa ihan tosissaan syödä, eikä varmasti jää nälkä! Meidät piti itseasiassa siirtää suurempaan pöytään tilauksen tekemisen jälkeen, sillä tuo vie aika paljon tilaa pöydästä. :D Siitä tosiaan taas laitettiin kaikki puoliksi (koska syön yhtä paljon tai enemmän kuin tuo toinen :’)) ja lapattiin lautasille. Yllättäen oli taas tosi hyvää. Ja tulin niin täyteen, että vyöryin pihalle sieltä ja vyöryn tässä edelleen, sillä yksi rahka-annoskin on sen jälkeen jo kerennyt upota. Toinen olisi vielä edessä, mutta taidan vaihtaa suosiolla sen juotavaan protskuun, sillä ei yksinkertaisesti mahdu mitään muuta! Eiköhän näillä eväin tuo takapuoli kuitenkin jo kasva.. :D Mistä tulikin mieleeni! Kävin piiitkästä aikaa puntarilla aamupainoa ottamassa. Otin painon jo muutama päivä töiden loppumisen jälkeen ja hyvin edellisinä päivinä syöneenä. Oli miten oli, niin vertasin sitä viimeksi otettuun painoon, mikä oli otettu silloin tasan neljä kuukautta aiemmin. Painoin nyt 100g enemmän kuin silloin, eli 52,7kg. :) Se ero näiden kahden painon välillä tosin on, että silloin neljä kuukautta sitten tuo oli se määrä, josta oli nesteet lähteneet (pitkä muuttomatka Suomeen juuri takana) ja tämä tuore paino taas se, jossa ne nesteet oli todellakin kropassa (hyvin oli syöty). Sanoisin kuitenkin, että aika tasainen tuo mun painoni taitaa nykyään olla! Tuossa välissä se on kyllä laskenut ja noussut ja laskenut ja noussut, mutta tuntuu palaavan tuohon sitten takaisin. Enköhän ole löytänyt oman biologisen painoni, ja se ei todellakaan ole se vielä noin vuoden takainen 46kg. Meidän syöpäpotilaalla on sytostaatteja takana jo 2kk. 4kk enää edessä, nopeasti menee! Nyt rennoksi tuolle yllä näkyvälle tuolille ja The Big Bang Theorya pyörimään! Mukavaa viikkoa! aamupala hieronta juoksu kasvisruoka lihaskivut ja -kireydet paino ravintolaruoka treenivaatteet treeniviikko Lue myös: Surusta kreatiiniin 25.03.2016 ”V*tut@sullekuuluu.com” ja muita (uusia) juttuja 28.02.2016 Ensimmäinen vuosi salilla 10.02.2016 Viime aikoina.. 01.02.2016 Viikko 53: Viimeinen 04.01.2016 Viikko 35: rankempi työviikko, paljon ruokaa + ohjeita, sekä töiden loppu Perstalkoot 1v. 13 vastausta artikkeliin ”Viikko 36: normitreenejä (vihdoin!), perunapuuroa ja painon päivitys” Anumaaria sanoo: 8.9.2014 04:11 Ja sitähän ei ois moni nainen myöntänyt, että syö yhtä paljon (tai jopa enemmän!) kuin miehensä. Arvostan! :D Tuo makaronisalaatti näyttää muuten todella herkulliselta! Oiskohan oikeesti eka kerta kun innoston jossain blogissa jostain ruokakuvasta niin lujaa, että oikeasti harkitsen itsekin ko. ruokalajin valmistamista! :) Bobby Jean / Heidi sanoo: 8.9.2014 07:21 Meillä on menty tuohon syömistapaan jo aika pitkään. :D Makaronisalaatit on oikeesti hyviä! Sekaan voisi laittaa vielä juustokuutioita ja jos kala kelpaa, niin tonnikalaversiona tuollainen on todella hyvää. Joskus muinoin tuli tehtyä aika useinkin. :) Tiina sanoo: 8.9.2014 06:12 Nam nam, taas tuli nälkä! Mulle iski viikolla guacamolehimotus, ja ostin avokadoja. Nyt sitten kärsimättömänä odotan että koska ne on tarpeeks pehmeitä argh :D Noi perunarakeet näyttää styroksipalloilta! Sellaisilta mitä on säkkituolien sisällä! Varmaa hyvää juu :D Pakko sanoo, että ihmettelen edelleen sun painoa, ihan siis siksi että luku ja se mitä näen ei mene jotenkin yksiin :D Koska muistelisin että oot pitempi kuin minä ja varmasti tuota habaakin on enemmän kuin mulla, niin olettaisin että painoakin olisi enemmän… mutta miten ihmeessä voit painaa noin paljon vähemmän kuin minä?? Sun täytyy olla livenä tosi siro! (mä en nyt yhtään tiennyt miten mä olisin tuon kirjoittanut kuulostamatta tökeröltä!) Bobby Jean / Heidi sanoo: 8.9.2014 07:24 Mies löysi meidän Prismasta esikypsennettyjä avocadoja! Eipä tarvinnut ootella kypsymisiä, hyvin oli pehmeitä. :D Oli kyllä jänniä perunarakeita, vähän naama venähti kun avasin paketin.. :’D Hmm mä en muista miten pitkä sä mahdat olla, olisitko ollut tosiaan lyhyempi semmosen kymmenisen senttiä? Mulla pituutta on se 165cm. Mutta juu, oon livenä todella siro. Muihin verrattuna lähes aina paljon pienempi kuin he, ellei vierellä ole sitten ihmistä, joka viihtyy hyvin hoikkana. Eikä tuo minusta tökeröltä kuulostanut! :) Tiina sanoo: 8.9.2014 10:31 Juu mä oon 158cm ja painan nyt tälleen huonon kesän jälkeisinä 54kg. Keväällä enne Tuuria oli painoa vielä 58kg. Bobby Jean / Heidi sanoo: 8.9.2014 14:54 Melkein kymmenen senttiä (meinasin kirjoittaa minuuttia :DD) oot tosiaan lyhyempi. Nää on mun mielestä aina niin jänniä juttuja, miten eri mallisia ihmiset on. Mulle tää mun 53kg on jo sellainen paino, että ylimääräistä on jo aika hyvin ja jos painaisin tuon 58kg, niin olisin ihan oikeasti ylipainoinen, huolimatta siitä, että se on ihan normaalipaino jollekin toiselle. Oon vaan niin pieni. Hierojakin tänään naureskeli ja päivitteli mun ohuita ranteita. :D Tiina sanoo: 8.9.2014 15:01 :D on se jännä! Jodie (a.k.a. Huopis) sanoo: 8.9.2014 14:22 Mulla on traumat noista Helmi-suurimoista: kun olin lapsi äiti päätti tehdä helmipuuroa. Veikkaan että ne oli just noita. Ei oikein toiminu mulle. Yökkis. En ees muista enää miltä se maistu! :D Muistan vaan et liian outoa oli. Eikäpähän tehty meilläkään sitä toiste. Ja nyt noista limapalleroista tuli mieleen bubble tea, johon kai laitetan tapiokapalleroita, jotka vissiin käyttäytyy samalla tavalla ku noi. En oo maistanu bubble teetä, joten en silleen tiiä mitään asiasta. :D Tulipahan vaan mieleen. (Haha, googlasin ja se on suomeks pallerotee x’D!) Mites muuten pieni syöpäpotilas jakselee? Onko voinnissa eroa normaaliin verrattuna? Bobby Jean / Heidi sanoo: 8.9.2014 14:57 Joo tossa purkissa oli Helmipuuron ohje. :D Mää niin ymmärrän, että traumoja saattaa siitä syntyä, niin taisi syntyä mullekin. :’D Pallerotee EN KESTÄ :’DD Mun on niin pakko googlettaa tuo seuraavaksi.. Syöpäpotilas jakselee niin kuin ei mitään. Ei siis näy sytostaattien käyttö päällepäin millään lailla, on täysin oma itsensä. :) Kortisonistakaan ei ole tullut sivuvaikutuksia ja se loppuukin jo parin viikon päästä. Sitten on sitäkin kaksi kuukautta takana! vinegartea sanoo: 10.9.2014 18:57 Voisitko jakaa joskus esimerkkinä koko päivän sapuskasi kuvan muodossa? Ymmärrän kyllä toki senkin jos et, mutta auttaisi meikäläistä ja ehkä jotakuta muutakin hahmottamaan asioita. Painan saman verran kuin sä mutta vartalon muoto on hyvinkin eri ei-toivottuun suuntaan, ja nuo pääruokakuvasi annokset näyttää yleensä hyviltä mutta armottoman pieniltä. Olenkin pohtinut, syötkö muilla aterioilla tosi tosi paljon, vai onko tilanne se että jos joskus haluaisin itse omistaa edes tuonne päin olevan vartalonmuodon niin mun käsitys siitä, missä menee mun ”syödä sopivasti” / ”syödä paljon”, on säädetty aivan liian korkealle ja ajatusmaailma pitäisi opettaa ihan erikokoisiin annoksiin… Bobby Jean / Heidi sanoo: 10.9.2014 19:14 Olen itseasiassa hyvin hiljattain niin tehnytkin! ;) http://eioorakettitiedetta.blogspot.fi/2014/08/ai-mitako-nykyaan-syon.html Syömiseni ei siis todellakaan ole salaisuus. Ja jos nämä pääruoka-annokset näyttää pieniltä, niin sitten kuva hämää. :D Lautanenhan kuvissa on kokoa jättimäinen, joten siihen mahtuu kyllä ruokaa. Mutta syön mä sitä muutenkin paljon. Monta sataa kaloria saa päivässä helposti jo sillä, että vetelen noita riisikakkuja pähkinävoilla. :’) Ne on mun herkkujani ja niillä saan varmasti päivän kalorit otettua kiinni. Päivässä syön todennäköisesti vähintään 2600kcal. Itse liputtaisin tässä mun onnistuneessa vartalonmuutoksessani ehdottomasti hiilareita. Otan protskua lähinnä sen välttämättömän, suurin osa kaloreista tulee hiilareista! Kaikille ei tietysti hiilarit sovi ihan näin hyvin, mutta mulle ne sopii. Kroppa toimii ja kehittyy kaikista parhaiten niillä. :) Se täytyy tietysti huomioida, että tällä ruokamäärällä ja syömistyylillä olen nostanut painoa n. 7 kiloa, eli lähtötilanteeni ei suinkaan ollut tämä koko. :) Mutta tällä tyylillä se on myös nyt pysynyt samassa jo monta kuukautta. Tsemppiä! Ja jos voin jossain auttaa, niin kysele! :) vinegartea sanoo: 18.9.2014 18:20 Oho, olinpas ollut puusilmä kun oli mennyt tuo postaus ohi bloginselaustauon jäljiltä. Valaistuin, kiitos! Jänniä asioita huomasin vertailuna. Lautanen on tosiaan aika iso (mutta niin on yleensä meilläkin), tomaattien ja kurkkujen / perunoiden lohkokoosta päättelin vähän annoksen kokoa. Sulla on suhteessa reilusti isommat välipalat, mulla taas pääruoka ja iltapala on keskimäärin runsaampia ja/tai energiatiheämpiä. Mutta tuo välipalojen koon ja mapäriisikakkujen näkeminen selitti asiaa päivän kokonaisuuden kannalta kovasti. Lohdullista ettei sitten olekaan ihan niin pieni edes mun näkövinkkelistä ruokamäärä, jota tuon painoisen lihaksikkaan kropan ylläpitoon menee. :) Ehkä mäkin vielä joskus saan syödä paljon muutakin kuin salaattia ja vihanneksia kunhan kutistun ja kasvan oikeista paikoista ;’) kyllä se tästä eteenpäin menee! (PS. Olipa ikävänhauskaa lukea, että miehesi sai maratonin jälkeen taudin — itselleni kävi nimittäin tismalleen samoin tovi sitten, tosin ei sentään samassa tapahtumassa. Se siitä urheilun terveellisyydestä.) Bobby Jean / Heidi sanoo: 18.9.2014 18:42 Puusilmäily on täysin ok! ;) Onhan nuo mun välipalani tosiaan aika energiatiheitä. Iltapala ei siinä kovin paljoa tosin häviä sekään (taitaa olla lähemmäs 500kcal jo siinäkin). Pieni ei mun ruokamääräni missään tapauksessa ole, kun ruokaa menee kurkusta alas enempi kuin tuolla mun miehellä useina päivinä. :D Ja ruokalautasen annoskoko meillä on sama. Tai sitten mulla on enempi. :’) Mutta syödä ihan tosissaan saa, ihan ylläpitovaiheessakin! :) Siitä ei kannata huolehtia. Ja kun se on terveellistä ja puhdasta ruokaa, sitä saa syödä ihan kaksin käsin, verrattuna ei niin laadukkaaseen ruokaan, missä on suuri määrä energiaa pienessä annoksessa. Tosin tämä pätee laihduttamiseen myös. Ei silloinkaan pitäisi juuri nälkää nähdä. Pitää vain katsoa mitä syö. :) Heh, se siitä urheilun terveellisyydestä tosiaan! Juokset yhden matkan ja sen jälkeen on vastustuskyky alhaalla pidemmän aikaa ja sairastut flunssaan! Hmph! ;) Kommentointi on suljettu. Heidi

Kirjailijan raikas näkökulma vanhuuteen 5.9.2014 Seetu  Tykkää 3 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Kirjailija, toimittaja Minna Lindgrenin uusimmat teokset Kuolema Ehtoolehdossa ja Ehtoolehdon pakolaiset ovat riemastuttavaa luettavaa. Kumpaakin kirjaa lukiessani nauroin muutaman kerran ääneen. Heti on muistutettava, että ne eivät suinkaan ole mitään HahHah-kirjoja, vaan molemmissa on kyse vakavistakin asioista. Kaikkea ei vain tarvitse ottaa niin vakavasti. Teksti on sujuvaa. Ajankohtaisia molemmat teokset myös ovat mitä suurimmassa määrin. Niiden ajankohtaisuus kantaa pitkään, vaikka mukana on osuvia viittauksia myös tuoreisiin kotkotuksiin. On jo sinänsä reipasta ja virkistävää, että kirjan päähenkilöt ovat kaikki ohittaneet 90-vuotispäivänsä ja jotkut jopa 95-vuotispäivänsä. Kyynikko voisi huomauttaa, että eipä kauan näin iäkkäästä joukosta kirjoiteta. Onhan niitä hautajaisia jo ollutkin kahdessa kirjassa, mutta nekin saavat teoksessa realistisen käsittelyn. Toivoisin mahdollisimman monen vanhusten kanssa toimivan lukevan nämä kirjat, ja esimerkiksi tuleville hoitajille ne tarjoavat hyvää ja helppolukuista taustamateriaalia. Itselläni on ollut yli 90-vuotiaita läheisiä, ja siksi tunnistin hyvin monta asiaa, jotka kirjoissa tulivat esiin. Ehtoolehdon pakolaiset ovat paossa putkiremonttia; niin totta monelle näinä aikoina. Ja tähänkin putkiremonttiin tulee viivästyksiä ja erilaisia muita koukeroita. Kirjailija esittää konkreettisiakin parannusehdotuksia vanhusten hoitoon. Kirjan henkilöistä 94-vuotias entinen äidinkielen lehtori, teräväpäinen Anna-Liisa ottaa ravintolassa yhtäkkiä keppinsä ja sanoo lähtevänsä korjaamaan ylioppilaskirjoitusten preliminäärejä. Toiset jäävät ihmettelemään, mikä Anna-Liisalle tuli. Eikä edes maksanut osuuttaan laskusta! Kun ystävät sitten palaavat palvelutaloon, siellä ambulanssin ovet suljetaan juuri, ja Anna-Liisaa viedään. Erilaisten selvittelyjen jälkeen saadaan tietää, mihin sairaalaan hänet on kuljetettu sekavan tilan vuoksi. Häntä hoidetaan sitten runsain lääkityksin, kunnes saadaan selville yksinkertainen totuus. Hänellä on virtsatietulehdus. Saadaan oikea lääkitys, Anna-Liisa palaa kotiin ja vähitellen ennalleen. Vanhoilla ihmisillä virtsatietulehdus voi todella ilmetä sekavuutena. Kirjailija panee kirjassa hoitajan ihmettelemään, miksei tällaisen sairauden poissulkemiseksi tehdä aivan rutiinisti koetta jokaiselle jonkinlaisessa sekavuustilassa sairaalaan tulevalle ikäihmiselle. Olen samaa mieltä. Halvemmaksi se ainakin tulisi kuin hoitaa vanhusta ensin pari viikkoa tai ehkä kauemmin runsailla (väärillä) lääkkeillä. palvelutalo sekavuus vanhuus Lue myös: Muistisairauksien luonteesta 07.02.2016 Terveellinen mysli aamun iloksi Golfia muualla ja kotikentällä Seetu
5.9.2014

Kirjailijan raikas näkökulma vanhuuteen 5.9.2014 Seetu  Tykkää 3 JAKOA Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Kirjailija, toimittaja Minna Lindgrenin uusimmat teokset Kuolema Ehtoolehdossa ja Ehtoolehdon pakolaiset ovat riemastuttavaa luettavaa. Kumpaakin kirjaa lukiessani nauroin muutaman kerran ääneen. Heti on muistutettava, että ne eivät suinkaan ole mitään HahHah-kirjoja, vaan molemmissa on kyse vakavistakin asioista. Kaikkea ei vain tarvitse ottaa niin vakavasti. Teksti on sujuvaa. Ajankohtaisia molemmat teokset myös ovat mitä suurimmassa määrin. Niiden ajankohtaisuus kantaa pitkään, vaikka mukana on osuvia viittauksia myös tuoreisiin kotkotuksiin. On jo sinänsä reipasta ja virkistävää, että kirjan päähenkilöt ovat kaikki ohittaneet 90-vuotispäivänsä ja jotkut jopa 95-vuotispäivänsä. Kyynikko voisi huomauttaa, että eipä kauan näin iäkkäästä joukosta kirjoiteta. Onhan niitä hautajaisia jo ollutkin kahdessa kirjassa, mutta nekin saavat teoksessa realistisen käsittelyn. Toivoisin mahdollisimman monen vanhusten kanssa toimivan lukevan nämä kirjat, ja esimerkiksi tuleville hoitajille ne tarjoavat hyvää ja helppolukuista taustamateriaalia. Itselläni on ollut yli 90-vuotiaita läheisiä, ja siksi tunnistin hyvin monta asiaa, jotka kirjoissa tulivat esiin. Ehtoolehdon pakolaiset ovat paossa putkiremonttia; niin totta monelle näinä aikoina. Ja tähänkin putkiremonttiin tulee viivästyksiä ja erilaisia muita koukeroita. Kirjailija esittää konkreettisiakin parannusehdotuksia vanhusten hoitoon. Kirjan henkilöistä 94-vuotias entinen äidinkielen lehtori, teräväpäinen Anna-Liisa ottaa ravintolassa yhtäkkiä keppinsä ja sanoo lähtevänsä korjaamaan ylioppilaskirjoitusten preliminäärejä. Toiset jäävät ihmettelemään, mikä Anna-Liisalle tuli. Eikä edes maksanut osuuttaan laskusta! Kun ystävät sitten palaavat palvelutaloon, siellä ambulanssin ovet suljetaan juuri, ja Anna-Liisaa viedään. Erilaisten selvittelyjen jälkeen saadaan tietää, mihin sairaalaan hänet on kuljetettu sekavan tilan vuoksi. Häntä hoidetaan sitten runsain lääkityksin, kunnes saadaan selville yksinkertainen totuus. Hänellä on virtsatietulehdus. Saadaan oikea lääkitys, Anna-Liisa palaa kotiin ja vähitellen ennalleen. Vanhoilla ihmisillä virtsatietulehdus voi todella ilmetä sekavuutena. Kirjailija panee kirjassa hoitajan ihmettelemään, miksei tällaisen sairauden poissulkemiseksi tehdä aivan rutiinisti koetta jokaiselle jonkinlaisessa sekavuustilassa sairaalaan tulevalle ikäihmiselle. Olen samaa mieltä. Halvemmaksi se ainakin tulisi kuin hoitaa vanhusta ensin pari viikkoa tai ehkä kauemmin runsailla (väärillä) lääkkeillä. palvelutalo sekavuus vanhuus Lue myös: Muistisairauksien luonteesta 07.02.2016 Terveellinen mysli aamun iloksi Golfia muualla ja kotikentällä Seetu